Selasin tänään läpi puhelimessa olevia kesäkuvia etsiessäni yhtä tiettyä kuvaa. Huomioni kiinnittyi siihen, miten kauniita, iloisia ja värikkäitä kuvia viime kesältä puhelimesta löytyikään. Niistä oikein huokui onnellisuutta, voimaa ja energiaa.
Itse en tuntenut oloani aina niin iloiseksi ja energiseksi helteiden keskellä kuin miltä kuvat näyttivät, sillä epävarma tulevaisuus stressasi mieltä ja yöunet jäivät vajaiksi kuumuudessa. Kuvien selaaminen oli kuitenkin hyvä muistutus siitä, että loppujen lopuksi elämä kesällä oli hyvää ja onnellista.
Tänään, juuri nyt, olen jälleen kerran ihan tajuttoman väsynyt. Tätä kirjoittaessani kuitenkin hymyilen hassusti itsekseni ja sydämeni on pakahtua onnesta, sillä tämä väsymys on pitkästä aikaa hyvää väsymystä. Se on niin sanotusti normaalisti syntynyttä, ja tuntuukin erilaiselta kuin se synkkä, koko elämänvoiman nielevä väsymys, jota vuosikaudet podin.
Väsymykseni juuri tänä sumuisena syyskuisena sunnuntai-iltana johtuu pääosin siitä, että olen joka aamu menneellä viikolla joutunut nousemaan ylös paljon aikaisemmin kuin mihin olen reilun puolen vuoden ajan itseni totuttanut. Ja se on ollut ihan kamalan ihanaa!
Osittain taas olen itse syypää tähän olotilaan, koska olen valvonut joka ilta liian myöhään. En vain jostain syystä ole saanut mentyä aikaisin nukkumaan. Voi olla, että (iloisilla) ylikierroksilla on osuutta asiaan.
Kuten muutama viikko sitten kerroin, niin pääsin mukaan koulutukseen, joka alkoi tällä viikolla. Meitä on yhteensä parisenkymmentä innostunutta ja motivoitunutta alanvaihtajaa, ja seuraavat kaksi kuukautta opiskelemme täsmätietoa kiinteistö- ja isännöintialasta.
Teoriaosuuden jälkeen meillä alkaa työssäoppimisjakso, joka kestää ensi kevääseen asti, ellei työelämä imaise sisäänsä vakituisen paikan muodossa tässä välillä, tai jokin muu suunnitelma ota tuulta siipiensä alle ja vie mennessään. Niinkin voi käydä. 😉
(Piti käydä välillä iltapesulla edistämässä aikaisempaa nukkumaanmenoa. Lupasin nimittäin perjantaina itselleni, että tulevalla viikolla olen nukkumassa vähintään puoli tuntia aiemmin kuin menneellä viikolla. Eli nyt sormet viuhumaan, hoplaa.)
Parisen viikkoa sitten taisin mainita myös, että tämä koulutus ei ollut itselleni mikään paniikkiratkaisu tai hetken huraus, vaan olen miettinyt sitä viimeiset kuusi vuotta. Uupumus esti minua kuitenkin hakeutumasta aiemmin alan koulutukseen, koska se olisi silloin pitänyt suorittaa töiden ohella, ja uupuneena siihen ei tietenkään olisi ollut resursseja.
Kipinä tälle alalle syttyi juurikin tuossa kuutisen vuotta sitten asunnonvaihtorumban yhteydessä sekä yhden alalla olevan ystävän kanssa jutellessa. Siitä asti se kipinä on kytenyt, välillä pienemmin ja välillä isommin.
Voitte kuvitella, miten onnellinen olen nyt, kun vihdoinkin pääsen toteuttamaan yhtä unelmaani. Ja pohjalaisena olen mielikuvissani toki jo jossain urani huipulla alan korkeimmilla paikoilla, enkä vasta aloitteleva kiinteistöassistentti. Hahhah.
Epäilyksiäkin on toki ollut siitä, että teinkö oikean ratkaisun, ja olisiko pitänyt kuitenkin hakea opiskelemaan jotain muuta, mutta tällä viikolla olen sisäistänyt, että sen voin tehdä myöhemminkin, jos sille tuntuu. Töiden etsiminen jatkuu joka tapauksessa, sillä harjoittelupaikka pitää löytää marraskuun alkuun mennessä. (Iiik. Jännää.)
Alkuviikon epäilysten jälkeen olen siis todennut olevani täysin oikeassa paikassa. Ja mikä parasta, ympärilläni on yhtä motivoituneita ja innostuneita ihmisiä, joiden energia on kannatellut läpi väsyneimmänkin päivän.
❤
(Kuvat on otettu Laila Pullisen veistospuisto & kotimuseosta Vantaalta pari viikkoa sitten.)
Laiskan Naisen elämää 