Kun elämä heinäkuun alussa jumittui aika lailla kotinurkkiin – kerron siitä lisää toisessa postauksessa – niin hetken aikaa tilannetta sulateltuani tein muutaman periaatepäätöksen. Yksi niistä oli, että kun nyt joudun olemaan paljon kotona, niin voin yrittää piristää itseäni ja parantaa elämänlaatuani leipomalla sekä kokkaamalla entistä enemmän itse. Tämä päätös on johtanut menneinä kuukausina kaikenlaisiin ruoka- ja leivontakokeiluihin, ja siksipä tännekin pukkaa taas uutta reseptiä. Koittakaa kestää! 😀
Olen ollut viime vuosina todella laiska leipomaan piirakoita, vaikka ne ovat nopeita ja helppotekoisia. Piirakkarepertuaarini on päässyt kutistumaan menneiden vuosien marja-, raparperi-, persikka- ja omenapiirakoista jokasyksyiseen omenapiirakan leipomiseen, johon minulla onkin hyvä gluteeniton resepti. Nyt oli kuitenkin korkea aika tehdä jo jotain muuta.
Yksi leivonnainen, jota oli tehnyt mieli kokeilla jo pitkään, oli luumupiirakka tuoreista luumuista. Lisäpontta kokeiluun antoivat kauppojen lokakuiset hedelmätiskit, jotka pullistelivat tuoreista, herkullisen näköisistä luumuista.

Löysin netistä yllättävän monta gluteenittoman luumupiirakan ohjetta, mutta yksikään niistä ei ollut juuri sellainen, jota etsin, eli ihan perusaineksista tehty ja vähän jouluun vivahtava mausteineen. Valion nettisivuilta löysin kuitenkin gluteenittoman makean piirakan hyvän perusohjeen, joka näytti olevan helposti tuunattavissa: https://www.valio.fi/reseptit/gluteeniton-marjapiirakka/#.
Seuraavaksi kävin vakoilemassa millaisia mausteita muut luumupiirakan leipojat olivat piirakoihinsa lisäilleet ja tarkistin myös mitä mausteita itse käytin viime syksynä tekemääni omenakakkuun, sillä halusin luumupiirakkaan samaa makumaailmaa. Sitten olikin aika ryhtyä tuumasta toimeen, eli koeleipomaan.

Jauhona käytin tässä luumupiirakassa Semperin laktoositonta FIN MIX -jauhoseosta ja rasvana voita. Voi kannattaa ottaa huoneenlämpöön pehmenemään hyvissä ajoin, jotta se vaahtoutuu helpommin sokerin kanssa. Vatkasin taikinan sähkövatkaimella.
Piirakkavuokana minulla oli halkaisijaltaan 25 cm pyöreä piirakkavuoka, johon taikina riitti ihan hyvin. Valion ohjeessa oli käytetty halkaisijaltaan 24 cm piirakkavuokaa. Piirakka paistetaan uunin alaosassa 200 asteessa.
Luumupiirakka (G)
AINEKSET
POHJA
100 g voita (tai leivontamargariinia)
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta, esim. Semperin FIN MIX -jauhoseos
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl inkivääriä
TÄYTE
noin 300 g tuoreita luumuja
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
ripaus kanelia
(1/2 tl vaniljasokeria)
TEE NÄIN
- Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
- Lisää voi-sokerivaahtoon kananmuna.
- Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne voi-sokeri-munavaahtoon, ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuokaan reunoja myöten.
- Pese luumut hyvin ja viipaloi ne. Lado luumuviipaleet piirakkapohjalle tasaisesti.
- Sekoita kermaviiliin muna ja sokeri. Lisää ripaus kanelia ja halutessasi 1/2 tl vaniljasokeria. Kaada seos luumujen päälle.
- Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
- Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Lämpimänä luumut ovat aika kirpakan makuisia.

Piirakka onnistui paremmin kuin hyvin, ja mikäpä oli onnistuessa, kun löysin pohjaan niin hyvän gluteenittoman perusohjeen Valion sivuilta. Aikaa piirakan tekemiseen meni puolisen tuntia. Olin nostanut voin hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään, joten se vauhditti taikinan tekemistä.
Mausteita laitoin piirakkaan aika maltillisesti tällä ensimmäisellä kokeilukerralla, mutta pohjasta tuli noilla yllä olevilla maustemäärillä kyllä aivan taivaallisen hyvää – taikinakulho ja vispilät tuli kaavittua taikinasta melkoisen puhtaaksi parempiin suihin. Seuraavalla leivontakerralla ehkä kokeilen lisätä piirakkapohjan mausteiden määrää hieman.
Myös täytteeseen kannatti lisätä kanelia sekä ripaus vaniljasokeria. Luumut ovat kuitenkin kirpeitä, ja kaneli sekä sokeri taittavat mukavasti tuoreen luumun kirpakkuutta (kuten myös luumusoseen, josta tykkään tehdä näin joulun alla luumurahkaa).

Maistoin piirakkaa ensimmäisen kerran, kun se oli ehtinyt jäähtyä vasta hetken. Luumut maistuivat lämpimässä piirakassa todella kirpeiltä. Piirakka maistui paremmalta, kun se oli saanut jäähtyä yön yli jääkaapissa. Parhaimmillaan luumupiirakka oli oikeastaan vasta kolmantena päivänä, jolloin se oli maustunut kunnolla, ja jolloin siitä oli jäljellä tietysti enää viimeiset rippeet. Seuraavalla kerralla annankin luumupiirakan jäähtyä todella hyvin ennen kuin menen maistelemaan. 😀
Luulen, että tulen käyttämään tuota Valion piirakkaohjetta jatkossakin sellaisenaan tai hieman tuunattuna, kun haluan tehdä kermaviilitäytteisen marja- tai hedelmäpiirakan. Niin onnistunut oli tämä luumupiirakkakokeilu.
❤
Vinkki: Monen kokeilun kautta olen huomannut, että usein tahmainen gluteeniton taikina levittyy helpoiten teräksistä lusikkaa, esimerkiksi ruokalusikkaa, apuna käyttäen.
