Eletään elokuun viimeistä tuntia. Ulkona on sysipimeää ja syksyisen viileää, ja minun pitäisi olla jo nukkumassa flunssanenäni kanssa. Ajattelin kuitenkin ennen peiton alle kääriytymistä tulla huikkaamaan muutaman sanan tänne hiljaiseloa viettäneeseen blogiini.
Sitten viime postauksen väsymys otti kuin ottikin vallan. Tai voinen tunnustaa, että olen ollut viime viikot hieman uuvuksissa, mikä ei ole yllätys, sillä olen kohta vuoden ajan paahtanut uutta oppien pitämättä juurikaan lomaa. Ja tällä viikolla, kun viimein olin alkuviikosta pari päivää lomalla, niin sain flunssan – kohtalon keljuiluako, etten vain pääsisi nauttimaan lomapäivistä, vaiko kropan viesti siitä, että se käy ylikierroksilla… No, oli kumpi vaan, niin kyllä on ottanut päähän viimeiset pari päivää, murr.
Loppukesän väsymystä ja flunssaa sekä mieltä masentanutta maailmantilannetta lukuun ottamatta lopuillaan oleva kesä on mennyt keskimäärin hyvin. Olen päässyt mukavasti kiinni uuteen päivärytmiin ja saanut palautettua elämääni joitakin vanhoja, uupumuksen vuosina kadonneita tapoja, kuten lukeminen ennen nukkumaanmenoa. Olen myös päässyt eroon pitkistä tehtävälistoista (uupumuksen pahimpina vuosina jouduin kirjoittamaan to do -listoille ihan kaiken roskapussin viennistä laskujen maksuun) ja saanut hiljalleen normalisoitua unirytmiä.
Mutta mikä tärkeintä, niin tänä kesänä olotila on tuntunut lähes kahdeksan vuoden jälkeen normaalilta. Kotona tai töiden ääressä en niinkään ole kiinnittänyt siihen huomiota, mutta kesän aikana tekemilläni reissuilla olen kerta toisensa jälkeen havahtunut huomaamaan, että jaksan liikkua ja olla kiinnostunut ympäristöstä sekä muista ihmisistä aivan eri tavalla kuin vuosiin.
Erityisesti parissa tutussa paikassa olen saanut flashbackeja vuosien takaisilta reissuilta ja tuntenut ihan fyysisesti kehossa sen, mitä olin joskus uupuneena tuntenut juuri siinä kohtaa tallinnalaisessa kadunkulmassa tai tukholmalaisella sillalla. Ne ovat olleet silmiä avaavia hetkiä.
Lomailemattomuudesta huolimatta uupumuksesta toipuminen on edennyt kesän aikanakin koko ajan, hitaasti, mutta varmasti. Voi vain arvailla, olisiko vuosikausia kestäneestä uupumuksesta toipuminen ollut näinkin nopeaa ilman työympäristön vaihtumista. Enpä siis voi muuta kuin olla iloinen, vaikka flunssa juuri nyt painaakin päälle.
Edessä on pitkä syksy, tai ainakin pitkä talvi, joten toivottavasti saan pian flunssan häädettyä ja kehon balanssiin, jotta jaksan kertoilla vähän lisää noista kesäreissuista, joista edellä mainitsin. Sen verran voin paljastaa, että suurin osa reissuista suuntautui kotimaan kohteisiin, ja että aika moni kohde oli ollut pitkään listallani ”paikkoja, joissa olen aina halunnut käydä”. Instagram-tililtäni löytyy vihjeitä muutamista reissuista.
Mutta nyt on pakko päästä pitkälleen parantelemaan töhnäistä oloa. Hyvää syyskuun ensimmäistä yötä!
❤
Postauksen kuvat on otettu kesäkuisella reissulla Tallinnan Telliskivessä.
Laiskan Naisen elämää 