Syyspäivä Ahvenanmaalla, osa 1/3

Olen koko viikon ajan miettinyt, että mistä oikein kirjoittaisin – aiheitahan olisi ollut taas tarjolla yllin kyllin opiskelukuulumisista neulomiseen. Yleisön (äidin, hih) pyynnöstä päädyin nyt kuitenkiin jatkamaan loppuun aiemmin aloittamani jutun kolmen viikon takaisesta syysreissusta Ahvenanmaalle.

Poimin tähän juttuun viisi paikkaa, joissa tällä kertaa kävimme, mutta yhden pitkän blogikirjoituksen sijaan jaan jutun kolmeen osaan. Näin saan mukaan vähän enemmän myös valokuvia, joita yleisö (edelleen äiti) erityisesti toivoi.

Eli kolmisen viikkoa sitten kävin viikonloppuristeilyllä Ahvenanmaalla. Risteilyn teemana olivat sadonkorjuujuhlat, joita Ahvenanmaalla tuolloin syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin. Laiva oli lastattu herkullisella uuden sadon ruoalla, ja tarkoituksena oli viettää lauantaipäivä maissa samalla teemalla.

Tämä oli ensimmäinen risteilyni pariin vuoteen, kiitos tiedätte kyllä minkä, joten olin enemmän kuin innoissani päästessäni hetkeksi pois mantereelta. Ahvenanmaalle olin menossa elämäni kolmatta kertaa, joten ihan ummikkona ei siellä tarvitsisi liikkua.

Olin katsonut etukäteen sadonkorjuujuhliin osallistuvia maatiloja ja yrityksiä. Kätevintä olisi ollut ostaa liput sadonkorjuujuhlan bussikierrokselle, jossa lähtö- ja paluupaikkana oli satama. Kierrosten aikana olisi vierailtu sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla tiloilla, kuten esimerkiksi omenatarhoissa, mutta tämä korona-aika ei houkuttanut ahtautumaan bussiin vieraiden ihmisten kanssa, joten matkaseuralainen päätti ottaa mukaan oman autonsa. Ja auto toi mukanaan tietysti mahdollisuuden vierailla omassa aikataulussa missä huvitti.

Kokemusta automatkailusta Ahvenanmaalla meillä oli jo ennestään, sillä olimme siellä viimeksi muutamia vuosia sitten hotellimatkalla juhannuksen aikaan. Tuolloin ehdimme paitsi osallistua Jan Karlsgården ulkoilmamuseon juhannusjuhliin (juhannussalon pystytys on muuten ihan oma urheilulajinsa), niin kierrellä myös muita saaren tunnettuja nähtävyyksiä, kuten Bomarsundin linnoitus, Kastelholman linna ja Getavuori näköalatorneineen.

Ja löysimmepä keskeltä ei mitään idyllisen pannukakkupaikankin, jossa nautimme uunituoretta (gluteenitonta) pannukakkua pitkien pöytien ääressä vehreässä puutarhassa pörriäisten suristessa ympärillä auringonpaisteessa.

Mutta nyt oli syyskuu, ja aamu valkeni harmaana ja koleana. Laiva oli maissa jo yhdeksän aikoihin aamulla. Me hurautimme ulos laivasta aamupalan jälkeen vain todetaksemme, että olemmepa liikkeellä aikaisin – juuri mikään paikka ei ollut auki ennen kello kymmentä.

Päätimmekin sitten alkuperäisen suunnitelman vastaisesti suunnata Maarianhaminan keskustasta ensin länteen Eckerön suuntaan. Matkalle kuluttaisimme sopivasti kello kymmenestä puuttuvat puolisen tuntia.

Ensimmäisenä kohteenamme Eckerössä oli historiallinen Posti- ja Tullitalo, Eckerö Post- & Tullhus. Se oli aika erikoinen näky keskellä ahvenanmaalaista maisemaa.

Posti- ja Tullitalo on lempiarkkitehtini, Helsinginkin kauneimmat vanhat rakennukset suunnitelleen Carl Ludvig Engelin piirtämä. Se on valmistunut vuonna 1828 ja edustaa empiretyyliä.

Syy siihen, miksi tämmöinen vähän mahtipontinenkin rakennus on pykätty Ahvenanmaalle, on tietysti se, että Ruotsin hävittyä Suomen Venäjälle Suomen sodassa vuonna 1809, siirtyi Venäjän raja Ahvenanmaalle ja rajalle tarvittiin jokin näyttävä rakennus, joka näkyisi kauas yli Ahvenanmeren.

Rakennus on historiansa aikana toiminut paitsi alkuperäisessä tarkoituksessaan, niin myös muun muassa sairaalana, sotilaiden majoitustilana sekä lomakotina postin ja tullin työntekijöille. Nykyään se on Ahvenanmaan maakuntahallituksen omistuksessa ja toimii kulttuurikeskuksena, joka on avoinna yleisölle kesäaikaan.

Tästä linkistä pääset lukemaan tarkemmin Posti- ja Tullitalon mielenkiintoisesta historiasta: https://www.postochtullhuset.ax/fi/historia/.

Me jätimme tällä kertaa väliin päärakennuksessa olleet näyttelytilat ja museokaupan, sekä pohjoissiivessä olleen Postiruotumuseon, mutta kiertelimme vähän piha-aluetta ja tutkimme huolellisesti pihalla olevat infotaulut, jotka kertoivat niin rakennuksen kuin postinkulunkin historiasta. Sen jälkeen suuntasimme hyisen tuulen ajamana kohti pohjoissiiven päätyä ja Kafé Kaleschia.

Kafé Kalesch tarjosi leivonnaisten lisäksi lounasta, mutta me otimme laivalla syödyn aamiaisen päälle vain kahvit (ja minä omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, kun kerrankin oli gluteenitonta omenapiirakkaa saatavilla). Tarjolla olevaa lounasbuffetia katsellessamme hieman harmitti, että olimme ehtineet tankata aamiaista laivalla, sillä ruoka näytti herkulliselle.

Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, joten saimme vapaasti valita pöydän vanhaa tunnelmaa henkivässä kahvilassa. Kahvilan työntekijät loivat kodikkuutta hyöriessään askareissaan ja järjestellessään pöytiä sekä tuoleja. He toivat pöytiin kukkamaljakoita ja sytyttivät kynttilöitä palamaan – kahvila oli pian valmis vastaanottamaan harmaan lauantaipäivän lounasvieraat.

Kauaa emme ehtineet istua rauhassa historiaa huokuvien seinien sisällä, kun tila jo täyttyi lounasasiakkaiden iloisesta ja monikielisestä puheensorinasta.

Paikka oli ilmeisen suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa, mitä en ihmettele, jos ruoka maistui yhtä hyvältä kuin mille se näytti. Ja miljöö nyt oli joka tapauksessa ainutlaatuinen, joten hyvää silmänruokaa ainakin oli riittävästi.

Asiakkaita virtasi sisälle siihen tahtiin, että meidän oli aika jatkaa matkaa eteenpäin. Emme kuitenkaan hypänneet heti autoon, vaan suuntasimme parkkipaikan edessä olevalle polulle ja marjoja pullollaan olevien tyrnipensaiden sivuitse hienoille punaisille rantakallioille.

Sieltä löytyi merinäköalan lisäksi muistomerkki, joka on omistettu postikuljetuksissa menehtyneille talonpojille. He joutuivat vuodesta 1636 lähtien kuljettamaan postia sekä matkustajia Ruotsin ja Suomen välillä Ahvenanmeren yli postiruotuveneellä kaikkina vuodenaikoina säässä kuin säässä. Harmaana lauantaina heidät oli helppo kuvitella merelle hoitamaan tehtäväänsä ja soutamaan horisontissa näkyvälle Ruotsin rannikolle. Ja helppo oli kuvitella myös kotona odottavien huoli ja hätä myrskyisillä säillä.

Rannasta autolle palatessamme saimme ihailla vielä kertaalleen Posti- ja Tullitalon hienoa empiretyylistä julkisivua. Vaikka rakennus edelleen näytti mielestäni hieman väärään paikkaan eksyneeltä, niin jotenkin oudosti se puolusti paikkaansa juuri tässä kohtaa juuri tätä saarta keskellä merta.

Koleassa syystuulessa saattoi hetken verran aistia menneen ajan. ❤