Tämä sarja seuraa viiden päivän ajan vuodenvaihteessa työttömäksi jääneen laiskan naisen päivien kulkua keskellä pandemiaa
Tänään nousin sängystä ylös todella väsyneenä. Nukahdin vasta puoli viiden jälkeen aamulla, ja heräilin siitä eteenpäin noin tunnin välein jokaiseen ovenkolahdukseen ja koiran tassujen rapinaan käytävällä.
Eilen illalla, tai yötä se jo oli, kävi vähän hassusti. Minun piti tehdä koodaustehtävä, CSS-tiedosto HTML-koodille, jo sunnuntaina päivällä, mutta väsytti mielettömästi edellisen, huonosti nukutun yön jäljiltä. (Siis neuloin sitä halavatun KAL-huivia puoli kolmeen asti lauantain vastaisena yönä – voihan neuloosi.)
Vasta kymmenen jälkeen illalla piristyin sen verran, että pääsin paneutumaan tehtävään. Yllättäen sainkin CSS-koodin heti toimimaan – aiemmin oli ollut hankaluuksia. Päätin tehdä tehtävän ripeästi, jotta saisin palautettua sen vielä sunnuntain puolella.
Muistan, että kun katsoin kelloa viimeksi, se näytti 23.54. Ajattelin, että kokeilen nopeasti vielä pari juttua, kun nyt vauhtiin pääsin, ja sitten palautan tehtävän. Yhtäkkiä havahduin siihen, että tietokoneen kello näyttää 02.47. Siis apua! Olin niin uppoutunut koodaamiseen, ja joutunut flow-tilaan, että ajantajuni oli kadonnut täysin. Ja vuorokausikin oli ehtinyt vaihtua hyvän aikaa sitten.
Suorastaan syöksyin sänkyyn peiton alle. Tunsin väsymyksen painavana kropassani ja ajattelin, että tänään uni taitaa tulla nopeasti. Mutta ei se tullut. Sen sijaan päälle iski maanantaiyön syndrooma
Usean heräilyn ja herätyskellon torkutuksen jälkeen päätin puoli yhdentoista aikoihin nousta ylös. Harmitti, kun tajusin, että tämä maanantai menisi umpiväsyneenä, mutta kerrankaan en harmitellut sitä, että olin valvonut niin myöhään. Päinvastoin, tunsin suurta riemua ja tyytyväisyyttä siitä, että olin onnistunut ja saanut koodin toimimaan.
Hymyillen avasin kännykän ja selasin nopeasti uutisotsikot. Sen jälkeen rynnin Facebookiin ja yhteisneulonnan sivuille katsomaan, mille aamulla klo 6 ilmestynyt huivin viidennen osan ohje näyttää. Ei paha ollenkaan, eli tulossa on helppoa neulontaa neljännen osan vaativahkon pitsin jälkeen.
Kello näytti vähän vaille yhtätoista, kun lopulta kömmin ylös peiton alta. Parinkymmenen minuutin päästä siitä oli jalkaan vedetty verkkarit, pyykit pyörimässä pesukoneessa ja aamutee keitetty. Istahdin sohvalle syömään aamupalaa ja neulomaan loppuun huivin toista osaa. Halusin saada sen osan nopeasti valmiiksi, jotta saisin kirittyä yhteisneulonnan aikataulua kiinni.
Neulomisen lomassa kävin ripustamassa pyykit kuivumaan ja katsoin telkkarista perjantaina tullutta jaksoa Annasta, eli ”Anna, lopussa a”. Siinä sivussa onnistuin myös suututtamaan puhelinmyyjän, joka kaupitteli minulle jotain lehteä. Tiukasti totesin heti puhelun alkuun, etten ole nyt yhtään innostunut tilaamaan lisää lehtiä.
En ollut vastaanottavaisella tuulella, koska viimeksi perjantaina minulle soitti lehtimyyjä. Sillä kertaa puhelu päättyi hieman eri tavalla. En tilannut lehteä silloinkaan, mutta minulle ehdotettiin, että mitäs jos tulisinkin myymään lehtiä. Se olikin vallan hauska puhelu. Vieläkin hymyilyttää.
Ennen kello kahta raaskin laskea neuleen hetkeksi käsistäni ja kävin laittamassa kahvin tippumaan. Olen yrittänyt pitää kiinni edes päiväkahviajasta, koska aamupalat, lounaat ja iltaruoat tulee tällä hetkellä syötyä milloin sattuun, muun muassa iltakursseista johtuen.
Kahvin tippuessa avasin tietokoneen. Oli aika käydä läpi sähköpostit sekä maksaa laskut. Samalla katsoin Duunitorin ja LinkedInin hakuvahdit: ei mitään mielenkiintoista kummassakaan tänään.
Minulla menee nykyään sähköpostin kanssa ihan hirveästi aikaa. Saan noin 25 – 40 viestiä päivittäin. Joukossa on tietysti mainoksia, jotka poistan saman tien, mutta tarkemmin läpikäytäviä ja hetken aikaa säilytettäviä viestejä, kuten laskut, kurssimateriaalit ja erilaiset infot, jää noin kolmasosa.
Välillä tuntuu, että olen ihan uupunut sähköpostitulvaan ja hävinnyt taistelun meiliboxini herruudesta. Viime viikkoina olen perunut jo useita turhia mainoskirjeitä. Täytyy miettiä mitä vielä voisin tehdä helpottaakseni sähköpostini hallintaa.
Reilun puolen tunnin päästä luovutin sähköpostin suhteen ja kävin maksamassa laskut. Kello oli melkein puoli neljä, kun siirryin blogin pariin. Ajattelin, että kirjoitan nopeasti ylös ajatuksia, jotta voin illemmalla kirjoittaa tämän artikkelin valmiiksi.
Nooo, ei se nyt ihan niin nopeasti käynyt kuin olin ajatellut. Vielä viiden aikaan istuin koneen ääressä, mutta onneksi Anna oli alkamassa televisiossa, ja sain kammettua itseni sen verukkeella pois koneen äärestä. Kun nyt kerrankin on arki-ilta vapaana, niin on kiva tehdä välillä muutakin kuin istua tietokoneella.
Ohjelmaa katsoessani tajusin, että aurinko alkoi pikku hiljaa laskemaan olohuoneen ikkunan takana, enkä ehtinyt tänäänkään ulkoilemaan päivänvalossa. En olisi kyllä jaksanutkaan. Jospa huomenna…
Loppuilta kului neuloessa. Siinä sivussa kokkasin tonnikalapastaa, ensimmäinen ja ainoa lämmin ruokani tänään, ja kävin hakemassa paketin automaatilta. Minun olisi pitänyt kirjoittaa tätä artikkelia, mutta olin niin väsynyt, että tuntui siltä kuin aivoni olisivat lähteneet kyläilemään. (Toivottavasti ovat palanneet takaisin huomiseen mennessä.)
Kello puoli yksitoista illalla ajattelin, että tänään menen kerrankin aikaisin nukkumaan. Mutta ei siinä niin käynyt, ei tänäkään maanantaina.
Laiskan Naisen elämää 