Avainsana: Haaste

Ristiriitaisuuksien vuosi 2022

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Vuodenvaihteessa päätin ja vähän niinkuin lupailinkin somekanavissa, että tämän vuoden ensimmäinen postaus koskisi viime vuotta 2022. Ajatuksena oli kertoa, että mitä kaikkea puuhastelin viime vuonna, kun blogille ei tuntunut jäävän aikaa ja energiaa.

Aihe tuntui erinomaisen helpolle, mutta mitä enemmän sitä mietin, niin sitä monimutkaisempi ja monitahoisempi siitä tuli. Lopulta en enää tiennyt, että mistä päästä ja millä lailla lähtisin viime vuotta purkamaan, joten viime vuodesta ei tullut tämän vuoden ensimmäistä postausta, kuten ehkä olette huomanneet.

Karuselli pyörii, vaikka vuodet vaihtuvat

Koronapandemian pahimpien vuosien jälkeen odotukset vuodelle 2022 olivat tietysti kovat ja kohti parempaa. Jos vuosi 2020 oli romahduksen vuosi (pandemia, oma romahtaminen, tai uupumuksen nöyrä myöntäminen) ja vuosi 2021 sopeutumisen ja toipumisen vuosi, niin vuodesta 2022 piti omissa kuvitelmissani tulla uuden elämänrytmin sekä tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi. Ja kyllähän siitä tulikin, mutta tavalla, jota ei näin 2020-lukua elettäessä olisi osannut ikinä kuvitella.

tammikuussa uuden alku

Itse olin siis valmistautunut loppuvuoden 2021 työelämään paluuni siivittämänä käyttämään vuoden 2022 tasapainon hakemiseen: lepo, työ, harrastukset, kotihommat ja sosiaalinen elämä täytyi jotenkin saada uudestaan balanssiin. Uupumuksesta toipuminen oli minulla vielä täysin vaiheessa, ja koko elämänrytmi täytyi rakentaa uudestaan paitsi uupumuksen, niin myös pandemian jäljiltä.

Jottei balanssin hakeminen olisi ollut liian helppoa, niin aloitin vuoden 2022 tammikuussa uuden, neljän vuoden mittaisen ”harrastuksen” käsityö- ja muotoilukoulussa, eli käsityön taiteen perusopinnot. Se tiesi seuraavan neljän vuoden periodilla paitsi lukuvuosia ja lukukausia, niin niiden sisällä myös säännöllisin väliajoin oppitunteja sekä vähintään oppituntien verran kotitöitä töiden suunnittelun, materiaalien valinnan ja työvälineiden hankkimisen muodossa sekä usein myös itse kässätöiden tekemistä ja viimeistelyä kotona. Kaikki tämä piti jotenkin yrittää sovittaa muuhun elämään ja vähän vielä hukassa olevaan elämänrytmiin.

Kässäkoulussa oppii puuhastelemaan monenlaista

Viime vuoden alku olikin rankka oman jaksamisen kannalta, eikä tauti-invaasio sitä helpottanut, mutta oli se myös mielenkiintoista aikaa. Pääsin opettelemaan uusia asioita niin töissä kuin kässäkoulussakin, kuten me opiskelijat rakasta ”harrastustamme” kutsumme, ja sain tutustua moniin uusiin ihmisiin. Kaiken ohessa sain myös käytyä lisää läpi omia, arkisiin tilanteisiin liittyviä traumojani ja tunnistettua niihin liittyviä ajattelu- ja reagointimallejani. Näiden työstäminen jatkuu tietysti edelleen.

Olin juuri ja juuri selviytynyt alkuvuoden pöpöhyökkäyksistä, ja päässyt jonkinlaiseen vauhtiin niin töissä kuin kässäkoulunkin kanssa, kun helmikuun lopussa sitten rysähti. Pelko ja turvattomuus astuivat elämään, eikä vähään aikaan muusta puhuttukaan missään ja kenenkään kanssa kuin sodasta. Omat ongelmat tuntuivat yhtäkkiä kovin mitättömiltä.

täydestä kesästä tyhjään syksyyn

Omalla kohdallani vuodesta 2022 muodostui helmikuun tapahtumien vuoksi lopulta hieman sellainen ”nyt eletään täysillä, kun vielä voidaan” – vuosi, toki omalla hillityllä tyylilläni ja uupumuksesta toipumisen ehdoilla. Tuli halu tehdä, nähdä ja kokea asioita sekä tavata sukua, ystäviä ja tuttavia, kun vielä voi. Ja aika paljon ehdinkin loppukesään mennessä tavata ihmisiä ja toteuttaa asioita bucket listaltani. Pääsin viimein käymään esimerkiksi Haminassa, parissa ruukkikylässä sekä meren takana Visbyssä.

Intensiivisellä reissaamisella ja kylillä luuhaamisella oli tosin hintansa. Uupumuksesta toipuminen eteni koko kesän ajan periaatteella ”kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin”. Välillä taidettiin mennä myös yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, mutta onneksi sain aika nopeasti niistä tilanteista kiinni ja pakotin itseni lepäämään ja kotoilemaan kaikessa rauhassa.

Visbyn vaikuttava kehämuuri
Billnäsin ruukki oli yksi bucket listani ikuisuuskohteista – ei ole enää

Jos kesä meni täysillä eläessä, niin viime syksystä, tai oikeastaan koko loppuvuodesta, ei voi sanoa samaa. Kuten olen aiemmissa postauksissa maininnutkin, niin elo-syyskuun vaihteessa alkoi epäonninen sairastelukierre, josta toipuminen leimasi koko loppuvuotta. Etenkin syyskuun puolivälissä iskenyt koronatartunta vaati kuukausien toipumisajan. Elämästä tuli vähäksi aikaa pelkkää päivästä toiseen selviytymistä.

Hyvä puoli sairastelussa oli se, että ehdin lukemaan viime syksynä tavallista enemmän kirjoja. Jo aika alkuvaiheessa sairastelukierrettä yksinkertaisesti kyllästyin telkkariohjelmien tuijottamiseen ja somen selaamiseen ja niiden sijaan keskityin lukemaan kirjahyllyni lukemattomia lukemattomia opuksia. Lukuinto jäikin sitten päälle koko loppuvuodeksi ja osittain siksi, että oli aivan pakko yrittää kiriä ajan tasalle Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan julkaisurytmin kanssa. Melkein onnistuinkin, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.

haasteita ja oivalluksia

Siinäpä oli pikakelaus minun viime vuoteeni. Se oli vuosi, jonka piti itselle olla tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi, ja sitä se totisesti olikin maustettuna pelolla ja epävarmuudella, mutta onneksi myös ilolla ja hauskuudella sekä monilla uusilla ajatuksilla ja hyvillä oivalluksilla.

Yksi perustavaa laatua oleva oivallus viime vuonna oli se, että kässäkoulun työt täytyy pyrkiä tekemään aina kunkin jakson aikana, etteivät ne jää roikkumaan nurkkiin puolivalmiina. Tämän tietysti pitäisi olla itsestään selvää, mutta minulle se jostain syystä kirkastui vasta viime syksynä, kun ne pari nurkissa lojuvaa puolivalmista työtä alkoi ärsyttää. Kässätöiden valmiiksi saaminen vaatii uhrauksia vapaa-ajalla, ja tähän en ehkä ollut valmis vielä vuosi sitten uupumuksen tasostakin johtuen. Jälkiviisaana voisin sanoa itselleni, että pitikö lähteä tuossa kohtaa toipumismatkaa kässäkouluilemaan, mutta koska käsin tekeminen on myös tutkitusti terapeuttista puuhaa, niin en sano.

Marraskuun taivaan alla syntyi hyviä oivalluksia

Haastavinta viime vuonna uuden elämänrytmin löytämisessä oli, ja on edelleen, paitsi yrittää löytää aikaa kirjoittamiselle, niin myös mennä iltaisin ajoissa nukkumaan. Iltavirkulle se ei vain ole helppoa, koska aivot ovat täydessä terässään yleensä puoli kymmenen aikaan illalla. Eli juuri silloin, kun pitäisi aloittaa iltatoimet ja rauhoittua nukkumaan. Ja samaan aikaan olisi tosiaan se parhain hetki kirjoittaa blogia. Ymmärtänette ristiriidan ja siitä kumpuavan haasteen.

Parhaat jutut vuonna 2022

Jos minun nyt pitäisi listata parhaimmat asiat tai hetket viime vuodelta, niin listasta tulisi aivan älyttömän pitkä, sillä niin paljon kaikkea hienoa tapahtui viime vuonna kaikesta kamalasta huolimatta. Jos pitkän listan sijaan kokoan asiat muutamien avainsanojen alle, niin listani viime vuoden parhaimmista asioista näyttää tältä:

  1. Työ, jossa olen löytänyt ihan uusia puolia itsestäni. En esimerkiksi tiennyt, tai muistanut, pitäväni face to face -asiakaspalvelusta ja miten paljon asiakaskohtaamiset antavat.
  2. Kässäkoulu, jossa olen tutustunut mahtavaan porukkaan ja päässyt oppimaan uusia taitoja luovuuden suorastaan pursutessa ympärillä.
  3. Matkat ja retket maalla sekä merellä yhdessä ystävien ja/tai sukulaisten kanssa ovat jääneet kaikki erityisen vahvasti mieleen. Hyvillä säillä saattaa olla osuutta asiaan. Reissujen kylkiäisinä tuli käytyä yleensä myös ennalta suunnittelemattomissa paikoissa, joten reppuun kertyi paljon niin sanotusti bonuskokemuksiakin.
  4. Kirjat, jotka muun muassa veivät muihin maisemiin, viihdyttivät ja antoivat (muuta) ajateltavaa. Joskus auttoivat myös nukahtamaan, mutta ei siitä sen enempää.
  5. Uupumuksesta toipuminen, listan viimeisenä, muttei vähäisimpänä.. Yläpuolella jotain jo mainitsinkin traumojen ja omien, uupumuksen vuosina syntyneiden, negatiivisten ajattelu- ja käyttäytymismallien läpikäymisestä. Vasta hiljattain tajusin miten tärkeää se on ollut omalle toipumiselle. Ja tässä kohtaa on pakko todeta, että jos en olisi viime vuonna ollut töissä siellä, missä olen ollut, niin en tiedä olisinko päässyt yhtä hyvin toipumaan uupumuksesta kuin mitä nyt olen. Iso kiitos tästä kuuluu työyhteisölle, joka on tietämättään edesauttanut toipumistani.

Että semmoisia juttuja listalle viime vuodesta 2022 nousi.

Listan kohdista 2 – 4 kirjoittelen kevään mittaan ja jatkossa muutenkin vähän enemmän ja uupumuksesta puolestaan vähän vähemmän, sillä on tullut aika uudistaa blogia oman elämäntilanteen muuttuessa. Tähän liittyy myös blogin nimen vaihtaminen Laiskan naisen keittiöstä Laiskan Naisen elämään. Aika näyttää mihin muihin aiheisiin ja millaiseen suuntaan blogin kanssa päädynkään.

Nyt hyvää yötä!

❤

Uutta kohti

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Puoli vuotta on kulunut hurjaa vauhtia, ja vuosi vaihtunut uuteen. Uskomatonta, että on jo vuosi 2021! En olisi vuosi sitten osannut yhtään ennustaa millaisissa tunnelmissa ja missä tilanteessa olen tänään. Niin nopeasti kaikki voi muuttua, kuten olemme moneen kertaan nähneet ja kokeneet erityisesti menneenä vuotena.

Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että nyt juhlakauden aikana pitäisi pitää vähän lomaa ja keskittyä juhlapyhien viettoon, eikä koko ajan ajatella kaikkia niitä projekteja, joita on kehitteillä, mutta on haastavaa olla miettimättä ja ideoimatta, koska olen niin innoissani tulevaisuudesta ja kaikista edessä aukeavista mahdollisuuksista. Olen sentään saanut pidettyä itseni kurissa ja poissa tietokoneen äärestä yhtä sortumista lukuun ottamatta. Siinä on auttanut eniten se, että olen viettänyt juhlapyhiä läheisteni kanssa höpötellen, pelaten, ulkoillen ja tietysti herkutellen.

Joulu oli hieman erilainen kuin aiemmat joulut, mutta erittäin virkistävä, koska vietin sitä tosiaan muiden ihmisten seurassa, enkä yksin kotona kököttäen, kuten suuren osan vuotta 2020. Vaikka viihdyn yksinkin, niin kyllä toisten ihmisten seura antaa paljon. Aina ei tarvitse edes tehdä mitään erityistä, vaan läsnäolo riittää.

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen aidosti nauttinut tänä jouluna myös niistä hetkistä, kun olen ollut yksin juhla-asuun koristellussa kodissani kynttilöiden ja joulukuusen hämyisässä valossa, ja kun olen vain lojunut sohvalla suklaarasia käden ulottuvilla elokuvia katsellen. Vaikka siivous jäikin tekemättä. Jätin sen kiireen vuoksi aattoaamuun, ja kuinka ollakaan, heräsin aattoaamuna migreeniin. Jokainen migreeniä poteva tietää, että silloin ei siivota tai tehdä mitään muutakaan, kun kohtaus on päällä. Tarinan opetus on ollut se, että joulu tulee ilman lattioiden pesua ja pölyjen pyyhintääkin, kaappien siivoamisesta puhumattakaan. Kunpa muistaisin tämän tulevina vuosinakin.

Minulla oli aikaisemmin tapana vuodenvaihteessa uuden vuoden lupausten antamisen sijaan kirjoittaa niin sanottu tilinpäätös vanhasta vuodesta ja miettiä samalla tavoitteita uudelle vuodelle. Lähestymistapa on ollut näin jälkikäteen ajateltuna aika businessmäinen ja – yllätys, yllätys – suorituskeskeinen. Tavoitteet ovat yleensä olleet mitattavia, kuten pudota painoa 6 kg, säästä x määrä euroja ja nuku vähintään 7 tuntia yössä, joten myös vanhan vuoden tilinpäätös on painottunut suorittamiseen. Olen toki asettanut muunkinlaisia tavoitteita vähän elämäntilanteesta riippuen. Ne ovat liittyneet usein uuden taidon opetteluun, matkoihin, opiskeluun tai ihmissuhteisiin. Tavoitteiden rinnalle olen kirjannut myös haaveita ja unelmia, sellaisia ”vielä jonakin päivänä” -juttuja.

Muutamiin viime vuosiin en ole enää tilinpäätöksiä kirjoitellut, ja tavoitteetkin ovat vaihtuneet päätöksiin ja haasteisiin. Muutama vuosi sitten tein päätöksen, että menen aikaisemmin nukkumaan. Olen iltavirkku, ja ajoissa nukkumaan meneminen on minulle todella haastavaa, koska herään kunnolla vasta illalla, kun pitäisi jo mennä taas nukkumaan. No, tiedätte miten sen päätöksen kanssa on käynyt. 😉

Viime vuodenvaihteessa päätin, että tiputan painoani kesäkuun loppuun mennessä, kilomäärää en enää muista, mutta arvannette miten tämän päätöksen kanssa puolestaan meni. Korona tuli ja käänsi jo alkuvuodesta kaiken päälaelleen, eikä laihduttaminen ollut ensimmäisenä mielessä siinä kaoottisessa tilanteessa. Tärkeämmältä tuntui pysyä terveenä ja hengissä.

Keväällä huomasin, että olenkin laihtunut ihan yrittämättä, koska etätyöskentelyn myötä syöminen oli säännöllistynyt ja jokaviikkoiset – joskus lähes päivittäiset – kahvilakäynnit kakkupaloineen jäivät pois. Myös unen määrä lisääntyi, ja vapaa-ajan rientoihin kuuluivat pitkälti vain kauppareissut kävellen lähikauppaan sekä lenkkeily lähimaastoissa. Jossain kohtaa kesää kävin kaverin vaa’alla ja huomasin kevään lukuisista pannukakkupäivistä sekä kesän jäätelömässäilystä huolimatta olevani 4 kg kevyempi kuin tammikuun alussa – laihduttamista laiskan naisen malliin.

Jokin aika sitten mietin, että pitäisikö tällä kertaa vaihteeksi miettiä ja kirjoittaa kunnon tavoitteet uudelle vuodelle, koska 1.1.2021 lähtien olen aivan uudessa elämäntilanteessa ja uusien haasteiden edessä, ja jotenkin tuntui, että selkeät tavoitteet pitäisivät niin sanotusti koneen käynnissä. Uuden vuoden aatonaattona, lopen uupuneena päivän asiointi- ja ostosreissusta totesin, että ei, nyt en ala kirjoittamaan mitään vuosisuunnitelmaa tavoitteineen, koska alan sitten taas helposti suorittamaan elämää sen sijaan, että antaisin elämän soljua omalla painollaan. Tietyt asiat on joka tapauksessa muutenkin hoidettava, joten turha niistä on mitään väkinäistä tavoitelistaa kirjoittaa.

Eräänä iltana nukkumaan mennessä mieleeni kuitenkin putkahti liuta asioita, jotka innostuin listaamaan:

  1. Nuku riittävästi.
  2. Syö vähemmän herkkuja.
  3. Liiku, ihan sama miten, missä ja milloin, mutta liiku.
  4. Kuuntele itseäsi, ja erityisesti kuuntele mitä kroppa kertoo. Jos kroppa haluaa lepoa, niin lepää, vaikket haluaisi.
  5. Ole joka päivä 15 minuuttia ajattelematta yhtään mitään. Makaa sohvalla tai istu jossain mukavasti ilman yhtään ajatusta, ja keskity vain hengittämään rauhallisesti.
  6. Muista hymyillä peilikuvallesi joka päivä.
  7. Käy optikolla, sillä silmien siristely aiheuttaa ryppyjä. 😉
  8. Soita tai laula joka päivä jotain. Tai ainakin joka toinen päivä.
  9. Älä osta uusia vaatteita, ellet välttämättä jotain tarvitse.
  10. Harrasta asioita, joista nautit, koska elämässä on jo ihan riittävästi pakkoja ja velvollisuuksia.

Mietin mistä ihmeestä juuri tämmöiset asiat tulivat mieleeni, mutta kun kävin läpi tätä listausta, niin huomasin, että tämä kuvastaa lyhyesti ja ytimekkäästi sitä mitä tarvitsen tai en tarvitse elämääni juuri tällä hetkellä. Tavoitelistan sijaan tämä on enemminkin tsemppilista ja muistilista, joka vähän haastaakin. Muutama kirjaamani asia tästä puuttuu – ne on tarkoitettu vain omille silmilleni.

Teetkö sinä uuden vuoden lupauksia tai päätöksiä? Tai onko sinulla tapana tehdä tilinpäätöksen tyylistä analyysiä vanhalta vuodelta ja asettaa selkeitä tavoitteita uudelle vuodelle? Vai teetkö mieluummin haastelistaa tai haavelistaa?

Itse ajattelen, että elämää voi toki hyvin elää ilman mitään lupauksia, haasteita ja tavoitteita, mutta ne tuovat mielekkyyttä ja tarkoitusta elämään. Kuten myös haaveet ja unelmat, sillä haaveista ja unelmista kumpuaa usein tavoitteita, jotka saavat tekemään töitä niiden eteen. Ilman haaveita ja unelmia oma elämäni olisi ainakin ollut tyhjempää ja tylsempää, jopa vailla toivoa. Lupauksia en itse koe niin mielekkäinä kuin haasteita. Myönnetään, olen hieman kilpailuhenkinen, ja haasteet kutittelevat sopivasti kilpailuhenkisyyttäni ja saavat ponnistelemaan enemmän.

Yksi mielekkäimmistä itse itselleni heittämistäni haasteista on ollut uupumuksen keskellä keksitty lukuhaaste. Lukeminen on ollut minulle lapsesta saakka tärkeä ja rakas harrastus, mutta uupuneena en ole jaksanut keskittyä lukemiseen, tai se on ollut vain kevyempään kirjallisuuteen ja dekkareihin keskittyvää. Pari vuotta sitten haastoin itseni lukemaan vähintään yhden kirjan joka kuukausi, sekä lisäksi lukemaan loppuun 2 – 3 aiemmin kesken jäänyttä kirjaa vuoden aikana.

Tänä vuonna lukuhaaste ei täysin toteutunut kesän uupumusromahduksesta sekä joulukiireistä johtuen, mutta olen ihan tyytyväinen saldoon: kahdeksan uutta luettua kirjaa ja kaksi aiemmin kesken jäänyttä luettu loppuun. Yöpöydällä on lisäksi kesken kaksi marraskuussa aloitettua teosta. Joulun alla lukuaikaani veivät paitsi jouluiset puuhat, niin myös jouluisten kirjojen selailu. Etsin kirjoista reseptejä sekä koristelu- ja askarteluvinkkejä. Mutta tunnustettakoon, että usein kyllä ihan vaan fiilistelen joulua jouluaiheisia kirjoja selaten.

Nyt en malttaisi odottaa, että saan kaksi kesken olevaa kirjaa luettua loppuun ja pääsen Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” pariin. Tämä kirja on poltellut sohvapöydällä joulukuun alusta saakka. Aihe on itselleni hyvin ajankohtainen, eli uupumus ja riittämättömyyden tunteet. Luulenkin, että jätän toisen keskeneräisistä kirjoista hetkeksi odottamaan ja tartun välillä tähän. Jouluna nimittäin huomasin, että en ole vielä uupumustani täysin selättänyt, vaikka luulin puoli vuotta siihen riittävän. Koen tarvitsevani nyt vertaistukea ja tsemppausta, jotta maltan vielä myöskin levätä, enkä ala suorittamaan vuotta 2021.

Onnea, menestystä ja voimia sinulle tähän uuteen vuoteen teitpä lupauksia tai et! Olemme kaikki ansainneet paremman uuden vuoden, vaikka viime vuosi ei itselleni yhtään hullumpi ollutkaan. Kaikki on oikeastaan kiinni asenteesta, ja vähän kyllä sattumastakin.

Toivonkin sinulle hyviä sattumia vuoteen 2021! ❤