Tämä sarja seuraa viiden päivän ajan vuodenvaihteessa työttömäksi jääneen laiskan naisen päivien kulkua keskellä pandemiaa
Tänään heräsin tasan kello 9.37. Herätyskello oli soimassa 9.45, joten kerrankin heräsin etuajassa, jippii.
Ennen ylösnousua luin taas puhelimelta päivän uutisotsikot, sekä selasin nopeasti somekanavat. Vähän kymmenen jälkeen olin ylhäällä ja vaatteet päällä odottamassa teeveden kiehumista. Kylpyhuoneessa pyykkikone aloitteli omaa aamuohjelmaansa.
Aamu siis sujui tänäänkin samoin kuin useimmat aamut nykyään. Tänään en kuitenkaan pukenut päälleni verkkareita, vaan mekon. Kevät on saanut minut käyttämään nyt enemmän hameita ja mekkoja.
Mekon helmat hulmuten kannoin aamupalani olohuoneeseen ja istahdin sohvalle. Teen jäähtyessä ehtisin neulomaan pari kerrosta huivia samalla, kun katsoin sivusilmällä Poirotia.
Olin harmikseni huomannut edellisenä iltana, että huivin kolmanteen osaan oli tullut virhe. Ihan ensimmäiseksi siis purin huivista useita kerroksia ja neuloin ne uusiksi. Tällä kertaa kuvio meni oikein, mutta tee ehti jäähtyä vähän liikaakin.
Kello oli vähän yli yksitoista, kun minun oli pakko jaloitella. Pyykkikone oli hetkeä aiemmin lopettanut ohjelmansa, joten kävin ripustamassa pyykit kuivumaan. Samalla seisomalla petasin sängyn ja laitoin astianpesukoneen päälle. ”Hienoa, laiska nainen! Oletpa tehokas tänään”, onnittelin itseäni, ja vaivuin takaisin sohvalle neulomaan.
Kahdentoista maissa päätin, että nyt saa neulominen riittää ja avasin tietokoneen. Kävin ruuhkaisen sähköpostini kimppuun. Tunnin jälkeen siirryin blogin pariin kirjoittamaan muistiinpanoja, ihan vaan nopeasti. Havahduin siihen, kun suuta kuivasi ja kello näytti jo 14.45. Sehän olisi kahviaika, mutta missä kahvi? Ei ainakaan tippumassa, joten ylös, laiska nainen, ja kahvia tulemaan.
Olin istunut koneen ääressä yhtä soittoa melkein kolme tuntia – todellakin jo tauon paikka. Illalla olisi vielä 2,5 tuntia lisää istuttavaa koodauskurssin merkeissä. Olin unohtanut blogiin uppoutuessani paitsi ajankulun, niin myös lounaan, joten tein voileivän välipalaksi.
Kahvin tippumista odotellessa katselin ikkunasta ulkona hehkuvaa auringonpaistetta ja päätin, että tänään käyn ulkona, vaikka vain parvekkeella ennen koodauskurssia.
Yllättäen neulepuikot eksyivät taas käteeni kahvia juodessani. Neulominen jotenkin rauhoitti väsynyttä mieltäni. Rauhoitti niin paljon, että silmäni alkoivat painua väkisin kiinni. Totesin, että nyt on pakko ottaa päiväunet, jotta jaksan seurata illan luennon. Torkahdin nippa nappa vartiksi, ja sitten eksyin selaamaan keskiviikkona alkavien Hullujen Päivien tarjontaa.
Kello viisi tajusin, että minulla on alle tunti aikaa, jos tosiaan aion käydä ulkona ennen luennon alkua. Lenkille en enää ehtinyt, joten menin sitten parvekkeelle. Siellä olikin ihanan lämmintä – aurinko oli paistanut sinne jo monta tuntia.
Parveke jäi huonolle tolalle viime syksynä, kun en uupumukseltani jaksanut sitä siivota. Kukat kukkivat siellä tosin vielä marraskuussa, ja vasta joulukuun pakkaset saivat ne nuupahtamaan. Olin tammikuusta asti katsonut ärsyyntyneenä kuihtuneita kukanraatoja, mutta tässä välillä oli niin kovia pakkasia, ettei tehnyt mieli mennä parvekkeelle siivoilemaan. Nyt käytin tilaisuuden hyväkseni ja aloin raivata.
Maski päässä pilkoin saksilla melkein raivon vimmalla kuolleet pelargoniat sekä muratin palasiksi. Tuli sellainen tunne, niin kuin siivoaisin viime kesän kukkien myötä lopullisesti pois oman nuupahdukseni, sulloisin uupumukseni suoraan biojätepussiin.
Kello kävi kuutta nopeammin kuin huomasinkaan, ja minulle tuli kiire sisälle avaamaan konetta. Ennen luennon alkua piti vielä ehtiä keittää kuppi teetä ja ottaa pientä välipalaa.
Luento meni taas nopeasti. Maanantain vastaisen yön riemu onnistuneesta koodista oli tosin luennon aikana haihtunut ilmaan. En saanut kurssilla tehtyä CSS-tiedostoa toimimaan HTML-dokumentin kanssa. Täytyy tutkia myöhemmin mikä siinä oikein on vialla.
Yhdeksän jälkeen illalla sain vihdoin päivän ensimmäisen lämpimän ruoan lautaselle. Ruokailun lomassa jatkoin Hullujen päivien tarjontaan perehtymistä ja viestittelin samalla veljieni kanssa pääsiäisestä. Nähtäväksi jää, millainen siitä lopulta tulee, jos kaavaillut liikkumisrajoitukset tulevat voimaan.
Kymmeneen mennessä ruoka oli syöty, Hullujen päivien kuvasto tutkittu ja kirjoitettu blogiin ylös päivän tapahtumat. Pienen tauon jälkeen – kävin välillä neulomassa – jatkoin kirjoittamista. Puoli kahdentoista aikoihin sain viimein postattua blogiin artikkelin ja pyysin veljeä oikolukemaan sen.
On haastavaa kirjoittaa päiväkirjaa tällaiseen muotoon, kun olen tottunut kirjoittamaan sitä vain omille silmilleni. Olin epävarma tekstin sisällöstä ja muodosta, mutta veli näytti peukkua. Tein tekstiin kuitenkin vielä pieniä viilauksia, sekä lisäsin kuvat. Tekstin oheen päätyi tällä kertaa mielestäni aika outoja kuvia, mutta toisaalta, outoja ne olisivat henkilökohtaisessa päiväkirjassanikin. Hah.
Illan päätteeksi kävin vielä läpi sähköpostin, sekä siivosin keittiön, joka näytti ihan menneitten majalle, kuten isäni sanoisi. Enkä tietenkään malttanut olla neulomatta vielä paria kerrosta ennen nukkumaanmenoa. Hieman hymyilytti, kun havaitsin neuloneeni tänään joka välissä, missä se suinkin oli ollut mahdollista.
Tänä iltana (yönä) en kuitenkaan jäänyt neulomaan pitempään, vaan olin peiton alla peräti jo puoli kahdelta. Huomenna onkin aikainen ylösnousu, jos aion saada tilattua Hulluilta päiviltä haluamani tavarat, vähän Iittalaa, kosmetiikkaa ja uusi tyyny. Unen sopisi siis kerrankin tulla heti, eikä vasta aamuyöllä.
Kello 2.20 makasin sängyssä valveilla puhelin kädessäni ja karsin Hullujen päivien ostoslistaani.
(Tietokoneen ääressä vietetty aikaa tänään noin 9 tuntia)
Laiskan Naisen elämää 