Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys – viimeinen viikko rapakuntoa?

Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?


Uskomatonta! Olen kuin olenkin jaksanut tehdä näitä verkkovalmennuksia jo kaksi, eli yhteensä kahdeksan viikon ajan, ja olosuhteisiin nähden niin sanotusti hyvällä sykkeellä. Rehellisesti sanottuna olen hieman hämmästynyt paitsi omasta jaksamisestani, niin myös innostuksesta, jota olen tuntenut näiden viikkojen aikana.

Kahdeksas projektiviikko ja neljäs viikko Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennusta lähti käyntiin viikko sitten lauantaina. Tai käytännössä sunnuntaina, koska silloin tein neljännen treeniviikon ensimmäisen treenin.

Olen joskus todennut, että aamu-unisena herään hitaasti, enkä mielelläni hikoile ennen iltaa. Tämä olikin historiallinen sunnuntai, kun vaihdoin treenivaatteet päälle heti herättyäni ja aloin hommiin.

Toukokuun viimeinen viikko oli ollut todellinen hässäkkäviikko, ja sunnuntaiaamuna totesin olevani kiireen jäljiltä yhtä notkea kuin rautakanki – hektisyys oli yhdessä stressin kanssa tehnyt ”taikojaan”. Mietin, että paras apu rautakangen notkistamiseen taitaisi jälleen löytyä liikkuvuusharjoituksesta.

Muistin, että valmennuksen toisen viikon liikkuvuusharjoitus oli ollut lempeä ja rauhallinen, joten valitsin sen treeniksi tuohon aurinkoiseen sunnuntaiaamuun. Harjoitus sopikin erinomaisesti kropan herättäjäksi, ja avasi myös siitepölystä tukkoisen olon, mutta unihiekat pysyivät edelleen sitkeästi silmissä.

Valoa ja varjoa - pitsiä hiekkatiellä

Taas olin suunnitellut etukäteen, että teen liikkuvuusharjoituksen perään yhden rästiin jääneen lihaskuntoharjoituksen. Olin nimittäin edellisellä treeniviikolla vannonut melkein kautta kiven ja kannon, että teen ryhtiliikkeen ja reipastun tekemään myös lihaskuntoharjoitukset, mutta jälleen se jäi väliin, kun tuli kiire valmistautua päivän menoihin.

Seuraavan viikon alku kului kaikenmaailman asioita hoitaessa, ja taisinpa olla vähän väsähtänytkin, joten treenit jäivät kokonaan väliin maanantaina ja tiistaina. Keskiviikkona taas kävin hieronnassa, enkä ehtinyt ennen sitä tai pystynyt sen jälkeen enää treenaamaan.

Olin varannut ajan hierojalle sen jälkeen, kun olin tuntenut lapojen olevan ihan jumissa. Hieroja ihmettelikin, miten olen onnistunut saamaan lapaluut sellaiseen kuntoon: hänen mukaansa selkäni muistutti patsaan selkää – ei mitään irtonaista näkyvissä. Kerroin hänelle, että olin kirjoittanut blogiini yläselän tuntuvan sille kuin se olisi valettu sementistä. Taidettiin hieman nauraa.

Hieronnan jälkeen ei enää naurattanut. Kuona-aineet olivat lähteneet liikkeelle ja tekivät oloni heikohkoksi. Kävelin kaupan kautta kotiin nuolemaan haavojani ja ihmettelemään, miten kummassa olin saanutkin lapaluuni katoamaan, etenkin oikeanpuolimmaisen. Ja miten en ollut huomannut mitään kehonhuoltoharjoituksia tehdessäni.

Iltataivas

Torstai-iltana uskaltauduin hieronnan jälkimainingeista huolimatta lenkille. Siitä lenkistä tulikin varsinainen jännitysnäytelmä, sillä yllättäen hyttyset olivat saapuneet maisemiin sitten edellisen iltalenkin. Leppoisuus ja kevyt syke olivat kaukainen haave vain, kun paniikissa menin puolijuoksua hyttysiä karkuun. Jostain syystä minulla on hyttysten mielestä oikein maukas ateria tarjottavanani.

Kotiin päästyäni olin ärsyyntynyt, kun pidemmäksi aiottu lenkki jäi vain reilun puolen tunnin mittaiseksi, joten päätin äkämystyksissäni tehdä lihaskuntoharjoituksen lenkin perään. Koska olen järjestelmällinen ihminen, vaikkei ulkopuolinen sitä aina uskoisi, niin otin työn alle toiselta valmennusviikolta tekemättä jääneen lihaskuntoharjoituksen.

Harjoituksen kulku oli jo tuttu, eli se noudatti ensimmäiseltä Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennusviikolta tuttua kaavaa. Aluksi lämmiteltiin, ja sitten tehtiin lihaskuntoharjoitukset kehonpainoa hyväksikäyttäen. Harjoituksessa keskityttiin erityisesti keskivartaloon, sekä lapojen ja hartioiden seutuun.

Minulla olikin tällä kertaa kroppa niin hyvin lämmennyt lenkillä, että saatoin ottaa harjoitukseen kuuluvan lämmittelyn kevyemmin ja keskittää voimani itse lihaskunto-osuuteen. Luulen, että hyvin lämmitetyllä kropalla oli osuutensa siihen, että lihaskuntoharjoitus sujui vaivattomasti ja tuntui mukavalta tehdä. Kyykyissä polvet tosin raksuivat siihen malliin, että luulin niiden poksahtavan rikki.

Harjoitus tehtiin kokonaan seisten, ja se kesti noin 20 minuuttia. Lihaskuntoharjoituksen aikana tiukkaa teki ainoastaan sellainen liike, joka kohdistui – yllätys, yllätys – lapoihin, niihin kadonneisiin. Mietin siinä liikettä pungertaessani, että onneksi varasin jo uuden ajan hierontaan.

Hellepäivän tarpeistoa

Perjantaina iski päänsärky päälle heti aamusta. Luulen, että edellisen illan treenillä oli osuutta asiaan. Se päivä oli lisäksi hyvin helteinen, joten treenaamisen sijaan keskityin ”toimistohommiin” sekä parantamaan päänsärkyäni. Ja kerrankin myös vain nautin lämmöstä ja löhöilin auringossa. (Illalla taisin innostua hieman siivoamaankin, mutta ei muistella sitä enempää.)

Lauantaina aktivoiduin kaverin kanssa kahville, ja ihan ex tempore päätimme kahvin jälkeen käydä katsomassa mille Nurmijärvellä sijaitseva Myllykoski näyttää. Uljas koski teki minuun suuren vaikutuksen. Samalla reissulla kiipesimme vielä Taaborinvuorellekin, joten ihan löhöilyksi ei elämä helteessäkään mennyt. Ainakin reisilihaksia tuli treenattua kiitettävästi sinne tänne kiipeillessä.

Venytin tämän neljännen ja viimeisen Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennusviikon omavaltaisella päätökselläni sunnuntaihin asti, eli yhdeksään päivään. Syynä päätökseen oli lähinnä se, koska mä voin. Haha. No, oikeasti syynä oli se, että pari päivää oli mennyt vähän hukkaan päänsäryn ja helteen kanssa, mutta myös se, että pääsisin aloittamaan seuraavan valmennuksen maanantaina. Eli kerrankin valmennusviikko seuraisi selkeästi kalenteriviikkoa.

Myllykosken kuohuja

Päätös tuntui hyvälle, sillä ehdin vielä sunnuntai-iltana tehdä neljänteen valmennusviikkoon kuuluvan liikkuvuusharjoituksen. Olin kyykistellyt enemmän tai vähemmän niin lauantaina kuin sunnuntainakin kukkia istuttaessani, sekä kiipeillyt helteessä portaita ja mäkiä, joten tunsin tarvitsevani jotain kevyttä ja rentouttavaa harjoitusta.

Olin käynyt etukäteen katsomassa minkä tyyppinen liikkuvuusharjoitus on kyseessä, ja selvisi, että se on koko kehon rauhallinen, palauttava kehonhuoltoharjoitus. Se sopi mielestäni paremmin kuin hyvin paitsi koko helteisen viikon niin myös koko Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennuksen päättäjäksi.

Vajaat puoli tuntia kestävä harjoitus tehtiin kokonaan lattialla maaten erilaisissa kehoa lempeästi avaavissa ja kevyesti venyttävissä asennoissa. Avuksi ja asentoja helpottamaan sai ottaa tyynyn, ja siitä olikin itselleni suuri apu kropan jäykkyyden vuoksi.

Harjoituksen aikana tunsin puolieron pitkästä aikaa selkeästi. Vasen puoli kropasta on edelleen enemmän jumissa oikeaan verrattuna.

Harjoituksen päätteeksi minulle tuli hetkeksi huono olo, vaikka yritin nousta loppurentoutuksen jälkeen lattialta ylös hitaasti ja rauhallisesti. Harjoituksessa oli ollut yksi venytys, joka kohdistui juuri pahiten jumissa olevalle niska-hartia-alueelleni, ja paha olo taisi tulla sen venytyksen jälkimaininkina. Teinkin liikkuvuusharjoituksen perään vielä kevyitä niskan alueen venytyksiä, ja ne auttoivat huonoon oloon.

Fiilikset neljän viikon jälkeen

Mietin neljä viikkoa sitten, kun näin treeniohjelman, että tällä valmennuksella minun olisi kuitenkin pitänyt aloittaa koko projektini, eikä Kehonhuollolla, mutta nyt en ole enää samaa mieltä.

Minullahan oli jo lenkkeilytaustaa, eli harrastin säännöllisen epäsäännöllisesti kestävyysliikuntaa, johon kehonhuolto toi huhtikuun alussa yhden elementin lisää. Tässä Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennuksessa elementtejä olisi tullut lenkkeilyn rinnalle kaksi. Nyt ymmärrän, etten olisi pystynyt ottamaan haastetta vastaan huhtikuussa, sillä nytkin, tässä ajassa ja elämäntilanteessa, kahden muun elementin, eli lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitusten, säännöllinen toteuttaminen on ollut haastavaa.

Hieman huvittuneena luin projektini ensimmäisten viikkojen tunnelmia: suorituskeskeisyys suorastaan häikäisi silmiä. Jotain kummaa on tapahtunut mielessäni tässä kevään aikana, kun liika suorittaminen on karissut pois ja tilalle on tullut kauan kaivattua rentoutta ja myös paloa liikkumiseen. Sitä tuttua, ihanaa paloa, joka minussa ennen muinoin roihusi, kun pystyin vielä juoksemaan lenkkejä. Veikkaanpa, että uupumuksesta toipumisella on osuutta asiaan.

Silta yli virran

Tätä Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennusta voin kyllä lämpimästi suositella kaikille, jotka tuntevat itsensä rapakuntoisiksi ja/tai haluaisivat aloittaa (taas) säännöllisen liikkumisen.

Treeniohjelma ja ohjeet olivat selkeitä. Videoilla liikkeet neuvottiin hyvin ja rauhallisesti, annettiin vaihtoehtoisia suoritustapoja sekä vinkattiin apuvälineistä. Molemmat FitFarmin valmentajat, Jutta ja Roosa, toivat ruudun välityksellä kotona treenaamiseen rennon ja leppoisan tunnelman, ja he osasivat myös kannustaa sopivasti. Tunsin olevani hyvissä käsissä, vaikka kyseessä oli verkkovalmennus.

Itse olin ihan liekeissä tästä valmennuksesta heti, kun näin ensimmäisen viikon ohjelman, eikä liekki ole sammunut viikkojen kuluesssa.

Väkisinhän tässä valmennuksessa ei mitään tosiaan tarvinnut tehdä, vaan kuten Jutta sanoi tervetulotoivotuksessa, niin jokainen voi tehdä niin paljon tai niin vähän kuin itsestä tuntuu hyvältä. Se on ollut minun ohjenuorani näiden neljän valmennusviikon ajan, ja luulenpa, että olen tainnut oppia soveltamaan samaa ohjenuoraa myös jokapäiväiseen elämääni. ❤

Ja se rapakunto ja siitä eroon pääseminen… Päätin, että jatkan valmennusta vielä ainakin 1 – 2 kuukautta, ja aluksi rinnakkain seuraavan testissä olevan valmennuksen kanssa.

On ollut mukavaa huomata, etten nyt ihan niin rapakunnossa tainnut ollakaan kuin itselleni uskottelin. Taisin ennemminkin olla vain hyvin väsynyt.


Kävin juuri kurkkaamassa mille seuraava valmennus, Tiny Waist, näyttää. Taitaa tulla tiukat paikat. 😉

Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys – seitsemäs viikko, voittaako väsymys?

Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?


Olen ollut nyt jo monta viikkoa aika stressaantuneessa tilassa. Stressi on paitsi vienyt yöunet, niin tuntuu koko kropassa erilaisina jumeina. Projektini seitsemäs viikko ja Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennuksen kolmas viikko oli siis parasta aloittaa liikkuvuusharjoituksella, jonka toivoin edes hieman avaavan kehon kireyttä.

Liikkuvuusharjoitus kesti noin 18 minuuttia, ja se oli yhtä tuskaa kropan kireyden vuoksi. Harjoituksenkin aikana huomasin pariin otteeseen, että yritin vetää hartioita korviin ja purra takahampaita yhteen. Nämä ovat minulle kaksi tyypillisintä tapaa stressaantuneena.

Olo harjoituksen jälkeen ei ollut ollenkaan hyvä, kuten se yleensä on, ja niinpä päätin jättää väliin lihaskuntoharjoituksen, jonka olin ajatellut tehdä liikkuvuusharjoituksen perään.

Olisipa olo yhtä kevyt kuin voikukan höytyvällä

Lihaskuntoharjoitus jäi kokonaan tekemättä toisella valmennusviikolla, joten vähän harmitti, etten pystynyt sitä nytkään tekemään. Mutta on tärkeää kuunnella omaa olotilaansa, eikä treenata väkisin – sen verran olen jo oppinut tässä matkan varrella.

Vaihdoin siis treenivaatteet pois päältä ja keitin kahvia. Kahvitauon jälkeen yritin kirjoittaa blogia ja lukea lehteä, mutten pystynyt keskittymään mihinkään. Koska oli lauantai, ja elettiiin jo iltapäivää, niin päätin lopulta istahtaa sohvalle ja antautua katsomaan televisiosta kaikkea hömppää.

Sunnuntai-iltana alkoi tuntua sille, että olin lorvaillut tarpeeksi television ääressä ja tartuin Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennuksen kolmannen viikon kestävyysharjoitukseen – oli lenkin aika.

Valkoiset kukat
Lenkkipolun varrella kukkii kevät joka kulmalla

Ensin ajattelin tehdä puolet sen viikon kestävyysharjoituksen tavoitteesta, eli 30 minuutin lenkin, mutta kävelin kuitenkin kolmisen varttia. Osan siitä ajasta käytin kyllä valokuvaamiseen – tunnustan – mutta se olikin hyvää treeniä reisille, kun kumartelin ja kyykistelin kävelytien varrella ja vähän sivussakin kohteita kuvatessani.

Havaitsin kotiin palatessani, että vaikka mieli oli pirteä, niin keho oli raskaamman tuntuinen kuin yleensä lenkin jälkeen, vaikka olin kerrankin kävellyt kevyellä sykkeellä. Oli ollut pakko kävellä vähän rauhallisemmin, sillä olin luullut, että ulkona on kylmempi sää kuin mitä siellä oli, ja olin hieman ylipukeutunut. Lisäksi edellisellä viikolla tuntunut kipu toisessa jalkaterässä ilmoitti jälleen olemassaolostaan.

Noin kuukauden mittainen univaje alkoi tässä kohtaa allergiaoireiden lisäksi vaikuttaa olemiseen ja elämiseen hurjana väsymyksenä, joten seuraavan viikon alkupuolen otin rauhallisesti ja yritin levätä. Tai no, levätä ja levätä niin paljon kuin se nyt oli mahdollista kaiken kursseilun, CV:n hiomisen, webinaarien ja juoksevien asioiden hoitamisen ohessa.

Ilta-aurinko
Ilta-aurinko kirkasti maailman sateen jälkeen

Torstai oli kiireinen päivä. Juoksin asioilla heti aamusta, ja koko loppupäivää väritti kiireen tuntu niin, että illalla oli pakko päästä lenkille rauhoittumaan. Hieman mietitytti lenkille lähtiessä, että miten oikea jalkaterä kestää pitemmän kävelyn, joten yritin jälleen kävellä rauhallisemmin kuin yleensä.

Lähdin aika myöhään liikkeelle, kello oli jo yli kahdeksan illalla, joten ajattelin tehdä vain lyhyen lenkin. Ilta oli kuitenkin jotenkin erityisen kaunis ja raikas sateen jälkeen, ja kun iltakasteen noustessa aurinkokin alkoi pilkottaa pilvien lomasta, niin päädyin lopulta kävelemään lähes tunnin mittaisen lenkin.

Olin lenkin loppupuolella jo melkein kääntymässä yhdestä risteyksestä nopeimmalle reitille kotiin päin, mutta jokin kumma voima veti minua toiseen suuntaan. Yhtäkkiä huomasin seisovani upeassa kukassa olevan kirsikkapuun juurella kasvot kohti ilta-aurinkoa. Auringon valo siivilöityi pehmeästi puiden oksien lävitse suoraan puuhun saaden sen hehkumaan sadunomaisesti.

Hetken seisoin paikoillani lumoutuneena luonnon kauneudesta ennen kuin aloin lähes meditatiivisessa tilassa ottaa hetkestä kuvia. Kuvakulmia ja valon suuntaa miettiessä unohtuivat niin omat murheet kuin koko muu maailmakin, ja kotiin palasi yhtä aikaa rauhaa ja uutta energiaa huokuva nainen.

Kirsikankukat
Kirsikankukat lumoavat herkällä kauneudellaan

Perjantaiksi olin suunnitellut lihaskuntoharjoitusta, joka oli yhä tekemättä, mutta olin liian väsynyt treenaamaan. Treenaamisen sijaan fiilistelin koko perjantain edellisen illan lenkkiä upeassa kevätillassa – mikäs sen parempaa mielenhuoltoa!

Kolmannen Rapakunnosta eroon 30 päivässä-valmennusviikon treenisaldoksi tuli, univelasta ja väsymyksestä huolimatta, kolme treenikertaa, joka koostui yhdestä liikkuvuusharjoituksesta ja kahdesta lenkistä. Kahdesta lenkistä kertyi yhteensä noin 1 h 30 min aktiivista kestävyysharjoittelua, kun kukkien kuvaaminen ja kirsikkapuusta lumoutuminen lasketaan pois.

Nyt sitten suunnataan nokka kohti kahdeksatta projektiviikkoa ja neljättä ja viimeistä viikkoa tätä verkkovalmennusta.

Kylläpä aika onkin mennyt kuin siivillä, kun elämä on mielekästä! ❤


Olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon: vaikka univaje on jo melkoinen, niin minulla ei ole ollut enää samanlaista jatkuvaa aivosumua kuin oli vielä esimerkiksi helmikuussa. Myöskin fyysiset oireet, kuten pulssin kiihtyminen jo pienestä rasituksesta tai koordinaatiokyvyn heikentyminen ilmenevät entistä myöhemmin, jos ollenkaan, univajejakson aikana.

Minusta tämä on merkki siitä, että jaksan fyysisesti paljon paremmin ja että työuupumus alkaa olla enää vain muisto.

Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys – kuudetta viikkoa viedään

Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?


Kuudes treeniviikko ja toinen viikko Rapakunnosta eroon 30 päivässä -verkkovalmennusta alkoi, kun olin kyläilemässä vanhempieni luona.

Olin tietysti ottanut treenivaatteet mukaan, kuten yleensä reissuille otan, ja ajatuksenani oli paitsi tehdä liikkuvuus- tai lihaskuntoharjoituksia sisällä, niin myös käydä kävelemässä ulkona vanhoilla lenkkireiteilläni. Sää kuitenkin sabotoi aikeeni lenkkeilystä, ja sitten tulikin muuta ohjelmaa niin lauantai-iltaan kuin sunnuntaipäiväänkin. Lisäksi koko sunnuntai-ilta meni autossa istuessa, kun ajoimme puolen Suomen halki takaisin kotiin.

Treenit jäivät väliin vielä maanantainakin. Epäonnekseni migreeni iski päälle heti aamulla herätessäni, ja koko päivä meni nukkuessa sekä huonosta olosta toipuessa. Mietin, että näinköhän treenit jäävät väliin vielä tiistainakin, sillä jouduin pahoinvoinnin vuoksi paastoamaan lähes koko maanantain, mutta kroppa toipuikin yllättävän nopeasti, ja pääsin tekemään treenit tiistaina.

Päivä lähtee hyvin käyntiin, kun nuuhkii aamulla ruusujen tuoksua

Aloitin treenituokion liikkuvuusharjoituksella, jossa keskityttiin tällä kertaa yläkroppaan. Liikkeet olivat mukavia ja helppoja perusliikkeitä, ja ne tehtiin pääosin seisten. Valmentaja neuvoi rauhallisesti ja tarkkaan miten liikkeet tehdään. Hyvä vinkki oli laittaa koroke pepun alle, kun istuttiin lattialle risti-istuntaan. Koroke helpotti jäykkien lonkkieni kanssa asennossa istumista sekä ryhdin ylläpitämistä.

Tämä reilut 18 minuuttia kestänyt liikkuvuusharjoitus teki todella hyvää reissun jälkeen jumissa olleelle kropalleni. Erityisesti niska-hartiaseudun venytykset tuntuivat kiduttavan ihanilta.

Koska olin niin hyvin lämmitellyt kroppaa, niin päätin tehdä vielä toisen harjoituksen perään. Toiseksi harjoitukseksi valikoitui Rapakunnosta eroon 30 päivässä -valmennuksen ensimmäiseltä viikolta tekemättä jäänyt lihaskuntoharjoitus.

Harjoituksen aluksi lämmiteltiin kroppaa, ja sen jälkeen käytiin läpi suurimmat lihasryhmät. Tässäkin harjoituksessa liikkeet olivat hyviä perusliikkeitä, jotka oli helppo tehdä. Valmentaja myös neuvoi vaihtoehtoiset tavat kaikille liikkeille, ja niistä sai valita itselleen sopivimman tavan.

Tämän lihaskuntoharjoituksen aikana huomasin, että en olekaan niin rapakunnossa kuin kropan huonon liikkuvuuden perusteella voisi päätellä. Esimerkiksi punnerrukset sujuivat kuin vettä vaan. Ainoastaan yksi liike oli haastavampi tehdä, ja se johtui siitä, että lavat ovat erittäin jumissa. Taitaa olla parasta nyt viimeinkin varata aika hierojalle!

Lihaskuntoharjoitus kesti noin 23 minuuttia. Minusta se tuntui juuri sopivalle ajalle, etenkin, kun alla oli jo liikkuvuusharjoitus. Yhteensä näihin kahteen harjoitukseen meni aikaa vähän yli 40 minuuttia, ja palkinnoksi tuli hymyilevä olo. Muistikirjassani lukee tämän päivän kohdalla: kivat treenit oli tänään. Eipä tähän tarvinne enää mitään muuta lisätä.

Keskiviikkona oli kirkas ja kirpakka lenkki-ilma

Keskiviikkoiltana oli raikas keli ja ripeksi vähän vettä, kun porhalsin illan webinaarin jälkeen lenkille. Tämän toisen valmennusviikon kestävyysharjoituksen tavoitteena oli tehdä 50 minuutin lenkki yhdessä tai useammassa osassa. Olin ensin ajatellut käydä tekemässä vain puolen tunnin pyrähdyksen, koska kello oli jo aika paljon, mutta melkein tuntiin se pyrähdys venähti, ja kilometrejäkin kertyi yli neljä.

Askel rullasi mukavasti, ja taisin mennä välillä aika paljon kovempaa kuin kevyesti sykettä nostavasti, mutta minkäs sille voi, jos vauhti vie mennessään. Lenkin jälkeen olin yhtä aikaa täynnä energiaa ja ihan puhki.

Seuraavana aamuna alkoi tuntumaan, että jotain oli tullut tehtyä parina edellisenä päivänä. Jalat alkoivat jumittaa, ja yläselkä tuntui siltä kuin se olisi valettu sementistä. Melkein koko torstaipäivä oli vielä yhtä istumista kello yhdestä iltakahdeksaan, joten se jumitti kehoa entistä enemmän. Ajattelin, että taitaa olla syytä pitää pari lepopäivää, jotta keho saisi palautua rauhassa tiistain ja keskiviikon treeneistä.

Lepopäivän lukemistoa

Keskiviikon lenkillä olin lisäksi havainnut kipua oikeassa jalkaterässä, joten senkin vuoksi pieni lepo olisi paikallaan. Perjantaina tosin kävin kävellen kaupassa, kuten yleensä, mutta yritin kävellä tietoisesti hitaammin, enemmän tai vähemmän onnistuneesti…

Kuudes treeniviikko ja toinen viikko Rapakunnosta eroon 30 päivässä -verkkovalmennusta tuntui hyvälle. Harjoitukset tein kahtena päivänä, mutta yhtenä päivänä tein kaksi eri harjoitusta. Käyhän se hyvin näinkin, jos aikapula, väsymys tai jokin muu syy estävät harjoitukset kolmena päivänä.

Olo tuntuu uniongelmista ja stressistä huolimatta iloiselta ja energiseltä. Tästä on hyvä jatkaa treenejä!


Tunnustus: tiistaina aloitin treenit istahtamalla ensin koneen ääreen tilaamaan uusia treenivaatteita. Hiukan kyllä huvitti oma toiminta, mutta keino se on tämäkin saada itsensä harjoittelemaan. Uudet vaatteet tulivat jo torstaina, ja nyt minulla pitäisi olla semmoiset pöksyt, jotka eivät tipu jalasta kesken treenin.

Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys – viidennellä viikolla uuteen verkkovalmennukseen

Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?


Viikko sitten perjantai-iltana klikkasin itseni sisään Rapakunnosta eroon 30 päivässä -verkkovalmennukseen. Katsoin ensimmäisen viikon ohjelman nopeasti läpi, mutta koska minulla oli kiire kauppaan, niin en tutustunut siihen sillä kertaa syvällisemmin.

Jo pikaisella silmäyksellä ohjelma kuitenkin vaikutti hyvälle, eivätkä tavoitteet olleet liian korkealla. Tavoitteeksi oli laitettu kolme harjoituskertaa viikossa, eli se sama, jonka itse asetin itselleni tavoitteeksi edellisessä valmennuksessa. Jospa tällä kertaa pääsisinkin siihen, koska olen jo saanut itseni liikunnalla pienoiseen endorfiinikoukkuun. Positiivisella mielellä tartuin tähän haasteeseen.

Rapakunnosta eroon 30 päivässä -valmennus on jaettu kolmeen osa-alueeseen: lihaskunto, kestävyys ja liikkuvuus. Valmennuksen tavoitteena on parantaa peruskuntoa lihaskunnon ja kestävyyskunnon puolella, sekä parantaa myös liikkuvuutta ja kehon luonnollisia liikeratoja. Lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitukset ovat (video-)ohjattuja, mutta kestävyysharjoitus tehdään itsekseen tavoiteajassa ja itselle sopivalla tavalla, kuten esimerkiksi kävellen tai pyöräillen.

Ensimmäiselle viikolle oli asetettu tavoitteeksi harrastaa kevyesti sykettä nostavaa kestävyysliikuntaa yhteensä 30 minuuttia. ”Helppo nakki, vaatii yhden lenkin”, ajattelin ja päätin aloittaa valmennuksen kestävyysosuudella.

Linnut laulavat latvuksissa
Iltakonsertti käynnissä – latvukset täynnä sirkuttajia

Kuinka ollakaan, unettomuus alkoi piinaamaan heti perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lauantai meni niin sanotusti ihan harakoille liikunnan suhteen, mutta sunnuntai-iltana tartuin härkää sarvista ja puin lenkkivaatteet päälle. Kahden päivän sisälläolon jälkeen oli jo pakkokin päästä ulos.

Ilma oli vähän kirpakka ja pipolle oli käyttöä, mutta poutainen, tyyni keli oli juuri paras mahdollinen kävelyä ajatellen. Koska oli niin hieno sää, niin kävelin loppujen lopuksi vajaan tunnin lenkin 30 minuutin sijaan. Kuuntelin kävellessäni joka puolelta kuuluvaa lintujen iltakonserttia, enkä olisi malttanut ollenkaan mennä sisälle. Kevät hullaannuttaa.

Alkuviikosta allergiaoireet puhkesivat kukkaan ja unettomuus jatkui, joten en jaksanut tehdä maanantaina tai tiistaina mitään harjoituksia. Molempina päivinä oli lisäksi muuta puuhaa muun muassa ansioluetteloon ja urasuunnitteluun liittyen. Ja taisi olla kyllä vähän lorvimista kahvilassa sekä auringosta nauttimistakin, etenkin tiistaina, kun helle hemmotteli kunnolla ensimmäistä kertaa tänä keväänä.

Jäätelökuppi
Hellepäivän herkku

Keskiviikkona olin ajatellut tarttuvani jompaan kumpaan, lihaskunto- tai liikkuvuusharjoitukseen, mutta aurinko paistoi jälleen niin lämpimästi, että innostuin lähtemään puutarhalle kukkaostoksille. Siinäpä se päivä ja ilta menivätkin, kun ensin kiersin puutarhan pariin kertaan, sitten raahasin kukat kotiin helteisessä bussissa ja myöhäisen lounaan jälkeen aloin suunnittelu- ja istutushommiin. Ihan treenistä kyllä kävi tämäkin puuha – hyötyliikuntaa parhaimmillaan.

Keskiviikkoiltana oli kuitenkin sen verran huono omatunto tekemättömistä treeneistä, että katsoin Fitfarmin Jutan ja Roosan Tervetuloa -videon, jota en ollut vielä katsonut. Ja se olikin hyvä juttu, sillä sain siitä itselleni synninpäästön ja suorittaja-minän hiljaiseksi.

Videolla Jutta nimittäin painotti, että tärkeintä on tehdä edes yksi harjoitus viikossa. Jes! Halutessaan harjoituksia voi tehdä myös enemmän kuin kolme kertaa viikossa, mutta täytyy muistaa pitää kaksi lepopäivää. Videon jälkeen tuli sellainen tunne, että olen hyvissä käsissä.

Pelargonia
Puutarhahommat ovat parasta hyötyliikuntaa

Seuraava treenikerta oli myöhään perjantai-iltana. Olin istunut torstaina autossa noin 450 kilometriä ja kroppa tuntui tukkoiselta, joten päädyin perjantaina kokeilemaan liikkuvuusharjoitusta.

Ensimmäisen valmennusviikon liikkuvuusharjoitus oli keppijumppa, joka kesti reilut 17 minuuttia. Siinä ajassa sain todella hyvän lämmön päälle ja hartiat rutisemaan. Koska satuin olemaan vanhempieni luona käymässä, niin kepin virkaa toimitti äidin mopin varsi. Se ajoi hyvin asiansa jumppakeppinä, kuten myös keittiö jumppapaikkana – vaihtelu virkistää.

Harjoituksessa oli jo ennestään tuttuja liikkeitä, joten se oli sujuva ja mukava tehdä. Valmentaja näytti ja selitti liikkeet videolla selkeästi, ja tahti oli sopivan rauhallinen. Vain yksi liike lopussa oli itselle hankala tehdä, mutta se tehtiinkin sellaisessa asennossa, joka on ollut minulle aina haastava lonkkien liikkuvuuden (jäykkyyden) vuoksi.

Keppijumppa tuntui itsellä aika muikeasti käsivarsissa, ja etenkin hauiksissa, jotka olivat vielä vähän toipumistilassa kukkien raahaamisen jäljiltä. Tämä taukojumpaksikin sopiva keppijumppa sai yllättäen silmäluomeni lupsumaan siihen malliin, että jollei iltapesu olisi ollut tekemättä, niin olisin kaatunut jumpan jälkeen suoraan sänkyyn. Ja olisin tehnyt sen tyytyväisenä itseeni, kun rohkeasti lähdin tekemään keppijumppaa vielä myöhään perjantai-iltana.

Järvimaisema
Pitkästä aikaa matkalla

Halusin muuttaa valmennusviikon rytmiä edellisen valmennuksen kokemuksesta viisastuneena, jotta saisin rytmitettyä paremmin paitsi treenit, niin myös blogin kirjoittamisen. Eli vaikka klikkasin itseni sisään valmennukseen perjantaina, niin päätin, että oma valmennusviikkoni alkaa kuitenkin lauantaina ja päättyy seuraavan viikon perjantaina. Näin minulle jäisi paremmin aikaa kirjoittaa blogia aina viikonloppuisin.

No, aina ei mene kuten suunnittelee, ja tämäkin postaus tulee nyt pari, kolme päivää suunnittelemaani myöhemmin. Kyläily vanhempien luona yhdeksän kuukauden jälkeen lienee hyvä syy viivästyneeseen aikatauluun. ❤

Mutta palataanpa takaisin pääasiaan, eli Rapakunnosta eroon 30 päivässä -valmennukseen. Ensimmäisen viikon saldoksi minulle tuli kaksi treenikertaa. En voi muuta kuin olla tyytyväinen, koska tälle viikolle osui kaikkea mahdollista unettomuudesta helteeseen ja pahenneista allergiaoireista kukkahulluuteen, pitkän viikonlopun pitkistä ajomatkoista ja kyläilystä puhumattakaan.

Innolla odotan, että pääsen jatkamaan treenejä toisen viikon ohjelmalla.


En ottanut itsestäni mittoja heti neljän viikon Kehonhuoltovalmennuksen jälkeen, mutta uteliaisuuteni oli sen verran suurta, että innostuin mittailemaan muutamia ympäryksiä viime keskiviikkoiltana Tervetuloa-videon katsottuani.

Olin mitannut aiemmin keväällä reisieni ympäryksen housuja tilatessani, ja silloin ympärysmitta oli ollut 57 cm. Nyt se oli 54 cm, eli 3 cm on kadonnut molempien reisien ympäryksestä parin kuukauden aikana. Lantiolta puolestaan on kadonnut 2 cm ympäryksen ollessa nyt noin 108 cm.

Vyötärön ympärysmitta puolestaan oli entisellään, ellei vähän enemmänkin. Taisi tulla nautittua liikaa helleherkkuja…