Helppo kesäkurpitsa-tomaattipasta

Olet ehkä huomannut, että blogiin on ilmestynyt vaivihkaa uusi kategoria ”Ruokakokeilut”. Ihan alun perin minulla oli tarkoitus blogin alkuperäisen nimen, Laiskan Naisen keittiössä, mukaisesti alkaa testailemaan leivontaohjeiden lisäksi myös ruokaohjeita, mutta asia jäi ajatuksen asteelle kaiken koronahässäkän ja uupumuksesta toipumisen keskellä. Viime syksyn tiukka taloudellinen tilanne, leipomisinnostus sekä oma kyllästyminen samoihin tylsiin valmisruokiin puhalsi kuitenkin tämän vanhan idean taas henkiin.

Ensimmäinen juttu kategorian ”Ruokakokeilut” alla on Sitruunainen tonnikalapasta. Se olikin puhdas kokeilu, eli testasin Tiskivuoren Emännän blogista löytämääni ohjetta. Tonnikalapastasta tuli niin hyvää, hieman omaan makuuni muunneltuna tosin, että se jää pysyvästi ruokalistalleni.

Pasta-ateria tuloillaan

Sieltä samaiselta omalta ruokalistaltani tein muutama viikko sitten pitkästä aikaa toista pastaruokaa, jonka ohjeen ajattelin jakaa nyt myös teille. Ohje on napattu vuosia, vuosia sitten Yhteishyvä-lehden ruokaliitteestä. Yritin etsiä ohjetta kyseisen lehden nettisivulta, mutten löytänyt sitä enää, joten nyt mennään täysin oman muistini varassa ja vuosien näppituntumalla.

Tähän ohjeeseen tykästyin silloin muinoin heti kerrasta, koska ruoka oli niin helppo ja nopea tehdä sekä todella herkullista. Paras aika tämän ruoan tekemiseen on kesä, ja tarkemmin vielä loppukesä, jolloin kotimainen kesäkurpitsasato valmistuu. Toki ruoasta tulee hyvää myös ulkomaisen kesäkurpitsan voimin, jota itse tällä kertaa käytin, mutta tykkään tehdä tätä ruokaa uuden sadon vähän pienemmistä ja maukkaammista kotimaisista kesäkurpitsoista, joita ei välttämättä tarvitse kuoria, vaan pesu riittää.

Tomaattina voit käyttää tässä ruoassa mitä vain kypsiä tomaatteja. Kun olen käyttänyt perinteisiä isoja tomaatteja, niin olen lohkonut ne ja vielä puolittanut lohkot. Parhaiten tähän ruokaan käyvät ehkä kuitenkin kirsikka- tai helmitomaatit halkaistuina tai viipaloituina.

Valkosipulin aromi aateloi kesäkurpitsa-tomaattipastan

Saat ruoasta gluteenittoman, kun käytät pastana gluteenitonta pastaa. Vegaanisen version saat puolestaan käyttämällä kerman sijasta sopivaa kasvikermaa. Resepti muuntautuu siis monenlaiseen ruokavalioon.

Aikaa tämän makoisan pastaruoan tekemiseen menee noin 30 minuuttia. Ja sitten eikun kokkaamaan!


AINEKSET (kahdelle)

180 g spaghettia
400 – 500 g kesäkurpitsaa
1 – 2 valkosipulinkynttä ( tai maun mukaan)
2 rkl voita tai muuta paistamiseen tarkoitettua rasvaa
2 dl ruokakermaa
1 tl mustapippurirouhetta
noin 1 tl suolaa kastikkeeseen ja reilusti pastan keitinveteen
150 – 200 g kirsikka- tai helmitomaatteja

TEE NÄIN

  1. Laita pastavesi kiehumaan.
  2. Kuori kesäkurpitsa tarvittaessa, poista päät ja halkaise se. Pilko kesäkurpitsan puolikkaat ohuiksi viipaleiksi.
  3. Lisää kesäkurpitsaviipaleet paistinpannulle sulaneen rasvan sekaan kuullottumaan.
  4. Tässä vaiheessa pastavesi varmaan jo kiehuu, joten lisää siihen suolaa sekä haluamasi määrä pastaa kahdelle hengelle. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
  5. Kuori ja pilko tai murskaa valkosipuli hienoksi. Lisää se pannulle kesäkurpitsaviipaleiden joukkoon. Älä anna valkosipulin tai kesäkurpitsan ruskistua (tai palaa – done that), vaan kuullota niitä miedolla lämmöllä.
  6. Mausta jumalaiselle tuoksuva kesäkurpitsa-valkosipuliseos mustapippurilla ja suolalla.
  7. Kun kesäkurpitsa ja valkosipuli ovat kuullottuneet lähes läpinäkyviksi, kaada ruokakerma pannulle ja anna kiehahtaa nopeasti.
  8. Lisää lopuksi kastikkeen sekaan pannulle pestyt ja halkaistut tai viipaloidut tomaatit. Halutessasi voit antaa niiden hautua hetkisen pannulla. Ota kastike pois levyltä ja sekoita keitetty pasta kastikkeen joukkoon.
  9. Halutessasi voit lisätä pastan päälle esimerkiksi Parmesan-juustoraastetta, mutta hyvälle maistuu ilmankin. Bon appetit!

Joskus, kun huushollista ei löytynyt valkosipulia, kokeilin kastikkeeseen valkosipulin asemasta tavallista keltasipulia. En suosittele, sillä kastike maistui kummalliselle. Sen sijaan valkosipulituorejuusto sopii tähän(kin) kastikkeeseen ihan hyvin, jos kodissa sattuu olemaan akuutti pula valkosipulista ja tekee mieli tätä kesäkurpitsaista ja tomaattista pastaa, nimimerkillä Unohtui joskus valkosipulit kauppaan.

Joskus taisin kokeilla tätä kastiketta myös ilman tomaatteja, enkä pitänyt siitäkään versiosta. Tomaatti tuo kastikkeeseen mielestäni sopivaa kirpakkuutta ja hapokkuutta lempeän kesäkurpitsan oheen.

Kesäistä lohturuokaa parhaimmillaan

Tämä pasta on paitsi helppo ja nopea tehdä, niin se on myös edullinen ruoka. Kahden hengen annoksen hinnaksi tuli noin 6 euroa. Hinta vaihtelee tietysti muutamia euroja ruokaan käytettävien raaka-aineiden hintojen mukaan. Tällä hetkellä esimerkiksi tomaatit maksavat hieman enemmän kuin keskellä kesää.

Suosinkin tätä pastaa kesällä paitsi siksi, että tähän voi käyttää silloin tuoretta kotimaista kesäkurpitsaa, niin myös siksi, että uuden satokauden kasvisten hinnat ovat silloin edullisimmillaan. Ja kasvisten maku on kesällä tietysti täyteläisimmillään.

Lapsuudenkodissa meillä syötiin aika lailla satokausien mukaista ruokaa. Sitä samaa ruokafilosofiaa olen yrittänyt myös aikuisena jatkaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän menestyksekkäästi.

Aiotkos ottaa tämän pastaruoan kokeiluun?


Vinkki: Tässä kohtaa pitäisi olla joku loistava vinkki takataskussa, mutta nyt ei kyllä säteile yhtään. Paitsi semmoinen tuli mieleen, että mitenköhän Feta-juusto murusteltuna sopisi tämän pastan päälle..hmm.. Ja ruokajuomaksi kävisi varmasti joku kuivahko, raikas valkoviini. Itse en alkoholia käytä, joten kuplaveteen on tyytyminen, mutta en pane sitä pahakseni, sillä ruoan herkullinen maku on kuitenkin se tärkein.

Jätä kommentti