Torstai toivoa täynnä

Taannoin aloitettu unikoulu koki takaiskun heti sen jälkeen, kun olin siitä kirjoittanut. Miten tyypillistä! Unettomia öitä on siis taas vietetty parin viikon ajan, mutta yöt ovat olleet hyvin mielenkiintoisia ja erilaisia kuin aiemmat unettomat yöt. Totesin nimittäin hiljattain, että tässäkin asenne ratkaisee: kun ei kerran nukuta, niin turha siitä on stressata tai hermostua, vaan keksii jotain muuta tekemistä aamuyön unettomille tunneille.

Ainaisen nettisurffailun tai lukemisen sijaan olenkin välillä kello kolmen aikaan yöllä täyttänyt pyykkikonetta tai mennyt keittiön pöydän ääreen askartelemaan joulukortteja (se voi muuten olla todella unettavaa puuhaa). Välillä taas olen siirtynyt sängystä sohvalle tyyny kainalossa ja ihmeekseni nukahtanutkin melko nopeasti. Onneksi Aikuisten unikoulusta on pian tulossa toinen osa. Jospa saisin siitä lisää hyviä vinkkejä nyt toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Koska vähäiseksi jäävät yöunet vaikuttavat vireystilaan, niin tekemättömiä töitä on alkanut kasaantua. Enkä tarkoita pelkästään kotitöitä, vaan kaikenlaisia hoidettavia paperihommia, sekä erilaisia juoksevia asioita. Ei ole auttanut muu kuin kiireellisyysjärjestyksessä aikatauluttaa hoidettavat asiat kalenteriin ja alkaa pitää niin sanotusti toimistopäiviä, jolloin keskityn paperihommiin – käytännössä istun tuntikaupalla tietokoneen ääressä – ja ”juoksupäivinä” hoidan kauppa- sekä postiasiat. Ja sitten on tietysti vielä erikseen siivouspäivät ja harrastuspäivät ja lukupäivät ja mitävielä-päivät. Heh, no en sentään ihan näin tarkasti ole kategorisoinut elämääni kalenteriin, vaikka tässä kieltämättä olisi ideaa, hmm…

Tämän viikon keskiviikkona, taas yhden unettoman yön jälkeen, iski päälle lievä masennus. Ja kun koko päivä meni vielä potiessa päänsärkyä, joka perui kaikki päivän suunnitelmat, niin tuli olo, että tästä elämästä ei tule nyt kertakaikkiaan yhtään mitään. Illalla päänsäryn hellittäessä päätinkin leipoa lohtukakun piristämään päivän kurjuutta. Taikinaa sekoittaessani keksin, että torstaina piristän itseäni lisää jollain kivalla.

Olin jo aiemmin varannut hieronnan torstaille. Kipeästi sitä tarvitsinkin, koska koronakevään pitkä etätyörupeama ei-niin-ergonomisessa kotikonttorissa, sekä koko koronatilanteen stressaavuus ovat totisesti piirtyneet kroppaan ja aiheuttaneet muun muassa raajojen puutumista. Omat konstit eivät enää riitä avaamaan näitä jumeja. Hierojan ammattitaitoiset kädet puolestaan löysivät juuri oikeat kohdat ja laittoivat kuona-aineet kiertämään pyörryttävän tehokkaasti vajaassa puolessa tunnissa. Tiesittekö muuten, että kallonpohjassa on kohta, jonka hierominen saa aikaan yskimisreaktion. Se onkin varsin veikeä tunne pää alaspäin hierontapöydällä maatessa.

Hierojalta mukavan rentoutuneena poispäin kävellessä mietin mitä muuta kivaa nyt keksisinkään – en ollut ehtinyt ajatella asiaa tarkemmin unettomuudesta tahmaisilla aivoillani. Muistin kylälle avatun uuden kukkakaupan, jonka ikkunoita olin ohikulkiessani ihaillut. Sinne siis – kukat piristävät aina.

Kävin kaupan koko valikoiman läpi, enkä yhtään tiennyt mitä ostaisin. Kukkakauppias onneksi tuli hätiin, ja nosti pöydältä eteeni ihanan joulukaktuksen, joka hennon vaaleanpunaisilla ja herkän kauniilla kukillaan kosketti jotakin sieluni syvyyksissä. Siinä ei muu auttanut kuin laittaa kaktus pakettiin ja tuoda kotiin.

En ole vielä koskaan koko tähän astisen elämäni aikana onnistunut pitämään yhtä ainutta kaktusta hengissä paria kuukautta pidempään, joten tämä on minulle samalla haaste. Muita kukkia ja kasveja olen kyllä kasvattanut ja hoitanut erittäinkin hyvällä menestyksellä. Tämä yksilö on niin kaunis, että toivon hartaasti osaavani hoitaa sitä niin, että se elää pidempään kuin joulun ajan ja kukkii vielä monet kerrat tulevina vuosina. Mielenkiinnolla odotan miten tässä tällä kertaa mahtaakaan käydä.

Kotiin tultuani sovittelin kukkaa erilaisiin ruukkuihin – kukkakaupasta ei löytynyt sopivan kokoista ja näköistä – ja mietin minne sen laitan, jotta näkisin sen mahdollisimman usein. Kukkakauppias sanoi, että joulukaktus ei pidä kääntelystä ja siirtelystä, vaan se kannattaa pitää samassa paikassa ja asennossa, joten sille oli löydettävä heti sopiva paikka. Olin ajatellut sijoittaa kukan olohuoneen ikkunan alla olevalle tasolle, mutta kukka päätti toisin, ja halusi keskelle asuntoa ruokapöydän takana olevan vitriinin päälle. Kaapista löysin sille pitkän etsimisen jälkeen ruukuksi kivan jouluisen lasisen maljan, johon kukan ruukku sopi kuin valettu.

Mietin siinä joulukaktuksen kanssa hössöttäessäni ja vitriinin päällä olevaa esineistöä uudelleen järjestellessäni, että kylläpä tuli tehtyä suuri numero tästä kukasta, ja tässäkin menee taas ihan hirveästi aikaa hukkaan tärkeämmiltä, rästiin jääneiltä asioilta, jotka odottavat hoitamista. Onneksi muistin heti perään, että minähän nimenomaan olin halunnut ilahduttaa ja piristää itseäni jollain, ja koska siihen tehtävään valikoitui juuri tämä kukka, niin voin nyt ihan rauhassa hössöttää, ja ottaa tästä kaiken lisäksi vaikka miljoona kuvaa, tai ainakin niin paljon kuin kameran tallennustila enää kestää niiden kahdenkymmenen kukasta jo otetun kuvan lisäksi.

Tajusin, että tämäkin hössöttäminen on taas niitä elämän pieniä suuria asioita, jotka niin helposti ihan itse mitätöi tai polkee jonkin muun, tärkeämmäksi nostamansa tai kokemansa asian jalkoihin. Miksen muka voi käyttää elämästäni puolta tuntia ja vähän hössöttää kukan vuoksi potematta siitä syyllisyyttä. Kuka, tai mikä, sen kieltää muu kuin minä itse. Onko ajatus tehokkuudesta kaikessa tekemisessä ja olemisessa, sekä vaatimus jatkuvasti kasvavasta taloudesta ja tuottavuudesta iskostunut niin syvälle mieleeni, että kun tuon kotiini kukan, niin en salli itseni nauttia siitä, koska sen ihastelu ei tuota mitään (paitsi iloa minulle).

No, onneksi oli torstai toivoa täynnä, ja kaapissa keskiviikkoiltana lohtuleivottua mutakakkua. Kaadoin kahvia kuppiin ja otin lautaselle ison kakkupalan, jonka päälle lusikoin kermavaahtoa niin paljon kuin kehtasin – onneksi kukaan ei ollut näkemässä kermavaahdon määrää. Nautin päiväkahvini sohvalla suurella ilolla unohtaen tehokkuuden ja tuottavuuden, mutta salaa toivoen, että kakun syöminen ei näkyisi jatkuvana kasvuna vyötärölläni.

Loppupäivän käytin siihen, että puhuin pitkän puhelun isäni kanssa, katsoin televisiosta pari hömppäohjelmaa ja kuuntelin Saku Tuomisen mielenkiintoisen, koronavuoden inspiroiman luennon #parasvuosiikinä. Iltapalalla otin toisen kakkupalan sille päivälle, ja se maistui vielä paremmalta kuin päivällä. Perjantaina tunsin olevani täynnä energiaa, vaikka olinkin taas valvonut suurimman osan torstain ja perjantain välisestä yöstä.

Tänään on sunnuntai ja Suomen sadaskolmas itsenäisyyspäivä. Joka vuosi tämä päivä nostaa tunteet pintaan, koska se saa muistamaan sodan kokeneet, jo poisnukkuneet isovanhemmat. Tänä vuonna tämä päivä on lisäksi ollut jotenkin erityisen harras tunnelmaltaan. Osaksi siihen vaikuttaa varmaan harmaa sää ja hämärä valo, jotka panivat sytyttämään kynttilöitä kotona jo heti aamusta sinne, tänne ja tuonne, ja osaksi ajatus siitä, että kohta on joulu ja pian koko tämä raskas koronavuosi lopuillaan, ja taivaanrannassa pilkottaa toivo paremmasta uudesta vuodesta koronarokoteuutisten muodossa.

Tein eilen pitkän tehtävälistan itselleni tälle päivälle, koska koronan vuoksi tämän päivän syntymäpäiväkahvit peruuntuivat, ja eilen siivousvimmassani ajattelin tänään jatkavani vimman purkamista loppuihin kasaantuneisiin pinoihin. Sain päivällä siivottua joulukorttitehtaan rauniot keittiön pöydältä, mutta siihen se siivousvimma sitten lopahtikin ja laiskuus iski päälle, tai oikeastaan kaikki ne viime aikoina huonosti nukutut yöt. Kauppareissun ja päiväkahvien jälkeen päätin, etten tee tänään mitään. Olen vaan ja laiskottelen. No, oikeasti olen kirjoittanut sohvalla tätä juttua monta tuntia välillä telkkaria vilkuillen.

Tämä koronavuosi on taas osoittanut sen, että mitä vaan voi tapahtua milloin vaan ja koskaan emme tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Tehdyt suunnitelmat voivat muuttua tai peruuntua hetkessä, ja elämä heittää ihan häränpyllyä. Ainoa mitä voimme tehdä on toivoa parasta, koska ilman toivoa ei ole mitään.

Oikein hyvää yötä ja parasta huomista!