Laiskan naisen keittiössä jätetään kokkaushommat vähemmälle ja opetellaan elämään rennosti ilman suorituspaineita arjen pienistä suurista iloista nauttien
Laiska Nainen on entinen ylisuorittaja ja nykyinen rentoilija, joka on toipumassa uupumuksesta ja terapoi itseään harrastamalla kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, pohtii välillä kahvikupin äärellä elämän suuria kysymyksiä sekä yrittää pitää itsestään entistä parempaa huolta. Rakastaa kirjoja, metsää, yön hiljaisuutta ja jäätelöä.
Minun on jo pitkään pitänyt tehdä suolaista pannukakkua, mutta vasta viime viikolla, yhtenä laiskana elokuisena iltana, kun iltaruoanlaittoaika oli mennyt ajat sitten ohi, päätin vihdosta viimein sitä kokeilla. Ajattelin, että suolainen pannukakku ajaisi siinä kohden iltaa mainiosti sekä iltaruoan että iltapalan asemaa.
Googlaamalla selvisi, että suolaisten pannareiden täytteiden kirjo on hyvin moninainen, eli käytännössä vain oma maku, mielikuvitus ja kaappien sisältö ovat rajana, ja mausteet on tietysti räätälöity täytteiden mukaan. Tämä helpotti omaa kokeilua, sillä täytteeksi kelpasi hyvin se, mitä olin ajatellutkin, eli mitä kaapeista sattui sillä hetkellä löytymään.
Täytteet voi valita oman maun ja/tai kaappien sisällön mukaan
Minulla sattui tuolla hetkellä olemaan jääkaapissa purkillinen fetakuutioita, kohta nahistuva puolikas punainen paprika, muutama helmitomaatti sekä rasiallinen kirsikkatomaatteja, joten ne pääsivät täytteeksi tähän ensimmäiseen kokeiluun. Kaipasin täytteeseen lisäksi jotain vihreää, kuten purjo- tai ruohosipulia, mutta koska kotoa ei löytynyt tuona iltana kumpaakaan, eikä edes tuoretta basilikaa, niin vähän riskillä päädyin laittamaan pannariin vihreitä oliiveja. Palaan näihin oliiveihin tuonnempana..
Koska tämä oli ensimmäinen kokeiluni tehdä suolaista pannaria, ja edellä mainitut täytteet hieman epäilyttivät, niin päätin tehdä vain puolikkaan taikinan. Pannarin paistamiseen käytin noin 20 cm x 30 cm kokoista uunivuokaa.
Mausta taikina täytteisiin sopivaksi
Itse leivon gluteenittomasti, joten tämä ohje on gluteenittomalle suolaiselle pannukakulle. Pannarin pohjan tekemiseen voit käyttää kuitenkin vallan hyvin myös omaa ei-gluteenitonta luotto-ohjettasi, josta jätät vain sokerit sekä leivinjauheen pois ja räätälöit mausteet täytteisiin sopivaksi. Ja eikun kokeilemaan!
Suolainen pannukakku (G)
AINEKSET (uunivuoallinen)
2 kananmunaa 0,5 tl suolaa reilu 0,5 tl mustapippuria hyppysellinen oreganoa ripaus chilijauhetta 1 valkosipulin kynsi raastettuna tai hienoksi pilkottuna 3,75 dl maitoa 2 dl gluteenittomia jauhoja (esim. Semperin FIN MIX -jauhoseos) noin 100 g paprikaa noin 90 g helmi- ja/tai kirsikkatomaatteja noin 100 g fetajuustoa ruohosipulia tai kevätsipulia maun mukaan 1,5 rkl rasvaa uunivuokaan
TEE NÄIN
Riko munat kulhoon ja vatkaa vispilällä kevyesti munien rakenne rikki. Lisää suola ja mausteet nopeasti sekoittaen.
Sekoita maito muna-mausteseokseen.
Lisää lopuksi gluteenittomat jauhot ja vatkaa ne vispilällä hyvin taikinan sekaan. Voit käyttää tarvittaessa siivilää jauhoja lisätessäsi, jos pelkäät jauhojen paakkuuntumista.
Jätä taikina turpoamaan kulhossa pöydälle noin 20 – 30 minuutiksi.
Tässä välissä käännä uuni lämpenemään 225 C-asteeseen. (Kiertoilmauunissa riittänee 200 C-asteen lämpötila.)
Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja halkaise tai viipaloi tomaatit. Pilko fetajuusto kuutioiksi, jollet käytä valmiita kuutioita, ja silppua sipuli.
Laita rasva uunivuokaan ja vuoka uuniin siksi aikaa, että rasva sulaa. Levitä sulanut rasva vuoan pohjalle sekä vähän matkaa vuoan alareunaan.
Kaada turvonnut taikina vuokaan. (Ei haittaa, jos vuoka on uunin jäljiltä vähän lämmin.) Levitä täytteen ainekset tasaisesti taikinan pinnalle.
Paista pannukakkua 225 C-asteessa uunin keskitasolla noin 25 – 30 min, kunnes pinta on saanut kullanruskean värin.
Anna pannukakun jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen. Nauti hyvällä ruokahalulla!
Ripottele täytteet tasaisesti pannukakun pinnalle
Uunista tuleva tuoksu lupasi hyvää, ja pannukakku onnistuikin yllättävän hyvin näin ensikertalaisen tekemäksi. Tai no, ehkä olen hieman jo harjaantunut pannukakkujen paistoon makeiden pannukakkujen parissa, mutta onhan se aina jännittävää kokeilla jotain itselle uutta.
Kaapista kaivamani täytteet sopivat pannukakkuun erinomaisesti ja yhdessä mausteiden kanssa ne antoivat pannukakulle herkullisen aromin. Paitsi ne vihreät oliivit. Älkää laittako niitä pannariin, ellei kaapista löydy mitään muuta. Ja siltikin, jättäkää ne pois! (Tunnustan kyllä syöneeni joka ikisen oliivin siivun, joka pannarissa oli, mutta ei se mikään nautinto ollut. )
Ei mikään kaunokainen, mutta kaikki tuli syötyä
Pannukakkuun tuli uunissa ihana, vähän rapea ja karamellimainen reuna, joka maistui taivaallisen hyvälle. Siihen taisivat tiivistyä kaikki pannarin mausteet sekä aineksista tihkuneet nesteet. Kuvassa reuna näyttää palaneelle, mutta onneksi se ei palanut, vaan paistui juuri sopivan kypsäksi.
Pannukakkua jäi lounasruoaksi seuraavalle päivälle, jolloin söin sen kylmänä. Pannukakku maistui ehkä jopa paremmalta, kun se oli saanut vetäytyä ja maustua yön yli jääkaapissa.
Innostuin tästä kokeilusta niin, että seuraava suolainen pannari on ollut jo ajatuksissa tuloillaan. Ehkäpä innostun paistamaan sen ihan konkreettisesti huomisen sunnuntaipäivän iloksi, kun varasin kaappiin jo kevätsipuliakin. You know why. 😉
Täällä on koko heinäkuu kirjoitettu iltaisin blogitekstejä otsa hiessä, mutta koska vielä ei ole syntynyt mitään valmista, niin tulin huikkaamaan edes moi, eli moi vaan heinäkuuhun! 🙂
Valitsin tällä kertaa blogiin sellaisen aiheen, jonka ajattelin helpoksi, mutta eipä se ole ollut alkuunkaan helppo, vaan hyvinkin monisyinen. Tähän mennessä olen aloittanut aiheesta kolme eri juttua, joista viimeisintä kirjoittelin eteenpäin tänään illansuussa, mutta jouduin laittamaan senkin jäähylle loppuillaksi, kun ajatukset alkoivat pyörimään kehää.
Aikaisempina vuosinahan minulle on usein tässä kohtaa kesää iskenyt päälle kirjoituskammo, koska perfektionismi on päässyt valloilleen, mutta tällä kertaa kirjoittamista on haastanut valitsemani aiheen laajuuden lisäksi myös väsymys. Liian väsyneenä ei jaksa työpäivän jälkeen enää oikein ajatella, ja tämä aihe tuntuu vaativan paljon prosessoimista.
Uusi voimalause löytyi sisustusideoita etsiessä
Nähtäväksi jää, kuinka monta välijuttua vielä kirjoitankaan, ennen kuin saan yhtään noista kolmesta nyt heinäkuussa aloittamastani blogitekstistä valmiiksi, mutta eipä sillä oikeastaan ole väliä. Pääasia on, että matkalla ollaan ja joskus tulee valmista. Ja kun äsken pikaisesti vilkaisin edellisten kesien tuotoksia, niin aika monta välijuttua ja moi-huikkausta siellä näyttää olleen, eli nämä ovatkin siis enemmän sääntö kuin poikkeus. 😀
Tuon otsikossa ja kuvassa olevan lauseen nappasin yhtenä sunnuntaina jokin aika sitten Ikean mallikodin seinältä. Lause kolahti heti, koska podin tuolloin aikamoista tuskaa päässäni pyörivistä monenmoisista projekteista ja ideoista, osa harrastuksiin, osa omaan hyvinvointiin ja osa kodin suursiivoukseen, sisustamiseen ja stailaamiseen liittyviä juttuja. Taulun lause ”great things take time” hiljensi kertaheitolla koko päässäni pyörivän härdellin. Ymmärsin, että nyt on keskityttävä yhteen asiaan kerrallaan, vaikka kuinka tekisi mieli häslätä vähän kaiken parissa. Eli hitaasti hyvä tulee. Voi tulla jopa jotain yllättävän hienoa.
Tuosta sunnuntaista asti olen hokenut lausetta itselleni päivittäin kuin mantraa, jos en väsymykseltäni ole saanut edistettyä jotain tiettyä asiaa, tai mitään asiaa, ja turhautuminen on yrittänyt ottaa vallan. On kyllä jännä juttu, miten neljä pientä sanaa voivatkaan hetkessä rauhoittaa mielen.
Kuulumisiin taas välijutulla tai sitten jollain ihan muulla! 🙂
Olet ehkä huomannut, että blogiin on ilmestynyt vaivihkaa uusi kategoria ”Ruokakokeilut”. Ihan alun perin minulla oli tarkoitus blogin alkuperäisen nimen, Laiskan Naisen keittiössä, mukaisesti alkaa testailemaan leivontaohjeiden lisäksi myös ruokaohjeita, mutta asia jäi ajatuksen asteelle kaiken koronahässäkän ja uupumuksesta toipumisen keskellä. Viime syksyn tiukka taloudellinen tilanne, leipomisinnostus sekä oma kyllästyminen samoihin tylsiin valmisruokiin puhalsi kuitenkin tämän vanhan idean taas henkiin.
Ensimmäinen juttu kategorian ”Ruokakokeilut” alla on Sitruunainen tonnikalapasta. Se olikin puhdas kokeilu, eli testasin Tiskivuoren Emännän blogista löytämääni ohjetta. Tonnikalapastasta tuli niin hyvää, hieman omaan makuuni muunneltuna tosin, että se jää pysyvästi ruokalistalleni.
Pasta-ateria tuloillaan
Sieltä samaiselta omalta ruokalistaltani tein muutama viikko sitten pitkästä aikaa toista pastaruokaa, jonka ohjeen ajattelin jakaa nyt myös teille. Ohje on napattu vuosia, vuosia sitten Yhteishyvä-lehden ruokaliitteestä. Yritin etsiä ohjetta kyseisen lehden nettisivulta, mutten löytänyt sitä enää, joten nyt mennään täysin oman muistini varassa ja vuosien näppituntumalla.
Tähän ohjeeseen tykästyin silloin muinoin heti kerrasta, koska ruoka oli niin helppo ja nopea tehdä sekä todella herkullista. Paras aika tämän ruoan tekemiseen on kesä, ja tarkemmin vielä loppukesä, jolloin kotimainen kesäkurpitsasato valmistuu. Toki ruoasta tulee hyvää myös ulkomaisen kesäkurpitsan voimin, jota itse tällä kertaa käytin, mutta tykkään tehdä tätä ruokaa uuden sadon vähän pienemmistä ja maukkaammista kotimaisista kesäkurpitsoista, joita ei välttämättä tarvitse kuoria, vaan pesu riittää.
Tomaattina voit käyttää tässä ruoassa mitä vain kypsiä tomaatteja. Kun olen käyttänyt perinteisiä isoja tomaatteja, niin olen lohkonut ne ja vielä puolittanut lohkot. Parhaiten tähän ruokaan käyvät ehkä kuitenkin kirsikka- tai helmitomaatit halkaistuina tai viipaloituina.
Saat ruoasta gluteenittoman, kun käytät pastana gluteenitonta pastaa. Vegaanisen version saat puolestaan käyttämällä kerman sijasta sopivaa kasvikermaa. Resepti muuntautuu siis monenlaiseen ruokavalioon.
Aikaa tämän makoisan pastaruoan tekemiseen menee noin 30 minuuttia. Ja sitten eikun kokkaamaan!
AINEKSET (kahdelle)
180 g spaghettia 400 – 500 g kesäkurpitsaa 1 – 2 valkosipulinkynttä ( tai maun mukaan) 2 rkl voita tai muuta paistamiseen tarkoitettua rasvaa 2 dl ruokakermaa 1 tl mustapippurirouhetta noin 1 tl suolaa kastikkeeseen ja reilusti pastan keitinveteen 150 – 200 g kirsikka- tai helmitomaatteja
Lisää kesäkurpitsaviipaleet paistinpannulle sulaneen rasvan sekaan kuullottumaan.
Tässä vaiheessa pastavesi varmaan jo kiehuu, joten lisää siihen suolaa sekä haluamasi määrä pastaa kahdelle hengelle. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
Kuori ja pilko tai murskaa valkosipuli hienoksi. Lisää se pannulle kesäkurpitsaviipaleiden joukkoon. Älä anna valkosipulin tai kesäkurpitsan ruskistua (tai palaa – done that), vaan kuullota niitä miedolla lämmöllä.
Mausta jumalaiselle tuoksuva kesäkurpitsa-valkosipuliseos mustapippurilla ja suolalla.
Kun kesäkurpitsa ja valkosipuli ovat kuullottuneet lähes läpinäkyviksi, kaada ruokakerma pannulle ja anna kiehahtaa nopeasti.
Lisää lopuksi kastikkeen sekaan pannulle pestyt ja halkaistut tai viipaloidut tomaatit. Halutessasi voit antaa niiden hautua hetkisen pannulla. Ota kastike pois levyltä ja sekoita keitetty pasta kastikkeen joukkoon.
Halutessasi voit lisätä pastan päälle esimerkiksi Parmesan-juustoraastetta, mutta hyvälle maistuu ilmankin. Bon appetit!
Joskus, kun huushollista ei löytynyt valkosipulia, kokeilin kastikkeeseen valkosipulin asemasta tavallista keltasipulia. En suosittele, sillä kastike maistui kummalliselle. Sen sijaan valkosipulituorejuusto sopii tähän(kin) kastikkeeseen ihan hyvin, jos kodissa sattuu olemaan akuutti pula valkosipulista ja tekee mieli tätä kesäkurpitsaista ja tomaattista pastaa, nimimerkillä Unohtui joskus valkosipulit kauppaan.
Joskus taisin kokeilla tätä kastiketta myös ilman tomaatteja, enkä pitänyt siitäkään versiosta. Tomaatti tuo kastikkeeseen mielestäni sopivaa kirpakkuutta ja hapokkuutta lempeän kesäkurpitsan oheen.
Kesäistä lohturuokaa parhaimmillaan
Tämä pasta on paitsi helppo ja nopea tehdä, niin se on myös edullinen ruoka. Kahden hengen annoksen hinnaksi tuli noin 6 euroa. Hinta vaihtelee tietysti muutamia euroja ruokaan käytettävien raaka-aineiden hintojen mukaan. Tällä hetkellä esimerkiksi tomaatit maksavat hieman enemmän kuin keskellä kesää.
Suosinkin tätä pastaa kesällä paitsi siksi, että tähän voi käyttää silloin tuoretta kotimaista kesäkurpitsaa, niin myös siksi, että uuden satokauden kasvisten hinnat ovat silloin edullisimmillaan. Ja kasvisten maku on kesällä tietysti täyteläisimmillään.
Lapsuudenkodissa meillä syötiin aika lailla satokausien mukaista ruokaa. Sitä samaa ruokafilosofiaa olen yrittänyt myös aikuisena jatkaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän menestyksekkäästi.
Aiotkos ottaa tämän pastaruoan kokeiluun?
❤
Vinkki: Tässä kohtaa pitäisi olla joku loistava vinkki takataskussa, mutta nyt ei kyllä säteile yhtään. Paitsi semmoinen tuli mieleen, että mitenköhän Feta-juusto murusteltuna sopisi tämän pastan päälle..hmm.. Ja ruokajuomaksi kävisi varmasti joku kuivahko, raikas valkoviini. Itse en alkoholia käytä, joten kuplaveteen on tyytyminen, mutta en pane sitä pahakseni, sillä ruoan herkullinen maku on kuitenkin se tärkein.
Viime syksyn leipomisinnostukseni jatkumoksi sain alkutalvella inspiraation vuosien tauon jälkeen alkaa etsimään ja testaamaan itselleni uusia sekä helppoja ja edullisia ruokaohjeita arjen ruokalistan vaihteluksi. Kriteerinä oli edellä mainittujen lisäksi tietysti ruoan maukkaus.
Tähän mennessä olen ehtinyt testaamaan linssikeittoa, sitruuna-kanapastaa sekä tonnikalapastaa. Näistä kolmesta kokeilusta linssikeitto ei ollut lähelläkään parhainta maistamaani tai tekemääni, ja sitruuna-kanapastan kana on paistunut vähän liian kuivaksi jo pariin kertaan. (Ei pitäisi koskaan puhua puhelimessa samalla, kun tekee ruokaa – vika ei tietenkään ole kokin paistotaidoissa, heh. 😉 ) Tonnikalapastasta sen sijaan tuli niin hyvää, että sen ohjeen haluan nyt jakaa teillekin.
Jos elämä tarjoaa sitruunoita, niin teeniistä ihanaa ruokaa
Olin itse asiassa etsinyt hyvää tonnikalapastan ohjetta jo pidempään. Juuri tuossa kohtaa talvea etsin lisäksi ohjetta, johon voisin hyödyntää sekä sitruuna-kanapastakokeiluista kaappiin jäänyttä sitruunaa, että uuden vuoden jäljiltä jääneitä minijuustokiekkoja.
Sattumalta, eli googlettamalla tonnikalapastan, törmäsin Tiskivuoren Emännän blogiin ja helpon tonnikalapastan ohjeeseen (linkki: http://www.tiskivuorenemanta.fi/2021/08/helppo-tonnikalapasta/ ). Pasta vaikutti nimensä mukaisesti todellakin helpolta tehdä. Totesin, että saisin upotettua pastaan kätevästi minikiekoista mustapippurijuuston ja lisäksi myös kaapissa lojuvan puolikkaan sitruunan.
Ja eikun tuumasta toimeen, eli testaamaan, tai oikeastaan versioimaan, sillä minulta puuttui reseptissä olevan 100 gramman juustokiekon lisäksi myös ruohosipulia. Lisäksi reseptissä oli käytetty omaan makuuni aika reilusti sipulia ja valkosipulia, joten vähensin myös niiden määrää. Kermana käytin 10 % ruokakermaa ja tonnikalana Pirkan tonnikalapalat vedessä (tonnikalaa 150 g) . Ja tämmöinen versio siitä sitten tuli:
AINEKSET (kahdelle)
150 – 180 g pastaa, esim. fusilli 1 kelta- tai punasipuli 1 – 2 valkosipulinkynttä 2 rkl voita tai muuta paistamiseen tarkoitettua rasvaa 1 prk tonnikalapaloja vedessä (HUOM! tonnikalan määrä purkissa vaihtelee tuotemerkeittäin) 20 g mustapippurijuustokiekko tai 20 g pala isosta juustokiekosta 2 dl ruokakermaa (kermaa voi olla 2,5 dl, jos tonnikalaa ja pastaa on enemmän) 1/2 sitruunan mehu suolaa pastaan ja pieni ripaus kastikkeeseen 1 rkl kapriksia valmiin annoksen päälle (halutessasi)
TEE NÄIN
Laita pastavesi kiehumaan.
Kuori ja pilko sipulit sekä purista puolikkaasta sitruunasta mehu.
Lisää sipulit pannulle paistumaan sulan rasvan sekaan. Kuullota sipulit läpikuultaviksi miedolla lämmöllä, älä anna ruskistua.
Tässä vaiheessa pastavesi varmaan jo kiehuu, joten lisää siihen suolaa sekä haluamasi määrä pastaa kahdelle hengelle. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
Lisää pannulle kuullotettujen sipulien sekaan ylimääräisestä vedestä valutettu tonnikala ja sekoita.
Kaada pannulle ruokakerma ja heitä perään mustapippurijuusto. Sekoita juusto hyvin kastikkeen sekaan ja anna kastikkeen kiehahtaa.
Sekoita kastikkeeseen puolikkaan sitruunan mehu ja mausta tarvittaessa ripauksella suolaa.
Ota kastike pois levyltä ja sekoita keitetty pasta kastikkeen sekaan, lisää (halutessasi) päälle kaprikset ja nauti.
Jos kastike maistuu liian miedolle, niin voit lisätä kastikkeeseen mustapippurijuustoa tai ripauksen mustapippurirouhetta. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen myös sitruunan kuorta makua antamaan. Raasta sitruunan kuori ennen mehun puristamista, ja itse sitruuna kannattaa tietysti pestä hyvin lämpimällä vedellä ennen raastamista.
Ensimmäisessä kokeilussani käytin edellä mainittuja Pirkan tonnikalapaloja vedessä. Tonnikalan määrä suhteessa ruokakermaan hieman yllätti, joten seuraavan kerran, kun tein kastiketta Pirkan tonnikalapaloista, niin lisäsin hieman ruokakerman määrää. Tällöin kastiketta jäi omaan makuuni juuri sopivasti myös pastan imaistavaksi.
Mustapippurijuusto antoi kastikkeeseen todella hyvän maun ja mielestäni 20 g oli juuri sopiva määrä tuomaan täyteläisyyttä ja pippurin makua. Lopuksi lisätty sitruunan mehu toi kivan pienen kirpakkaan lisän kastikkeen makuun. Itselläni on menossa joku sitruunavillitys, ja sitruunoita on ollut kaapissa koko alkuvuoden ajan, joten oli luontevaa kokeilla lisätä sitä myös tähän tonnikalapastaan.
Pastaan saa kivasti väriä lisäämällä päälle jotain tuoretta yrttiä tai ruohosipulia
En ole aiemmin juurikaan pitänyt tonnikalapastasta, mutta se on tainnut johtua siitä, etten ole saanut hyvää tonnikalapastaa. Tämä pasta vei kielen mennessään, eikä kahden hengen annoksen hintakaan päätä huimannut: hinnaksi tuli noin 5,50 eur.
Ruoan valmistamiseen meni noin 20 – 25 minuuttia, ja gluteenittoman siitä sain käyttämällä gluteenitonta pastaa. Tiskivuoren Emännän helpon tonnikalapastan ohje oli siis erittäin hyvä löytö, kun sain räätälöityä siitä helposti juuri itselleni sopivan ruoan.
Aion pian kokeilla myös lähempänä alkuperäistä ohjetta olevaa versiota ruohosipulilla ja hieman isommalla määrällä mustapippurijuustoa. Tapanani on ollut käyttää ruoissa melko reilusti mustapippuria, mutta näin vanhemmiten on täytynyt alkaa antaa vähän armoa sisuskaluilleen, joten en ihan heti uskalla laittaa kastikkeeseen koko 100 g pläjäystä tymäkkää mustapippurijuustoa.
Kylläpä tulikin nälkä tätä ohjetta kirjoittaessa. Onneksi kaapista löytyy taas mustapippurijuustoa: tiedän mitä tässä huushollissa kokataan huomenna.
❤
Vinkki: Jos kaappiin on jäänyt tuorejuustoja, jotka sopivat yhteen tonnikalan kanssa, niin niillä voi hyvin korvata mustapippurijuuston. Itse varioin ohjetta Valkosipuli & yrtit -tuorejuustolla (Rainbow), jota laitoin kastikkeeseen suunnilleen puolen rasian verran, eli noin 100 g. Tuoreen valkosipulin jätin kokonaan pois, koska tuorejuustossa oli valkosipulia. Lisäsin kastikkeeseen myös 1,5 tl mustapippurirouhetta. Tonnikalana minulla oli tässä versiossa Rainbow:n tonnikalapaloja vedessä (purkissa 105 g tonnikalaa).
Tämä versio maistui jostain syystä kalaisammalta. Ehkä se johtui erimerkkisestä tonnikalasta, tai ehkä valkosipuli-yrtti -tuorejuusto korosti tonnikalan makua, kun mustapippurijuusto taas hieman häivytti sitä alleen. Sitruunamehu sopi tähänkin versioon erinomaisesti. Hinnaksi tälle versiolle tuli noin 4,00 eur.
Päätin toissapäivänä, tiistaina tammikuun 30. päivä, olla reipas ja ottaa päivän projektiksi tämän vuoden ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen, mutta matkaan tuli hieman haasteita pitkän tauon jälkeen, eli tietysti jälleen taistelin tekniikan kanssa, kuten viime tammikuussakin. Ehkäpä otan tästä nyt opikseni sen, että muun muassa selainten päivitykset kannattaa tehdä ajallaan, niin saa esimerkiksi oman bloginsa sekä blogialustan olennaiset työkalut ja valikot näkyviin.
Mutta tosiaan, kirjoitustaukoni oli jälleen pitkä. Viime marras-joulukuun vaihteessa olin jossain positiivisuuspuuskassa yltiöoptimistinen ajankäytön ja omien resurssieni suhteen, mutta niinhän siinä kävi, että joulukuu yllätti jälleen nopeudellaan, enkä ehtinyt kirjoittamaan joulukuussa yhtä blogijuttua enempää. Osasyyllinen kirjoitustaukoon oli myös koko viime syksyn sekä alkutalven jatkunut puolikuntoinen olotila ja tautikierre, jonka vuoksi pää on ollut näihin päiviin saakka aika lailla tyhjä muista kuin työhön ja akuutteihin arkisiin askareisiin liittyvistä ajatuksista. Yritä siinä sitten kirjoittaa jotain järkevää.
Onneksi olo on nyt päivien pidentyessä alkanut olla pirteämpi, ja energiaa on töiden jälkeen muuhunkin kuin sohvalla makoiluun, kirjoittaa nainen, joka tunti sitten nousi sohvalta ylös kolmen tunnin lepäilyn jälkeen. (Kello on nyt 22.09.) Mutta tämä lepäily selittyy helposti viime yön lyhyehköiksi jääneillä unilla: valvoin ja jännitin koko alkuyön hajoavatko ja tippuvatko parvekelasit alas kovassa tuulessa.
Kesän odottaminen alkoi tänään, 1. helmikuuta– Billnäs on mukana tulevankin kesän retkikohteissa
Perinteiseen tapaan ajattelin näin vuoden aluksi summata vähän viime vuotta. (Juu, juu, helmikuu alkoi juuri, mutta joillekin helmikuu on vuoden alku.) Tällä kertaa viime vuoden läpikelaaminen on tuntunut jotenkin erityisen hankalalta, koska loppuvuoteen liittyy omassa mielessäni niin paljon negatiivisia tuntemuksia sairastelusta johtuen, mutta myös vanhenemisesta – menossa on ollut oman tähänastisen elämäni pahin ikäkriisi. Ja jos mietit paljonko täytin, niin vastaus on tietysti 35, nyt ja aina. 😉
Luin ennen tämän tekstin aloittamista vuoden takaisen juttuni toissa vuodesta 2022, ja totesin, että aika lailla samalla kaavalla viime vuosikin meni sairasteluja myöten: vuosi alkoi jollain taudilla ja kässäkoululla, töissä opettelin uusia asioita, kesä meni väsyneenä retkeillessä ja syksyllä iski tautikierre juuri, kun tunsin päässeeni voitolle uupumuksesta. Viime syksy oli kyllä paljon hirveämpi kuin vuoden 2022 syksy koronoineen. Ehkä joskus myöhemmin kerron tarkemmin mitä tapahtui, tai siis varmasti kerron, mutta vielä ei ole sen aika.
Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä enemmän viime vuoden hyviin asioihin vähän samaan tyyliin kuin vuosi sitten listasin vuoden 2022 parhaimpia asioita. Asiat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, eikä alla olevassa listassa ole läheskään kaikki kivat asiat viime vuodelta, vaan lähinnä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä mieleen pulpahteli hyvin sekavassa järjestyksessä.
vuoden 2023 top 5 -juttuani
1Tuftaaminen ja rautalankatyöt – eli kässäkoulun jutuilla mennään jälleen. Näitä tekniikoita harjoittelimme kässäkoulussa viime vuoden alkupuolella huovutuksen lisäksi, ja itselleni suurena yllätyksenä pidin molemmista tekniikoista todella paljon. Ne vaativat aika paljon tarkkaavaisuutta muun muassa välineiden (teräviä – laastareita tarvittiin) ja materiaalien puolesta, mutta molemmat tekniikat sekä rauhoittivat että rentouttivat, koska oli pakko sulkea mielestä pois kaikki muu ja keskittyä täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Jatkan varmasti näiden molempien harjoittelua jossain kohtaa tulevaisuudessa.
Sorminäppäryys, kärsivällisyys ja sitkeys – niillä on tätä puuta taivuteltu
2Tassukaveri, joka tuli viime keväänä läheisen perheeseen tuomaan iloa, hupsuutta ja rakkautta valloittavalla persoonallaan ja söpöllä ulkonäöllään. Onnekseni olen päässyt harjoittelemaan hoitotätinä olemista silloin tällöin, ja saattaapa olla, että joku on kietonut hoitotädin pienen karvatassunsa ympärille. Tassukaverin myötä on itselle avautunut aivan uudenlainen maailma ja ymmärrys koiranomistajia kohtaan. Koirakuumettakin tassukaveri on tietysti kasvattanut, mutta lemmikin hankkiminen on sellaisen hetken juttu, kun tiedän, että minulla on riittävästi aikaa huolehtia koirasta.
3Maalaaminen, jota kokeilin yhdellä akryylimaalauskurssilla viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni. (Koulun kuvaamataidon tunteja ei oteta lukuun tässä kohtaa.) Maalauskurssi oli minulle totaalinen hyppy mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä en ollut koskaan aiemmin perehtynyt akryyliväreillä maalaamiseen, saatikka abstraktiin maalaamiseen, jota kurssilla harjoittelimme, enkä myöskään koe olevani taiteellisesti lahjakas.
Halusin kuitenkin kokeilla viime keväänä jotain sellaista tekemistä, joka oli minulle paitsi ihan uutta, niin myös sellaista, jossa tiesin olevani korkeintaan keskinkertainen. Tuntui, että suorittaja-minäni oli hyvä nähdä ja kokea, ettei kaikkea tarvitse aina osata tai tehdä täydellisesti, ja silti asiasta voi kokea iloa ja tyydytystä. Ja kuinkas kävikään – hurahdin akryylimaalaamiseen ihan täysin. Kävin viime syksynä vielä yhdellä viikonloppukurssillakin. Nyt odotan kevättä, jolloin minulla toivottavasti on taas aikaa keskittyä hetkeksi akryyliväreillä maalaamisen saloihin.
4Kohtaamiset ja tekemiset ystävien sekä läheisten kanssa, joista onneksi pääsin nauttimaan etenkin viime kesänä. (Syksyhän menikin sitten sairastellessa ja tapaamisia peruutellessa.) Ehkä näiden kohtaamisten vuoksi näin jälkeenpäin tuntuu, että viime kesänä paistoi koko ajan aurinko. Ei se ihan niin tainnut olla reaalimaailmassa, mutta tuo tuntemus kertonee sen, miten paljon nämä kohtaamiset merkitsivät, miten paljon iloa ne toivat elämään ja miten ihania muistoja niistä jäi.
Ystävän kanssa ollaan jo monena kesänä retkeilty Iittalaan naivistien näyttelyyn
Näitäkin maalauksia katsoo nykyään hieman eri silmin kuin ennen maalauskursseja
5 Työ nousee jälleen listalle, kuten vuosi sitten, ja jos mietit, että miksi, niin minäpä kerron. Viime vuonna vaihdoin työtehtäviä kahdesti, ensin maaliskuussa ja sitten uudelleen syys-lokakuussa. Oli aika rankkaa opetella vuoden sisällä kaksi uutta työtehtävää, tai jälkimmäinen on vielä prosessissa, mutta hitsin kivaa se on kyllä ollut. Molemmissa olen päässyt käyttämään itsestäni uusia, tai enemminkin vähän uinuneita tai unohtuneita puolia, ja oppinut paljon kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista.
Maaliskuisen tehtävänvaihdoksen myötä vaihdoin myös toimipistettä, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli oli se, että työmatka piteni ja hyvä Prisma jäi entisen toimipisteen viereen. (Ruokakaupalla on väliä.) Hyvä puoli taas oli se, että pääsin takaisin tutuille kulmille, missä olen viettänyt suurimman osan elämästäni viimeisten reilun 20 vuoden ajan, sekä se, että jouduin kohtaamaan paljon uusia ihmisiä paitsi uudessa toimipisteessä niin myös työmatkoilla.
Uupumuksen vuosina minusta tuli hieman ihmisarka monen negatiivisen kokemuksen lopputulemana, eikä korona-ajan eristyneisyys mitenkään kannustanut pyrkimään siitä pois. Päinvastoin, korona-aika antoi minulle paitsi tilaisuuden toipua rauhassa uupumuksesta, niin myös tilaisuuden olla ihan vaan rauhassa, jatkuvan arvostelun ja kuonanheittämisen ulottumattomissa, ja säilyttää näin mielenrauhani ja kasvaa takaisin omaksi itsekseni. Viime vuonna aloin kuitenkin olla jo niin vahva fyysisesti, että oli aika päästää lopullisesti irti arkuudesta ja alkaa taas kunnolla tutustua uusiin ihmisiin. Ja hitsin kivaa sekä antoisaa on kyllä sekin ollut. (Just nyt tuntui pieni onnenhypähdys sydämessä.)
lupaan, etten lupaa mitään
Tämmöinen lista siis pulpahti mieleeni tällä kertaa. Tässä taisi tulla aika monta sellaista asiaa, joista en ole aiemmin täällä blogissa maininnut mitään. Olin aikeissa lisätä listalle myös keittiöhommelit, mutta sitten päätin, että kerronkin aiheesta enemmän jonkin toisen postauksen yhteydessä. Jotain olen tainnut kertoa postauksissa syksyllä heränneestä leipomisvimmastani jo viime vuoden puolella, mutta vihjaan sen verran, että tapahtui muutakin ja talous liittyy vahvasti asiaan.
Olen muistaakseni aiemmin tässä kohtaa kertoillut vähän millaisia juttujen aiheita on mieleen tullut ja mistä olen ajatellut seuraavaksi kirjoittaa, mutta nyt en poikkeuksellisesti kerro yhtään mitään tuon yllä mainitsemani lisäksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tuntuu, ettei mikään ikinä mene tämän blogin osalta kuten suunnittelen tai haluan. Sen vuoksi tein itselleni yhden ainokaisen uuden vuoden lupauksen, ja se oli se, että lupaan, etten lupaa täällä blogissa enää yhtään mitään. (Kylläpä muuten stressi helpotti, ja nyt tietysti palan halusta aloittaa seuraavan tekstin kirjoittamisen, hahhah – kuinkas tässä näin kävi.)
Tulevana kesänä olisi mukavaa päästä jälleen tämän järven rannalle
Itse asiassa en ole muutenkaan enää vuosiin tehnyt lupauksia uudelle vuodelle, vaan asettanut joitakin tarkkaan harkittuja tavoitteita sekä miettinyt muutamia kivoja asioita, joita haluaisin toteuttaa vuoden aikana. Tuolla yläpuolella Top 5 -listalla tulikin yksi asia mainittua, eli maalaamisen jatkaminen. Toinen asia, jonka tässä voin mainita, on ehkä ennemminkin toive kuin tavoite, ja se on se, että saisin olla tänä vuonna enemmän terveenä kuin sairaana.
On todella kurjaa sairastaa, koska se paitsi aiheuttaa sairauspoissaoloja töistä tai työpaikalta, kiitos etätöille, niin myös rajoittaa elämän neljän seinän sisälle ja eristää muista ihmisistä etenkin, jos sairastelu on jatkuvaa ja pitkäaikaista. Itselläni sairasteluun liittyi viime syksynä myös tekijöitä, joille en mahtanut mitään, joten tälle vuodelle olenkin toivonut, että karma ja universumi ottavat koppia ja hoitavat homman edukseni – kiiiitos.
Lähiaikoina tahtoisin toteuttaa niinkin ”suuren” unelman kuin päästä ihan tavalliselle ja arkiselle kävelylenkille työpäivän jälkeen, terveenä. En edes muista milloin viimeksi olen vetänyt verkkarit ja lenkkitossut jalkaan, ja vain nauttinut kävelyn rytmistä raikkaassa ilmassa.
Toivottavasti sinulla oli parempi vuosi 2023 kuin minulla, tai sairastelua lukuun ottamatta minulla kyllä oli ihan hyvä vuosi, ja toivottavasti tämä vuosi 2024 on vielä edellistä parempi, kaikki jäljellä olevat yksitoista pitkää kuukautta. Maailmantilanteesta huolimatta muistetaan tavoitella asioita ja toteuttaa unelmia ja haaveita tänäkin vuonna, niitä ihan pieniäkin – se on elämää se.
Kuulumisiin! ❤
Oli muuten todella mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä viikko sitten, etten osaa enää tuottaa pidempää tekstiä ja olen varmaan dementoitumassa, vaikka vasta täytin sen 35 vuotta 😉 , mutta ehkä tämä tästä taas lutviutuu, kun vähän harjoittelee, ja saan olla terveenä.
Jouduin julkaisemaan jutun vähän puolivalmiina viime yönä, ettei vaan rimakauhu iske ja koko postaus jää julkaisematta, ja kävinkin juuri hieman hiomassa rakennetta sekä tekstiä. Eli jos luit tämän aiemmin tänään, niin hieman on muutoksia tullut sen jälkeen.
Sitten viime postauksen on tullut talvi ja joulukuu, ja täällä yskitään edelleen samaa yskää kuin lokakuussa. Paitsi kamalaa tautikierrettä, niin minun osaltani loka- ja marraskuu kuluivat myös uusien työtehtävien opettelun merkeissä. Uusi työ onkin ollut varsin mielenkiintoista, ja olen ollut aika innoissani. Työtehtävien opettelua on helpottanut se, että vanhassa työssäni olin jo hieman sukeltanut uuden työn maailmaan.
Vastapainona uuden työn opettelulle ja tietokoneen ääressä istumiselle leivoin loka- ja marraskuussa enemmän kuin vuosiin, suorastaan vimmaisesti. Leipominen oli myös henkireikäni tilanteessa, jossa jouduin olemaan terveydellisistä syistä paljon kotona.
Edellisen postauksen kaura-omenapaistosta tein lokakuussa monet, monet kerrat. Jossain kohtaa lokakuuta tuli kiintiö kaura-omenapaistoksesta täyteen, ja aloin kehittelemään porkkanaisia teeleipäsiä (ohje tulossa blogiin myöhemmin). Muutama viikko sitten tuli kiintiö porkkanoista ja teeleipäsistäkin täyteen, joten siirryin takaisin omenoihin, joiden varalle olin ehtinyt valikoida aiemmin syksyllä pari uutta testattavaa reseptiä.
Omenoista saa tehtyä monenlaista herkkua
Omenoista olen tähän mennessä väsännyt lukuisten kaura-omenapaistosten lisäksi myös omenapannukakkua sekä edellisessä postauksessa mainittua omenapiirakkaa itselle uudella reseptillä (resepti tulee blogiin tästäkin, kunhan kokeilen tehdä piirakkaa vielä uudemman kerran). Parisen viikkoa sitten koeleivoin omenamuffinsseja. En ollut ihan vakuuttunut omenamuffinssien onnistumisesta – vika voi olla leipojassa, kuten piirakankin kohdalla – mutta sain niistä inspiraation kokeilla kuivakakun tekemistä omenaisella tvistillä.
Etsin omenakakkuun netistä valmista ohjetta, mutten löytänyt mieleistäni ja kriteereitäni täyttävää valmista reseptiä. Monessa ohjeessa oli käytetty omenasosetta tai jotain erikoisempaa sokeria. Ei auttanut muu kuin laittaa testimoodi päälle ja alkaa soveltamaan.
Gluteenittomassa leivonnassa on omat haasteensa, ja lisähaastetta itselleni tuo se, että haluan leipoa niin sanotusti tavallisista aineksista, eli reseptien ainesten tulee löytyä omista kaapeistani valmiina. Voin ostaa korkeintaan jotain sellaista ainesta, jota tulen varmasti käyttämään useasti myöhemminkin.
Saako olla mehevää omenakakkua?
Ainekset omenakakun reseptiin otin Mimmin keittiön gluteenittomien omena- ja puolukkamuffinssien reseptistä, jonka löydät täältä: https://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2021/09/gluteenittomat-omena-ja-puolukkamuffinssit. Jouduin hetken pähkäilemään kakun valmistustapaa, mutta lopulta päätin vain rohkeasti kokeilla millainen kakku tulee, kun vaan jotenkin sekoittelen ainekset yhteen. Tällä kertaa se kannatti, sillä lopputuloksena oli mehevä kakku.
varustelu
Kakun valmistamiseen tarvitset alla olevien ainesten ja kakkuvuoan lisäksi kulhon jauhoseosta varten sekä taikinakulhon, ja lisäksi esimerkiksi nuolijan tai puuhaarukan taikinan sekoittamiseen. Sekoitin kananmunat taikinaan vispilällä, joten sekin on hyvä olla käsillä.
Itselläni ei ollut taikinalle sopivan kokoista kakkuvuokaa, joten käytin tällä kertaa vähän liian isoa vuokaa, jonka vetoisuus taitaa olla 2 l (tarkistan sen vielä), mutta pienempi, niin sanotusti normaalikokoinen vuoka käy paremmin taikinan koolle. Tietysti voit tehdä taikinan myös puolitoistakertaisena, tai jopa kaksinkertaisena, jos sinullakin on iso kakkuvuoka.
Käytin vuoan jauhottamiseen samaa gluteenitonta jauhoseosta kuin taikinaankin. Gluteeniton korppujauho olisi antanut ehkä hieman nätimmän pinnan kakulle, mutta koska sitä ei ollut nyt kaapissa, niin tavalliseen jauhoseokseen oli tyytyminen. Onneksi tomusokerilla saa kakun kuin kakun röpelöisen paistopinnan kivasti piiloon, ja makuhan on kuitenkin lopulta se tärkein.
Mutta tässä uunituore resepti, olkaa hyvät!
mehevä gluteeniton omenakakku
AINEKSET
2 – 3 keskikokoista omenaa (= noin 3,5 – 4 dl omenakuutioita) 100 g voita tai leivontamargariinia 2 dl sokeria 1 dl maitoa 2 kananmunaa 3,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, esimerkiksi Semper Fin Mix 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 1/2 – 1 tl kanelia 1/2 – 1 tl kardemummaa 1 tl jauhettua inkivääriä ripaus suolaa lisäksi kanelia ja sokeria omenakuutioiden päälle sekä tomusokeria halutessasi valmiin kakun koristeluun
TEE NÄIN
Laita uuni lämpenemään 200°C: seen ja voi tai margariini sulamaan kattilaan.
Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Sekoita omenakuutioihin kanelia ja sokeria maun mukaan.
Sekoita pienemmässä kulhossa jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja mausteet sekä ripaus suolaa.
Kun sulatettu rasva on jäähtynyt, kaada se tyhjään taikinakulhoon ja sekoita joukkoon sokeri.
Sekoita rasva-sokeriseokseen ensin maito ja sitten kananmunat yksitellen niiden rakenne huolellisesti rikkoen. Voit halutessasi käyttää tässä kohtaa vispilää.
Lisää taikinaan puolet kanelilla ja sokerilla maustetuista omenakuutioista ja sekoita ne hyvin taikinan joukkoon.
Seuraavaksi lisää taikinaan jauhoseos siivilää apuna käyttäen. (Näin jauhot eivät paakkuunnu.) Sekoita jauhot taikinaan, mutta älä vatkaa taikinaa.
Sekoita taikinaan loput omenakuutiot ja kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
Paista kakkua uunin alatasolla noin 50 min uunista riippuen.
Kakun kypsyyttä on hyvä kokeilla esimerkiksi jollain tikulla ennen kuin sen ottaa pois uunista, vaikka kakku olisikin alkanut irrota vuoan reunoista. Kakku on kypsä, kun taikinaa ei enää tartu tikkuun. Varo paistamasta kakkua liikaa, jottei siitä tule rutikuivaa.
Omenakuutiot saavat olla aika pieniä, jolloin ne ikäänkuin sulavat taikinan sekaan
Laitoin omenakuutiot kakkutaikinaan kahdessa osassa sen vuoksi, että aiemmin omenamuffinsseja tehdessäni tuli muffinssitaikinasta todella vetistä ja hankalasti vuokiin lusikoitavaa, kun lisäsin siihen lopuksi kaikki omenakuutiot kerralla. Ongelma tosin saattoi johtua myös muffinsseihin käyttämästäni eri omenalajikkeesta, joka oli vähän mehukkaampi, mutta varmuuden vuoksi tein tämän kakkutaikinan kohdalla nyt näin.
Olin ehkä hieman varovainen myös kakun mausteiden kanssa. Laitoin taikinaan sekä kanelia että kardemummaa vain 1/2 teelusikallista. Omassa suussani kardemumman maku muuttuu herkästi saippuaiseksi, joten siksi olen sen kanssa erityisen varovainen. Kanelia taas tuli myös omenakuutioihin, joten pelkäsin kaneliövereitä, jos laitan sitä taikinaan enemmän kuin puolikkaan teelusikallisen. No ei tullut övereitä. Inkivääriä kakussa puolestaan oli omaan makuuni juuri sopivasti: tiedän, että sitä on taikinassa, mutta se ei iske liikaa makunystyröihin.
Jos pidät mausteisemmasta kakusta, niin voit siis hyvin laittaa taikinaan mausteita vähän enemmänkin kuin mitä ohjeessa on. Itseä kutkuttelisi kokeilla lisätä taikinaan myös mantelirouhetta. Mietin, että kakusta tulisi näin ehkä vielä vähän jouluisemman makuinen.
Kakkuun tuli herkullinen karamellimainen väri
Kakku maistui omaan suuhuni erittäin makoisalta aivan tuoreena, vähän jäähtyneenä
Kakku sopii hyvin kahvipöytään aivan sellaisenaan, kuten kuivakakut yleensäkin, mutta jos haluat tuoda kahvipöytään pientä extraa, niin lisukkeeksi tälle mehevälle omenakakulle kävisi hyvin esimerkiksi mantelilla (haa, jälleen mantelia!) tai kinuskilla maustettu kermavaahto. Kakun voisi myös kuorruttaa jollain raikkaan makuisella tai makealla kuorrutteella.
Laitoin osan kakusta pakastimeen, jotten tulisi syöneeksi koko loppukakkua nyt viikonloppuna. Mielenkiinnolla odotan miten kakun maku kehittyy pakastuksen aikana. Kakkua ennen tekemieni omenamuffinssien maku sekä myös rakenne mielestäni paranivat pakastuksen myötä.
Tänä vuonna jouluna on tarjolla mehevää omenakakkua
Toivottavasti innostut kokeilemaan reseptiä. Itse tulen leipomaan tätä kakkua vielä uudelleen ennen joulua sen aiemmin mainitun mantelirouheen kera. Ja ehkä teen jotain muutakin kokeilua reseptin kanssa, mutta sitä ennen taidan keskittyä hetkeksi pipareihin.
Ihanaa joulunalusaikaa!
❤
Alkusyksyllä haaveilin, taas jälleen kerran, että saisin kirjoitettua blogia säännöllisemmin, mutta postauksen alussa mainituista syistä johtuen haave ei toteutunut. Energia ei vain riittänyt. Seuraava haave oli tehdä blogiiin jonkinlainen joulukalenteri, mutta koska suunnitelmillani on tapana mennä usein pieleen – ah ja voi – niin en uskaltanut lähteä nyt varsinaista joulukalenteria tekemään. Sen sijaan päätin kaivaa voimia vaikka mistä – käytännössä todennäköisimmin suklaasta, glögistä ja pipareista – ja kirjoittaa ainakin pari juttua tämän juuri alkaneen joulukuun puuhailuista.
Heipähei pitkästä aikaa ja hyvää lokakuun ensimmäistä päivää!
Tuli hieman pidempi postaustauko kuin olin ajatellut. Olen ollut aika lailla tasan kuukauden verran sairastelukierteessä, eikä energia ole riittänyt kirjoittamiseen asti. Postausaiheita on kuitenkin tullut sohvan pohjalla lojuessa mietittyä ajankuluksi ja keksittyä liuta lisääkin entisten jatkoksi. Surprise.
Kolmas osa talousjuttusarjaan on työn alla, mutta tähän väliin halusin tehdä postauksen, tai kaksikin, laiskan naisen flunssakauden keittiön tuotoksista.
Sairastamisessa on nimittäin ollut nyt se hyvä puoli, että kun en ole jaksanut lähteä kauppaan, niin olen joutunut kaivamaan kaappien kätköistä aineksia, joista olen saanut vähällä vaivalla itse tehtyä jotain hyvää. Niin sairashan ei makealle perso ihminen voi olla, etteikö herkkujen tekeminen onnistuisi. Tai kyllä voi, kokemustakin allekirjoittaneella on siitä riittämiin, mutta onneksi tällä kertaa toimintakyky on ollut suht tallella koko ajan.
Omenat ovat tänä syksynä maistuneet erityisen makealle
No, mitäpä täällä on sitten tehty.. Tällä kertaa inspiraation lähteenä herkkuihin olivat sieltä kaappien kätköistä löytyneet, vanhentumassa olevat tai vastikään parasta ennen päivänsä nähneet tuotteet – melkein täysi paketillinen gluteenittomia kaurahiutaleita ja 400 g leivontamargariinia – sekä ruokapöydältä hedelmäkulhosta napatut ihanat, melkein puutuoreet, punaposkiset kotimaiset syysomenat.
Ensin testasin itselle uuden omenapiirakkareseptin (teen siitä oman postauksensa). Siihen sain upotettua puolet margariinista, mutten hiutaleen hiutaletta kauraryynipaketista, joten oli alettava miettimään ihan tosissaan, että mihin ihmeeseen saan nopeahkosti käytettyä lähes 500 g, eli melkein puoli kiloa, kaurahiutaleita. Puuro ei ollut vaihtoehto tässä kohtaa.
Kaura-omenapaistos pulpahti mieleeni tietysti aika nopeasti. Onhan se eräänlainen syysklassikko useimmissa talouksissa. Joskus tein sitä mikrossa tarpeen mukaan annos kerrallaan, mutta koska nykyisin en omista mikroaaltouunia, niin perinteinen paistos oli tällä kertaa tuleva.
Omena maistuu tietysti myös sellaisenaan tai vaikka raejuuston kera
Tapani mukaan olisin voinut tehdä paistoksen niin sanotusti lonkalta, mutta nyt halusin siihen kuitenkin jonkin ohjeen. Nettihän on pullollaan erilaisia kaura-omenapaistosohjeita, joten valinnanvaraa löytyy. Hetken ohjeita selailtuani totesin, että suurimmassa osassa reseptejä on käytetty fariinisokeria, jota minulla ei sillä hetkellä näyttänyt olevan. (Paketti löytyi kolme viikkoa ja kolme paistosta myöhemmin kuivatarvikekaapin ylimmältä hyllyltä.)
Aloin miettimään, että kyllähän nyt tavallista sokeriakin täytyy voida käyttää, herranjestassentään, ja samalla Google toi eteeni kotikokki.net -sivulta paistoksen reseptin ihan joka kodin keittiön perusaineksilla, jei. Tätä ohjetta käytin pohjana, kun lähdin kehittelemään omaa versiotani: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/417314/Kauraomenapaistos/.
Mainittakoon, että ensimmäisessä tekemässäni versiossa oli toukokuussa vanhentunutta tummaa siirappia. Ei hyvä. Siirappi tosin saattoi olla jo vähän käynyttä. Toisen version taas tein muuten yllä olevan linkin ohjeen mukaan, mutta lisäsin mukaan ripauksen vaniljasokeria. En vaikuttunut. Kolmas kerta toden sanoi, ja siihen on ohje tässä alla.
Gluteenittoman paistoksen teet helposti käyttämällä gluteenittomia kaurahiutaleita. Itse käytin Kotimaista -merkin hiutaleita.
laiskan naisen kaura-omenapaistos
AINEKSET (3 – 4 annosta)
4 – 5 keskikokoista omenaa
2 tl tai maun mukaan kanelia
1 rkl tai maun mukaan juoksevaa hunajaa
100 g margariinia
1/2 dl sokeria (neljälle omenalle riittää vähän vajaa puoli desiä)
Laita uuni lämpenemään 200°C: seen ja margariini sulamaan kattilaan.
Kuori ja lohko omenat suuhun sopiviksi kuutioiksi.
Voitele uunivuoka ja laita omenakuutiot vuokaan.
Ripottele omenoiden päälle kanelia sekä mausta juoksevalla hunajalla.
Kun margariini on hieman jäähtynyt, sekoita kattilassa margariinin joukkoon sokeri ja vaniljasokeri sekä kaurahiutaleet ja rouhitut mantelit tai mantelirouhe.
Levitä seos omenakuutioiden päälle ja laita paistos uuniin. Paista noin 20 – 30 minuuttia uunista ja omenakuutioiden koosta riippuen, kunnes paistos on saanut kauniin kullankeltaisen värin.
Nauti paistos vähän jäähtyneenä esimerkiksi vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
Paistos on kypsä, kun kuori on mukavan rapsakka
Omassa uunissa kaura-omenapaistoksen paistaminen kesti noin 30 minuuttia. Halusin pinnasta kauniin värisen ja rapean, ja sellainen siitä tulikin. Rouhitut mantelit toivat paistokseen kivaa purutuntumaa, muttei liikaa mantelinmakua.
Jos mantelinmakua haluaa enemmän, niin silloin manteleiden tai mantelirouheen määrää kannattaa tietysti lisätä. Mantelin sijaan paistokseen sopivat hyvin myös erilaiset pähkinät. Allerginen jättää ne pois, tai jos ei muuten vaan pidä manteleista tai pähkinöistä, niin niitä ei tietenkään tarvitse käyttää.
Kaura-omenapaistos on siitä kiitollinen, että minimissään tarvitset siihen vain omenoita, margariinia tai voita, sokeria, kanelia ja kaurahiutaleita, mutta halutessasi makuun vaihtelua, voit muunnella sitä lukemattomilla eri tavoilla. Ja kuten aiemmin mainitsin, niin paistoksen valmistaminen pienempinä annoksina onnistuu mainiosti mikrossakin.
Oma suosikkikylkiäiseni kaura-omenapaistokselle on vaniljajäätelö
Kaura-omenapaistosta jäi tänään (yöllä taas kirjoittelen) vielä yksi annos jääkaappiin odottamaan aamupalahetkeä. Aion testata mille paistos maistuu vaniljarahkan kera. Luulen, että yhdistelmä toimii hyvin sunnuntaiaamuun.
Edellisessä postauksessa kerroin, miten maailmantilanteesta johtuva elinkustannusten nousu alkoi toden teolla tänä kesänä tuntumaan omassa kukkarossani. Jos päivittäistavaroiden hinnannousu saikin minut talvella miettimään ostoksiani entistä tarkemmin ja sähkön hinnannousu sai tarkkailemaan kulutusta sekä optimoimaan sähkön käyttöä, niin asumismenojen jyrkkä nousu laittoi minut polvilleni.
Asumiskulujen nousu sinällään ei tullut yllätyksenä, vaan päinvastoin osasin sitä odottaa, mutta ihan niin suurta nousua en ollut osannut aavistaa tai ennustaa kuin 27 %. Se on paljon se kenelle tahansa, mutta etenkin pienituloiselle. Nuo 27 % veivät loputkin käytössäni olleesta pienestä kuukausittaisesta taloudellisesta liikkumavarasta.
Talouden pyörät pyörivät, kun ihmisillä on rahaa ostaa tuotteita ja palveluita
Koska olen sitä mieltä, että kansantalous pyörii, kun rahavirta liikkuu, niin olen omalta osaltani aina pyrkinyt myös edistämään kansantalouden pyörimistä. Suomeksi sanottuna olen siis ollut enemmän kulutusihminen kuin säästäväinen, eli rahaa ei ole missään jemmassa tai sukanvarressa liiaksi asti.
Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, niin saadakseni palkan riittämään koko kuukaudelle, olen jo vuosikausien ajan tehnyt joka kuukausi summittaisen viikkobudjetin. Uudesta tilanteesta selviytyäkseni päätin viikkobudjetin ohella alkaa seuraamaan päivittäistä kulutuskäyttäytymistäni hieman tarkemmin, jotta tietäisin, että mihin rahani loppujen lopuksi oikein käytän.
Pakko maksaa -jutut ja ne muut
Ennen kuin kerron miten budjetin kanssa eläminen sujui kahdella ensimmäisellä seurantaviikolla, niin avaan hieman millaisia kiinteitä kuluja minulla on maksettavanani. Jokaisellahan ne hieman vaihtelevat kuukausittain, ja niihin vaikuttavat muun muassa asumis- ja elämäntilanne, työpaikan sijainti, harrastukset, sairaudet, elämäntapa ja siihen liittyvät valinnat.
Niinkuin varmasti useimmilla, niin myös minulla asumiskulut ovat se suurin menoerä. Edellisessä postauksessa kerroinkin, että asumiskuluni olivat aiemmin noin 43 % kuukausituloistani (ilman sähkö- ja vakuutusmaksuja laskettuna), mutta vievät nyt noin 55 % nettotuloistani. Bruttopalkka nousi samaan aikaan vain vähän yli 2 %.
Seuraavaksi eniten kuukausituloistani haukkaa julkisen liikenteen kuukausilippu (kolmen vyöhykkeen lippu 30 päivälle maksaa pääkaupunkiseudulla 99,40 eur) sekä puhelin- ja nettikulut. Näiden jälkeen tulevat (suuruusjärjestyksessä) ammattiliiton jäsenmaksu, sähkölaskut, vakuutusmaksut ja pakolliset lääkekulut. Nämä kulut ovat sellaisia, jotka budjetoin aina ensin, jotta ne tulevat varmasti hoidetuiksi.
Rahankäyttö tarkoittaa arvovalintaa joka kerta, kun rahalla maksaa jotain
Pakollisiin hoidettaviin maksuihin kuuluvat tietysti sitten myös ne muut laskut, joita itsellä ovat lähinnä omista kulutusvalinnoista aiheutuneet maksut, kuten vaateostot tai harrastusmaksut. Ainoa kuukausimaksullinen viihdyke, jolle tällä hetkellä olen antanut pikkusormeni, on äänikirjapalvelu (kk-maksu 9,90 eur). Tosin senkin tarpeellisuus, tai rahapanos versus käyttö, on tällä hetkellä suurennuslasin alla.
Kiinteiden kulujen lisäksi kulutan rahaa lähinnä siis päivittäistavaroihin, harrastuksiin, kodin sisustusjuttuihin, vaatteisiin, matkoihin ja tietysti myös palveluihin, kuten kampaaja, kosmetologi, hieroja, ruokaravintola tai kahvila. Näistä tosin mihinkään muuhun ei enää juuri ole varaa kuin päivittäistavaroihin, harrastuksiin ja silloin tällöin kahvilaan. Harrastuksista eniten rahaa ovat vieneet kässäkoulu lukukausi- ja materiaalimaksuineen sekä kirjat, suuri heikkouteni.
Miten meni ensimmäinen viikko?
Laskin budjetin neljälle viikolle siinä vaiheessa, kun palkkapäivästä oli kulunut jo pari päivää, ja ehdin tietysti niiden parin päivän aikana käymään muun muassa ruokakaupassa. Jätin nämä jo käytetyt rahat budjetin ulkopuolelle, enkä ole huomioinut kuittejakaan näiltä päiviltä.
Viikkobudjettihan minulla oli 128,18 eur. Se tuntui ruhtinaalliselta summalta, koska nykyisellä tulotasolla viikkobudjetti on yleensä ollut hieman pienempi, keskimäärin noin 105 euroa. Heinäkuussa saadut lomarahat kasvattivat nyt käytettävissä olevaa summaa, mutta ensimmäisen seurantaviikon jälkeen huomasin, että olin jättänyt jotain muuta budjettiin vaikuttavaa huomioimatta.
Kun kävin ensimmäisen viikon kuitteja läpi, niin ihan ensiksi tietysti totesin sen, minkä jo tiesinkin, eli viikkobudjetti ylittyi reippaasti: 83,41 eur. Olin seurannut budjettia koko viikon ajan, joten tiesin missä summassa mennään minäkin päivänä, mutta silti onnistuin ylittämään viikkobudjetin noinkin paljon ja käyttämään rahaa viikon aikana yhteensä 211,59 eur.
Kassakuitit kertoivat, että rahaa meni jo viikon kahtena ensimmäisenä päivänä noin 70 eur, eli yli puolet viikkobudjetista. Suurin osa, eli noin 60 eur, kului kuitenkin ruokakauppaan. Alkuviikolla tuli tehtyä vain yksi harha-askel: löysin ilokseni 70 % alennuksella jo jonkin aikaa etsinnässä olleen A3-kokoisen portfolio-kansion hintaan 5,97 eur. Tästä ostoksesta ei tullut huonoa omaatuntoa, koska halavalla sain. 😉
Valintoja on tehtävä muun muassa huvituksien ja arjen perusasioiden välillä
Loppuviikon ajan yritin skarpata ja säästää budjettia sunnuntain Helsinki-päivälle, jolloin tulisi varmasti museokäynnin ohessa myös syötyä ulkona ja kahviteltua. Skarppaukseni ei kuitenkaan ollut kovin tehokkaasti toteutettu, sillä sain kulumaan päivittäistavarakauppaan loppuviikosta vielä noin 74 eur. Olin hieman kauhuissani – sunnuntai ei ollut vielä tullut, mutta budjetti oli jo ylitetty. Mikä neuvoksi?
Ei, en perunut sovittua menoa, vaan päätin ottaa käyttörahat sunnuntaiksi kässäkoulun lukukausimaksuun säästämistäni rahoista. Tässä kohtaa tajusin, että olin unohtanut budjetoida lahjan, joka oli määrä antaa lahjan saajalle samaisena sunnuntaina. Yleensä huomioin tiedossa olevat merkkipäivä- ynnä muut muistamiset jo budjettia laskiessa, mutta nyt oli käynyt unohdus.
Koska budjetti oli jo muutenkin mennyt pyllylleen, en antanut unohduksen häiritä mielenrauhaani, vaan nautin täysillä mukavasta sunnuntaista aurinkoisessa Helsingissä. Kulutin päivän aikana noin 70 eur, josta suurin osa meni lahjaan ja loput pääasiassa kahviloihin. Luonnontieteellisestä museosta sorruin ostamaan kauniin pienen peltisen pastillirasian, 3,80 eur, jolle löytyi jo jatkokäyttöä säilytysrasiana.
Viikko 2 ja uusi mahdollisuus skarpata
Laskin toisen viikon budjettia maanantai-iltana jälkeen huolettomasti vietetyn sunnuntain. Budjetin laskeminen tapahtui tietystikin siten, että tutkin pankkitilini saldon ja tarkistin maksuun tulossa olevat laskut sekä muut budjetoidut menot seuraavilla kolmella viikolla, vähensin maksut tilin saldosta ja katsoin minkä verran käyttörahaa jäi jäljelle.
Koska ensimmäisen viikon budjetti oli mennyt poskelleen, eli ylitetty, niin se tietysti vaikutti pienentävästi seuraavien viikkojen budjettiin. Seuraaville kolmelle viikolle olikin nyt käytössä 20 eur vähemmän rahaa kullekin, eli 108,23 eur per viikko. Totesin, että tällä minun pitäisi kyllä pärjätä, sillä tämän verran minulla on nykyään yleensä ollut viikottaista käyttörahaa.
Budjetin laskemisen ohessa kävin läpi ensimmäisen viikon kassakuitteja ja huomasin, että ruokakaupasta ostamiini herkkuihin oli mennyt rahaa noin 25 eur. Totesin, että herkuista oli pakko yrittää jatkossa säästää. Siitä kiittäisi paitsi kukkaro, niin myös vyötärönympärys. Toisena tutkailin tarkemmin valmisruokiin käyttämääni summaa. Se oli yllättäen pienempi kuin olin olettanut, vain noin 21 eur. Ajattelin kuitenkin yrittää jatkossa pienentää tätäkin summaa.
Tämän kahvinautinnon hinnalla olisi saanut esimerkiksi paketin viipalejuustoatai neljä kiloa porkkanoita
Herkuista sainkin säästettyä toisen viikon aikana kolmanneksen, ja kahvilakäyntejä kertyi pyöreät nolla kappaletta, mutta valmisruokiin meni suunnilleen sama summa kuin ensimmäisellä seurantaviikolla. Päätin hyväksyä asian tässä vaiheessa, sillä aina ei vain ole aikaa tai jaksamista laittaa ruokaa, joten silloin on mielestäni ok turvautua valmiiseen.
Budjetti piti toisella viikolla muuten paremmin ylittyen vain 10,38 eur. Rahaa meni juokseviin menoihin kaiken kaikkiaan toista sataa euroa, mutta koska summa sisältää lahjamuistamisen (jonka olin muistanut budjetoida alunperin), niin kerron summan ilman sitä: 118,61 eur.
Olin tyytyväinen, koska olin onnistunut vähentämään herkkuihin käyttämääni summaa, eikä viikkobudjetti ollut mennyt pahasti yli. Ylityskin johtui nähdäkseni siitä, että jouduin ostamaan budjetoimattoman kasvovoiteen, 18 eur, loppuneen voiteen tilalle. Tyytyväisyys ei tosin kestänyt kauaa, kun tarkistuslaskelmat osoittivat, että viikkojen 3 ja 4 budjetti olisi enää 92,07 eur. Mitä kummaa? Mihin rahaa oli kadonnut?
Tässä vaiheessa minulle valkeni, että olin unohtanut huomioida viikkobudjetissani käytössäni olevan virtuaalisen säästölippaan, eli jokaisesta korttiostoksestani menee euro säästölippaaseen. Ja koska olin höylännyt korttia aika ahkerasti viimeiset pari viikkoa, niin rahaa oli ”kadonnut” käyttötililtäni normaalia enemmän. Yleensä en tätä käyttörahan katoamista edes huomaa ennen kuin loppukuusta, koska en ole seurannut summittaista viikkobudjettia näin tarkkaan.
Yhteenveto
Tästä tulikin pitkä postaus, taisin hieman innostua aiheesta. 🙂 Kaikesta tästä jos yrittäisin jotain viisasta keksiä tähän loppuun, niin se olisi, että niin tärkeää kuin onkin tietää paljonko rahaa kuukaudessa menee kiinteisiin kuluihin ja muihin pakollisiin menoihin, niin yhtä tärkeää on tietää mihin käyttörahat menevät.
Kiinnittämällä huomiota omiin kulutustottumuksiin, voi säästää isojakin summia yllättävistä asioista. Eikä se yllätys välttämättä piile turhissa kuntosalimaksuissa (maksat kuukausimaksua, vaikka olet käynyt salilla tasan kerran neljä kuukautta sitten) tai lukemattomien maksukanavien kuukausimaksuissa, vaan se voi piillä aivan arkiselta, jopa mitättömiltäkin tuntuvissa asioissa, kuten itselläni herkkuostokset.
Toiseksi nostaisin viikkobudjetin tarkistamisen tärkeyden. Varsinkin, jos käyttää kaikkien ostostensa maksamiseen maksukorttia tai vaikka puhelinsovelluksia, niin menoja voi olla vaikea seurata ja hallita. Tällöin kannattaa tehdä viikkotsekkaus menoista ja laskea tarvittaessa budjetti uusiksi sekä miettiä, että kannattaisiko siirtyä käyttämään käteistä rahaa, jolloin rahan määrää voi konkreettisesti seurata.
Rahaa ei ilmesty itsestään mistään lisää, kun varat on käytetty
Itselleni nostin kehityskohteeksi paitsi herkkuostosten määrän vähentämisen, niin myös budjetin tasapainoisemman jakamisen viikon ajalle. Eli jatkossa yritän olla käyttämättä puolta viikkobudjetistani jo alkuviikosta.
Oli hyvä valinta lähteä seuraamaan kulutuskäyttäytymistäni tarkemmin. Seurantaviikot 3 ja 4 toivat mukanaan vielä lisää oivalluksia. Niistä kuulette seuraavassa postauksessa.
Säästömahdollisuus
Herkkuostoksiin ruokaostosten yhteydessä voi mennä yllättävän paljon rahaa viikossa – itselläni meni 25 eur 1. seurantaviikolla – kahvilakäyntien viemästä rahamäärästä puhumattakaan.
Olen ollut ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä korona-ajan jälkeenkin kiinni harventuneista kahvilakäynneistä. Ennen koronaa kävin kahvilassa usein töiden jälkeen, 1 – 4 kertaa viikossa, jolloin rahaa meni viikottain keskimäärin 25 euroa pelkästään kahvilaan (pääkaupunkiseudulla erikoiskahvi + kakkupala (G) maksaa noin 12 – 13 eur). Kuukaudessa se tekee noin 100 euroa, eli yhden käyttämäni julkisen liikenteen 30 päivän kuukausilipun verran.
Paitsi herkkuja karsimalla niin myös kahvilakäyntejä harventamalla voi siis säästää isojakin summia kuukaudessa. Hirvittää ajatellakin, että ennen korona-aikaa olen saattanut käyttää kuukaudessa rahaa herkkuihin kotona ja kahviloissa yhteensä joskus jopa parin sadan euron verran!!
Itse käyn nykyään kahviloissa enää parisen kertaa kuukaudessa ja lähinnä, kun olen liikkeellä ystävien kanssa. Erikoiskahvin sijaan otan usein tavallisen kahvin, johon saa monesta paikasta myös santsikupin kaupan päälle. Peukutan. ❤
Laiskan Naisen elämää 