Laiskan naisen keittiössä jätetään kokkaushommat vähemmälle ja opetellaan elämään rennosti ilman suorituspaineita arjen pienistä suurista iloista nauttien
Kylläpä aika on mennyt nopeasti tänä syksynä. Yhtäkkiä ollaan jo marraskuun lopussa ja joulukuun alussa, ja jouluvalmistelut ovat täyttä häkää käynnissä, mutta aivot elävät vielä jossain lokakuun loppupuolella. Lämmin syksy lienee osittain syynä siihen, että joulukuun alku tulee tänä vuonna vähän yllättäen.
Olin vahvasti sitä mieltä, että olin kirjoittanut tänne postauksen lokakuussa, mutta viimeisen postauksen päivämäärä olikin jo parin kuukauden takaa syyskuulta. Olin näköjään silloin ollut liikkeellä sillä ajatuksella, että kerron seuraavaksi viime kesän retkistä. No, nyt kun ollaan jo näin lähellä joulua, niin siirränpä suosiolla kesäretkistä kertomisen ensi vuoden puolelle. Ties jos niistä joku saisi sitten vinkkiä omiin ensi kesän reissuihinsa.
Kesäretkien sijaan kirjoittelen tänne seuraavan viikon ajan hiki päässä tarinaa matkastani käsityö- ja muotoilukoulussa. Se matka on pian tulossa päätökseensä, tai päättyy ainakin tältä erää – eikö neljä vuotta olekin mennyt vauhdilla!?! Hiki päässä puolestaan kirjoittelen takuuvarmasti, koska opintojen dokumentaation, eli portfolion, deadline lähestyy uhkaavasti.
Joulukorttiaskartelut saavat hetken vielä odottaa
Paljastettakoon tässä ja nyt samalla, jos ette ole vielä täällä blogissa huomanneet, että olen ihminen, joka jättää usein, ei siis läheskään aina, kaikenlaiset kirjoitelmat viime tippaan. Vuosia mietin itsekin, että miksi ihmeessä toimin näin ja aiheutan itse itselleni stressiä, mutta vastaus on hyvin yksinkertaisesti se, että toimin parhaiten ja tehokkaimmin pienessä stressissä ja pienen aikapaineen alla (huom. korostan tässä kohtaa tuota pieni-sanaa 😀 ).
Ajatustyötä olen toki tässäkin tapauksessa tehnyt jo pidempään sekä ottanut kuvia työvaiheista ja töistä koko neljän vuoden ajan enemmän tai vähemmän. Aina ei ole muistanut kaivaa kameraa esiin, kun on innokkaasti alkanut jotain uutta opettelemaan.
Tulen kirjoittamaan blogin kategorian ”Puuhastelut” alle yleisesti kässäkoulun kunkin vuoden opinnoista ja sen lisäksi kerron hieman tarkemmin neljästä tai viidestä jaksosta, eli erilaisista käsityötekniikoista, joita olemme opetelleet.
Jaksot jouduin valitsemaan pitkälti sen mukaan, että miten olen muistanut ottaa työvaihekuvia ja miten valmiiksi olen saanut työt tehtyä. Jakson mielekkyydellä on saattanut olla osuutta tähän… Niitä melkein valmiitakin, eli keskeneräisiä, kässätöitä löytyy siis yhä nurkista, mutta ehkäpä ensi vuonna on sitten aikaa tehdä ne valmiiksi yksi kerrallaan.
Sen pidemmittä plörinöittä jään ainakin itse nyt innokkaana odottamaan, että millainen neljän vuoden aikamatka seuraava viikko tulee olemaan. Tervetuloa mukaan matkalle!
Heiii! Tulin taas vain huikkaamaan, että on niitä postauksia edelleen tulossa, kun vain pääsen eroon tästä lorvikatarrista, eli laiskamatotaudista, joka jäi päälle heinä-elokuun helteillä lomaillessani.
En tiedä, että mistä sain laiskamatotaudin tartunnan, mutta sitkeässä on tauti ollut, ja vetänyt veltoksi niin kehon kuin mielenkin. Kirjoita siinä sitten jotain, kun persus tahtoo vain lojua sohvalla ja pää on tyhjä ajatuksista.
Olen yrittänyt viime viikkoina hoitaa tautia suklaalla, koska aiemmin taudin hoitoon kokeilemani tuoreet mansikat, mustikat ja vadelmat eivät auttaneet. Pientä virkistymistä onkin ollut havaittavissa. (Suklaa toimii kyllä aina ja kaikkeen, ihme ainetta!) Myös viilenevä sää on selkeästi saanut liikettä niveliin ja persuksen ylös sohvalta, joten ehkä se tämä elo tästä vielä aktiivisemmaksi muuttuu.
Söderlångvikin kartanosijaitsee Kemiönsaarella meren äärellä
Oikeastihan kesä oli superkiireinen töissä ennen ja jälkeen loman, eikä alkusyksy ole ollut yhtään helpompi, joten siksi pää on ollut ihan tyhjä viime kuukausina. Viikonloppuisin taas on ollut menoja enemmän tai vähemmän kesäretkistä syksyn harrastusjuttuihin, joten ei ihme, että persus, ja koko ihminen siinä mukana, haluaa lojua sohvalla aina, kun se vaan on mahdollista.
Kesäretkistä puheen ollen, lupailin viimeksi juttua Visavuoresta, yhdestä suosikkipaikastani Suomen kamaralla. Juttu on hioutumassa edelleen luonnoksissa, kuten ehkä arvasittekin, mutta kyllä se sieltä vielä valmistuu, joku päivä.
Visavuori oli pitkän aikaa bucket-listallani, mutta nyt olen käynyt siellä jo kolmesti. Se on antanut kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että ajan mittaan myös muut listalla (joka kyllä elääkin koko ajan) olevista kohteista tulevat tutuksi ennemmin tai myöhemmin.
Söderlångvikin kartanon vanhan autotallin ja nykyisen tilapuodin seinää koristavat upeat pilarit eli karyatidit
Kuluneena kesänä pääsinkin käymään aika monessa paikassa, jossa olen pitkään halunnut käydä. Osa oli suunniteltuja reissuja ja osa tuli suunniteltujen reissujen kaupanpäällisinä, eli ex tempore -koukkauksina – tämä on sitä parasta matkailua, ettei suunnittele ihan kaikkea. Muutama paikka jäi sitten näkemättäkin, kun helle peruutti retket omalta osaltani.
Yksi suunnitelluista käyntikohteista oli Söderlångvikin kartano Dragsfjärdissä, josta jutun kuvat ovat. Siellä on pitänyt käydä jo monet kerrat, mutta vasta tänä kesänä pääsin perille asti. Ja kyllä kannatti odottaa kaikki nämä vuodet.
Mutta lisää siitä reissusta sekä Visavuoresta ja muista paikoista kuulette tässä syksyn mittaan.
Heippa hei pitkästä aikaa! Tulin vain pikaisesti huikkaamaan, että blogiin on tulossa uusia postauksia, jahka ehdin ja pääsen kirjoittamaan. Kevät oli todella kiireinen – kerron siitä vähän enemmän seuraavassa postauksessa – ja nyt kun juhannuksen alla aikaa olisi viimein ollut, niin onnistuin keräämään juhannusviikolle sekä kesäflunssan että migreenin.
Mutta tämmöistä se elämä on: vaikka kuinka suunnittelisi ja aikatauluttaisi elämäänsä ja tekemisiään, niin aina tulee jotain arvaamatonta ja yllättävää, eikä kaikki yllättävä ole aina niin kivaa ja toivottua.
Onneksi elämä osaa kuitenkin tarjota myös mukavia yllätyksiä ja jopa täysin ennalta-arvaamattomia, uskomattoman upeita ja hyvällä tavalla vähän erikoisiakin kokemuksia. Milloin sinulle on viimeksi käynyt niin, että elämä yllättää mitä ihmeellisemmällä hyvällä tavalla?
Minulle ovat viimeiset viisi vuotta olleet enemmän tai vähemmän haastavia vuosia, mutta samaan aikaan olen saanut kokea sellaisia asioita, joita en viisi vuotta sitten, vuonna 2020, näihin aikoihin vanhan työpaikan irtisanomisen jälkimainingeissa olisi osannut yhtään, tai ikinä, kuvitella tapahtuvaksi. Elämäni on muuttunut täysin, tai no, asun vielä samassa osoitteessa (toivottavasti en enää ensi vuonna) ja käytän edelleen samoja vaatteita, ja kotikin näyttää vielä aika samalta, mutta samoista ulkoisista puitteista huolimatta voin sanoa, että elämäni on muuttunut täysin, ja paljon, paljon parempaan suuntaan. (Ihan isoksi hymyksi vetää suupieliä, kun kirjoitan tätä.) Ja tietysti minä itsekin olen muuttunut, toivottavasti paljon parempaan suuntaan.
Ei ole elämä pelkkää ruusuilla tanssimista – joskus saa tanssia myös päivänkakkaroilla
Uusi postaus, tai oikeastaan kaksikin, on siis ollut viime viikkoina työn alla. Toisessa postauksessa on tulossa tarinaa yhdestä lempimuseokohteestani, eli Visavuoresta, mutta sitä ennen on pakko päästää ilmoille vähän noihin yllä mainittuihin elämän tarjoamiin yllätyksiin ja elämänmuutokseen liittyvää asiaa.
Lopuksi paljastan – tai en ainakaan muista kertoneeni tätä ennen julkisesti täällä blogissa – että mitä sanoin, kun esihenkilöni viisi vuotta sitten, kesäkuun ensimmäisiä päiviä elellessämme, ilmoitti minulle korona-ajan tapaan Teamsissä, että minut on irtisanottu.
Tätä on aika kamala kertoa, koska tiedän, että monille tuollainen irtisanomistilanne on katastrofi ja maailmanloppu, mutta minulle se ei ollut kumpaakaan niistä, vaan suuren suuri helpotus, pitkään toivottu ja odotettu uusi alku, ja huuliltani pääsikin ihan ensimmäiseksi spontaanisti ja isosti: ”JEI!” Esihenkilö näytti hölmistyneeltä, tietenkin, mutta en voinut hänelle siinä sanoa muuta kuin että niin minä sillä hetkellä oikeasti tunsin. Jälkijunassa kävin tietysti läpi saman tunneketjun kuin irtisanotut yleensä käyvät, mutta tuosta päivästä alkaen minun sisälläni alkoi taas pikku hiljaa kuplia ilo. Ilo, joka oli ollut hukassa monta vuotta. Tuskin edes tunsin enää koko sanaa. I-l-o, ilo?
Viiden vuoden takaisen ”Jein!” ja sen myötä elämääni palanneen ilon sekä kirkkaampien värien kunniaksi kävin eilen muuttamassa Blogin takana -sivulla olevan päivänkakkaraniittykuvan värilliseksi ja vaihdoin myös sivun lopussa olevan oman kuvani uuteen, viikko sitten ottamaani selfieen. Semmoinen minä nyt olen. Keski-ikäinen. Vähän vielä väsynyt, mutta iloinen ja onnellinen. Jei.
Seuraavia postauksia odotellessa tämän iloisen ja onnellisen keski-ikäisen naisen kuvan voi käydä katsomassa Blogin takana -sivulla. Jei. Sieltä löytyy myös tarina tämän blogin taustasta ja synnystä, jos se on sinulle vielä tuntematon.
Minä puolestani jatkan omaa tarinaani seuraavassa blogipostauksessa. Kuulumisiin siihen asti! ❤
PS. Tämä postaus syntyi vähän reilussa tunnissa. Täytyy ehkä alkaa kirjoittaa useammin spontaaneja huikkauksia… 😀
Päätin alkuvuodesta, että tänä vuonna kirjoitan blogia vähintään kerran kuussa ja että varaan kunnolla aikaa kirjoittamiseen, mutta tässä sitä taas ollaan kuukauden viimeisillä minuuteilla takomassa puhelimen näppäimistöä sormenpäät hellinä ja aivot sauhuten.
Osasyy tälle viime hetken tilanteelle on alkukuun sairastelu – yllätys, yllätys – ja osaksi syynä on jo pari viikkoa kestänyt ongelma puhelimen verkon ja samalla tietysti netin kanssa. Ei ole huvittanut alkaa kirjoituspuuhiin, kun perus nettiselailukin vaatii hermoja ja pitkää pinnaa kuten 1990-luvulla ikään. Hyvä puoli netin pätkimisessä on toisaalta ollut se, että puhelin on ollut iltaisin vähemmän kädessä kuin yleensä.
Mitäpä sitä sitten olen tullut puuhailleeksi tässä kuussa, paitsi taistellut tautikierteen ja netin kanssa.. No, tuohon tautikierteeseen liittyen alkukuu meni lähinnä ihmisiä vältellen, leväten, inkiväärishotteja ja vitamiineja napsien sekä lukien ja telkkaria katsoen. (Uusin Iholla-kausi on koukuttanut täysin.) Yhtenä iltana onnistuin tekemään todella maukasta kasviskiusausta ja vähän epäonnekkaampana iltana rikkomaan kuumemittarin. Silloin kävi mielessä, että puolen vuoden infektiokierre on saavuttanut kulminaatiopisteensä, kun kuumemittarikin jo rikkoutuu, ja ettei tästä ankeudesta voi muuta kuin nousta ylöspäin.
Eläintarhanlahden öinen valomeri tammi-helmikuun vaihteessa
Tässä kuussa olen lisäksi onnistunut ilmoittamaan itseni muutamalle keramiikkakurssille, jei. Se on todellakin pienoinen ihme, sillä kyseiset opistojen kurssit tuppaavat täyttymään yleensä heti ilmoittautumisen avautuessa, ja harvoin jonosta onnistuu pääsemään kursseille mukaan, saati, että pääsisi täysin ilman jonotusta. Siinä keramiikkakursseja katsellessa osui silmiin pari muutakin kurssia, joille saattoi tulla myös ilmoittauduttua neljän seinän sisällä olosta ahdistuneena. Onpahan nyt jotain mitä odottaa keväällä.
Loppukuusta pääsin palaamaan vähän enemmän normaaliin päivärytmiin, kun kävin parina päivänä harjoittelemassa toimistoelämää ja ensimmäistä kertaa sitten viime toukokuun pienellä kävelylenkillä. Molemmat näistä ovat pienoisia työvoittoja tässä pitkään jatkuneessa epänormaalissa elämäntilanteessa, joka alkoi uupumuksen humahdettua päälle viime kesäkuussa ja infektiokierteen alkaessa elokuussa. Kerron tästä lisää myöhemmin.
Helmikuun ankea harmaus on myös saanut haaveilemaan entistä enemmän kesästä ja auringosta, kuten varmaan monen muunkin, ja ulkomaanreissusta johonkin kivaan, lämpimään paikkaan, tai ihan vaan kaupunkilomalle jonnekin päin Eurooppaa. Edellisestä ulkomaanmatkasta muualle kuin Viroon tai Ruotsiin onkin kulunut jo todella pitkä aika, joten ei ihme, että reissujalkaa vipattaa.
Että semmoinen on ollut helmikuu tänä vuonna, alkupuolelta rauhallinen ja loppukuusta jo aika vauhdikas harrastuksineen kaikkineen. Ilahduttavaa on ollut, ettei elämä ole ollut enää pelkkää selviytymistaistelua päivästä toiseen, vaan olen oikeasti jaksanut jo tehdäkin jotain ja käydä kodin ulkopuolella muuallakin kuin kaupassa.
Toivottavasti maaliskuu jatkuu helmikuun lopun spekseillä, eli normaalilla elämällä ihmisten ilmoilla ja ilman kaikki voimat nielevää uupumusta ja petiin kaatavia tauteja, kiiitos.
Ajattelin vain tulla pikaisesti huikkaamaan hyvät uudet vuodet ja kertomaan, että blogiin on tulossa uusia juttuja lähiaikoina.
Joulukuu oli jälleen niin kiireinen, että ehdin juuri ja juuri hoitaa tärkeimmät asiat töiden lomassa. Tammikuu taas on mennyt pääosin sairastaessa, kuten on tainnut mennä monella muullakin, joten energiatasot ovat olleet aika lailla nollilla. Jossain vaiheessa alkuvuodesta kuitenkin ehdin ja jaksoin alkaa kirjoittamaan yhtä juttua, joka osoittautui sittemmin hieman työlääksi vatsatautien ja kuumeilujen kierteessä, mutta tuloillaan on, on. Ja tänään intouduin kirjailemaan iltapuhteeksi toista jutuntynkää. Olisin varmaan jatkanut sen kirjoittamista koko yön hamaan loppuun saakka, sillä niin ihanaa on ollut kirjoittaa pitkästä aikaa, mutta aamulla on työpäivä ja pitäisi varmaan nukkua sitä ennen.
Mutta täällä siis ollaan vaihteeksi positiivisella mielellä lähes koko kuukauden kestäneestä sairastelukierteestä sekä ulkona vallitsevasta melkein lumettomasta, harmaasta maisemasta ja vesisateesta huolimatta. Pari päivää sitten aloitetulla vahvalla vitamiinikuurilla voi olla osuutta asiaan. Auringolla ei ainakaan (tirsk).
Koska ulkona on tällä hetkellä tosiaan maailman tylsin keli tammikuuksi, niin on pakko liittää tähän loppuun pari kesäistä kuvaa. Olin valinnut nämä kuvat yhteen heinäkuussa luonnostelemaani blogitekstiin, jota en päätynyt vieläkään läpilukemisen jälkeen julkaisemaan (itsesensuuri iski), joten koristakoot kuvat nyt tätä juttua ja tuokoot mieleen kesän. Ihan kohtahan se taas on täällä valoisine päivineen ja öineen.
Täällä on koko heinäkuu kirjoitettu iltaisin blogitekstejä otsa hiessä, mutta koska vielä ei ole syntynyt mitään valmista, niin tulin huikkaamaan edes moi, eli moi vaan heinäkuuhun! 🙂
Valitsin tällä kertaa blogiin sellaisen aiheen, jonka ajattelin helpoksi, mutta eipä se ole ollut alkuunkaan helppo, vaan hyvinkin monisyinen. Tähän mennessä olen aloittanut aiheesta kolme eri juttua, joista viimeisintä kirjoittelin eteenpäin tänään illansuussa, mutta jouduin laittamaan senkin jäähylle loppuillaksi, kun ajatukset alkoivat pyörimään kehää.
Aikaisempina vuosinahan minulle on usein tässä kohtaa kesää iskenyt päälle kirjoituskammo, koska perfektionismi on päässyt valloilleen, mutta tällä kertaa kirjoittamista on haastanut valitsemani aiheen laajuuden lisäksi myös väsymys. Liian väsyneenä ei jaksa työpäivän jälkeen enää oikein ajatella, ja tämä aihe tuntuu vaativan paljon prosessoimista.
Uusi voimalause löytyi sisustusideoita etsiessä
Nähtäväksi jää, kuinka monta välijuttua vielä kirjoitankaan, ennen kuin saan yhtään noista kolmesta nyt heinäkuussa aloittamastani blogitekstistä valmiiksi, mutta eipä sillä oikeastaan ole väliä. Pääasia on, että matkalla ollaan ja joskus tulee valmista. Ja kun äsken pikaisesti vilkaisin edellisten kesien tuotoksia, niin aika monta välijuttua ja moi-huikkausta siellä näyttää olleen, eli nämä ovatkin siis enemmän sääntö kuin poikkeus. 😀
Tuon otsikossa ja kuvassa olevan lauseen nappasin yhtenä sunnuntaina jokin aika sitten Ikean mallikodin seinältä. Lause kolahti heti, koska podin tuolloin aikamoista tuskaa päässäni pyörivistä monenmoisista projekteista ja ideoista, osa harrastuksiin, osa omaan hyvinvointiin ja osa kodin suursiivoukseen, sisustamiseen ja stailaamiseen liittyviä juttuja. Taulun lause ”great things take time” hiljensi kertaheitolla koko päässäni pyörivän härdellin. Ymmärsin, että nyt on keskityttävä yhteen asiaan kerrallaan, vaikka kuinka tekisi mieli häslätä vähän kaiken parissa. Eli hitaasti hyvä tulee. Voi tulla jopa jotain yllättävän hienoa.
Tuosta sunnuntaista asti olen hokenut lausetta itselleni päivittäin kuin mantraa, jos en väsymykseltäni ole saanut edistettyä jotain tiettyä asiaa, tai mitään asiaa, ja turhautuminen on yrittänyt ottaa vallan. On kyllä jännä juttu, miten neljä pientä sanaa voivatkaan hetkessä rauhoittaa mielen.
Kuulumisiin taas välijutulla tai sitten jollain ihan muulla! 🙂
Päätin toissapäivänä, tiistaina tammikuun 30. päivä, olla reipas ja ottaa päivän projektiksi tämän vuoden ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen, mutta matkaan tuli hieman haasteita pitkän tauon jälkeen, eli tietysti jälleen taistelin tekniikan kanssa, kuten viime tammikuussakin. Ehkäpä otan tästä nyt opikseni sen, että muun muassa selainten päivitykset kannattaa tehdä ajallaan, niin saa esimerkiksi oman bloginsa sekä blogialustan olennaiset työkalut ja valikot näkyviin.
Mutta tosiaan, kirjoitustaukoni oli jälleen pitkä. Viime marras-joulukuun vaihteessa olin jossain positiivisuuspuuskassa yltiöoptimistinen ajankäytön ja omien resurssieni suhteen, mutta niinhän siinä kävi, että joulukuu yllätti jälleen nopeudellaan, enkä ehtinyt kirjoittamaan joulukuussa yhtä blogijuttua enempää. Osasyyllinen kirjoitustaukoon oli myös koko viime syksyn sekä alkutalven jatkunut puolikuntoinen olotila ja tautikierre, jonka vuoksi pää on ollut näihin päiviin saakka aika lailla tyhjä muista kuin työhön ja akuutteihin arkisiin askareisiin liittyvistä ajatuksista. Yritä siinä sitten kirjoittaa jotain järkevää.
Onneksi olo on nyt päivien pidentyessä alkanut olla pirteämpi, ja energiaa on töiden jälkeen muuhunkin kuin sohvalla makoiluun, kirjoittaa nainen, joka tunti sitten nousi sohvalta ylös kolmen tunnin lepäilyn jälkeen. (Kello on nyt 22.09.) Mutta tämä lepäily selittyy helposti viime yön lyhyehköiksi jääneillä unilla: valvoin ja jännitin koko alkuyön hajoavatko ja tippuvatko parvekelasit alas kovassa tuulessa.
Kesän odottaminen alkoi tänään, 1. helmikuuta– Billnäs on mukana tulevankin kesän retkikohteissa
Perinteiseen tapaan ajattelin näin vuoden aluksi summata vähän viime vuotta. (Juu, juu, helmikuu alkoi juuri, mutta joillekin helmikuu on vuoden alku.) Tällä kertaa viime vuoden läpikelaaminen on tuntunut jotenkin erityisen hankalalta, koska loppuvuoteen liittyy omassa mielessäni niin paljon negatiivisia tuntemuksia sairastelusta johtuen, mutta myös vanhenemisesta – menossa on ollut oman tähänastisen elämäni pahin ikäkriisi. Ja jos mietit paljonko täytin, niin vastaus on tietysti 35, nyt ja aina. 😉
Luin ennen tämän tekstin aloittamista vuoden takaisen juttuni toissa vuodesta 2022, ja totesin, että aika lailla samalla kaavalla viime vuosikin meni sairasteluja myöten: vuosi alkoi jollain taudilla ja kässäkoululla, töissä opettelin uusia asioita, kesä meni väsyneenä retkeillessä ja syksyllä iski tautikierre juuri, kun tunsin päässeeni voitolle uupumuksesta. Viime syksy oli kyllä paljon hirveämpi kuin vuoden 2022 syksy koronoineen. Ehkä joskus myöhemmin kerron tarkemmin mitä tapahtui, tai siis varmasti kerron, mutta vielä ei ole sen aika.
Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä enemmän viime vuoden hyviin asioihin vähän samaan tyyliin kuin vuosi sitten listasin vuoden 2022 parhaimpia asioita. Asiat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, eikä alla olevassa listassa ole läheskään kaikki kivat asiat viime vuodelta, vaan lähinnä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä mieleen pulpahteli hyvin sekavassa järjestyksessä.
vuoden 2023 top 5 -juttuani
1Tuftaaminen ja rautalankatyöt – eli kässäkoulun jutuilla mennään jälleen. Näitä tekniikoita harjoittelimme kässäkoulussa viime vuoden alkupuolella huovutuksen lisäksi, ja itselleni suurena yllätyksenä pidin molemmista tekniikoista todella paljon. Ne vaativat aika paljon tarkkaavaisuutta muun muassa välineiden (teräviä – laastareita tarvittiin) ja materiaalien puolesta, mutta molemmat tekniikat sekä rauhoittivat että rentouttivat, koska oli pakko sulkea mielestä pois kaikki muu ja keskittyä täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Jatkan varmasti näiden molempien harjoittelua jossain kohtaa tulevaisuudessa.
Sorminäppäryys, kärsivällisyys ja sitkeys – niillä on tätä puuta taivuteltu
2Tassukaveri, joka tuli viime keväänä läheisen perheeseen tuomaan iloa, hupsuutta ja rakkautta valloittavalla persoonallaan ja söpöllä ulkonäöllään. Onnekseni olen päässyt harjoittelemaan hoitotätinä olemista silloin tällöin, ja saattaapa olla, että joku on kietonut hoitotädin pienen karvatassunsa ympärille. Tassukaverin myötä on itselle avautunut aivan uudenlainen maailma ja ymmärrys koiranomistajia kohtaan. Koirakuumettakin tassukaveri on tietysti kasvattanut, mutta lemmikin hankkiminen on sellaisen hetken juttu, kun tiedän, että minulla on riittävästi aikaa huolehtia koirasta.
3Maalaaminen, jota kokeilin yhdellä akryylimaalauskurssilla viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni. (Koulun kuvaamataidon tunteja ei oteta lukuun tässä kohtaa.) Maalauskurssi oli minulle totaalinen hyppy mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä en ollut koskaan aiemmin perehtynyt akryyliväreillä maalaamiseen, saatikka abstraktiin maalaamiseen, jota kurssilla harjoittelimme, enkä myöskään koe olevani taiteellisesti lahjakas.
Halusin kuitenkin kokeilla viime keväänä jotain sellaista tekemistä, joka oli minulle paitsi ihan uutta, niin myös sellaista, jossa tiesin olevani korkeintaan keskinkertainen. Tuntui, että suorittaja-minäni oli hyvä nähdä ja kokea, ettei kaikkea tarvitse aina osata tai tehdä täydellisesti, ja silti asiasta voi kokea iloa ja tyydytystä. Ja kuinkas kävikään – hurahdin akryylimaalaamiseen ihan täysin. Kävin viime syksynä vielä yhdellä viikonloppukurssillakin. Nyt odotan kevättä, jolloin minulla toivottavasti on taas aikaa keskittyä hetkeksi akryyliväreillä maalaamisen saloihin.
4Kohtaamiset ja tekemiset ystävien sekä läheisten kanssa, joista onneksi pääsin nauttimaan etenkin viime kesänä. (Syksyhän menikin sitten sairastellessa ja tapaamisia peruutellessa.) Ehkä näiden kohtaamisten vuoksi näin jälkeenpäin tuntuu, että viime kesänä paistoi koko ajan aurinko. Ei se ihan niin tainnut olla reaalimaailmassa, mutta tuo tuntemus kertonee sen, miten paljon nämä kohtaamiset merkitsivät, miten paljon iloa ne toivat elämään ja miten ihania muistoja niistä jäi.
Ystävän kanssa ollaan jo monena kesänä retkeilty Iittalaan naivistien näyttelyyn
Näitäkin maalauksia katsoo nykyään hieman eri silmin kuin ennen maalauskursseja
5 Työ nousee jälleen listalle, kuten vuosi sitten, ja jos mietit, että miksi, niin minäpä kerron. Viime vuonna vaihdoin työtehtäviä kahdesti, ensin maaliskuussa ja sitten uudelleen syys-lokakuussa. Oli aika rankkaa opetella vuoden sisällä kaksi uutta työtehtävää, tai jälkimmäinen on vielä prosessissa, mutta hitsin kivaa se on kyllä ollut. Molemmissa olen päässyt käyttämään itsestäni uusia, tai enemminkin vähän uinuneita tai unohtuneita puolia, ja oppinut paljon kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista.
Maaliskuisen tehtävänvaihdoksen myötä vaihdoin myös toimipistettä, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli oli se, että työmatka piteni ja hyvä Prisma jäi entisen toimipisteen viereen. (Ruokakaupalla on väliä.) Hyvä puoli taas oli se, että pääsin takaisin tutuille kulmille, missä olen viettänyt suurimman osan elämästäni viimeisten reilun 20 vuoden ajan, sekä se, että jouduin kohtaamaan paljon uusia ihmisiä paitsi uudessa toimipisteessä niin myös työmatkoilla.
Uupumuksen vuosina minusta tuli hieman ihmisarka monen negatiivisen kokemuksen lopputulemana, eikä korona-ajan eristyneisyys mitenkään kannustanut pyrkimään siitä pois. Päinvastoin, korona-aika antoi minulle paitsi tilaisuuden toipua rauhassa uupumuksesta, niin myös tilaisuuden olla ihan vaan rauhassa, jatkuvan arvostelun ja kuonanheittämisen ulottumattomissa, ja säilyttää näin mielenrauhani ja kasvaa takaisin omaksi itsekseni. Viime vuonna aloin kuitenkin olla jo niin vahva fyysisesti, että oli aika päästää lopullisesti irti arkuudesta ja alkaa taas kunnolla tutustua uusiin ihmisiin. Ja hitsin kivaa sekä antoisaa on kyllä sekin ollut. (Just nyt tuntui pieni onnenhypähdys sydämessä.)
lupaan, etten lupaa mitään
Tämmöinen lista siis pulpahti mieleeni tällä kertaa. Tässä taisi tulla aika monta sellaista asiaa, joista en ole aiemmin täällä blogissa maininnut mitään. Olin aikeissa lisätä listalle myös keittiöhommelit, mutta sitten päätin, että kerronkin aiheesta enemmän jonkin toisen postauksen yhteydessä. Jotain olen tainnut kertoa postauksissa syksyllä heränneestä leipomisvimmastani jo viime vuoden puolella, mutta vihjaan sen verran, että tapahtui muutakin ja talous liittyy vahvasti asiaan.
Olen muistaakseni aiemmin tässä kohtaa kertoillut vähän millaisia juttujen aiheita on mieleen tullut ja mistä olen ajatellut seuraavaksi kirjoittaa, mutta nyt en poikkeuksellisesti kerro yhtään mitään tuon yllä mainitsemani lisäksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tuntuu, ettei mikään ikinä mene tämän blogin osalta kuten suunnittelen tai haluan. Sen vuoksi tein itselleni yhden ainokaisen uuden vuoden lupauksen, ja se oli se, että lupaan, etten lupaa täällä blogissa enää yhtään mitään. (Kylläpä muuten stressi helpotti, ja nyt tietysti palan halusta aloittaa seuraavan tekstin kirjoittamisen, hahhah – kuinkas tässä näin kävi.)
Tulevana kesänä olisi mukavaa päästä jälleen tämän järven rannalle
Itse asiassa en ole muutenkaan enää vuosiin tehnyt lupauksia uudelle vuodelle, vaan asettanut joitakin tarkkaan harkittuja tavoitteita sekä miettinyt muutamia kivoja asioita, joita haluaisin toteuttaa vuoden aikana. Tuolla yläpuolella Top 5 -listalla tulikin yksi asia mainittua, eli maalaamisen jatkaminen. Toinen asia, jonka tässä voin mainita, on ehkä ennemminkin toive kuin tavoite, ja se on se, että saisin olla tänä vuonna enemmän terveenä kuin sairaana.
On todella kurjaa sairastaa, koska se paitsi aiheuttaa sairauspoissaoloja töistä tai työpaikalta, kiitos etätöille, niin myös rajoittaa elämän neljän seinän sisälle ja eristää muista ihmisistä etenkin, jos sairastelu on jatkuvaa ja pitkäaikaista. Itselläni sairasteluun liittyi viime syksynä myös tekijöitä, joille en mahtanut mitään, joten tälle vuodelle olenkin toivonut, että karma ja universumi ottavat koppia ja hoitavat homman edukseni – kiiiitos.
Lähiaikoina tahtoisin toteuttaa niinkin ”suuren” unelman kuin päästä ihan tavalliselle ja arkiselle kävelylenkille työpäivän jälkeen, terveenä. En edes muista milloin viimeksi olen vetänyt verkkarit ja lenkkitossut jalkaan, ja vain nauttinut kävelyn rytmistä raikkaassa ilmassa.
Toivottavasti sinulla oli parempi vuosi 2023 kuin minulla, tai sairastelua lukuun ottamatta minulla kyllä oli ihan hyvä vuosi, ja toivottavasti tämä vuosi 2024 on vielä edellistä parempi, kaikki jäljellä olevat yksitoista pitkää kuukautta. Maailmantilanteesta huolimatta muistetaan tavoitella asioita ja toteuttaa unelmia ja haaveita tänäkin vuonna, niitä ihan pieniäkin – se on elämää se.
Kuulumisiin! ❤
Oli muuten todella mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä viikko sitten, etten osaa enää tuottaa pidempää tekstiä ja olen varmaan dementoitumassa, vaikka vasta täytin sen 35 vuotta 😉 , mutta ehkä tämä tästä taas lutviutuu, kun vähän harjoittelee, ja saan olla terveenä.
Jouduin julkaisemaan jutun vähän puolivalmiina viime yönä, ettei vaan rimakauhu iske ja koko postaus jää julkaisematta, ja kävinkin juuri hieman hiomassa rakennetta sekä tekstiä. Eli jos luit tämän aiemmin tänään, niin hieman on muutoksia tullut sen jälkeen.
Edellisessä postauksessa kerroin, miten maailmantilanteesta johtuva elinkustannusten nousu alkoi toden teolla tänä kesänä tuntumaan omassa kukkarossani. Jos päivittäistavaroiden hinnannousu saikin minut talvella miettimään ostoksiani entistä tarkemmin ja sähkön hinnannousu sai tarkkailemaan kulutusta sekä optimoimaan sähkön käyttöä, niin asumismenojen jyrkkä nousu laittoi minut polvilleni.
Asumiskulujen nousu sinällään ei tullut yllätyksenä, vaan päinvastoin osasin sitä odottaa, mutta ihan niin suurta nousua en ollut osannut aavistaa tai ennustaa kuin 27 %. Se on paljon se kenelle tahansa, mutta etenkin pienituloiselle. Nuo 27 % veivät loputkin käytössäni olleesta pienestä kuukausittaisesta taloudellisesta liikkumavarasta.
Talouden pyörät pyörivät, kun ihmisillä on rahaa ostaa tuotteita ja palveluita
Koska olen sitä mieltä, että kansantalous pyörii, kun rahavirta liikkuu, niin olen omalta osaltani aina pyrkinyt myös edistämään kansantalouden pyörimistä. Suomeksi sanottuna olen siis ollut enemmän kulutusihminen kuin säästäväinen, eli rahaa ei ole missään jemmassa tai sukanvarressa liiaksi asti.
Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, niin saadakseni palkan riittämään koko kuukaudelle, olen jo vuosikausien ajan tehnyt joka kuukausi summittaisen viikkobudjetin. Uudesta tilanteesta selviytyäkseni päätin viikkobudjetin ohella alkaa seuraamaan päivittäistä kulutuskäyttäytymistäni hieman tarkemmin, jotta tietäisin, että mihin rahani loppujen lopuksi oikein käytän.
Pakko maksaa -jutut ja ne muut
Ennen kuin kerron miten budjetin kanssa eläminen sujui kahdella ensimmäisellä seurantaviikolla, niin avaan hieman millaisia kiinteitä kuluja minulla on maksettavanani. Jokaisellahan ne hieman vaihtelevat kuukausittain, ja niihin vaikuttavat muun muassa asumis- ja elämäntilanne, työpaikan sijainti, harrastukset, sairaudet, elämäntapa ja siihen liittyvät valinnat.
Niinkuin varmasti useimmilla, niin myös minulla asumiskulut ovat se suurin menoerä. Edellisessä postauksessa kerroinkin, että asumiskuluni olivat aiemmin noin 43 % kuukausituloistani (ilman sähkö- ja vakuutusmaksuja laskettuna), mutta vievät nyt noin 55 % nettotuloistani. Bruttopalkka nousi samaan aikaan vain vähän yli 2 %.
Seuraavaksi eniten kuukausituloistani haukkaa julkisen liikenteen kuukausilippu (kolmen vyöhykkeen lippu 30 päivälle maksaa pääkaupunkiseudulla 99,40 eur) sekä puhelin- ja nettikulut. Näiden jälkeen tulevat (suuruusjärjestyksessä) ammattiliiton jäsenmaksu, sähkölaskut, vakuutusmaksut ja pakolliset lääkekulut. Nämä kulut ovat sellaisia, jotka budjetoin aina ensin, jotta ne tulevat varmasti hoidetuiksi.
Rahankäyttö tarkoittaa arvovalintaa joka kerta, kun rahalla maksaa jotain
Pakollisiin hoidettaviin maksuihin kuuluvat tietysti sitten myös ne muut laskut, joita itsellä ovat lähinnä omista kulutusvalinnoista aiheutuneet maksut, kuten vaateostot tai harrastusmaksut. Ainoa kuukausimaksullinen viihdyke, jolle tällä hetkellä olen antanut pikkusormeni, on äänikirjapalvelu (kk-maksu 9,90 eur). Tosin senkin tarpeellisuus, tai rahapanos versus käyttö, on tällä hetkellä suurennuslasin alla.
Kiinteiden kulujen lisäksi kulutan rahaa lähinnä siis päivittäistavaroihin, harrastuksiin, kodin sisustusjuttuihin, vaatteisiin, matkoihin ja tietysti myös palveluihin, kuten kampaaja, kosmetologi, hieroja, ruokaravintola tai kahvila. Näistä tosin mihinkään muuhun ei enää juuri ole varaa kuin päivittäistavaroihin, harrastuksiin ja silloin tällöin kahvilaan. Harrastuksista eniten rahaa ovat vieneet kässäkoulu lukukausi- ja materiaalimaksuineen sekä kirjat, suuri heikkouteni.
Miten meni ensimmäinen viikko?
Laskin budjetin neljälle viikolle siinä vaiheessa, kun palkkapäivästä oli kulunut jo pari päivää, ja ehdin tietysti niiden parin päivän aikana käymään muun muassa ruokakaupassa. Jätin nämä jo käytetyt rahat budjetin ulkopuolelle, enkä ole huomioinut kuittejakaan näiltä päiviltä.
Viikkobudjettihan minulla oli 128,18 eur. Se tuntui ruhtinaalliselta summalta, koska nykyisellä tulotasolla viikkobudjetti on yleensä ollut hieman pienempi, keskimäärin noin 105 euroa. Heinäkuussa saadut lomarahat kasvattivat nyt käytettävissä olevaa summaa, mutta ensimmäisen seurantaviikon jälkeen huomasin, että olin jättänyt jotain muuta budjettiin vaikuttavaa huomioimatta.
Kun kävin ensimmäisen viikon kuitteja läpi, niin ihan ensiksi tietysti totesin sen, minkä jo tiesinkin, eli viikkobudjetti ylittyi reippaasti: 83,41 eur. Olin seurannut budjettia koko viikon ajan, joten tiesin missä summassa mennään minäkin päivänä, mutta silti onnistuin ylittämään viikkobudjetin noinkin paljon ja käyttämään rahaa viikon aikana yhteensä 211,59 eur.
Kassakuitit kertoivat, että rahaa meni jo viikon kahtena ensimmäisenä päivänä noin 70 eur, eli yli puolet viikkobudjetista. Suurin osa, eli noin 60 eur, kului kuitenkin ruokakauppaan. Alkuviikolla tuli tehtyä vain yksi harha-askel: löysin ilokseni 70 % alennuksella jo jonkin aikaa etsinnässä olleen A3-kokoisen portfolio-kansion hintaan 5,97 eur. Tästä ostoksesta ei tullut huonoa omaatuntoa, koska halavalla sain. 😉
Valintoja on tehtävä muun muassa huvituksien ja arjen perusasioiden välillä
Loppuviikon ajan yritin skarpata ja säästää budjettia sunnuntain Helsinki-päivälle, jolloin tulisi varmasti museokäynnin ohessa myös syötyä ulkona ja kahviteltua. Skarppaukseni ei kuitenkaan ollut kovin tehokkaasti toteutettu, sillä sain kulumaan päivittäistavarakauppaan loppuviikosta vielä noin 74 eur. Olin hieman kauhuissani – sunnuntai ei ollut vielä tullut, mutta budjetti oli jo ylitetty. Mikä neuvoksi?
Ei, en perunut sovittua menoa, vaan päätin ottaa käyttörahat sunnuntaiksi kässäkoulun lukukausimaksuun säästämistäni rahoista. Tässä kohtaa tajusin, että olin unohtanut budjetoida lahjan, joka oli määrä antaa lahjan saajalle samaisena sunnuntaina. Yleensä huomioin tiedossa olevat merkkipäivä- ynnä muut muistamiset jo budjettia laskiessa, mutta nyt oli käynyt unohdus.
Koska budjetti oli jo muutenkin mennyt pyllylleen, en antanut unohduksen häiritä mielenrauhaani, vaan nautin täysillä mukavasta sunnuntaista aurinkoisessa Helsingissä. Kulutin päivän aikana noin 70 eur, josta suurin osa meni lahjaan ja loput pääasiassa kahviloihin. Luonnontieteellisestä museosta sorruin ostamaan kauniin pienen peltisen pastillirasian, 3,80 eur, jolle löytyi jo jatkokäyttöä säilytysrasiana.
Viikko 2 ja uusi mahdollisuus skarpata
Laskin toisen viikon budjettia maanantai-iltana jälkeen huolettomasti vietetyn sunnuntain. Budjetin laskeminen tapahtui tietystikin siten, että tutkin pankkitilini saldon ja tarkistin maksuun tulossa olevat laskut sekä muut budjetoidut menot seuraavilla kolmella viikolla, vähensin maksut tilin saldosta ja katsoin minkä verran käyttörahaa jäi jäljelle.
Koska ensimmäisen viikon budjetti oli mennyt poskelleen, eli ylitetty, niin se tietysti vaikutti pienentävästi seuraavien viikkojen budjettiin. Seuraaville kolmelle viikolle olikin nyt käytössä 20 eur vähemmän rahaa kullekin, eli 108,23 eur per viikko. Totesin, että tällä minun pitäisi kyllä pärjätä, sillä tämän verran minulla on nykyään yleensä ollut viikottaista käyttörahaa.
Budjetin laskemisen ohessa kävin läpi ensimmäisen viikon kassakuitteja ja huomasin, että ruokakaupasta ostamiini herkkuihin oli mennyt rahaa noin 25 eur. Totesin, että herkuista oli pakko yrittää jatkossa säästää. Siitä kiittäisi paitsi kukkaro, niin myös vyötärönympärys. Toisena tutkailin tarkemmin valmisruokiin käyttämääni summaa. Se oli yllättäen pienempi kuin olin olettanut, vain noin 21 eur. Ajattelin kuitenkin yrittää jatkossa pienentää tätäkin summaa.
Tämän kahvinautinnon hinnalla olisi saanut esimerkiksi paketin viipalejuustoatai neljä kiloa porkkanoita
Herkuista sainkin säästettyä toisen viikon aikana kolmanneksen, ja kahvilakäyntejä kertyi pyöreät nolla kappaletta, mutta valmisruokiin meni suunnilleen sama summa kuin ensimmäisellä seurantaviikolla. Päätin hyväksyä asian tässä vaiheessa, sillä aina ei vain ole aikaa tai jaksamista laittaa ruokaa, joten silloin on mielestäni ok turvautua valmiiseen.
Budjetti piti toisella viikolla muuten paremmin ylittyen vain 10,38 eur. Rahaa meni juokseviin menoihin kaiken kaikkiaan toista sataa euroa, mutta koska summa sisältää lahjamuistamisen (jonka olin muistanut budjetoida alunperin), niin kerron summan ilman sitä: 118,61 eur.
Olin tyytyväinen, koska olin onnistunut vähentämään herkkuihin käyttämääni summaa, eikä viikkobudjetti ollut mennyt pahasti yli. Ylityskin johtui nähdäkseni siitä, että jouduin ostamaan budjetoimattoman kasvovoiteen, 18 eur, loppuneen voiteen tilalle. Tyytyväisyys ei tosin kestänyt kauaa, kun tarkistuslaskelmat osoittivat, että viikkojen 3 ja 4 budjetti olisi enää 92,07 eur. Mitä kummaa? Mihin rahaa oli kadonnut?
Tässä vaiheessa minulle valkeni, että olin unohtanut huomioida viikkobudjetissani käytössäni olevan virtuaalisen säästölippaan, eli jokaisesta korttiostoksestani menee euro säästölippaaseen. Ja koska olin höylännyt korttia aika ahkerasti viimeiset pari viikkoa, niin rahaa oli ”kadonnut” käyttötililtäni normaalia enemmän. Yleensä en tätä käyttörahan katoamista edes huomaa ennen kuin loppukuusta, koska en ole seurannut summittaista viikkobudjettia näin tarkkaan.
Yhteenveto
Tästä tulikin pitkä postaus, taisin hieman innostua aiheesta. 🙂 Kaikesta tästä jos yrittäisin jotain viisasta keksiä tähän loppuun, niin se olisi, että niin tärkeää kuin onkin tietää paljonko rahaa kuukaudessa menee kiinteisiin kuluihin ja muihin pakollisiin menoihin, niin yhtä tärkeää on tietää mihin käyttörahat menevät.
Kiinnittämällä huomiota omiin kulutustottumuksiin, voi säästää isojakin summia yllättävistä asioista. Eikä se yllätys välttämättä piile turhissa kuntosalimaksuissa (maksat kuukausimaksua, vaikka olet käynyt salilla tasan kerran neljä kuukautta sitten) tai lukemattomien maksukanavien kuukausimaksuissa, vaan se voi piillä aivan arkiselta, jopa mitättömiltäkin tuntuvissa asioissa, kuten itselläni herkkuostokset.
Toiseksi nostaisin viikkobudjetin tarkistamisen tärkeyden. Varsinkin, jos käyttää kaikkien ostostensa maksamiseen maksukorttia tai vaikka puhelinsovelluksia, niin menoja voi olla vaikea seurata ja hallita. Tällöin kannattaa tehdä viikkotsekkaus menoista ja laskea tarvittaessa budjetti uusiksi sekä miettiä, että kannattaisiko siirtyä käyttämään käteistä rahaa, jolloin rahan määrää voi konkreettisesti seurata.
Rahaa ei ilmesty itsestään mistään lisää, kun varat on käytetty
Itselleni nostin kehityskohteeksi paitsi herkkuostosten määrän vähentämisen, niin myös budjetin tasapainoisemman jakamisen viikon ajalle. Eli jatkossa yritän olla käyttämättä puolta viikkobudjetistani jo alkuviikosta.
Oli hyvä valinta lähteä seuraamaan kulutuskäyttäytymistäni tarkemmin. Seurantaviikot 3 ja 4 toivat mukanaan vielä lisää oivalluksia. Niistä kuulette seuraavassa postauksessa.
Säästömahdollisuus
Herkkuostoksiin ruokaostosten yhteydessä voi mennä yllättävän paljon rahaa viikossa – itselläni meni 25 eur 1. seurantaviikolla – kahvilakäyntien viemästä rahamäärästä puhumattakaan.
Olen ollut ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä korona-ajan jälkeenkin kiinni harventuneista kahvilakäynneistä. Ennen koronaa kävin kahvilassa usein töiden jälkeen, 1 – 4 kertaa viikossa, jolloin rahaa meni viikottain keskimäärin 25 euroa pelkästään kahvilaan (pääkaupunkiseudulla erikoiskahvi + kakkupala (G) maksaa noin 12 – 13 eur). Kuukaudessa se tekee noin 100 euroa, eli yhden käyttämäni julkisen liikenteen 30 päivän kuukausilipun verran.
Paitsi herkkuja karsimalla niin myös kahvilakäyntejä harventamalla voi siis säästää isojakin summia kuukaudessa. Hirvittää ajatellakin, että ennen korona-aikaa olen saattanut käyttää kuukaudessa rahaa herkkuihin kotona ja kahviloissa yhteensä joskus jopa parin sadan euron verran!!
Itse käyn nykyään kahviloissa enää parisen kertaa kuukaudessa ja lähinnä, kun olen liikkeellä ystävien kanssa. Erikoiskahvin sijaan otan usein tavallisen kahvin, johon saa monesta paikasta myös santsikupin kaupan päälle. Peukutan. ❤
Laiskan Naisen elämää 