Joulukuun neljäs päivä kului rästiin jääneiden kotiaskareiden parissa puuhastellen, välillä ihan hiki päässä, joten illan tullen oli aika rauhoittua sohvannurkkaan. Ennen kuin istahdin alas sohvalle tyynyjen ja torkkupeittojen keskelle, sytytin sinne tänne kynttilöitä tunnelmantuojiksi ja keitin ison mukillisen teetä. Koska tv:stä ei tullut mitään mielenkiintoista, enkä halunnut avata tietokonetta, niin päätin syventyä lukemaan.
Yöpöydällä odotti pino puoliksi luettuja kirjoja, mutta mikään niistä ei houkutellut avaamaan kansiaan. Niiden sijaan tartuin olohuoneen pöydällä odottavaan jouluiseen kirjaan, jonka kaivoin esiin kirjahyllystä edellisenä iltana.
Tämän käteen nappaamani klassikkokirjan, Charles Dickensin Saiturin jouluyön, olen saanut joululahjaksi lähes 30 vuotta sitten. Muistan, että toivoin kirjaa lahjaksi nähtyäni tv:stä kirjasta tehdyn elokuvan tai tv-sarjan. Ajaton tarina joulun hengestä teki minuun niin suuren vaikutuksen, että luin lahjaksi saamani kirjan aina joulun alla monena vuonna peräkkäin.
Kirjan tarina lienee teillekin tuttu? Eli lyhyesti kerrottuna vanha ja varakas, mutta hyvin saita Ebenezer Scrooge käännyttää jouluaattona konttorinsa ovelta niin jouluaterialle kutsun tuovan sisarenpoikansa kuin köyhille ja vähäosaisille rahaa keräävät miehetkin. Scroogen mielestä joulu on pelkkää humpuukia ja rahanmenoa.
Illalla kotiin mentyään Scrooge saa vieraakseen seitsemän vuotta aiemmin kuolleen liikekumppaninsa Jacob Marleyn kahleissa kulkevan haamun. Haamu tulee varoittamaan Scroogea itsekkään ja rahakeskeisen elämäntavan seurauksista ja kertoo, että Scrooge saa pian vieraakseen kolme henkeä.
Menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen henget näyttävät Scroogelle millaista hänen elämänsä oli ennen, mitä se on nyt ja mitä tuleman pitää. Scrooge joutuu kohtaamaan itsensä sekä tekemänsä vääryydet ja päättää korjata tilanteen.
Dickens kirjoitti kirjan vain kuudessa viikossa, ja se julkaistiin 19. joulukuuta 1843. Kirjasta tuli valtava menestys ja brittiläisen joulun hengen muokkaaja. Kirjan alkuperäinen nimi on A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas, mutta se lyhennetään usein vain muotoon A Christmas Carol.
Wikipedia kertoo, että kirjaa on paitsi käännetty useille kielille, niin se on myös suomennettu moneen kertaan ja eri nimillä sekä usean eri kustantajan toimesta. Ensimmäinen suomennos, Joulun-aatto, on vuodelta 1878.
Kirja löytyy suomeksi myös nimillä Joulu-ilta, Jouluaatto, Joululaulu ja Saiturin joulu. Tähän kai voisi todeta kliseisesti, että rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Minä pääsin kirjassa vasta kohtaan, jossa ensimmäinen, eli menneiden joulujen henki on tulossa kylään, joten parasta varmaan jatkaa lukemista, jos aion saada tämän luettua tämän viikonlopun aikana (joka onneksi on pidennetty, koska itsenäisyyspäivä). 😉
Onko sinulla jokin kirja, jota tapaat lukea jouluisin? Tai lainaatko kirjastosta jouluksi aina tietyn kirjan?
Laiskan Naisen elämää 