Vaikka elämäni on muuttunut täysin puolen vuoden sisällä, muutenkin kuin koronasta johtuvista syistä, niin maanantait ovat nyt syksyllä olleet ihan yhtä väsyneitä kuin ennenkin, paitsi eilinen. Eilen oli piristävän poikkeava maanantai.
Toki yöllä olin potenut perinteistä ”maanantaiyönsyndroomaa”, eli uni ei tullut ennen kuin kellon käydessä aamukolmea. Onneksi aamulla voin nukkua hieman pidempään, ja sängystä noustua sain jatkaa heräämistä kaikessa rauhassa teekupillisen kera Kyläsairaalan seurassa – uusi aamurituaalini ennen kotitöiden parissa puuhastelua.
Päivällä oli Cut-e -arvioinnin läpikäynti uravalmentajan kanssa. En tiedä oliko maanantaipäivä paras valinta arvioinnin läpikäyntiin, mutta ainakin sain siitä positiivisen mielen sekä vahvistusta sille, jonka jo itsestäni tiesinkin, mutta olin unohtanut vuosien varrella hektisen työelämän pyörteissä. Illalla jatkui klassisen laulun verkkokurssi, jota ennen ehdin kävelemään lähikauppaan ja takaisin päivänvalossa – harvinaista herkkua tähän aikaan vuodesta. Päivä meni todella nopeasti, ja tuntuu, etten ehtinyt tekemään juuri mitään, vaikka todellisuudessa tein vaikka ja mitä.
Viime yönä unta taas odotellessa sain päätökseen Rosa Liksomin Everstinnan, jonka lukemisen olin aloittanut vuosi sitten itsenäisyyspäivän aikaan. Tarina oli niin vahva, ja julmakin, etten pystynyt lukemaan sitä yhteen menoon, vaan tarvitsin väliin 10 kuukauden paussin.
Nuorena luin kaikki Liksomin teokset, jotka käsiini sain, mutta jotenkin unohdin hänen kirjansa vuosikymmeneksi. Nyt onkin muutama teos tästä vuosikymmenten välistä lukulistalla Everstinnan innoittamana. Suosittelen lukemaan tarinan, josset ole vielä lukenut.
Tänään tiistaina onkin sitten vuorostaan opeteltu WordPressin käyttöä Helsingin työväenopiston järjestämällä kurssilla. Tässä on minulle juuri sopivasti haastetta, mutta huomaan asettavani itselleni taas korkeita vaatimuksia.
Juuri niistä korkeista vaatimuksista sekä ylisuorittamisesta, jotka johtivat uupumiseen, olen yrittänyt opetella pois viimeiset viisi kuukautta. Minun täytyy oikein keskittymällä keskittyä joka päivä, etten putoa takaisin ylisuorittamisen sudenkuoppaan, kun olen juuri ja juuri päässyt kiipeämään sieltä takaisin maankamaralle. Se ei ole helppoa, kun on suuri into oppia uusia asioita, mutta onneksi kroppa muistuttaa välillä, jos minulla alkaa mennä liian lujaa omiin voimiini nähden.
Tänä syksynä, kun en ole aikuiselämäni ensimmäistä kertaa työelämässä, on ollut erityisen mukavaa harrastaa sellaisia juttuja, joissa kohtaan uusia ihmisiä – tosin useimmiten vain verkon välityksellä koronaisista syistä johtuen – ja opin uusia asioita kevyellä tatsilla ilman suorituspakkoa. Ehkä kevyeen tatsiin auttaa oman tietoisen asennoitumiseni lisäksi myös vähän tämä harmaa vuodenaikakin, joka saa elämän pakosti hidastumaan valon koko ajan vähetessä ja ilmojen viilentyessä.
Vasta tänä syksynä tajusin, että oikeastaan pidän lokakuusta ja sen tuomasta harmaasta rauhallisuudesta, ja sen rauhallisuuden otan ensimmäistä kertaa elämässäni, kaiken pienen puuhasteluni keskellä, kiitollisuudella vastaan. Samalla kiitollisuudella huomaan ottavani nykyään vastaan myös jokaisen uuden maanantain, vaikka yö olisi mennyt valvoessa, sillä jokainen uusi maanantai tuo tullessaan uuden, jännittävän, edellisestä poikkeavan viikon webinaareineen ja harrastuksineen.
Nykyään tuntuu, että toisin kuin ennen, kaikki viikonloput ovat samanlaisia, vältellään vain ihmisiä ja koronaa, mutta viikolla kohdataan lukuisissa eri tapahtumissa ja tilanteissa. Vaikka kohtaamiset tapahtuvatkin nyt useimmiten verkossa, niin ei se niiden arvoa vähennä. Päinvastoin, ne hetket tuntuvat tässä ajassa kultaakin kalliimmilta, ja suurella kiitollisuudella otan ne kaikki vastaan.
Oletko sinä huomannut olevasi nykyään kiitollinen uusista tai erilaisista asioista kuin ennen? Ja jos olet, niin minkälaisista asioista?
Hyviä maanantaipäiviä ja hienoja kohtaamisia sinullekin! ❤
Laiskan Naisen elämää 