Avainsana: kässäkoulu

Kässäkoulun eli aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen toinen vuosi

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Puuhastelut

Käsityö- ja muotoilukoulussa lukuvuosi jakautuu samalla tavalla syys- ja kevätlukukausiin kuten oppilaitoksissa yleensäkin. Päätin kuitenkin, että kirjoitan opintojaksot auki vuosi, enkä lukuvuosi kerrallaan, koska meidän ryhmämme opinnot alkoivat tammikuussa, ja itselle ne on sen vuoksi helpompi hahmottaa ja muistaa vuoden periodeissa.

Suunnittelin aluksi, että kirjoitan jokaisen vuoden perään postauksen jostain kyseiseltä vuodelta erikseen valitsemastani aiheesta, mutta kirjoitan nyt kuitenkin ensin peräkkäin koosteet kaikista neljästä opintovuodesta, ja vasta sen jälkeen teen postaukset yksittäisistä aiheista, eli jaksoista.

Pakko sanoa, että on ollut vaikeuksia päättää, että mitkä jaksot valitsen tarkempaan syyniin, kun niin montaa eri mielenkiintoista asiaa ollaan päästy kokeilemaan ja opettelemaan. Edellisessä postauksessa mainitsin, että yksi valintani on risupunonta, jota meillä oli marras-joulukuussa 2022, ja myöhemmin pääsimme kokeilemaan punontaa vielä toisellakin vastaavantyyppisellä materiaalilla.

Mutta nyt sukelletaan vuoden 2023 opintojaksoihin ja niissä opeteltuihin tekniikoihin.

Kevät 2023

Kevätlukukausi 2023 alkoi tuftaustekniikan opettelulla käsikäyttöistä tuftauslaitetta käyttäen. Tutustuimme myös materiaaleihin sekä miten eri paksuisilla langoilla ja nukan pituuksilla tai nukan avaamisella saadaan aikaan erilaisia pintoja ja efektejä. Ideoimme, suunnittelimme ja valmistimme sisustustekstiilin, kuten seinävaatteen, maton tai tyynynpäällisen, kukin valintamme mukaan. Tekstiilin koko ja käyttötarkoitus valikoitui osittain myös käytettävissä olevien kehikoiden mukaan.

Tein kouluaikoina ryijyn käsin solmimalla, joten oli mukavaa opetella nyt käyttämään tuftauslaitetta, jolla valmista jälkeä syntyy paljon nopeammin kuin käsin solmien. Laitteen käyttö vaatii hieman fyysistä voimaa, ja tämä olikin itselle yksi fyysisesti rankimmista jaksoista, mutta samaan aikaan myös yksi suosikkijaksoistani, koska tässä pääsi maalaamaan langoilla.

Tuftaustyön viimeistelyä
Tuftaustyön viimeistelyä – paljon on työtunteja takana ennen tätä vaihetta

En avaa tässä kohtaa enempää tätä jaksoa, sillä teen tuftauksesta oman erillisen postauksensa, jossa kerron sitten tarkemmin mitä kaikkea tähän jaksoon sisältyikään.

Tuftauksen jälkeen jatkoimme huovutuksen saloihin. Materiaalina meillä oli suomenlampaan villaa, josta teimme kokeiluja eri huovutustekniikoilla, kuten tasohuovutus ja erilaiset kuviointitekniikat. Osa ehti tekemään myös muotoon huovutetun kolmiulotteisen työn, esimerkiksi pussukan.

Itse tein pari erilaista tasohuovutusta, joihin huovutin kuvioita eri värisillä villoilla. Lisäksi huovutin villalangoilla raidat sini-vihreäkuvioisten huovutustöiden takapuolelle.

Kuviokokeilu – päälle tulee vielä monta kerrosta yksiväristä villaa

Huovutus oli sekin aika fyysistä puuhaa, koska huovutushan tapahtuu lämpimällä saippualiuoksella kostutettuja villakerroksia tietyllä tekniikalla käsin painelemalla. Se oli myös aika märkää puuhaa, mikä ei onneksi tullut yllätyksenä, sillä minulla oli jo hieman niin sanotusti huovutustaustaa peruskoulun käsityötunneilta.

Huovutustekniikan vaativuuden vuoksi tämä ei ehkä ollut ihan niitä lempijaksojani, vaikka ihan mukavaa puuhaa olikin. Parasta tässä jaksossa oli ehkä se, että uskaltauduin kokeilemaan töissä itselleni epätyypillisiä värejä. Jossain vaiheessa voisin huovutella lisääkin, sillä haluaisin kokeilla nyt väliin jääneen pussukan tai laukun tapaisen huovuttamista.

Istuinalustoja työn alla

Huovutuksen jälkeen siirryimme itselleni aivan uuteen asiaan, eli metallilankatöiden maailmaan. Etukäteen en odottanut tätä jaksoa mitenkään innokkaasti, mutta se osoittautuikin todella mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi tekemiseksi. Metallinpunonta on (sekin) vanha käsityön muoto – jo egyptiläiset aikoinaan – jota on käytetty ja käytetään edelleen ihan arkisten käyttötavaroiden siinä kuin koriste-esineidenkin valmistamiseen.

Jaksolla tutustuimme eri laatuisten ja paksuisten metallilankojen ominaisuuksiin, työvälineisiin – monenlaiset pihdit ja sivuleikkurit tulivat tutuksi – sekä punonnan tekniikoihin ja erilaisten ympyröiden ja spiraalien taivuttamiseen.

Rautalangasta taivuteltu puu
Metallilankapuu ”tree of life” työn alla

Itse kieputtelin pyöreään kehikkoon metallilangasta puun, johon lisäsin koristeeksi kierrätyshelmiä hajonneesta rannekorustani. Aloitin myös punomaan amppelia perus korinpunontatekniikalla, mutta purin myöhemmin tekeleen pohjaa lukuun ottamatta, koska mielestäni käyttämäni metallilanka oli hieman liian ohutta tähän käyttötarkoitukseen. Jossain välissä teen amppelin valmiiksi asti, kunhan ehdin hankkimaan paksumpaa metallilankaa.

Puu koko helmikoreudessaan

Tämä oli sellaista tekemistä, joka vei mennessään, vaikka sormet olivatkin vähän rikki metallilangasta saamistaan terävistä osumista. Oli kiehtovaa kieputella ja muotoilla puuta metallilangasta pyöreään kehikkoon. Minulla onkin odottamassa jo vähän isompi pyöreä kehikko sekä metallilankaa toisen, vähän isomman puun valmistamiseen.

syksy 2023

Syksy 2023 alkoi vaatetusjaksolla. Taisin päästä mukaan peräti kahdelle kerralle ennen kuin flunssakierre alkoi. Sairastelustani johtuen päätimme opettajan kanssa yhteistuumin, että nyt kannattaa valita työn alle jokin helppo ja nopeatekoinen vaate. Koska itsellä vaatekappi pursusi, ja pursuaa yhä, niin päädyin ottamaan työn alle japanilaisen esiliinan, jolle olisi oikeasti tarvettakin.

Ehdin ostaa esiliinaan kankaan sekä piirtää kaavat, mutta siihen sen tekeminen sitten jäikin. Loppujen lopuksi kävin vaatetusjakson kokonaan uudelleen toisen ryhmän mukana keväällä 2025. Tällöin valmistin pellavasekoitekankaasta paidan. Löysin vanhasta käsityölehdestä tunikan kaavan, jota muokkasin omien mittojeni mukaan mieleisen malliseksi ja pituiseksi.

Voiko inhokkipuuhasta tulla koskaan lemppari?

Oli oikein mukavaa pitkästä aikaa ommella, vaikka inhoankin kaavojen piirtämistä ja kappaleiden leikkaamista. Tai luulin inhoavani, sillä jonkinmoisen uusvanhan kipinän viime kevät sytytti ompeluun, ja yllättäen myös edellä mainitut, ennen inhoamani vaateompelun pakolliset vaiheet tuntuivatkin mukavilta. Kipinän ompeluun sytytti osaltaan myös se, että pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ompelemaan saumurilla.

Nuorempanahan ompelin jonkin verran itselleni vaatteita sekä erilaisia kodin tekstiilejä. Vuosikymmenten aikana, työelämän viedessä mennessään, tämäkin hieno harrastus unohtui, mutta surrur vaan, nyt sitä haaveillaan jo saumurin(kin) hankkimisesta.

Saumurilla oli mukavaa ommella huruutella

Mutta takaisin syksyyn 2023, jolloin meillä oli lyhyt periodi paperin valmistusta. Tutustuimme paperin valmistuksen historiaan ja työvälineisiin sekä valmistimme itse paperiarkkeja erilaisista valmiista sellumassoista. Apuna tässä käytettiin kehikkoa, johon massaa ”pyydystettiin” sellun sekoitussaavista.

Yksi massoista sisälsi olkea, ja siitä tulikin aika hauskan näköistä paperia. Paperiarkkeja pystyi myös koristelemaan eri tavoilla. Itse laitoin arkkien väliin esimerkiksi kanervan kukkia ja laventelia sekä koristehilettä niin arkkien väliin kuin päällekin. Muutamia paperiarkkeja tein myös niin, että laitoin massan väliin kanaverkosta leikattuja kuvioita. Näistä aion vielä joku päivä ehtiä tekemään joko kuusenkoristeita tai käyttää rautalankatöissä efektinä.

Tämäkin oli kivaa puuhaa, ja voisin kokeilla joskus uudelleenkin. Oli aika avartavaa kokea, että miten vaativaa puuhaa paperin valmistus käsin onkaan ollut silloin joskus, kun koneet eivät ole olleet sitä tekemässä.

Paperiarkki kuivumassa sisällään pala kanaverkkoa

Syksyn 2023 viimeisellä jaksolla aiheena olivat puutyöt ja naulakon valmistus. Fyysisen tekemisen lisäksi kävimme läpi eri työvälineitä sekä tekniikoita ja saimme tietoa eri puulajien ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista.

Pääsin jaksolle mukaan sen verran, että ehdin sahata ja vuolla oksista koukut sekä hioa ne ja valita naulakoiden taustalevyt – kahta naulakkoa olin siis tekemässä. Koukkujen kiinnitys jäi vaiheeseen, ja odottaa edelleen sitä aikaa, että joko omistan itse porakoneen tai käyn porailemassa tarvittavat reiät koukuille ja ripustusnaruille jonkun tuttavan porakoneella.

Naulakot jäivät vaiheeseen, mutta jakkaroista tuli aika kivat

Viime keväänä kävin saman opettajan kurssilla aikuisopistolla tekemässä pieniä jakkaroita. Siellä kävimme läpi samantyyppiset työvaiheet sahaten ja vuollen jakkaroiden osasia yhteensopiviksi, ja siellä pääsin myös poraamaan reikiä oikein urakalla parillakin erilaisella porakoneella – jei!

Puutyöt ovat aina herättäneet itsessä vähän ristiriitaisia tunteita: toisaalta olen palanut halusta kokeilla tehdä jotain ja toisaalta taas on jäänyt kammo koulun puutöistä, kun pienenä tyttönä ei ollut oikein voimia käyttää raskaita laitteita. No, nyt on kammot selätetty ja todettu, että selviän oikeinkin hyvin muustakin kuin naulojen hakkaamisesta vasaralla.

Kaiken kaikkiaan vuonna 2023 oli taas tosi antoisia kässäilyjaksoja, ja opin paljon uusia asioita. Mukavaa, että kaikista eri tekniikoista voi lisäksi todeta, että voisin tehdä samaa uudestaankin.

❤

Kässäkoulun eli aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen aloitus

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Puuhastelut

Taidettiin elää toista koronakesää vuonna 2021, kun sain päähäni, että haluan opetella tekemään makrameeta. Kolusin verkkokauppoja läpi netissä etsien helpohkoja valmiita tarvikepaketteja, kun päädyin Taitojärjestön sivuille. Taito-kivijalkamyymälät olivat minulle ennestään tuttuja, mutta en ollut aiemmin syvemmin perehtynyt Taitojärjestön toimintaan.

Ennen kuin olin tilannut verkkokaupasta yhtään makramee-tarvikepakettia, niin huomasin ilmoittautuneeni aikuisten käsityön taiteen perusopetukseen. Oli päätynyt verkkokaupasta Taitojärjestön sivuille selailemaan kursseja ja innostunut mahdollisuudesta opetella betonitöitä. Mitäpä siitä, että siinä kylkiäisenä olisi neljä vuotta käsityöopintoja ja tulisi noin 30 opintopistettä kaupan päälle. C’est la vie! – Se on vain elämää se!

Taito Etelä-Suomen Käsityö- ja muotoilukoulun opinnot alkoivat koronan vuoksi puoli vuotta myöhässä tammikuussa vuonna 2022, ja ensimmäinen kerta oli etäopetuksena. Pakostikin siirryimme pian lähiopetukseen, aluksi tosin maskien kera, jotta pääsimme konkreettisesti tekemään asioita. Kevätlukukausi olikin sitten aika sähäkkä – monenlaista ehdimme jo ensimmäisen kevään aikana harjoitella ja opiskella.

Kevät 2022

Meillä oli vuoden 2022 kevätlukukaudella yleisteemana väri-muoto-pinta, johon liittyen kävimme ensin läpi värioppia ja sommittelun perusteita. Saimme ensimmäiseksi tehtäväksi etsiä erilaisia muotoja ja kuvioita arkiympäristöstä. Opettelimme piirtämällä kuvion pelkistämistä ja erilaisten pintojen sommittelua kuvioista.

Siitä siirryimme kankaankuviointi 1:seen, jossa pääsimme heti käyttämään väri-muoto-pinta -teeman oppeja, kun suunnittelimme ja kaiversimme kuvion leimasimeksi linolevylle ja sommittelimme sekä painoimme leimasimella erilaisia pintoja kankaalle.

Ilo on pinkkiä ja kultaa – omaa luovuutta etsimässä

Seuraavaksi perehdyimme omaan luovaan prosessiin ja etsimme keinoja ilmaista omaa luovuutta maalaten ja kirjoitellen ylös esiin nousevia ajatuksia. Teimme yhteisiä töitä ”kiertomaalaamalla” sekä omia maalauksia annetun teeman mukaan.

Ryhmän yhteiset työt pursuivat värejä ja kuvioita, kun kukin vuorollamme jatkoimme edellisten maalaajien kädenjälkeä. Omat maalaukseni puolestaan olivat aika pelkistettyjä ja yksinkertaisia. Näin jälkikäteen katsottuna niistä heijastuu senhetkinen tilanteeni, eli uupumuksesta toipuminen oli vielä todella kesken ja oma luovuus lukkojen takana. Huomasin kuitenkin yllätyksekseni, että pidin maalaamisesta ja halusin oppia siitä lisää.

Suunnitelma tehty, sitten vain kirjomaan!

Maaliskuun 2022 loppupuolella ehdimme perehtyä myös erilaisiin kirjontatekniikoihin ja kirjonnan erikoismateriaaleihin. Oli mielenkiintoista nähdä millä kaikilla tavoilla kangasta voi kirjoa. Omassa työssäni kokeilin muutamia erilaisia peruspistoja ja lisäksi yhdistin siihen valmiin pitsikuvion.

Aion ommella kirjontatyön koristeeksi joogatiileille tulevaan pussukkaan, kunhan ehdin viimeistelemään kirjontatyön ja ompelemaan pussukan valmiiksi. Pussukan teen pieneksi jääneiden pellavahousujen irtileikatusta lahkeesta, jonka lahkeensuussa on jo kiristysnauha valmiina. Kirjontatyöhön puolestaan otin kankaan samaisten housujen toisesta lahkeesta.

Piirrä, kopioi, leikkaa ja paina – omakuva gellipainannalla

Kevään 2022 viimeisenä tehtävänä meillä oli vielä väri-muoto-pinta -teemaan liittyen omakuvan painaminen kankaanpalalle Gelli-painolevyillä.

Piirsimme ensin paperille omakuvan, josta otimme useita kopioita ja leikkelimme kopioista pois tarvittavat palaset painantaa varten. Telalla levitettiin painoväri geelilevylle ja esimerkiksi valmista sapluunaa tai leimasinta käyttäen kuvioitiin väri. Sen jälkeen levy painettiin kankaalle kulloinkin vuorossa olleen omakuvan osasen päälle.

Gelli-painannan apuvälineitä

Harmi, että gellipainantaa oli vain yhtenä iltana, sillä sapluunoilla ja kuvioilla olisi voinut leikkiä enemmänkin ja tehdä monenlaisia graafisia painopintoja.

syksy 2022

Syksy 2022 alkoi erilaisten värjäysmenetelmien, kuten kattila-, kasto-, seisotus- ja kylmävärjäys, opiskelulla. Minulla tämä jakso jäi harmittavasti vähän vajaaksi. Ehdin kokeilla kankaiden värjäämistä, mutta lankojen värjääminen jäi väliin, koska korona iski kimppuun kesken kaiken. Onneksi ehdin kuitenkin tutustua kankaiden värjäämisen hyvinkin kemialliseen maailmaan. Myöhemmin pääsin hyödyntämään värjäämäni kangaspalat toisissa käsityötekniikoissa.

Melkoinen laboratorio – kankaanvärjäys vain menossa

Aion kyllä yrittää päästä jossain sopivassa välissä saman opettajan pitämälle lankavärjäyskurssille aikuisopistoon, sillä niin paljon jäi harmittamaan koronan vuoksi väliin jääneet lankavärjäilyt etenkin, kun näin millaisia hienoja värejä muut olivat saaneet värjättyä lankoihinsa.

Näin hehkuva oranssi kangas suorastaan pyytää päästä joogavälineiden pussukaksi

Lokakuussa 2022 harjoittelimme valokuvausta kännykkäkameroilla ammattivalokuvaajan johdolla. Parilla ensimmäisellä kerralla kävimme läpi teoriaa ja kännykän kameran säätöjä. Yhden lauantaipäivän käytimme varsinaisiin tuotekuvausharjoituksiin.

Tuotekuvauksen apuvälineitä ja rekvisiittaa

Olin ihan intoa täynnä, kun saimme niin hyvää tietoa ja oppia paitsi valokuvaamisesta yleisesti, niin myös valaistuksesta ja erilaisista apuvälineistä. (Huh, kun alkaa muuten kuvaaminen tätä muistellessa heti polttelemaan. En ole ehtinyt keskittymään kuvaamiseen kunnolla pitkään aikaan.)

Syksyn 2022 viimeisellä jaksolla meillä oli teemana punonta. Siinä tutustuimme tuoreen koivurisun erilaisiin työstämistapoihin, kuten korien ja erilaisten pienten koriste-esineiden punontaan. Omissa töissäni käytin myös pajua, joka oli itselle ehkä hieman mielekkäämpi materiaali.

Risupunonta oli värjäyksen lisäksi itselle jotain täysin uutta, ja kerronkin tästä vähän laajemmin omassa postauksessaan.

Tervetuloa matkalle!

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Kylläpä aika on mennyt nopeasti tänä syksynä. Yhtäkkiä ollaan jo marraskuun lopussa ja joulukuun alussa, ja jouluvalmistelut ovat täyttä häkää käynnissä, mutta aivot elävät vielä jossain lokakuun loppupuolella. Lämmin syksy lienee osittain syynä siihen, että joulukuun alku tulee tänä vuonna vähän yllättäen.

Olin vahvasti sitä mieltä, että olin kirjoittanut tänne postauksen lokakuussa, mutta viimeisen postauksen päivämäärä olikin jo parin kuukauden takaa syyskuulta. Olin näköjään silloin ollut liikkeellä sillä ajatuksella, että kerron seuraavaksi viime kesän retkistä. No, nyt kun ollaan jo näin lähellä joulua, niin siirränpä suosiolla kesäretkistä kertomisen ensi vuoden puolelle. Ties jos niistä joku saisi sitten vinkkiä omiin ensi kesän reissuihinsa.

Kesäretkien sijaan kirjoittelen tänne seuraavan viikon ajan hiki päässä tarinaa matkastani käsityö- ja muotoilukoulussa. Se matka on pian tulossa päätökseensä, tai päättyy ainakin tältä erää – eikö neljä vuotta olekin mennyt vauhdilla!?! Hiki päässä puolestaan kirjoittelen takuuvarmasti, koska opintojen dokumentaation, eli portfolion, deadline lähestyy uhkaavasti.

Eri värisiä askartelupapereita
Joulukorttiaskartelut saavat hetken vielä odottaa

Paljastettakoon tässä ja nyt samalla, jos ette ole vielä täällä blogissa huomanneet, että olen ihminen, joka jättää usein, ei siis läheskään aina, kaikenlaiset kirjoitelmat viime tippaan. Vuosia mietin itsekin, että miksi ihmeessä toimin näin ja aiheutan itse itselleni stressiä, mutta vastaus on hyvin yksinkertaisesti se, että toimin parhaiten ja tehokkaimmin pienessä stressissä ja pienen aikapaineen alla (huom. korostan tässä kohtaa tuota pieni-sanaa 😀 ).

Ajatustyötä olen toki tässäkin tapauksessa tehnyt jo pidempään sekä ottanut kuvia työvaiheista ja töistä koko neljän vuoden ajan enemmän tai vähemmän. Aina ei ole muistanut kaivaa kameraa esiin, kun on innokkaasti alkanut jotain uutta opettelemaan.

Tulen kirjoittamaan blogin kategorian ”Puuhastelut” alle yleisesti kässäkoulun kunkin vuoden opinnoista ja sen lisäksi kerron hieman tarkemmin neljästä tai viidestä jaksosta, eli erilaisista käsityötekniikoista, joita olemme opetelleet.

Jaksot jouduin valitsemaan pitkälti sen mukaan, että miten olen muistanut ottaa työvaihekuvia ja miten valmiiksi olen saanut työt tehtyä. Jakson mielekkyydellä on saattanut olla osuutta tähän… Niitä melkein valmiitakin, eli keskeneräisiä, kässätöitä löytyy siis yhä nurkista, mutta ehkäpä ensi vuonna on sitten aikaa tehdä ne valmiiksi yksi kerrallaan.

Sen pidemmittä plörinöittä jään ainakin itse nyt innokkaana odottamaan, että millainen neljän vuoden aikamatka seuraava viikko tulee olemaan. Tervetuloa mukaan matkalle!

#haikeuttailmassa

❤

Pikainen vilkaisu viime vuoteen 2023

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Päätin toissapäivänä, tiistaina tammikuun 30. päivä, olla reipas ja ottaa päivän projektiksi tämän vuoden ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen, mutta matkaan tuli hieman haasteita pitkän tauon jälkeen, eli tietysti jälleen taistelin tekniikan kanssa, kuten viime tammikuussakin. Ehkäpä otan tästä nyt opikseni sen, että muun muassa selainten päivitykset kannattaa tehdä ajallaan, niin saa esimerkiksi oman bloginsa sekä blogialustan olennaiset työkalut ja valikot näkyviin.

Mutta tosiaan, kirjoitustaukoni oli jälleen pitkä. Viime marras-joulukuun vaihteessa olin jossain positiivisuuspuuskassa yltiöoptimistinen ajankäytön ja omien resurssieni suhteen, mutta niinhän siinä kävi, että joulukuu yllätti jälleen nopeudellaan, enkä ehtinyt kirjoittamaan joulukuussa yhtä blogijuttua enempää. Osasyyllinen kirjoitustaukoon oli myös koko viime syksyn sekä alkutalven jatkunut puolikuntoinen olotila ja tautikierre, jonka vuoksi pää on ollut näihin päiviin saakka aika lailla tyhjä muista kuin työhön ja akuutteihin arkisiin askareisiin liittyvistä ajatuksista. Yritä siinä sitten kirjoittaa jotain järkevää.

Onneksi olo on nyt päivien pidentyessä alkanut olla pirteämpi, ja energiaa on töiden jälkeen muuhunkin kuin sohvalla makoiluun, kirjoittaa nainen, joka tunti sitten nousi sohvalta ylös kolmen tunnin lepäilyn jälkeen. (Kello on nyt 22.09.) Mutta tämä lepäily selittyy helposti viime yön lyhyehköiksi jääneillä unilla: valvoin ja jännitin koko alkuyön hajoavatko ja tippuvatko parvekelasit alas kovassa tuulessa.

Kesän odottaminen alkoi tänään, 1. helmikuuta – Billnäs on mukana tulevankin kesän retkikohteissa

Perinteiseen tapaan ajattelin näin vuoden aluksi summata vähän viime vuotta. (Juu, juu, helmikuu alkoi juuri, mutta joillekin helmikuu on vuoden alku.) Tällä kertaa viime vuoden läpikelaaminen on tuntunut jotenkin erityisen hankalalta, koska loppuvuoteen liittyy omassa mielessäni niin paljon negatiivisia tuntemuksia sairastelusta johtuen, mutta myös vanhenemisesta – menossa on ollut oman tähänastisen elämäni pahin ikäkriisi. Ja jos mietit paljonko täytin, niin vastaus on tietysti 35, nyt ja aina. 😉

Luin ennen tämän tekstin aloittamista vuoden takaisen juttuni toissa vuodesta 2022, ja totesin, että aika lailla samalla kaavalla viime vuosikin meni sairasteluja myöten: vuosi alkoi jollain taudilla ja kässäkoululla, töissä opettelin uusia asioita, kesä meni väsyneenä retkeillessä ja syksyllä iski tautikierre juuri, kun tunsin päässeeni voitolle uupumuksesta. Viime syksy oli kyllä paljon hirveämpi kuin vuoden 2022 syksy koronoineen. Ehkä joskus myöhemmin kerron tarkemmin mitä tapahtui, tai siis varmasti kerron, mutta vielä ei ole sen aika.

Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä enemmän viime vuoden hyviin asioihin vähän samaan tyyliin kuin vuosi sitten listasin vuoden 2022 parhaimpia asioita. Asiat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, eikä alla olevassa listassa ole läheskään kaikki kivat asiat viime vuodelta, vaan lähinnä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä mieleen pulpahteli hyvin sekavassa järjestyksessä.

vuoden 2023 top 5 -juttuani

1 Tuftaaminen ja rautalankatyöt – eli kässäkoulun jutuilla mennään jälleen. Näitä tekniikoita harjoittelimme kässäkoulussa viime vuoden alkupuolella huovutuksen lisäksi, ja itselleni suurena yllätyksenä pidin molemmista tekniikoista todella paljon. Ne vaativat aika paljon tarkkaavaisuutta muun muassa välineiden (teräviä – laastareita tarvittiin) ja materiaalien puolesta, mutta molemmat tekniikat sekä rauhoittivat että rentouttivat, koska oli pakko sulkea mielestä pois kaikki muu ja keskittyä täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Jatkan varmasti näiden molempien harjoittelua jossain kohtaa tulevaisuudessa.

Sorminäppäryys, kärsivällisyys ja sitkeys – niillä on tätä puuta taivuteltu

2 Tassukaveri, joka tuli viime keväänä läheisen perheeseen tuomaan iloa, hupsuutta ja rakkautta valloittavalla persoonallaan ja söpöllä ulkonäöllään. Onnekseni olen päässyt harjoittelemaan hoitotätinä olemista silloin tällöin, ja saattaapa olla, että joku on kietonut hoitotädin pienen karvatassunsa ympärille. Tassukaverin myötä on itselle avautunut aivan uudenlainen maailma ja ymmärrys koiranomistajia kohtaan. Koirakuumettakin tassukaveri on tietysti kasvattanut, mutta lemmikin hankkiminen on sellaisen hetken juttu, kun tiedän, että minulla on riittävästi aikaa huolehtia koirasta.

3 Maalaaminen, jota kokeilin yhdellä akryylimaalauskurssilla viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni. (Koulun kuvaamataidon tunteja ei oteta lukuun tässä kohtaa.) Maalauskurssi oli minulle totaalinen hyppy mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä en ollut koskaan aiemmin perehtynyt akryyliväreillä maalaamiseen, saatikka abstraktiin maalaamiseen, jota kurssilla harjoittelimme, enkä myöskään koe olevani taiteellisesti lahjakas.

Halusin kuitenkin kokeilla viime keväänä jotain sellaista tekemistä, joka oli minulle paitsi ihan uutta, niin myös sellaista, jossa tiesin olevani korkeintaan keskinkertainen. Tuntui, että suorittaja-minäni oli hyvä nähdä ja kokea, ettei kaikkea tarvitse aina osata tai tehdä täydellisesti, ja silti asiasta voi kokea iloa ja tyydytystä. Ja kuinkas kävikään – hurahdin akryylimaalaamiseen ihan täysin. Kävin viime syksynä vielä yhdellä viikonloppukurssillakin. Nyt odotan kevättä, jolloin minulla toivottavasti on taas aikaa keskittyä hetkeksi akryyliväreillä maalaamisen saloihin.

4 Kohtaamiset ja tekemiset ystävien sekä läheisten kanssa, joista onneksi pääsin nauttimaan etenkin viime kesänä. (Syksyhän menikin sitten sairastellessa ja tapaamisia peruutellessa.) Ehkä näiden kohtaamisten vuoksi näin jälkeenpäin tuntuu, että viime kesänä paistoi koko ajan aurinko. Ei se ihan niin tainnut olla reaalimaailmassa, mutta tuo tuntemus kertonee sen, miten paljon nämä kohtaamiset merkitsivät, miten paljon iloa ne toivat elämään ja miten ihania muistoja niistä jäi.

Ystävän kanssa ollaan jo monena kesänä retkeilty Iittalaan naivistien näyttelyyn
Näitäkin maalauksia katsoo nykyään hieman eri silmin kuin ennen maalauskursseja

5 Työ nousee jälleen listalle, kuten vuosi sitten, ja jos mietit, että miksi, niin minäpä kerron. Viime vuonna vaihdoin työtehtäviä kahdesti, ensin maaliskuussa ja sitten uudelleen syys-lokakuussa. Oli aika rankkaa opetella vuoden sisällä kaksi uutta työtehtävää, tai jälkimmäinen on vielä prosessissa, mutta hitsin kivaa se on kyllä ollut. Molemmissa olen päässyt käyttämään itsestäni uusia, tai enemminkin vähän uinuneita tai unohtuneita puolia, ja oppinut paljon kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista.

Maaliskuisen tehtävänvaihdoksen myötä vaihdoin myös toimipistettä, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli oli se, että työmatka piteni ja hyvä Prisma jäi entisen toimipisteen viereen. (Ruokakaupalla on väliä.) Hyvä puoli taas oli se, että pääsin takaisin tutuille kulmille, missä olen viettänyt suurimman osan elämästäni viimeisten reilun 20 vuoden ajan, sekä se, että jouduin kohtaamaan paljon uusia ihmisiä paitsi uudessa toimipisteessä niin myös työmatkoilla.

Uupumuksen vuosina minusta tuli hieman ihmisarka monen negatiivisen kokemuksen lopputulemana, eikä korona-ajan eristyneisyys mitenkään kannustanut pyrkimään siitä pois. Päinvastoin, korona-aika antoi minulle paitsi tilaisuuden toipua rauhassa uupumuksesta, niin myös tilaisuuden olla ihan vaan rauhassa, jatkuvan arvostelun ja kuonanheittämisen ulottumattomissa, ja säilyttää näin mielenrauhani ja kasvaa takaisin omaksi itsekseni. Viime vuonna aloin kuitenkin olla jo niin vahva fyysisesti, että oli aika päästää lopullisesti irti arkuudesta ja alkaa taas kunnolla tutustua uusiin ihmisiin. Ja hitsin kivaa sekä antoisaa on kyllä sekin ollut. (Just nyt tuntui pieni onnenhypähdys sydämessä.)

lupaan, etten lupaa mitään

Tämmöinen lista siis pulpahti mieleeni tällä kertaa. Tässä taisi tulla aika monta sellaista asiaa, joista en ole aiemmin täällä blogissa maininnut mitään. Olin aikeissa lisätä listalle myös keittiöhommelit, mutta sitten päätin, että kerronkin aiheesta enemmän jonkin toisen postauksen yhteydessä. Jotain olen tainnut kertoa postauksissa syksyllä heränneestä leipomisvimmastani jo viime vuoden puolella, mutta vihjaan sen verran, että tapahtui muutakin ja talous liittyy vahvasti asiaan.

Olen muistaakseni aiemmin tässä kohtaa kertoillut vähän millaisia juttujen aiheita on mieleen tullut ja mistä olen ajatellut seuraavaksi kirjoittaa, mutta nyt en poikkeuksellisesti kerro yhtään mitään tuon yllä mainitsemani lisäksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tuntuu, ettei mikään ikinä mene tämän blogin osalta kuten suunnittelen tai haluan. Sen vuoksi tein itselleni yhden ainokaisen uuden vuoden lupauksen, ja se oli se, että lupaan, etten lupaa täällä blogissa enää yhtään mitään. (Kylläpä muuten stressi helpotti, ja nyt tietysti palan halusta aloittaa seuraavan tekstin kirjoittamisen, hahhah – kuinkas tässä näin kävi.)

Tulevana kesänä olisi mukavaa päästä jälleen tämän järven rannalle

Itse asiassa en ole muutenkaan enää vuosiin tehnyt lupauksia uudelle vuodelle, vaan asettanut joitakin tarkkaan harkittuja tavoitteita sekä miettinyt muutamia kivoja asioita, joita haluaisin toteuttaa vuoden aikana. Tuolla yläpuolella Top 5 -listalla tulikin yksi asia mainittua, eli maalaamisen jatkaminen. Toinen asia, jonka tässä voin mainita, on ehkä ennemminkin toive kuin tavoite, ja se on se, että saisin olla tänä vuonna enemmän terveenä kuin sairaana.

On todella kurjaa sairastaa, koska se paitsi aiheuttaa sairauspoissaoloja töistä tai työpaikalta, kiitos etätöille, niin myös rajoittaa elämän neljän seinän sisälle ja eristää muista ihmisistä etenkin, jos sairastelu on jatkuvaa ja pitkäaikaista. Itselläni sairasteluun liittyi viime syksynä myös tekijöitä, joille en mahtanut mitään, joten tälle vuodelle olenkin toivonut, että karma ja universumi ottavat koppia ja hoitavat homman edukseni – kiiiitos.

Lähiaikoina tahtoisin toteuttaa niinkin ”suuren” unelman kuin päästä ihan tavalliselle ja arkiselle kävelylenkille työpäivän jälkeen, terveenä. En edes muista milloin viimeksi olen vetänyt verkkarit ja lenkkitossut jalkaan, ja vain nauttinut kävelyn rytmistä raikkaassa ilmassa.

Toivottavasti sinulla oli parempi vuosi 2023 kuin minulla, tai sairastelua lukuun ottamatta minulla kyllä oli ihan hyvä vuosi, ja toivottavasti tämä vuosi 2024 on vielä edellistä parempi, kaikki jäljellä olevat yksitoista pitkää kuukautta. Maailmantilanteesta huolimatta muistetaan tavoitella asioita ja toteuttaa unelmia ja haaveita tänäkin vuonna, niitä ihan pieniäkin – se on elämää se.

Kuulumisiin! ❤

Oli muuten todella mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä viikko sitten, etten osaa enää tuottaa pidempää tekstiä ja olen varmaan dementoitumassa, vaikka vasta täytin sen 35 vuotta 😉 , mutta ehkä tämä tästä taas lutviutuu, kun vähän harjoittelee, ja saan olla terveenä.

Jouduin julkaisemaan jutun vähän puolivalmiina viime yönä, ettei vaan rimakauhu iske ja koko postaus jää julkaisematta, ja kävinkin juuri hieman hiomassa rakennetta sekä tekstiä. Eli jos luit tämän aiemmin tänään, niin hieman on muutoksia tullut sen jälkeen.

Ristiriitaisuuksien vuosi 2022

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Vuodenvaihteessa päätin ja vähän niinkuin lupailinkin somekanavissa, että tämän vuoden ensimmäinen postaus koskisi viime vuotta 2022. Ajatuksena oli kertoa, että mitä kaikkea puuhastelin viime vuonna, kun blogille ei tuntunut jäävän aikaa ja energiaa.

Aihe tuntui erinomaisen helpolle, mutta mitä enemmän sitä mietin, niin sitä monimutkaisempi ja monitahoisempi siitä tuli. Lopulta en enää tiennyt, että mistä päästä ja millä lailla lähtisin viime vuotta purkamaan, joten viime vuodesta ei tullut tämän vuoden ensimmäistä postausta, kuten ehkä olette huomanneet.

Karuselli pyörii, vaikka vuodet vaihtuvat

Koronapandemian pahimpien vuosien jälkeen odotukset vuodelle 2022 olivat tietysti kovat ja kohti parempaa. Jos vuosi 2020 oli romahduksen vuosi (pandemia, oma romahtaminen, tai uupumuksen nöyrä myöntäminen) ja vuosi 2021 sopeutumisen ja toipumisen vuosi, niin vuodesta 2022 piti omissa kuvitelmissani tulla uuden elämänrytmin sekä tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi. Ja kyllähän siitä tulikin, mutta tavalla, jota ei näin 2020-lukua elettäessä olisi osannut ikinä kuvitella.

tammikuussa uuden alku

Itse olin siis valmistautunut loppuvuoden 2021 työelämään paluuni siivittämänä käyttämään vuoden 2022 tasapainon hakemiseen: lepo, työ, harrastukset, kotihommat ja sosiaalinen elämä täytyi jotenkin saada uudestaan balanssiin. Uupumuksesta toipuminen oli minulla vielä täysin vaiheessa, ja koko elämänrytmi täytyi rakentaa uudestaan paitsi uupumuksen, niin myös pandemian jäljiltä.

Jottei balanssin hakeminen olisi ollut liian helppoa, niin aloitin vuoden 2022 tammikuussa uuden, neljän vuoden mittaisen ”harrastuksen” käsityö- ja muotoilukoulussa, eli käsityön taiteen perusopinnot. Se tiesi seuraavan neljän vuoden periodilla paitsi lukuvuosia ja lukukausia, niin niiden sisällä myös säännöllisin väliajoin oppitunteja sekä vähintään oppituntien verran kotitöitä töiden suunnittelun, materiaalien valinnan ja työvälineiden hankkimisen muodossa sekä usein myös itse kässätöiden tekemistä ja viimeistelyä kotona. Kaikki tämä piti jotenkin yrittää sovittaa muuhun elämään ja vähän vielä hukassa olevaan elämänrytmiin.

Kässäkoulussa oppii puuhastelemaan monenlaista

Viime vuoden alku olikin rankka oman jaksamisen kannalta, eikä tauti-invaasio sitä helpottanut, mutta oli se myös mielenkiintoista aikaa. Pääsin opettelemaan uusia asioita niin töissä kuin kässäkoulussakin, kuten me opiskelijat rakasta ”harrastustamme” kutsumme, ja sain tutustua moniin uusiin ihmisiin. Kaiken ohessa sain myös käytyä lisää läpi omia, arkisiin tilanteisiin liittyviä traumojani ja tunnistettua niihin liittyviä ajattelu- ja reagointimallejani. Näiden työstäminen jatkuu tietysti edelleen.

Olin juuri ja juuri selviytynyt alkuvuoden pöpöhyökkäyksistä, ja päässyt jonkinlaiseen vauhtiin niin töissä kuin kässäkoulunkin kanssa, kun helmikuun lopussa sitten rysähti. Pelko ja turvattomuus astuivat elämään, eikä vähään aikaan muusta puhuttukaan missään ja kenenkään kanssa kuin sodasta. Omat ongelmat tuntuivat yhtäkkiä kovin mitättömiltä.

täydestä kesästä tyhjään syksyyn

Omalla kohdallani vuodesta 2022 muodostui helmikuun tapahtumien vuoksi lopulta hieman sellainen ”nyt eletään täysillä, kun vielä voidaan” – vuosi, toki omalla hillityllä tyylilläni ja uupumuksesta toipumisen ehdoilla. Tuli halu tehdä, nähdä ja kokea asioita sekä tavata sukua, ystäviä ja tuttavia, kun vielä voi. Ja aika paljon ehdinkin loppukesään mennessä tavata ihmisiä ja toteuttaa asioita bucket listaltani. Pääsin viimein käymään esimerkiksi Haminassa, parissa ruukkikylässä sekä meren takana Visbyssä.

Intensiivisellä reissaamisella ja kylillä luuhaamisella oli tosin hintansa. Uupumuksesta toipuminen eteni koko kesän ajan periaatteella ”kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin”. Välillä taidettiin mennä myös yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, mutta onneksi sain aika nopeasti niistä tilanteista kiinni ja pakotin itseni lepäämään ja kotoilemaan kaikessa rauhassa.

Visbyn vaikuttava kehämuuri
Billnäsin ruukki oli yksi bucket listani ikuisuuskohteista – ei ole enää

Jos kesä meni täysillä eläessä, niin viime syksystä, tai oikeastaan koko loppuvuodesta, ei voi sanoa samaa. Kuten olen aiemmissa postauksissa maininnutkin, niin elo-syyskuun vaihteessa alkoi epäonninen sairastelukierre, josta toipuminen leimasi koko loppuvuotta. Etenkin syyskuun puolivälissä iskenyt koronatartunta vaati kuukausien toipumisajan. Elämästä tuli vähäksi aikaa pelkkää päivästä toiseen selviytymistä.

Hyvä puoli sairastelussa oli se, että ehdin lukemaan viime syksynä tavallista enemmän kirjoja. Jo aika alkuvaiheessa sairastelukierrettä yksinkertaisesti kyllästyin telkkariohjelmien tuijottamiseen ja somen selaamiseen ja niiden sijaan keskityin lukemaan kirjahyllyni lukemattomia lukemattomia opuksia. Lukuinto jäikin sitten päälle koko loppuvuodeksi ja osittain siksi, että oli aivan pakko yrittää kiriä ajan tasalle Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan julkaisurytmin kanssa. Melkein onnistuinkin, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.

haasteita ja oivalluksia

Siinäpä oli pikakelaus minun viime vuoteeni. Se oli vuosi, jonka piti itselle olla tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi, ja sitä se totisesti olikin maustettuna pelolla ja epävarmuudella, mutta onneksi myös ilolla ja hauskuudella sekä monilla uusilla ajatuksilla ja hyvillä oivalluksilla.

Yksi perustavaa laatua oleva oivallus viime vuonna oli se, että kässäkoulun työt täytyy pyrkiä tekemään aina kunkin jakson aikana, etteivät ne jää roikkumaan nurkkiin puolivalmiina. Tämän tietysti pitäisi olla itsestään selvää, mutta minulle se jostain syystä kirkastui vasta viime syksynä, kun ne pari nurkissa lojuvaa puolivalmista työtä alkoi ärsyttää. Kässätöiden valmiiksi saaminen vaatii uhrauksia vapaa-ajalla, ja tähän en ehkä ollut valmis vielä vuosi sitten uupumuksen tasostakin johtuen. Jälkiviisaana voisin sanoa itselleni, että pitikö lähteä tuossa kohtaa toipumismatkaa kässäkouluilemaan, mutta koska käsin tekeminen on myös tutkitusti terapeuttista puuhaa, niin en sano.

Marraskuun taivaan alla syntyi hyviä oivalluksia

Haastavinta viime vuonna uuden elämänrytmin löytämisessä oli, ja on edelleen, paitsi yrittää löytää aikaa kirjoittamiselle, niin myös mennä iltaisin ajoissa nukkumaan. Iltavirkulle se ei vain ole helppoa, koska aivot ovat täydessä terässään yleensä puoli kymmenen aikaan illalla. Eli juuri silloin, kun pitäisi aloittaa iltatoimet ja rauhoittua nukkumaan. Ja samaan aikaan olisi tosiaan se parhain hetki kirjoittaa blogia. Ymmärtänette ristiriidan ja siitä kumpuavan haasteen.

Parhaat jutut vuonna 2022

Jos minun nyt pitäisi listata parhaimmat asiat tai hetket viime vuodelta, niin listasta tulisi aivan älyttömän pitkä, sillä niin paljon kaikkea hienoa tapahtui viime vuonna kaikesta kamalasta huolimatta. Jos pitkän listan sijaan kokoan asiat muutamien avainsanojen alle, niin listani viime vuoden parhaimmista asioista näyttää tältä:

  1. Työ, jossa olen löytänyt ihan uusia puolia itsestäni. En esimerkiksi tiennyt, tai muistanut, pitäväni face to face -asiakaspalvelusta ja miten paljon asiakaskohtaamiset antavat.
  2. Kässäkoulu, jossa olen tutustunut mahtavaan porukkaan ja päässyt oppimaan uusia taitoja luovuuden suorastaan pursutessa ympärillä.
  3. Matkat ja retket maalla sekä merellä yhdessä ystävien ja/tai sukulaisten kanssa ovat jääneet kaikki erityisen vahvasti mieleen. Hyvillä säillä saattaa olla osuutta asiaan. Reissujen kylkiäisinä tuli käytyä yleensä myös ennalta suunnittelemattomissa paikoissa, joten reppuun kertyi paljon niin sanotusti bonuskokemuksiakin.
  4. Kirjat, jotka muun muassa veivät muihin maisemiin, viihdyttivät ja antoivat (muuta) ajateltavaa. Joskus auttoivat myös nukahtamaan, mutta ei siitä sen enempää.
  5. Uupumuksesta toipuminen, listan viimeisenä, muttei vähäisimpänä.. Yläpuolella jotain jo mainitsinkin traumojen ja omien, uupumuksen vuosina syntyneiden, negatiivisten ajattelu- ja käyttäytymismallien läpikäymisestä. Vasta hiljattain tajusin miten tärkeää se on ollut omalle toipumiselle. Ja tässä kohtaa on pakko todeta, että jos en olisi viime vuonna ollut töissä siellä, missä olen ollut, niin en tiedä olisinko päässyt yhtä hyvin toipumaan uupumuksesta kuin mitä nyt olen. Iso kiitos tästä kuuluu työyhteisölle, joka on tietämättään edesauttanut toipumistani.

Että semmoisia juttuja listalle viime vuodesta 2022 nousi.

Listan kohdista 2 – 4 kirjoittelen kevään mittaan ja jatkossa muutenkin vähän enemmän ja uupumuksesta puolestaan vähän vähemmän, sillä on tullut aika uudistaa blogia oman elämäntilanteen muuttuessa. Tähän liittyy myös blogin nimen vaihtaminen Laiskan naisen keittiöstä Laiskan Naisen elämään. Aika näyttää mihin muihin aiheisiin ja millaiseen suuntaan blogin kanssa päädynkään.

Nyt hyvää yötä!

❤

Blogi palaa tauolta – vähän kuulumisia

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Täällä ollaan taas kuukauden tauon jälkeen! Muutaman viikon mittaiseksi suunnittelemani blogin kevätloma venähtikin siis hieman pidemmäksi, ja nyt eletään jo toukokuuta.

Kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, kuten se ihme, että lumikasat alkavat olla kohta muisto vain. Olen myös tavannut yli puolen vuoden tauon jälkeen vanhempani. Vietimme sisarusteni kanssa pääsiäistä heidän luonaan pitkästä aikaa koko porukalla. Kuukauteen on mahtunut lisäksi käyntejä uusissa paikoissa, kahvitteluita kavereiden kanssa ja joogaa.

Pääsiäisen jälkeiset pari viikkoa olivat kiireisiä, kun yritin töiden ohella saada samaan aikaan käsityö- ja muotoilukoulun tehtäviä valmiiksi sekä jatkaa näyttötyöni kirjoittamista levon ja yöunien kärsimättä. Kässäkoulun työt jäivät lopulta vähän kesken, mutta niihin voin onneksi keskittyä rauhassa tulevina viikkoina, tai vaikka vasta kesällä, koska niihin palataan seuraavan kerran ensi syksynä.

Kiinteistöalan koulutuksen näyttötyökin oli jäädä kesken. Pääsiäisenvietosta palatessani nimittäin tajusin, että minulla oli enää vajaat kaksi viikkoa aikaa tehdä erittäin keskeneräinen työni valmiiksi. Päälle iski pieni paniikki, ja olin lyömässä hanskat tiskiin näytön osalta, mutta viisas ohjaaja sai taiottua minulle pari lisäpäivää ja tsempattua minut maaliin asti. Yöunet jäivät siinä hötäkässä vähän lyhyeksi, ja niitä olenkin menneenä viikonloppuna yrittänyt saada paikattua.

Näyttötyöhän oli meillä vapaaehtoinen, sillä se on osa isännöinnin ammattitutkintoa, ja me taas opiskelimme kiinteistöassistenteiksi. Näyttötyötä ei siis olisi ollut pakko tehdä, mutta itseni tuntien olisin myöhemmin harmitellut näytön tekemättä jättämistä enemmän kuin (omasta mielestäni) hieman hätäisesti ja hutiloiden tehdyn työn palauttamista, joten oli parempi se kuitenkin tehdä valmiiksi. Ja läpikin näyttö meni arviointikeskustelussa viime viikon keskiviikkona – päivää ennen valmistujaisia.

Nyt olen siis valmis kiinteistöassistentti, ainakin paperilla. Töissä uusia asioita tulee kyllä edelleen vastaan päivittäin, mutta näinpä se tahtoo olla melkein työssä kuin työssä ja on osa työnteon mielekkyyttä.

Tällä hetkellä olen töissä samassa paikassa, jossa suoritin koulutuksen työssäoppimisjakson, ja näillä näkymin työsuhde kestää elokuun loppuun saakka. Sen pitemmälle en vielä juuri nyt uskallakaan tulevaisuutta ajatella, kun on noita muutamia muitakin projekteja kesken. Toki en olisi itselleni ja tavoilleni uskollinen, ellen olisi jo keksinyt jotain uuttakin projektia kesken olevien rinnalle – vierivä kivi ei sammaloidu.

Viime keväänä ja kesänä jäi vähän kaivelemaan, kun en uupumustoipilaana jaksanut vetää Fitfarmilta ostamiani valmennuksia läpi niin täysillä kuin olisin halunnut. Asia vaivasi siinä määrin, että jossain kohtaa tänä keväänä päätin, että kun opiskeluhommat päättyvät, niin aloitan taas jonkin liikuntavalmennuksen. Ja eilen sen sitten toteutin: sunnuntain kunniaksi ostin Rapakunto Next Step -valmennuksen.

Rapakunto Next Step -valmennus on Fitfarmin uusi valmennus. Se jatkaa Rapakunnosta eroon 30 päivässä -valmennusta, jossa olin mukana viime kesänä. Olin niin innoissani tästä uudesta valmennuksesta, että aloitinkin sen eilen jo samantien peruskunto-osuudella, eli iltalenkillä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tällä juuri alkaneella uudella viikolla tekemään myös valmennuksen lihaskunto- ja kehonhuolto-osuudet.

Että semmoisia juttuja täällä laiskan naisen nurkilla on tapahtunut viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Puuhaa on ollut enemmän kuin riittävästi, mutta onneksi olen pystynyt myös lepäämään ja tasaamaan kertynyttä univelkaa aina jossain välissä, ettei uupumus ole pääsyt jälleen yllättämään selän takaa.

Nyt sitten toivotaan lämpeneviä ilmoja, jotta lenkeillä tarkenisi jatkossa ilman pipoa, hanskoja ja villahousuja, ja eipä sitten muuta, paitsi rauhaa maailmaan.

❤

Jutun kuvat olen ottanut huhtikuussa 2022 Tikkurilankoskella kevättulvan aikaan