Tervepä terve ja heipätihei!
Mietin pitkään, että mitä kirjoittaisin monen monen kuukauden tauon jälkeen. Jatkaisinko kesällä aloittamiani kesäretkijuttuja, vaiko kesken jäänyttä käsityö- ja muotoilukoulun vuosista kertovaa sarjaa, vai aloittaisinko uuden, jouluvalmisteluista kertovan sarjan, vai toisinko täällä blogissa päivänvaloon millaiseen omituiseen, suorastaan absurdiin tilanteeseen olen joutunut viimeisten kolmen vuoden aikana itselleni puolituntemattomien ihmisten toimesta, tilanteeseen, joka johti lopulta työstä irtisanoutumiseeni syyskuussa.
Arvaan, että haluaisitte ehkä kuulla lisää tuosta omituisesta ja absurdista tilanteesta, joka on lamaannuttanut ja järkyttänyt itseäni viime kevättalvesta lähtien, ja jolla olen järkyttänyt myös muun muassa minut hyvin tuntevan lähipiirini, joka on raivoissaan ollut jo monet kerrat ottamassa yhteyttä toimittajiin tai kehottanut minua tekemään niin. Olen kuitenkin tässä vaiheessa päätynyt siihen, ettei nyt ole sopiva aika avata enempää asioita julkisuuteen, koska pari juttua täytyy vielä selvittää. (Ja nyt harmittaa, etten avannut läheiseni aiemmin syksyllä lähettämää linkkiä yksityisetsivän koulutuksesta. Siitä olisi varmasti ollut hyötyä tämän vyyhden puuttuvien palasten esiin nuuskimisessa. 😉 )
Sen haluan kuitenkin tässä ja nyt kertoa, että nuo tapahtumat muuttivat elämäni reilun kolmen vuoden painajaiseksi, ja ne vaikuttivat suuresti paitsi omaan fyysiseen terveyteeni ja jaksamiseeni, niin mitä suuremmassa määrin myös tämän blogin kirjoittamiseen. Blogihiljaisuus johtui osaksi kyllä myös siitä, etten tiennyt, haluanko enää kirjoittaa mitään julkisesti, jottei joku kaidalta polulta eksynyt sielu saa uutta vettä myllyynsä ja keksi uusien postausten perusteella minusta lisää oman elämäntapansa ja arvomaailmansa mukaisia satuja, tee minusta suorastaan aivan eri persoonaa noilla hyvällä mielikuvituksella keksityillä ja pahansuopuudella ryyditetyillä kertomuksilla, ja levitä niitä faktana ympäriinsä tarkoituksenaan mustamaalata minua.
Ja sen vielä haluan sanoa, että kun en tosiaan ole mikään julkisuuden henkilö, someinfluensseri tai blogivaikuttaja, vaan omasta mielestäni hyvinkin tavallinen ja epäkiinnostava perus palkansaaja, vielä keski-ikäinenkin ja ihan vaan harrastelijabloggaaja, enkä millään lailla kadehdittava ihminen, niin en koskaan ollut edes ajatellut joutuvani, saati valmistautunut tämmöiseen tilanteeseen, jossa parikin eri tahoa on saanut ilmeistä tyydytystä sekä tarkoituksen elämälleen minua kyttäämällä, häiriköimällä, nöyryyttämällä, alaspainamalla ja mustamaalaamalla muun muassa valehtelijaksi ja työkyvyttömäksi mielenterveyspotilaaksi. (Alkoholistiksi väittäminen on tällä kertaa ollut ilmeisesti so last season, koska olen täälläkin jo paljon aiemmin kertonut, etten alkoholia käytä.)
Tilanne on ollut siis paitsi uusi ja hyvin yllättävä, niin myös totaalisen erikoinen, absurdi, jopa surrealistinen, järkyttävä, kaikin puolin ahdistava, sekä erittäin raivostuttava, koska itse olen viime vuosina yrittänyt saada karistettua viimeisetkin uupumuksen rippeet pois ja tämä tilanne on vain lisännyt stressiä sekä sairastelua ja tietysti uuvuttanut uudelleen.
Kun viime keväänä työterveydessä aloin jo itsekin epäillä, ettenkö kuitenkin olisi ”hullu”, jota minusta on kovasti yritetty leipoa, kun tuntuu, että pää on räjähtämäisillään, totesi työterveyden edustaja siihen, että niin kai, kun V*tuttaa. Ja se v-sana tuli häneltä niin painokkaasti, että ison alkukirjaimen saattoi kuulla. Se suorastaan löi korville. Minut todettiin mieleltäni, jälleen kerran, täysin terveeksi ja reaktioni kauheaan, ahdistavaan tilanteeseen täysin normaaliksi.
No niin, siinäpä tuli päällimmäiset asiat kerrottua julkisesti ja pois mielenpäältä. Tämän enempää en tässä kohtaa tosiaan halua avata mitä on tapahtunut, missä ja keiden toimesta, mutta jossain vaiheessa tulevaisuudessa tulen sen kertomaan, tietosuoja tietysti huomioiden, ja mediahan voi olla vaikka painettu. Aika näyttää, mitä tapahtuu, tai mitä itse saan aikaan asian suhteen, kun nyt taas pääsin kirjoittamisen makuun.
Olin ajatellut ympätä tähän samaan ankeaan syssyyn vähän saarnaa siitä, että uupumus ei ole mielenterveydenhäiriö, kuten olen kuullut nyt pariinkin otteeseen vuoden aikana virheellisesti mainittavan, sekä kertoa faktaa blogien tuottavuudesta, mutta jätänpä nämä aiheet nyt johonkin toiseen kertaan. Paitsi sen verran haluan vielä muistuttaa – olen tämän joskus ennenkin täällä kertonut – että oma blogini ei tuota mitään tuloja, eli minulla ei ole rahakasoja, ei edes pienen pientä kumparetta – mikä on suuri harmi näin työttömälle – koska tämä blogi ei ole ollut tähän mennessä kaupallinen, eli en olen myynyt, enkä markkinoinut täällä kenenkään tuotteita tai palveluita. En myöskään ole kirjoittanut tätä blogia millekään toiselle taholle, kuten yritykselle, joka olisi maksanut tästä palkkaa. Ihan itse olen tämän blogin perustanut ja tätä ylläpidän sekä vielä kaiken lisäksi maksan tästä ilosta, toistaiseksi, sillä jos töitä ei löydy, niin todennäköisesti ajan blogin nykymuodossaan alas ensi keväänä.
Ja siitäpä sainkin aasinsillan otsikkoon, päiväni murmelina, eli työttömänä siis olen tällä hetkellä ja mietin elämälle uutta suuntaa, kuten blogin perustamisen aikoihinkin, tosin tällä kertaa päätöksen työstä lähtemisestä tein itse. Ja kyllähän se kirpaisi, kun unelma, eli tehdä töitä eläkeikään asti uudella toimialalla, ei toteutunutkaan, vaan muuttui painajaiseksi.
Tämä koko tilanne oli oikeastaan sellainen klassinen lumipalloefektin aikaansaannos, jossa yksi kivinen lumipallo heitettiin alas vuoren rinnettä, lähti vyörymään hallitsemattomasti, kasvoi matkalla alas valtavaksi ja tuhosi lopulta yhden ihmisen elämän. Hetkeksi. Sillä täällä ollaan edelleen ja hengitetään. Toivottavasti se uusi suuntakin löytyy murmelille pian. Jotain tulevaisuudensuunnitelmia minulla toki on ollut jo pidemmän aikaa, muutakin kuin palkkatyön etsiminen, mutta tällä hetkellä ei ole vielä ollut resursseja alkaa niitä toteuttamaan.
Mutta mennäänpä nyt lopuksi vähän mukavampiin tunnelmiin, kun joulukin lähenee, eli otetaan tähän väliin pieni kysely.
Toivon saavani alla olevasta kyselystä vinkkejä siihen, että mihin suuntaan blogia lähden viemään. En haluaisi enää kirjoittaa tämmöisiä synkkiä ja ahdistavia, jopa dramaattisia juttuja tänne, mutta toki niitäkin on varastossa odottelemassa, jos joku kaipaa ankeutta elämäänsä. 😀 Mieluummin kuitenkin kirjoittaisin mukavia ja positiivishenkisiä juttuja, joista lukijakunta mahdollisesti saisi ideoita, vinkkejä ja inspiraatiota omaan elämäänsä ja puuhasteluihin.
Tämä blogi on ollut aikamoista sillisalaattia, jokaiselle jotakin, ja itse ainakin kaipaan tänne selkeämpää linjaa. Toki minut tuntevat tietävät, että olen hieman rönsyilevä tyyppi ja monesta asiasta kiinnostunut, mikä on täällä näkynyt juurikin sillisalaattina. (Mainittakoon tässä kohtaa, että syön rosollini ilman silliä, kiitos. 😉 )
Mutta käykäähän painamassa laatikoita, tai ainakin yhtä. Jos tulee mieleen jotain muita aihealueita, joita tässä en ole maininnut, niin laittakaa viestiä. En saanut tehtyä tuohon kyselyyn sellaista ”Muu, mikä?” -vaihtoehtoa.
Jään innolla odottamaan kyselyn tuloksia. Kuulumisiin! ❤
Tiedoksi:
Instagramissa tilini käyttäjänimi ”laiskanainen” on vaihtunut lokakuussa uuteen nimeen ”helistells”. Vanha nimi ei ole enää vähään aikaan tuntunut omalta, joten oli aika vaihtaa se uuteen. Uusi Instan käyttäjänimi oli pieni kompromissi, koska ensisijaisesti ajattelemani nimi ”helistellen” oli tietysti jo varattu.
Muu some ja tämä blogi jäävät toistaiseksi vanhalla nimelle. Aika ja elämä näyttävät, mitä näille joskus tulevaisuudessa tapahtuu.
