Kategoria: Elämä

Tätä blogia kirjoittaa Laiska Nainen, mutta kuka on Laiska Nainen?

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Olen aloittanut kirjoittamaan kesäretkisarjaa nyt varmaan viisi kertaa, viimeisin kerta tänään, mutta jostain syystä tekstiä ei vaan irtoa, vaikka luulisi olevan helppoa ja yksinkertaista kertoa, että missä on käynyt ja mitä on siellä nähnyt. Mutta kun ei irtoa, niin ei irtoa. Päätinkin sitten vaihtaa lennosta aihetta, koska mä voin 😉 , ja tehdä tässä kohtaa tämmöisen välijutun, jo aiemmilta kesiltä tutun.

Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kertoa vähän lisää itsestäni, koska muutama viikko sitten blogia selaillessani huomasin, etten ole kovinkaan paljon itsestäni suoraan kertonut. Postauksista ja juttujen rivien välistä voi tietysti jotain lukea, sekä Blogin takana-sivulta, mutta senkin teksti on kirjoitettu jo vuosia sitten blogia aloittaessani, ja ihminenhän tuppaa kehittymään ja muuttumaan vuosien kuluessa, joten vuosia sitten kirjoitettu ei välttämättä enää pidä paikkaansa.

Ensin vähän blogin taustasta

Tämä blogihan lähti aikoinaan liikkeelle WordPress-kurssin harjoitustyönä korona-aikana lokakuussa 2020. Minulla ei ollut tarkoitus oikeastaan alkaa kirjoittamaan blogia, vaan vain opetella käyttämään WordPressiä, mutta koska olen aina pitänyt kirjoittamisesta, niin tuntui luontevalta alkaa bloggaamaan, kun blogin olin kerran mennyt harjoituksen vuoksi perustamaan.

Blogin nimenä oli aluksi url:ssa edelleen muistona näkyvä ”Laiskan naisen keittiössä”, koska keittiö on lempihuoneeni, mutta mitään keittiö- tai ruoka-aiheista blogia tästä ei siis ollut tarkoitus tehdä, vaan blogin ajatuksena oli seurata matkaani ylös uupumuksesta ja ehkä jakaa silloin tällöin ohjeita laiskan naisen tyylillä tehdyistä ruoista. (Blogin takana -sivulla on muuten avattu enemmänkin tuota keittiö-sanan käyttöä blogin nimessä, jos siitä nousee kysymyksiä mieleen.)

Tukholmaa
Yksi lempikaupungeistani maailmalla

Aika pian blogin aloitettuani huomasin, etten jaksa koko aikaa kirjoittaa (jauhaa) vain uupumuksesta ja siitä toipumisesta, koska jouduin sitä elämään joka päivä, joten aiheet lähtivät rönsyilemään. Jos nyt tunnustan, niin en oikeastaan koskaan ole osannut päättää, että mikä on tämän blogin pääaihe, ja se on tietysti vaikeuttanut myös blogin ylläpitoa kaikkina näinä vuosina. Tämän kesän kyllä ajattelin mennä niillä aiemmin mainitsemillani kesäretkijutuilla vähän niinkuin hätäratkaisuna. Nähtäväksi jää, lähteekö tekstiä niiden tiimoilta irtoamaan. Pitäkää peukkuja, että irtoaa!

Oikeastihan minulla on tietysti olemassa vähän pidemmän tähtäimen suunnitelma, uskokaa tai älkää, ja se suunnitelma vaikuttaa myös tähän blogiin, mutta koska se on vielä aika alkutekijöissään, niin en halua tässä vaiheessa kertoa enempää. Tulevaisuus näyttää miten ja millä tahdilla asiat etenevät.

Kuka on Laiska Nainen?

Mutta mennäänpä seuraavaksi sitten otsikon mukaiseen aiheeseen, eli kuka minä olen, paitsi entinen ylisuorittaja ja nykyinen rentoilija ynnä muuta mukavaa, mitä olen halunnut kertoa näin julkisesti.

Mietin ensin, että kerron itsestäni elämäni paradoksien kautta, mutten muistanut niistä tähän hätään kuin muutaman (hyvä vaiko huono merkki?), joten päädyin klassisten Ystäväkirjojen tyyppiseen ratkaisuun. Yhdistelin kysymyksiä parista eri Ystäväkirjasta, joita Google-haku ystävällisesti eteeni toi, ja tämmöinen setti siitä kehkeytyi. Lisää kysymyksiä saa esittää kommenteissa, se on jopa toivottavaa, mutta nyt mennään, heissan ja hopsansaa. Vastaukset tulevat tässä ja nyt aika spontaanisti.

Nimi: Laiska Nainen, tottelee siviilissä myös nimeä Heli

Ikä: Keski-ikäinen. Joskus olen tainnut paljastaa, että olen täyttänyt jotain pyöreitä vuosia, mutta kuka tässä enää muistaa, että minkä verran. 😉

Synttäripäivä: Tarkka päivä jääköön salaisuudeksi, mutta lapsena syntymäpäivänäni satoi usein ensilumi.

Lemmikit: Ei ole omia, vielä, mutta haaveilen vielä joskus tarjoavani kodin koiralle.

Billnäsin ruukkimaisemaa
Yksi lempimaisemistani Suomessa, Billnäsin ruukki

Harrastukset: neulominen tai kässäily ylipäätänsä, savityöt (kurssipaikka toiveissa syksyksi edes jostain), kirjoittaminen, lukeminen, valokuvaaminen, uusiin paikkoihin tutustuminen eli retkeily/matkailu, haaveilu, ja jotain varmasti unohtui..

Lempiruoka: Ei ole vain yhtä lempiruokaa, vaan se vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Nyt tuli mieleen ekana uunilohi ja uudet perunat sekä gratinoitu kukkakaali.

Lempiväri: Voisin valehdella, että musta, koska se imee sisäänsä kaikki muut värit, mutta oikeasti lempivärini on sellainen hempeä lälly vaaleanpunainen. Rakastan myös puhdasta kirkasta punaista, syvänvihreää ja sitruunankeltaista, mutta paradoksaalisesti mikään näistä kolmesta ei sovi omaan punapigmenttiseen hiusten tai ihon väriini, joten ylläni noista mitään ei koskaan tulla näkemään. Ainakaan lähellä kasvoja. (Never say never.)

Lempimusiikki: Pidän monenlaisesta musiikista. Nuorena soitin pianoa, ja harrastin jonkin aikaa myös klassista laulua, joten klassinen on ehkä lähimpänä sydäntä, mutta rakastan myös tunteellisia tangoja, vanhempaa rautalankaa, bluesia ja ranskalaisia chansoneita sekä ihan perus rokkia. Eli vähän kaikkea. 😀

Suosikkipuuhat: Aiemmin mainittujen harrastusten lisäksi nukkuminen, syöminen, uuden oppiminen, kukkien hoitaminen, lempikoirien rapsuttelu, taidenäyttelyissä käyminen ja ystävien kanssa höpöttely

Keramiikkatöitä nerikomi- ja marmorointikurssilta
Koskaan en ajatellut tekeväni savitöitä, mutta jäin kerrasta koukkuun. Kuvassa on omia lemppareitani viime kevään nerikomi- ja marmorointikurssilta.

Paras kirja: Hmm.. Tähän ikään mennessä on lukenut jo aika monta parasta kirjaa. ”Suon villi laulu” on jäänyt jotenkin sydämeen toissa kesältä, ja viime kesänä lukemani ”Vettä kukille” oli sekin varsin vaikuttava.

Tahtoisin matkustaa: Olen haaveillut jo pitkään matkoista Islantiin, Englantiin sekä uusintana Skotlantiin, ja myös Amsterdam ja Pariisi olisi mukava nähdä.

En ole ikinä… lasketellut. Nyt en varmaan enää uskaltaisi edes kokeilla, koska ikääntymisen myötä on tullut korkean paikan kammo.

Haluaisin oppia… soittamaan ukulelea ja viimeistelemään keramiikkatyöt nätisti.

Keräilen…lankoja (Yllätyitkö? Minä en.), kassakuitteja ja huiveja, näitä vähän vahingossa. Ennen olin tunnettu kenkien, paperisten serviettien ja kompostoituvien kuvallisten tiskirättien kokoelmistani. 🙂

En voi vastustaa… hyvää seikkailua, tuoreita mansikoita ja pistaasijäätelöä.

Pilvet järven yllä
Rakkain paikka – kotijärvi

Minua naurattaa… puujalkavitsit ja englantilainen huumori – vai ovatkos ne yksi ja sama asia… 😉

Minua kiukuttaa…epäoikeudenmukaisuus, epärehellisyys ja valehtelu.

Suurin haave… Oma talo, jossa on riittävästi tilaa alkaa tosissaan taiteilla kaikenlaista ja talon ympärillä puutarha, jossa saa tonkia maata, johon voi istuttaa kauneutta.

Näitä voisi jatkaa loputtomiin, mutta kello on taas jo niin paljon, että on aika ottaa viimeinen ”kysymys”. (Se on muuten kiva, kun itse nämä pääsin valitsemaan, hih, ja itse saan keksiä myös vastaukset.) Ja otetaas tähän loppuun tämmöinen kevyt..

Tärkein oivallukseni: Elämä on tässä ja nyt.

Semmoisia juttuja tuli mieleen. Jos haluat tietää Laiskasta Naisesta jotain muuta Ystäväkirjojen hengessä, niin tosiaan kommentteihin voi laittaa kysymyksiä, tai vaikka Instan puolelle. Vastailen ehtiessäni.

Nyt hyvää yötä!

❤

Uutta alkua

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Niin se on tullut taas kesä, kukat kukkii ja lintuset laulaa, ja täällä on ollut tähän mennessä blogin pisin kirjoitustauko. Ajattelinkin tulla nyt vähän varovasti kokeilemaan, että osaanko edes enää kirjoittaa. 😉

Alkuvuodesta piti ottaa pieni aikalisä ja hengähtää kunnolla neljän vuoden käsityö- ja muotoilukoulun rupeaman jälkeen. Ja vähän myös opetella elämään uudelleen arkea ilman kässäkoulua. Se vei loppujen lopuksi kuitenkin enemmän aikaa vapaa-ajasta kuin ymmärsinkään, mutta tietysti antoi vielä enemmän ja monella tapaa.

Vieroitusoireita kässäkoulun hääräilyistä ilmeni jo heti tammikuussa todistukset saatuamme, ja olikin ensiavuksi pakko tarttua neulepuikkoihin pitkästä aikaa, sekä käydä kaikki mahdolliset keramiikkakurssit, joille vain pääsin mukaan. Ja kesän kynnyksellä olen päässyt toteuttamaan itseäni lisää parvekkeen kesäistutuksia miettiessäni. Tämä puuha jatkuu vielä ainakin tämän viikon, sillä alkuillasta tuli haettua uusi lasti kukkia, tai ne vähän niinkuin vahingossa tulivat mukaan, kun lähdettiin hakemaan lisää multaa. Kukaan kukkahöperöiden sielunelämää tunteva ei kyllä taida uskoa tätä selitystä, että niinkuin vahingossa tulivat kukat mukaan… 😀

Omenapuun vaaleanpunaiset kukat
Omenapuun kukkia ilta-auringossa

Alun perin ajatuksena oli kirjoittaa tänään pidemmästi ja aloittaa kesäreissuista kertova juttusarja, mutta koska vatulointi puutarhamyymälässä – tai oikeastaan kahdessa – niin ilta loppuikin tänään vähän kesken. Tulossa on nyt siis lisää postauksia tänne hiljaiseloa viettäneeseen blogiini, ja ajattelin kirjoitella vihdoin päiväreissuista, joita olen viime kesinä tehnyt ja joista on pitänyt jo monesti kertoa. Jossain kohtaa kirjoittelen loppuun myös kässäkoulun jutut. Ne ovatkin puoliksi valmiina odottaneet jo tammikuusta asti, että saan aikaiseksi palata niihin.

Äsken blogin avatessani huomasin, että kirjoitustaukoni aikana blogin kävijämäärä on ylittänyt jossain kohtaa kevättä 20000 rajapyykin useammalla sadalla kävijällä. Ihan mahtavaa, että blogissa on käyty näin paljon, vaikken ole tätä jaksanut ja ehtinyt pitkään aikaan päivittää! Kiitos, kiitos, kiitos kaikille blogissa käyneille ja juttuja lukeneille! ❤

Sain itselleni aika paljonkin boostia jatkaa tätä blogia edelleen, kun näin kävijämäärän. Blogin lopettaminenkin on nimittäin ollut viime aikoina vahvasti mielessä paitsi omien resurssieni vuoksi, niin myös siksi, kun olen miettinyt, että lukeeko tätä edes kukaan. Saattaa olla, että keksin Instan puolelle jotain arvontajuttua jossain vaiheessa, sillä niin mahtavaa oli nähdä tuo blogissa vierailleiden runsas lukumäärä.

Mutta nyt on pakko lopettaa tältä illalta, jos aion nukkua yhtään ensi yönä, joten kuulumisiin! Ja ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille!

❤

Tiesitkö, että omenankukkien kerrotaan symboloivan paitsi kevättä, nuoruutta ja viattomuutta, yltäkylläisyyttä, vaurautta ja onnea, niin myös uuden alkua. Omenankukat muistuttavat elämän kiertokulusta ja kasvusta sekä siitä, että jokainen hetki on uusi mahdollisuus. Kaunista ja toivoa antavaa, eikö?

Parhainta uutta vuotta 2026!

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tulin vain pikaisesti toivottamaan teille blogin lukijoille kaikkea hyvää alkaneelle uudelle vuodelle 2026 sekä kertomaan, että kässäkoulun matka jatkuu pian.

Hyvin alkanut kirjoitusputki katkesi, kun joulu pääsi yllättämään. Tänä vuonna tonttupajalla syntyi jopa pieni paniikki, kun kalenterista uhkasivat päivät loppua kesken flunssan vielä pukatessa päälle pahimmoilleen juuri joulun alla.

Joulunaika onkin minulla mennyt kokonaan ihan vaan levätessä ja voimia kerätessä. Leffoja on tullut katsottua enemmän kuin koskaan ja suklaata syötyä vähemmän kuin koskaan, kiitos tukkoisen nenän.

Täällä sohvalla suklaavajeessa lojuessa päätin, etten tee tällekään vuodelle mitään lupauksia, enkä halua tällä kertaa tehdä mitään koostettakaan viime vuodesta, kuten yleensä olen tehnyt. Viime vuosi oli sen verran raskas, etten jaksa sitä muistella muuten kuin kesäretkien muodossa, joista kirjoittelen tänne blogiin myöhemmin. Uudenvuodenlupausten ja vuosikoosteen sijaan olen miettinyt muutamia tavoitteita tälle vuodelle.

Karuselli Senaatintorilla
Karusellin kyyti jäi kokematta joulun alla – tänä vuonna uusi yritys

Ensimmäinen tavoite tälle vuodelle on ehkä helpommin kirjoitettu kuin tehty, eli yrittää vältellä flunssia. Tämä ei taida kyllä taida onnistua muuten kuin eristäytymällä muusta ihmiskunnasta. Toinen tavoite tälle vuodelle on kirjoittaa blogia enemmän, ja kolmas on ehtiä lukemaan enemmän. Neljäs tavoite on sekin jotain enemmän, eli ulkoilla ja liikkua enemmän. Viime vuoden loppupuolella en ehtinyt, tai päässyt, edes lenkkeilemään kertaakaan, ja sitä puuhaa on kyllä ollut todella ikävä.

Viides juttu tälle vuodelle, jonka asetin ihan tavoitteeksi, on käydä konsertissa Musiikkitalossa. Tämä on ollut mielessä niin kauan kuin Musiikkitalo on ollut pystyssä Helsingissä, mutta asia on jäänyt tähän asti ajatuksen asteelle. Päätin, että nyt on tullut aika toteuttaa tämä haave, eikä tyytyä enää vain kuuntelemaan konsertteja lineaarisesta, eli perinteisestä, televisiosta.

No niin, eipä tästä nyt ihan pikainen toivotus tullutkaan, ja on minulla vielä muutama muukin tavoite tälle vuodelle – yllätys, yllätys – mutta niistä enemmän joskus myöhemmin. Sen verran vinkkaan, että yhden tavoitteen avainsana on savi. 😉

Toivottavasti tuo minun toinen tavoitteeni toteutuu tänä vuonna ennemmin, eikä myöhemmin, ja pääsen pian kertomaan lisää käsityö- ja muotoilukoulun puuhista. Siihen asti mukavaa alkuvuotta ja kuulumisiin!

❤

Minusta haaveet pitävät ihmisen pinnalla elämän tyrskyissä ja antavat potkua ja sisua arjessa. Olenkin ollut koko ikäni aivan parantumaton haaveilija, ja se on ehkä myös osaltaan auttanut minua selviytymään elämän vaikeuksien keskellä. Mites siellä, haaveiletko, pieniä tai suuria? Oletko ajatellut toteuttaa jonkin pitkään haaveilemasi asian tänä vuonna?

Tervetuloa matkalle!

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Kylläpä aika on mennyt nopeasti tänä syksynä. Yhtäkkiä ollaan jo marraskuun lopussa ja joulukuun alussa, ja jouluvalmistelut ovat täyttä häkää käynnissä, mutta aivot elävät vielä jossain lokakuun loppupuolella. Lämmin syksy lienee osittain syynä siihen, että joulukuun alku tulee tänä vuonna vähän yllättäen.

Olin vahvasti sitä mieltä, että olin kirjoittanut tänne postauksen lokakuussa, mutta viimeisen postauksen päivämäärä olikin jo parin kuukauden takaa syyskuulta. Olin näköjään silloin ollut liikkeellä sillä ajatuksella, että kerron seuraavaksi viime kesän retkistä. No, nyt kun ollaan jo näin lähellä joulua, niin siirränpä suosiolla kesäretkistä kertomisen ensi vuoden puolelle. Ties jos niistä joku saisi sitten vinkkiä omiin ensi kesän reissuihinsa.

Kesäretkien sijaan kirjoittelen tänne seuraavan viikon ajan hiki päässä tarinaa matkastani käsityö- ja muotoilukoulussa. Se matka on pian tulossa päätökseensä, tai päättyy ainakin tältä erää – eikö neljä vuotta olekin mennyt vauhdilla!?! Hiki päässä puolestaan kirjoittelen takuuvarmasti, koska opintojen dokumentaation, eli portfolion, deadline lähestyy uhkaavasti.

Eri värisiä askartelupapereita
Joulukorttiaskartelut saavat hetken vielä odottaa

Paljastettakoon tässä ja nyt samalla, jos ette ole vielä täällä blogissa huomanneet, että olen ihminen, joka jättää usein, ei siis läheskään aina, kaikenlaiset kirjoitelmat viime tippaan. Vuosia mietin itsekin, että miksi ihmeessä toimin näin ja aiheutan itse itselleni stressiä, mutta vastaus on hyvin yksinkertaisesti se, että toimin parhaiten ja tehokkaimmin pienessä stressissä ja pienen aikapaineen alla (huom. korostan tässä kohtaa tuota pieni-sanaa 😀 ).

Ajatustyötä olen toki tässäkin tapauksessa tehnyt jo pidempään sekä ottanut kuvia työvaiheista ja töistä koko neljän vuoden ajan enemmän tai vähemmän. Aina ei ole muistanut kaivaa kameraa esiin, kun on innokkaasti alkanut jotain uutta opettelemaan.

Tulen kirjoittamaan blogin kategorian ”Puuhastelut” alle yleisesti kässäkoulun kunkin vuoden opinnoista ja sen lisäksi kerron hieman tarkemmin muutamasta eri jaksosta, eli erilaisista käsityötekniikoista, joita olemme opetelleet.

Jaksot jouduin valitsemaan pitkälti sen mukaan, että miten olen muistanut ottaa työvaihekuvia ja miten valmiiksi olen saanut työt tehtyä. Jakson mielekkyydellä on saattanut olla osuutta tähän… Niitä melkein valmiitakin, eli keskeneräisiä, kässätöitä löytyy siis yhä nurkista, mutta ehkäpä ensi vuonna on sitten aikaa tehdä ne valmiiksi yksi kerrallaan.

Sen pidemmittä plörinöittä jään ainakin itse nyt innokkaana odottamaan, että millainen neljän vuoden aikamatka seuraava viikko tulee olemaan. Tervetuloa mukaan matkalle!

#haikeuttailmassa

❤

Lorvikatarria liikkeellä

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Heiii! Tulin taas vain huikkaamaan, että on niitä postauksia edelleen tulossa, kun vain pääsen eroon tästä lorvikatarrista, eli laiskamatotaudista, joka jäi päälle heinä-elokuun helteillä lomaillessani.

En tiedä, että mistä sain laiskamatotaudin tartunnan, mutta sitkeässä on tauti ollut, ja vetänyt veltoksi niin kehon kuin mielenkin. Kirjoita siinä sitten jotain, kun persus tahtoo vain lojua sohvalla ja pää on tyhjä ajatuksista.

Olen yrittänyt viime viikkoina hoitaa tautia suklaalla, koska aiemmin taudin hoitoon kokeilemani tuoreet mansikat, mustikat ja vadelmat eivät auttaneet. Pientä virkistymistä onkin ollut havaittavissa. (Suklaa toimii kyllä aina ja kaikkeen, ihme ainetta!) Myös viilenevä sää on selkeästi saanut liikettä niveliin ja persuksen ylös sohvalta, joten ehkä se tämä elo tästä vielä aktiivisemmaksi muuttuu.

Söderlångvikin kartano sijaitsee Kemiönsaarella meren äärellä

Oikeastihan kesä oli superkiireinen töissä ennen ja jälkeen loman, eikä alkusyksy ole ollut yhtään helpompi, joten siksi pää on ollut ihan tyhjä viime kuukausina. Viikonloppuisin taas on ollut menoja enemmän tai vähemmän kesäretkistä syksyn harrastusjuttuihin, joten ei ihme, että persus, ja koko ihminen siinä mukana, haluaa lojua sohvalla aina, kun se vaan on mahdollista.

Kesäretkistä puheen ollen, lupailin viimeksi juttua Visavuoresta, yhdestä suosikkipaikastani Suomen kamaralla. Juttu on hioutumassa edelleen luonnoksissa, kuten ehkä arvasittekin, mutta kyllä se sieltä vielä valmistuu, joku päivä.

Visavuori oli pitkän aikaa bucket-listallani, mutta nyt olen käynyt siellä jo kolmesti. Se on antanut kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että ajan mittaan myös muut listalla (joka kyllä elääkin koko ajan) olevista kohteista tulevat tutuksi ennemmin tai myöhemmin.

Söderlångvikin kartanon vanhan autotallin ja nykyisen tilapuodin seinää koristavat upeat pilarit eli karyatidit

Kuluneena kesänä pääsinkin käymään aika monessa paikassa, jossa olen pitkään halunnut käydä. Osa oli suunniteltuja reissuja ja osa tuli suunniteltujen reissujen kaupanpäällisinä, eli ex tempore -koukkauksina – tämä on sitä parasta matkailua, ettei suunnittele ihan kaikkea. Muutama paikka jäi sitten näkemättäkin, kun helle peruutti retket omalta osaltani.

Yksi suunnitelluista käyntikohteista oli Söderlångvikin kartano Dragsfjärdissä, josta jutun kuvat ovat. Siellä on pitänyt käydä jo monet kerrat, mutta vasta tänä kesänä pääsin perille asti. Ja kyllä kannatti odottaa kaikki nämä vuodet.

Mutta lisää siitä reissusta sekä Visavuoresta ja muista paikoista kuulette tässä syksyn mittaan.

Nyt hyvää yötä!

❤

Postauksia tulossa! Uskokaa tai älkää! :)

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Heippa hei pitkästä aikaa! Tulin vain pikaisesti huikkaamaan, että blogiin on tulossa uusia postauksia, jahka ehdin ja pääsen kirjoittamaan. Kevät oli todella kiireinen – kerron siitä vähän enemmän seuraavassa postauksessa – ja nyt kun juhannuksen alla aikaa olisi viimein ollut, niin onnistuin keräämään juhannusviikolle sekä kesäflunssan että migreenin.

Mutta tämmöistä se elämä on: vaikka kuinka suunnittelisi ja aikatauluttaisi elämäänsä ja tekemisiään, niin aina tulee jotain arvaamatonta ja yllättävää, eikä kaikki yllättävä ole aina niin kivaa ja toivottua.

Onneksi elämä osaa kuitenkin tarjota myös mukavia yllätyksiä ja jopa täysin ennalta-arvaamattomia, uskomattoman upeita ja hyvällä tavalla vähän erikoisiakin kokemuksia. Milloin sinulle on viimeksi käynyt niin, että elämä yllättää mitä ihmeellisemmällä hyvällä tavalla?

Minulle ovat viimeiset viisi vuotta olleet enemmän tai vähemmän haastavia vuosia, mutta samaan aikaan olen saanut kokea sellaisia asioita, joita en viisi vuotta sitten, vuonna 2020, näihin aikoihin vanhan työpaikan irtisanomisen jälkimainingeissa olisi osannut yhtään, tai ikinä, kuvitella tapahtuvaksi. Elämäni on muuttunut täysin, tai no, asun vielä samassa osoitteessa (toivottavasti en enää ensi vuonna) ja käytän edelleen samoja vaatteita, ja kotikin näyttää vielä aika samalta, mutta samoista ulkoisista puitteista huolimatta voin sanoa, että elämäni on muuttunut täysin, ja paljon, paljon parempaan suuntaan. (Ihan isoksi hymyksi vetää suupieliä, kun kirjoitan tätä.) Ja tietysti minä itsekin olen muuttunut, toivottavasti paljon parempaan suuntaan.

Päivänkakkaroita ja kissankelloja
Ei ole elämä pelkkää ruusuilla tanssimista – joskus saa tanssia myös päivänkakkaroilla

Uusi postaus, tai oikeastaan kaksikin, on siis ollut viime viikkoina työn alla. Toisessa postauksessa on tulossa tarinaa yhdestä lempimuseokohteestani, eli Visavuoresta, mutta sitä ennen on pakko päästää ilmoille vähän noihin yllä mainittuihin elämän tarjoamiin yllätyksiin ja elämänmuutokseen liittyvää asiaa.

Lopuksi paljastan – tai en ainakaan muista kertoneeni tätä ennen julkisesti täällä blogissa – että mitä sanoin, kun esihenkilöni viisi vuotta sitten, kesäkuun ensimmäisiä päiviä elellessämme, ilmoitti minulle korona-ajan tapaan Teamsissä, että minut on irtisanottu.

Tätä on aika kamala kertoa, koska tiedän, että monille tuollainen irtisanomistilanne on katastrofi ja maailmanloppu, mutta minulle se ei ollut kumpaakaan niistä, vaan suuren suuri helpotus, pitkään toivottu ja odotettu uusi alku, ja huuliltani pääsikin ihan ensimmäiseksi spontaanisti ja isosti: ”JEI!” Esihenkilö näytti hölmistyneeltä, tietenkin, mutta en voinut hänelle siinä sanoa muuta kuin että niin minä sillä hetkellä oikeasti tunsin. Jälkijunassa kävin tietysti läpi saman tunneketjun kuin irtisanotut yleensä käyvät, mutta tuosta päivästä alkaen minun sisälläni alkoi taas pikku hiljaa kuplia ilo. Ilo, joka oli ollut hukassa monta vuotta. Tuskin edes tunsin enää koko sanaa. I-l-o, ilo?

Viiden vuoden takaisen ”Jein!” ja sen myötä elämääni palanneen ilon sekä kirkkaampien värien kunniaksi kävin eilen muuttamassa Blogin takana -sivulla olevan päivänkakkaraniittykuvan värilliseksi ja vaihdoin myös sivun lopussa olevan oman kuvani uuteen, viikko sitten ottamaani selfieen. Semmoinen minä nyt olen. Keski-ikäinen. Vähän vielä väsynyt, mutta iloinen ja onnellinen. Jei.

Seuraavia postauksia odotellessa tämän iloisen ja onnellisen keski-ikäisen naisen kuvan voi käydä katsomassa Blogin takana -sivulla. Jei. Sieltä löytyy myös tarina tämän blogin taustasta ja synnystä, jos se on sinulle vielä tuntematon.

Minä puolestani jatkan omaa tarinaani seuraavassa blogipostauksessa. Kuulumisiin siihen asti! ❤

PS. Tämä postaus syntyi vähän reilussa tunnissa. Täytyy ehkä alkaa kirjoittaa useammin spontaaneja huikkauksia… 😀

Helmikuun kuulumisia

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Päätin alkuvuodesta, että tänä vuonna kirjoitan blogia vähintään kerran kuussa ja että varaan kunnolla aikaa kirjoittamiseen, mutta tässä sitä taas ollaan kuukauden viimeisillä minuuteilla takomassa puhelimen näppäimistöä sormenpäät hellinä ja aivot sauhuten.

Osasyy tälle viime hetken tilanteelle on alkukuun sairastelu – yllätys, yllätys – ja osaksi syynä on jo pari viikkoa kestänyt ongelma puhelimen verkon ja samalla tietysti netin kanssa. Ei ole huvittanut alkaa kirjoituspuuhiin, kun perus nettiselailukin vaatii hermoja ja pitkää pinnaa kuten 1990-luvulla ikään. Hyvä puoli netin pätkimisessä on toisaalta ollut se, että puhelin on ollut iltaisin vähemmän kädessä kuin yleensä.

Mitäpä sitä sitten olen tullut puuhailleeksi tässä kuussa, paitsi taistellut tautikierteen ja netin kanssa.. No, tuohon tautikierteeseen liittyen alkukuu meni lähinnä ihmisiä vältellen, leväten, inkiväärishotteja ja vitamiineja napsien sekä lukien ja telkkaria katsoen. (Uusin Iholla-kausi on koukuttanut täysin.) Yhtenä iltana onnistuin tekemään todella maukasta kasviskiusausta ja vähän epäonnekkaampana iltana rikkomaan kuumemittarin. Silloin kävi mielessä, että puolen vuoden infektiokierre on saavuttanut kulminaatiopisteensä, kun kuumemittarikin jo rikkoutuu, ja ettei tästä ankeudesta voi muuta kuin nousta ylöspäin.

Eläintarhanlahden öinen valomeri tammi-helmikuun vaihteessa

Tässä kuussa olen lisäksi onnistunut ilmoittamaan itseni muutamalle keramiikkakurssille, jei. Se on todellakin pienoinen ihme, sillä kyseiset opistojen kurssit tuppaavat täyttymään yleensä heti ilmoittautumisen avautuessa, ja harvoin jonosta onnistuu pääsemään kursseille mukaan, saati, että pääsisi täysin ilman jonotusta. Siinä keramiikkakursseja katsellessa osui silmiin pari muutakin kurssia, joille saattoi tulla myös ilmoittauduttua neljän seinän sisällä olosta ahdistuneena. Onpahan nyt jotain mitä odottaa keväällä.

Loppukuusta pääsin palaamaan vähän enemmän normaaliin päivärytmiin, kun kävin parina päivänä harjoittelemassa toimistoelämää ja ensimmäistä kertaa sitten viime toukokuun pienellä kävelylenkillä. Molemmat näistä ovat pienoisia työvoittoja tässä pitkään jatkuneessa epänormaalissa elämäntilanteessa, joka alkoi uupumuksen humahdettua päälle viime kesäkuussa ja infektiokierteen alkaessa elokuussa. Kerron tästä lisää myöhemmin.

Helmikuun ankea harmaus on myös saanut haaveilemaan entistä enemmän kesästä ja auringosta, kuten varmaan monen muunkin, ja ulkomaanreissusta johonkin kivaan, lämpimään paikkaan, tai ihan vaan kaupunkilomalle jonnekin päin Eurooppaa. Edellisestä ulkomaanmatkasta muualle kuin Viroon tai Ruotsiin onkin kulunut jo todella pitkä aika, joten ei ihme, että reissujalkaa vipattaa.

Että semmoinen on ollut helmikuu tänä vuonna, alkupuolelta rauhallinen ja loppukuusta jo aika vauhdikas harrastuksineen kaikkineen. Ilahduttavaa on ollut, ettei elämä ole ollut enää pelkkää selviytymistaistelua päivästä toiseen, vaan olen oikeasti jaksanut jo tehdäkin jotain ja käydä kodin ulkopuolella muuallakin kuin kaupassa.

Toivottavasti maaliskuu jatkuu helmikuun lopun spekseillä, eli normaalilla elämällä ihmisten ilmoilla ja ilman kaikki voimat nielevää uupumusta ja petiin kaatavia tauteja, kiiitos.

Kuulumisiin ensi kuussa!

❤

Heipä hei vuoteen 2025!

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Ajattelin vain tulla pikaisesti huikkaamaan hyvät uudet vuodet ja kertomaan, että blogiin on tulossa uusia juttuja lähiaikoina.

Joulukuu oli jälleen niin kiireinen, että ehdin juuri ja juuri hoitaa tärkeimmät asiat töiden lomassa. Tammikuu taas on mennyt pääosin sairastaessa, kuten on tainnut mennä monella muullakin, joten energiatasot ovat olleet aika lailla nollilla. Jossain vaiheessa alkuvuodesta kuitenkin ehdin ja jaksoin alkaa kirjoittamaan yhtä juttua, joka osoittautui sittemmin hieman työlääksi vatsatautien ja kuumeilujen kierteessä, mutta tuloillaan on, on. Ja tänään intouduin kirjailemaan iltapuhteeksi toista jutuntynkää. Olisin varmaan jatkanut sen kirjoittamista koko yön hamaan loppuun saakka, sillä niin ihanaa on ollut kirjoittaa pitkästä aikaa, mutta aamulla on työpäivä ja pitäisi varmaan nukkua sitä ennen.

Mutta täällä siis ollaan vaihteeksi positiivisella mielellä lähes koko kuukauden kestäneestä sairastelukierteestä sekä ulkona vallitsevasta melkein lumettomasta, harmaasta maisemasta ja vesisateesta huolimatta. Pari päivää sitten aloitetulla vahvalla vitamiinikuurilla voi olla osuutta asiaan. Auringolla ei ainakaan (tirsk).

Koska ulkona on tällä hetkellä tosiaan maailman tylsin keli tammikuuksi, niin on pakko liittää tähän loppuun pari kesäistä kuvaa. Olin valinnut nämä kuvat yhteen heinäkuussa luonnostelemaani blogitekstiin, jota en päätynyt vieläkään läpilukemisen jälkeen julkaisemaan (itsesensuuri iski), joten koristakoot kuvat nyt tätä juttua ja tuokoot mieleen kesän. Ihan kohtahan se taas on täällä valoisine päivineen ja öineen.

Näiden kuvien myötä kuulumisiin ja hyvää yötä!

❤

Pilvien heijastukset vedessä