Laiskan naisen keittiössä jätetään kokkaushommat vähemmälle ja opetellaan elämään rennosti ilman suorituspaineita arjen pienistä suurista iloista nauttien
Heiii! Tulin taas vain huikkaamaan, että on niitä postauksia edelleen tulossa, kun vain pääsen eroon tästä lorvikatarrista, eli laiskamatotaudista, joka jäi päälle heinä-elokuun helteillä lomaillessani.
En tiedä, että mistä sain laiskamatotaudin tartunnan, mutta sitkeässä on tauti ollut, ja vetänyt veltoksi niin kehon kuin mielenkin. Kirjoita siinä sitten jotain, kun persus tahtoo vain lojua sohvalla ja pää on tyhjä ajatuksista.
Olen yrittänyt viime viikkoina hoitaa tautia suklaalla, koska aiemmin taudin hoitoon kokeilemani tuoreet mansikat, mustikat ja vadelmat eivät auttaneet. Pientä virkistymistä onkin ollut havaittavissa. (Suklaa toimii kyllä aina ja kaikkeen, ihme ainetta!) Myös viilenevä sää on selkeästi saanut liikettä niveliin ja persuksen ylös sohvalta, joten ehkä se tämä elo tästä vielä aktiivisemmaksi muuttuu.
Söderlångvikin kartanosijaitsee Kemiönsaarella meren äärellä
Oikeastihan kesä oli superkiireinen töissä ennen ja jälkeen loman, eikä alkusyksy ole ollut yhtään helpompi, joten siksi pää on ollut ihan tyhjä viime kuukausina. Viikonloppuisin taas on ollut menoja enemmän tai vähemmän kesäretkistä syksyn harrastusjuttuihin, joten ei ihme, että persus, ja koko ihminen siinä mukana, haluaa lojua sohvalla aina, kun se vaan on mahdollista.
Kesäretkistä puheen ollen, lupailin viimeksi juttua Visavuoresta, yhdestä suosikkipaikastani Suomen kamaralla. Juttu on hioutumassa edelleen luonnoksissa, kuten ehkä arvasittekin, mutta kyllä se sieltä vielä valmistuu, joku päivä.
Visavuori oli pitkän aikaa bucket-listallani, mutta nyt olen käynyt siellä jo kolmesti. Se on antanut kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että ajan mittaan myös muut listalla (joka kyllä elääkin koko ajan) olevista kohteista tulevat tutuksi ennemmin tai myöhemmin.
Söderlångvikin kartanon vanhan autotallin ja nykyisen tilapuodin seinää koristavat upeat pilarit eli karyatidit
Kuluneena kesänä pääsinkin käymään aika monessa paikassa, jossa olen pitkään halunnut käydä. Osa oli suunniteltuja reissuja ja osa tuli suunniteltujen reissujen kaupanpäällisinä, eli ex tempore -koukkauksina – tämä on sitä parasta matkailua, ettei suunnittele ihan kaikkea. Muutama paikka jäi sitten näkemättäkin, kun helle peruutti retket omalta osaltani.
Yksi suunnitelluista käyntikohteista oli Söderlångvikin kartano Dragsfjärdissä, josta jutun kuvat ovat. Siellä on pitänyt käydä jo monet kerrat, mutta vasta tänä kesänä pääsin perille asti. Ja kyllä kannatti odottaa kaikki nämä vuodet.
Mutta lisää siitä reissusta sekä Visavuoresta ja muista paikoista kuulette tässä syksyn mittaan.
Päätin toissapäivänä, tiistaina tammikuun 30. päivä, olla reipas ja ottaa päivän projektiksi tämän vuoden ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen, mutta matkaan tuli hieman haasteita pitkän tauon jälkeen, eli tietysti jälleen taistelin tekniikan kanssa, kuten viime tammikuussakin. Ehkäpä otan tästä nyt opikseni sen, että muun muassa selainten päivitykset kannattaa tehdä ajallaan, niin saa esimerkiksi oman bloginsa sekä blogialustan olennaiset työkalut ja valikot näkyviin.
Mutta tosiaan, kirjoitustaukoni oli jälleen pitkä. Viime marras-joulukuun vaihteessa olin jossain positiivisuuspuuskassa yltiöoptimistinen ajankäytön ja omien resurssieni suhteen, mutta niinhän siinä kävi, että joulukuu yllätti jälleen nopeudellaan, enkä ehtinyt kirjoittamaan joulukuussa yhtä blogijuttua enempää. Osasyyllinen kirjoitustaukoon oli myös koko viime syksyn sekä alkutalven jatkunut puolikuntoinen olotila ja tautikierre, jonka vuoksi pää on ollut näihin päiviin saakka aika lailla tyhjä muista kuin työhön ja akuutteihin arkisiin askareisiin liittyvistä ajatuksista. Yritä siinä sitten kirjoittaa jotain järkevää.
Onneksi olo on nyt päivien pidentyessä alkanut olla pirteämpi, ja energiaa on töiden jälkeen muuhunkin kuin sohvalla makoiluun, kirjoittaa nainen, joka tunti sitten nousi sohvalta ylös kolmen tunnin lepäilyn jälkeen. (Kello on nyt 22.09.) Mutta tämä lepäily selittyy helposti viime yön lyhyehköiksi jääneillä unilla: valvoin ja jännitin koko alkuyön hajoavatko ja tippuvatko parvekelasit alas kovassa tuulessa.
Kesän odottaminen alkoi tänään, 1. helmikuuta– Billnäs on mukana tulevankin kesän retkikohteissa
Perinteiseen tapaan ajattelin näin vuoden aluksi summata vähän viime vuotta. (Juu, juu, helmikuu alkoi juuri, mutta joillekin helmikuu on vuoden alku.) Tällä kertaa viime vuoden läpikelaaminen on tuntunut jotenkin erityisen hankalalta, koska loppuvuoteen liittyy omassa mielessäni niin paljon negatiivisia tuntemuksia sairastelusta johtuen, mutta myös vanhenemisesta – menossa on ollut oman tähänastisen elämäni pahin ikäkriisi. Ja jos mietit paljonko täytin, niin vastaus on tietysti 35, nyt ja aina. 😉
Luin ennen tämän tekstin aloittamista vuoden takaisen juttuni toissa vuodesta 2022, ja totesin, että aika lailla samalla kaavalla viime vuosikin meni sairasteluja myöten: vuosi alkoi jollain taudilla ja kässäkoululla, töissä opettelin uusia asioita, kesä meni väsyneenä retkeillessä ja syksyllä iski tautikierre juuri, kun tunsin päässeeni voitolle uupumuksesta. Viime syksy oli kyllä paljon hirveämpi kuin vuoden 2022 syksy koronoineen. Ehkä joskus myöhemmin kerron tarkemmin mitä tapahtui, tai siis varmasti kerron, mutta vielä ei ole sen aika.
Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä enemmän viime vuoden hyviin asioihin vähän samaan tyyliin kuin vuosi sitten listasin vuoden 2022 parhaimpia asioita. Asiat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, eikä alla olevassa listassa ole läheskään kaikki kivat asiat viime vuodelta, vaan lähinnä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä mieleen pulpahteli hyvin sekavassa järjestyksessä.
vuoden 2023 top 5 -juttuani
1Tuftaaminen ja rautalankatyöt – eli kässäkoulun jutuilla mennään jälleen. Näitä tekniikoita harjoittelimme kässäkoulussa viime vuoden alkupuolella huovutuksen lisäksi, ja itselleni suurena yllätyksenä pidin molemmista tekniikoista todella paljon. Ne vaativat aika paljon tarkkaavaisuutta muun muassa välineiden (teräviä – laastareita tarvittiin) ja materiaalien puolesta, mutta molemmat tekniikat sekä rauhoittivat että rentouttivat, koska oli pakko sulkea mielestä pois kaikki muu ja keskittyä täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Jatkan varmasti näiden molempien harjoittelua jossain kohtaa tulevaisuudessa.
Sorminäppäryys, kärsivällisyys ja sitkeys – niillä on tätä puuta taivuteltu
2Tassukaveri, joka tuli viime keväänä läheisen perheeseen tuomaan iloa, hupsuutta ja rakkautta valloittavalla persoonallaan ja söpöllä ulkonäöllään. Onnekseni olen päässyt harjoittelemaan hoitotätinä olemista silloin tällöin, ja saattaapa olla, että joku on kietonut hoitotädin pienen karvatassunsa ympärille. Tassukaverin myötä on itselle avautunut aivan uudenlainen maailma ja ymmärrys koiranomistajia kohtaan. Koirakuumettakin tassukaveri on tietysti kasvattanut, mutta lemmikin hankkiminen on sellaisen hetken juttu, kun tiedän, että minulla on riittävästi aikaa huolehtia koirasta.
3Maalaaminen, jota kokeilin yhdellä akryylimaalauskurssilla viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni. (Koulun kuvaamataidon tunteja ei oteta lukuun tässä kohtaa.) Maalauskurssi oli minulle totaalinen hyppy mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä en ollut koskaan aiemmin perehtynyt akryyliväreillä maalaamiseen, saatikka abstraktiin maalaamiseen, jota kurssilla harjoittelimme, enkä myöskään koe olevani taiteellisesti lahjakas.
Halusin kuitenkin kokeilla viime keväänä jotain sellaista tekemistä, joka oli minulle paitsi ihan uutta, niin myös sellaista, jossa tiesin olevani korkeintaan keskinkertainen. Tuntui, että suorittaja-minäni oli hyvä nähdä ja kokea, ettei kaikkea tarvitse aina osata tai tehdä täydellisesti, ja silti asiasta voi kokea iloa ja tyydytystä. Ja kuinkas kävikään – hurahdin akryylimaalaamiseen ihan täysin. Kävin viime syksynä vielä yhdellä viikonloppukurssillakin. Nyt odotan kevättä, jolloin minulla toivottavasti on taas aikaa keskittyä hetkeksi akryyliväreillä maalaamisen saloihin.
4Kohtaamiset ja tekemiset ystävien sekä läheisten kanssa, joista onneksi pääsin nauttimaan etenkin viime kesänä. (Syksyhän menikin sitten sairastellessa ja tapaamisia peruutellessa.) Ehkä näiden kohtaamisten vuoksi näin jälkeenpäin tuntuu, että viime kesänä paistoi koko ajan aurinko. Ei se ihan niin tainnut olla reaalimaailmassa, mutta tuo tuntemus kertonee sen, miten paljon nämä kohtaamiset merkitsivät, miten paljon iloa ne toivat elämään ja miten ihania muistoja niistä jäi.
Ystävän kanssa ollaan jo monena kesänä retkeilty Iittalaan naivistien näyttelyyn
Näitäkin maalauksia katsoo nykyään hieman eri silmin kuin ennen maalauskursseja
5 Työ nousee jälleen listalle, kuten vuosi sitten, ja jos mietit, että miksi, niin minäpä kerron. Viime vuonna vaihdoin työtehtäviä kahdesti, ensin maaliskuussa ja sitten uudelleen syys-lokakuussa. Oli aika rankkaa opetella vuoden sisällä kaksi uutta työtehtävää, tai jälkimmäinen on vielä prosessissa, mutta hitsin kivaa se on kyllä ollut. Molemmissa olen päässyt käyttämään itsestäni uusia, tai enemminkin vähän uinuneita tai unohtuneita puolia, ja oppinut paljon kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista.
Maaliskuisen tehtävänvaihdoksen myötä vaihdoin myös toimipistettä, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli oli se, että työmatka piteni ja hyvä Prisma jäi entisen toimipisteen viereen. (Ruokakaupalla on väliä.) Hyvä puoli taas oli se, että pääsin takaisin tutuille kulmille, missä olen viettänyt suurimman osan elämästäni viimeisten reilun 20 vuoden ajan, sekä se, että jouduin kohtaamaan paljon uusia ihmisiä paitsi uudessa toimipisteessä niin myös työmatkoilla.
Uupumuksen vuosina minusta tuli hieman ihmisarka monen negatiivisen kokemuksen lopputulemana, eikä korona-ajan eristyneisyys mitenkään kannustanut pyrkimään siitä pois. Päinvastoin, korona-aika antoi minulle paitsi tilaisuuden toipua rauhassa uupumuksesta, niin myös tilaisuuden olla ihan vaan rauhassa, jatkuvan arvostelun ja kuonanheittämisen ulottumattomissa, ja säilyttää näin mielenrauhani ja kasvaa takaisin omaksi itsekseni. Viime vuonna aloin kuitenkin olla jo niin vahva fyysisesti, että oli aika päästää lopullisesti irti arkuudesta ja alkaa taas kunnolla tutustua uusiin ihmisiin. Ja hitsin kivaa sekä antoisaa on kyllä sekin ollut. (Just nyt tuntui pieni onnenhypähdys sydämessä.)
lupaan, etten lupaa mitään
Tämmöinen lista siis pulpahti mieleeni tällä kertaa. Tässä taisi tulla aika monta sellaista asiaa, joista en ole aiemmin täällä blogissa maininnut mitään. Olin aikeissa lisätä listalle myös keittiöhommelit, mutta sitten päätin, että kerronkin aiheesta enemmän jonkin toisen postauksen yhteydessä. Jotain olen tainnut kertoa postauksissa syksyllä heränneestä leipomisvimmastani jo viime vuoden puolella, mutta vihjaan sen verran, että tapahtui muutakin ja talous liittyy vahvasti asiaan.
Olen muistaakseni aiemmin tässä kohtaa kertoillut vähän millaisia juttujen aiheita on mieleen tullut ja mistä olen ajatellut seuraavaksi kirjoittaa, mutta nyt en poikkeuksellisesti kerro yhtään mitään tuon yllä mainitsemani lisäksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tuntuu, ettei mikään ikinä mene tämän blogin osalta kuten suunnittelen tai haluan. Sen vuoksi tein itselleni yhden ainokaisen uuden vuoden lupauksen, ja se oli se, että lupaan, etten lupaa täällä blogissa enää yhtään mitään. (Kylläpä muuten stressi helpotti, ja nyt tietysti palan halusta aloittaa seuraavan tekstin kirjoittamisen, hahhah – kuinkas tässä näin kävi.)
Tulevana kesänä olisi mukavaa päästä jälleen tämän järven rannalle
Itse asiassa en ole muutenkaan enää vuosiin tehnyt lupauksia uudelle vuodelle, vaan asettanut joitakin tarkkaan harkittuja tavoitteita sekä miettinyt muutamia kivoja asioita, joita haluaisin toteuttaa vuoden aikana. Tuolla yläpuolella Top 5 -listalla tulikin yksi asia mainittua, eli maalaamisen jatkaminen. Toinen asia, jonka tässä voin mainita, on ehkä ennemminkin toive kuin tavoite, ja se on se, että saisin olla tänä vuonna enemmän terveenä kuin sairaana.
On todella kurjaa sairastaa, koska se paitsi aiheuttaa sairauspoissaoloja töistä tai työpaikalta, kiitos etätöille, niin myös rajoittaa elämän neljän seinän sisälle ja eristää muista ihmisistä etenkin, jos sairastelu on jatkuvaa ja pitkäaikaista. Itselläni sairasteluun liittyi viime syksynä myös tekijöitä, joille en mahtanut mitään, joten tälle vuodelle olenkin toivonut, että karma ja universumi ottavat koppia ja hoitavat homman edukseni – kiiiitos.
Lähiaikoina tahtoisin toteuttaa niinkin ”suuren” unelman kuin päästä ihan tavalliselle ja arkiselle kävelylenkille työpäivän jälkeen, terveenä. En edes muista milloin viimeksi olen vetänyt verkkarit ja lenkkitossut jalkaan, ja vain nauttinut kävelyn rytmistä raikkaassa ilmassa.
Toivottavasti sinulla oli parempi vuosi 2023 kuin minulla, tai sairastelua lukuun ottamatta minulla kyllä oli ihan hyvä vuosi, ja toivottavasti tämä vuosi 2024 on vielä edellistä parempi, kaikki jäljellä olevat yksitoista pitkää kuukautta. Maailmantilanteesta huolimatta muistetaan tavoitella asioita ja toteuttaa unelmia ja haaveita tänäkin vuonna, niitä ihan pieniäkin – se on elämää se.
Kuulumisiin! ❤
Oli muuten todella mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä viikko sitten, etten osaa enää tuottaa pidempää tekstiä ja olen varmaan dementoitumassa, vaikka vasta täytin sen 35 vuotta 😉 , mutta ehkä tämä tästä taas lutviutuu, kun vähän harjoittelee, ja saan olla terveenä.
Jouduin julkaisemaan jutun vähän puolivalmiina viime yönä, ettei vaan rimakauhu iske ja koko postaus jää julkaisematta, ja kävinkin juuri hieman hiomassa rakennetta sekä tekstiä. Eli jos luit tämän aiemmin tänään, niin hieman on muutoksia tullut sen jälkeen.
Vuodenvaihteessa päätin ja vähän niinkuin lupailinkin somekanavissa, että tämän vuoden ensimmäinen postaus koskisi viime vuotta 2022. Ajatuksena oli kertoa, että mitä kaikkea puuhastelin viime vuonna, kun blogille ei tuntunut jäävän aikaa ja energiaa.
Aihe tuntui erinomaisen helpolle, mutta mitä enemmän sitä mietin, niin sitä monimutkaisempi ja monitahoisempi siitä tuli. Lopulta en enää tiennyt, että mistä päästä ja millä lailla lähtisin viime vuotta purkamaan, joten viime vuodesta ei tullut tämän vuoden ensimmäistä postausta, kuten ehkä olette huomanneet.
Karuselli pyörii, vaikka vuodet vaihtuvat
Koronapandemian pahimpien vuosien jälkeen odotukset vuodelle 2022 olivat tietysti kovat ja kohti parempaa. Jos vuosi 2020 oli romahduksen vuosi (pandemia, oma romahtaminen, tai uupumuksen nöyrä myöntäminen) ja vuosi 2021 sopeutumisen ja toipumisen vuosi, niin vuodesta 2022 piti omissa kuvitelmissani tulla uuden elämänrytmin sekä tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi. Ja kyllähän siitä tulikin, mutta tavalla, jota ei näin 2020-lukua elettäessä olisi osannut ikinä kuvitella.
tammikuussa uuden alku
Itse olin siis valmistautunut loppuvuoden 2021 työelämään paluuni siivittämänä käyttämään vuoden 2022 tasapainon hakemiseen: lepo, työ, harrastukset, kotihommat ja sosiaalinen elämä täytyi jotenkin saada uudestaan balanssiin. Uupumuksesta toipuminen oli minulla vielä täysin vaiheessa, ja koko elämänrytmi täytyi rakentaa uudestaan paitsi uupumuksen, niin myös pandemian jäljiltä.
Jottei balanssin hakeminen olisi ollut liian helppoa, niin aloitin vuoden 2022 tammikuussa uuden, neljän vuoden mittaisen ”harrastuksen” käsityö- ja muotoilukoulussa, eli käsityön taiteen perusopinnot. Se tiesi seuraavan neljän vuoden periodilla paitsi lukuvuosia ja lukukausia, niin niiden sisällä myös säännöllisin väliajoin oppitunteja sekä vähintään oppituntien verran kotitöitä töiden suunnittelun, materiaalien valinnan ja työvälineiden hankkimisen muodossa sekä usein myös itse kässätöiden tekemistä ja viimeistelyä kotona. Kaikki tämä piti jotenkin yrittää sovittaa muuhun elämään ja vähän vielä hukassa olevaan elämänrytmiin.
Kässäkoulussa oppii puuhastelemaan monenlaista
Viime vuoden alku olikin rankka oman jaksamisen kannalta, eikä tauti-invaasio sitä helpottanut, mutta oli se myös mielenkiintoista aikaa. Pääsin opettelemaan uusia asioita niin töissä kuin kässäkoulussakin, kuten me opiskelijat rakasta ”harrastustamme” kutsumme, ja sain tutustua moniin uusiin ihmisiin. Kaiken ohessa sain myös käytyä lisää läpi omia, arkisiin tilanteisiin liittyviä traumojani ja tunnistettua niihin liittyviä ajattelu- ja reagointimallejani. Näiden työstäminen jatkuu tietysti edelleen.
Olin juuri ja juuri selviytynyt alkuvuoden pöpöhyökkäyksistä, ja päässyt jonkinlaiseen vauhtiin niin töissä kuin kässäkoulunkin kanssa, kun helmikuun lopussa sitten rysähti. Pelko ja turvattomuus astuivat elämään, eikä vähään aikaan muusta puhuttukaan missään ja kenenkään kanssa kuin sodasta. Omat ongelmat tuntuivat yhtäkkiä kovin mitättömiltä.
täydestä kesästä tyhjään syksyyn
Omalla kohdallani vuodesta 2022 muodostui helmikuun tapahtumien vuoksi lopulta hieman sellainen ”nyt eletään täysillä, kun vielä voidaan” – vuosi, toki omalla hillityllä tyylilläni ja uupumuksesta toipumisen ehdoilla. Tuli halu tehdä, nähdä ja kokea asioita sekä tavata sukua, ystäviä ja tuttavia, kun vielä voi. Ja aika paljon ehdinkin loppukesään mennessä tavata ihmisiä ja toteuttaa asioita bucket listaltani. Pääsin viimein käymään esimerkiksi Haminassa, parissa ruukkikylässä sekä meren takana Visbyssä.
Intensiivisellä reissaamisella ja kylillä luuhaamisella oli tosin hintansa. Uupumuksesta toipuminen eteni koko kesän ajan periaatteella ”kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin”. Välillä taidettiin mennä myös yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, mutta onneksi sain aika nopeasti niistä tilanteista kiinni ja pakotin itseni lepäämään ja kotoilemaan kaikessa rauhassa.
Visbyn vaikuttava kehämuuri
Billnäsin ruukki oli yksi bucket listani ikuisuuskohteista – ei ole enää
Jos kesä meni täysillä eläessä, niin viime syksystä, tai oikeastaan koko loppuvuodesta, ei voi sanoa samaa. Kuten olen aiemmissa postauksissa maininnutkin, niin elo-syyskuun vaihteessa alkoi epäonninen sairastelukierre, josta toipuminen leimasi koko loppuvuotta. Etenkin syyskuun puolivälissä iskenyt koronatartunta vaati kuukausien toipumisajan. Elämästä tuli vähäksi aikaa pelkkää päivästä toiseen selviytymistä.
Hyvä puoli sairastelussa oli se, että ehdin lukemaan viime syksynä tavallista enemmän kirjoja. Jo aika alkuvaiheessa sairastelukierrettä yksinkertaisesti kyllästyin telkkariohjelmien tuijottamiseen ja somen selaamiseen ja niiden sijaan keskityin lukemaan kirjahyllyni lukemattomia lukemattomia opuksia. Lukuinto jäikin sitten päälle koko loppuvuodeksi ja osittain siksi, että oli aivan pakko yrittää kiriä ajan tasalle Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan julkaisurytmin kanssa. Melkein onnistuinkin, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.
haasteita ja oivalluksia
Siinäpä oli pikakelaus minun viime vuoteeni. Se oli vuosi, jonka piti itselle olla tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi, ja sitä se totisesti olikin maustettuna pelolla ja epävarmuudella, mutta onneksi myös ilolla ja hauskuudella sekä monilla uusilla ajatuksilla ja hyvillä oivalluksilla.
Yksi perustavaa laatua oleva oivallus viime vuonna oli se, että kässäkoulun työt täytyy pyrkiä tekemään aina kunkin jakson aikana, etteivät ne jää roikkumaan nurkkiin puolivalmiina. Tämän tietysti pitäisi olla itsestään selvää, mutta minulle se jostain syystä kirkastui vasta viime syksynä, kun ne pari nurkissa lojuvaa puolivalmista työtä alkoi ärsyttää. Kässätöiden valmiiksi saaminen vaatii uhrauksia vapaa-ajalla, ja tähän en ehkä ollut valmis vielä vuosi sitten uupumuksen tasostakin johtuen. Jälkiviisaana voisin sanoa itselleni, että pitikö lähteä tuossa kohtaa toipumismatkaa kässäkouluilemaan, mutta koska käsin tekeminen on myös tutkitusti terapeuttista puuhaa, niin en sano.
Marraskuun taivaan alla syntyi hyviä oivalluksia
Haastavinta viime vuonna uuden elämänrytmin löytämisessä oli, ja on edelleen, paitsi yrittää löytää aikaa kirjoittamiselle, niin myös mennä iltaisin ajoissa nukkumaan. Iltavirkulle se ei vain ole helppoa, koska aivot ovat täydessä terässään yleensä puoli kymmenen aikaan illalla. Eli juuri silloin, kun pitäisi aloittaa iltatoimet ja rauhoittua nukkumaan. Ja samaan aikaan olisi tosiaan se parhain hetki kirjoittaa blogia. Ymmärtänette ristiriidan ja siitä kumpuavan haasteen.
Parhaat jutut vuonna 2022
Jos minun nyt pitäisi listata parhaimmat asiat tai hetket viime vuodelta, niin listasta tulisi aivan älyttömän pitkä, sillä niin paljon kaikkea hienoa tapahtui viime vuonna kaikesta kamalasta huolimatta. Jos pitkän listan sijaan kokoan asiat muutamien avainsanojen alle, niin listani viime vuoden parhaimmista asioista näyttää tältä:
Työ, jossa olen löytänyt ihan uusia puolia itsestäni. En esimerkiksi tiennyt, tai muistanut, pitäväni face to face -asiakaspalvelusta ja miten paljon asiakaskohtaamiset antavat.
Kässäkoulu, jossa olen tutustunut mahtavaan porukkaan ja päässyt oppimaan uusia taitoja luovuuden suorastaan pursutessa ympärillä.
Matkat ja retket maalla sekä merellä yhdessä ystävien ja/tai sukulaisten kanssa ovat jääneet kaikki erityisen vahvasti mieleen. Hyvillä säillä saattaa olla osuutta asiaan. Reissujen kylkiäisinä tuli käytyä yleensä myös ennalta suunnittelemattomissa paikoissa, joten reppuun kertyi paljon niin sanotusti bonuskokemuksiakin.
Kirjat, jotka muun muassa veivät muihin maisemiin, viihdyttivät ja antoivat (muuta) ajateltavaa. Joskus auttoivat myös nukahtamaan, mutta ei siitä sen enempää.
Uupumuksesta toipuminen, listan viimeisenä, muttei vähäisimpänä.. Yläpuolella jotain jo mainitsinkin traumojen ja omien, uupumuksen vuosina syntyneiden, negatiivisten ajattelu- ja käyttäytymismallien läpikäymisestä. Vasta hiljattain tajusin miten tärkeää se on ollut omalle toipumiselle. Ja tässä kohtaa on pakko todeta, että jos en olisi viime vuonna ollut töissä siellä, missä olen ollut, niin en tiedä olisinko päässyt yhtä hyvin toipumaan uupumuksesta kuin mitä nyt olen. Iso kiitos tästä kuuluu työyhteisölle, joka on tietämättään edesauttanut toipumistani.
Että semmoisia juttuja listalle viime vuodesta 2022 nousi.
Listan kohdista 2 – 4 kirjoittelen kevään mittaan ja jatkossa muutenkin vähän enemmän ja uupumuksesta puolestaan vähän vähemmän, sillä on tullut aika uudistaa blogia oman elämäntilanteen muuttuessa. Tähän liittyy myös blogin nimen vaihtaminen Laiskan naisen keittiöstä Laiskan Naisen elämään. Aika näyttää mihin muihin aiheisiin ja millaiseen suuntaan blogin kanssa päädynkään.
Eletään jo helmikuuta 2022, ja nyt päätin saada viimeinkin kirjoitettua valmiiksi tämän ainakin viidesti aloittamani postauksen joulukuun tunnelmista. Itse joulukuuhan on enää muisto vain, mutta koska viime vuodelta kesken jääneet jutut ärsyttävät niin, etten pääse kiinni uusiinkaan aiheisiin, niin ei auta muu kuin yrittää kaivella sanoja aivojen syvistä sopukoista ja laittaa sormiin vipinää.
Olin suunnitellut tähän juttusarjaan monenlaisia aiheita askarteluista jouluisiin tekemisiin, tapahtumiin, kirjoihin ja leivontaan, mutta ne aiheet jääköön kuitenkin odottamaan seuraavaa joulukuuta. Niiden sijaan kerron pikakelauksella miten joulunalusaika lopulta meni joulukuun 9. päivästä eteenpäin. Siihen päiväänhän edellinen sarjan juttu päättyi.
Yhdeksättä päivää seurasi tietysti 10. päivä. Se olikin ällöttävän sateinen ja tuulinen perjantai. Muistan, että olin väsynyt koko viikon ajan huonosti nukkumistani öistä ja olin vähällä perua sen illan menon, koska teki mieli vain kaivautua lämpimien peittojen alle pakoon tuulta ja räntäsadetta, ja nukkua. Onneksi en kuitenkaan antanut väsymyksen määrätä illan kulkua, vaan päädyin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti joulukonserttiin Porvooseen.
Joulukonserttipaikalla saatiin nauttia Aatos Cafén antimistaJoulupuu oli rakennettu keskelle kahvilaa, joka toimii myös taidegalleriana
Konserttipaikkana oli tunnelmallinen vanhan elokuvateatterin sali Porvoon vanhan kaupungin kulmilla. Paikalla oli koronasta johtuen rajoitetusti yleisöä, mutta tunnelma oli silti katossa, eivätkä maskit estäneet riemukasta yhteislaulua. Yleisö taputti esiintyjät takaisin pariin kertaan, ja olisi varmaan kuunnellut taitavia muusikoita vaikka koko illan ja yön, mutta kaikki hyvä päättyy aikanaan.
Olin joulukonsertin jälkeen niin onnellinen koko viikonlopun, että teki mieli itkeä monta kertaa, kuten teki mieli jo itse konsertissa – niin ihanaa oli kuulla livemusiikkia pitkästä aikaa. Ja joulukonsertissa olin ollut viimeksi ennen koronaa vuonna 2019.
Porvoon jouluvaloja räntäsateessa
Konsertin jälkeinen lauantaipäivä, joulukuun 11. päivä, meni pääosin lepäilyyn. Yritin kyllä viritellä marras-joulukuun vaihteessa aloittamaani joulukorttipajaa uudelleen käyntiin, mutta se ei ottanut enää tuulta alleen. Onneksi olin ennakoinut, että näin voi käydä, ja olin varmuuden vuoksi hyödyntänyt kauppojen korttitelineitä.
Joulukuun 11. ja 12. päivän välisenä yönä, päivän lorvimisesta energisoituneena, kirjoitin kortit ennätysajassa samalla ihmetellen, että miten olin aiempina vuosina saanut kulumaan kyseiseen puuhaan monta tuskaista iltaa. Uupumuksella saattoi olla osuutta asiaan. Joulukuun 12. päivä pudotin kortit kirjelaatikkoon helpotuksesta huokaisten – yksi homma to do -listalta hoidettu kokonaan – ja tallustelin sohjossa pikaiselle kierrokselle sumun peittämälle joulutorille.
Joulukuun 13. päivä oli maanantai ja Lucian päivä. Olin tyytyväinen, kun kerrankin olin aikataulussa jouluvalmisteluissani, ja aikataulussa edelleen pysyäkseni päätin käyttää illan lahjojen paketointiin. Muutama lahja oli vielä matkalla verkkokaupasta, mutta ne ehtisin hyvin paketoida myöhemmin jossain rakosessa ennen joulua, kunhan nyt saisin isoimman ja tärkeimmän kasan alta pois.
Joulukorttitehtaalta ehti valmistua muutama joulukortti – uusi yritys ensi talvena
Tässä kohtaa olisi pitänyt arvata, että liian tyytyväinen olo kostautuu, mutta onneksi en vielä joulukuun 13. päivän iltana aavistanut, että alamäki alkaa seuraavana päivänä.
Ai mitäkö sitten tapahtui? No, ensin alkoi flunssa nostaa päätään. Se pilasi koko joulua edeltävän viikonlopun, jonka olin ajatellut käyttää kodin siivoamiseen, jotta jouluviikolla olisin voinut keskittyä leipomiseen ja viimeisten asioiden hoitamiseen. Sitten verkkokaupasta tuli sutta ja sekundaa, mikä tiesi paitsi pakettien palautusrumbaa, niin myös jalkautumista johonkin ostoskeskukseen metsästämään korvaavia tuotteita. Seuraavaksi vanhemmat ilmoittivat, että jäävät huonon sään ja koronatilanteen vuoksi jouluksi kotiin, ja se laski mielialaa entisestään.
Näin jälkeenpäin ajateltuna eivät nuo nyt niin isoja ja vakavia takaiskuja olleet, mutta siinä väsymyksen tilassa, jossa tuossa kohtaa joulukuuta olin, ne tuntuivat valtavilta katastrofeilta – unelmien joulu jäisi jälleen kerran unelmaksi.
En enää kunnolla muista, että mitä minäkin päivänä joulukuun 13. päivän jälkeen tapahtui, mutta sen muistan, että jossain kohtaa pystytin kuusen ja koristelin sen sekä kodin valmiiksi. Myös sen muistan, että joulukuun 22. päivä juoksin töiden jälkeen ostamaan viimeiset lahjat ja kotimatkalla stressasin miten paljon on vielä tekemättä, kunnes kaivoin joulun muistilistani esiin, ja tilanne näyttikin yllättäen aika hyvältä:
Lepää riittävästi /työn alla
Älä stressaa /työn alla
Kortit /hoidettu
Lahjat /hoidettu
Muista suklaat! /hoidettu
Koristele koti /hoidettu
Kuusi pystyssä ja koristeltu /hoidettu
Osta toinen joulukukka (koska kaktus ei kuki vieläkään – ei yllätä – ja joulutähti just ja just hengissä) /hoidettu
Siivoa – viikkosiivous riittää /sisäistetty
Leivo kakku /työn alla (= reseptejä tutkailtu)
Tee pipareita /ei aloitettu (Huom! Siirappia kaapissa edelleen riittävästi)
Olin suorastaan äimistynyt, että olin onnistunut siinä kaoottisen tuntuisessa tilanteessa hoitamaan käytännön asiat niinkin hyvin. Oikeastaan vain blogi oli jäänyt ihan retuperälle, mutta sehän ei ollut listalla. Joulukuun 22. päivän iltana oli kuitenkin selvää, etten ehtisi enää sekä leipoa että siivota (ja kirjoittaa blogia), sillä seuraava päivä oli jo aatonaatto. Oli tehtävä valintoja.
Joulukuun 23. päivä ostin kaupasta pipareita ja pari joulupullaa – ongelma ratkaistu. Illalla imuroin, vein matot tuulettumaan raikkaaseen ulkoilmaan ja moppasin lattiat. Hikisenä, mutta tyytyväisenä kodin raikkaaseen tuoksuun istahdin sohvalle teemuki toisessa ja joulupulla toisessa kädessä kuuntelemaan jouluradiota.
Ilman kuusta ei tule oikeaa joulutunnelmaa
Ei tullut joulusta taaskaan unelmien joulua seesteisine joulunaluspäivineen tai aikataulussa sujuneine jouluaattoineen (olin unohtanut paketoida pari lahjaa, mikä johti myöhästymiseen joulukahveilta), mutta tämä postaus tuli vihdoin valmiiksi. Tässä kohtaa helmikuuta se onkin vallan mukavaa. Ensi joulukuussa voi tavoitella sitten taas sitä unelmaa. 😉
Tiistaina 7. päivä joulukuuta havahduin siihen, että jouluun on aikaa enää noin 2,5 viikkoa ja kaikki jouluhommat on tekemättä, tai ainakin suurin osa. Koska pieni joulustressi alkoi nostaa päätään, niin päätin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
Muistin hyvin vuoden takaiset ankeat tunnelmat joulun alla, kun uupumus oli vielä pahasti päällä ja lisäksi marras-joulukuun vaihteeseen osui kolmen viikon unettomuusjakso. Koko elämä oli hähmäistä ja väsynyttä. Tuntui, ettei joulusta tule mitään, kun koronakin vaani ties minkä nurkan takana.
Viikkoja kertynyt väsymys ja stressi purkautuivatkin vuosi sitten siihen, että heräsin jouluaattoaamuna kovaan migreeniin. Viime tippaan jääneet asiat, kuten siivous, jäivät sen myötä hoitamatta, ja olo oli hutera koko aaton.
En halunnut, että sama toistuu tänä vuonna, joten edellä mainittuna päivänä, tiistaina 7. joulukuuta, istahdin jouluostosreissulla kahvikupposen ääreen rauhoittumaan ja pohtimaan tilannetta.
Muistin kirjoittaneeni viime vuonna joulun aikaan blogiin postauksen, johon olin tehnyt jonkin listauksen hoidettavista asioista. Kahvia siemaillessani kaivoin nyt tuon postauksen listoineen esiin. Lista osoittautuikin edelleen käyttökelpoiseksi, mutta huomasin heti, että siitä puuttui pari hyvin tärkeää asiaa.
”24.12.2020:
Kortit /hoidettu
Lahjat /melkein hoidettu
Kuusi pystyssä ja koristeltu /hoidettu
Osta toinen joulukukka (koska kaktus ei kuki enää, kuten arvasinkin) /hoidettu
Leivo kakku /leivottu, ja melkein jo syöty
Tee pipareita /tehty (siirappia kaapissa vielä noin 1,5 kg – joku osti tuplat)
Siivoa, jos jaksat /jos jaksan – tai käytän Tolu-sukkaa
Muista suklaat! /MUISTETTU!”
Päätin muokata listaa hieman sekä lisätä sinne puuttuvat asiat, joista kaksi tärkeydessään nousi listan kärkeen:
Lepää riittävästi /työn alla
Älä stressaa /työn alla
Kortit /melkein hoidettu
Lahjat /melkein hoidettu
Muista suklaat! /melkein hoidettu (= osta uudet syötyjen tilalle)
Koristele koti /työn alla
Kuusi pystyssä ja koristeltu /ei aloitettu
Osta toinen joulukukka (koska kaktus ei kuki vieläkään – ei yllätä – ja joulutähti just ja just hengissä) /työn alla, eli vaihtoehtoja mietitty
Siivoa – viikkosiivous riittää /sisäistetty
Leivo kakku /työn alla (= reseptejä tutkailtu)
Tee pipareita /ei aloitettu (Huom! Siirappia kaapissa edelleen riittävästi)
Tarkastelin listaani hetken miettien, pitäisikö siihen lisätä vielä jotain, kuten jouluruoat, mutta totesin listan olevan jo tarpeeksi pitkä. Ja syödä nyt piti joka tapauksessa, joten jouluruoat tulisivat huomioiduiksi ostoslistalla.
Nyt tarvitsi sitten vain seurata listaa, ja ehkä tästä joulunalusajasta sekä joulusta tulisi rennompi ja stressittömämpi kuin viime vuonna, tai sitä edellisenä, tai sitä edellisenä… Helpottuneena nousin kahvilan pöydästä jatkamaan vielä hetkeksi ostoksiani.
Heti seuraavana päivänä noudatin listani ylintä kohtaa ja lepäilin illan. Ulkona edelleen paukkuva pakkanen oli kyllä osasyy siihen, ettei nenäänsä viitsinyt laittaa turhaan ulos tuona päivänä, vaan kynttilänvalo, sohvannurkka ja torkkupeitto tuntuivat kutsuvammilta.
Torstaina 9. joulukuuta pakkanen hellitti sen verran, että olin taas valmis iskuun, eli tekemään loput jouluostokset. Tällä kertaa aloitin ostosreissuni niin päin, että menin ensin kahville ja sitten vasta lähdin kiertämään kaupat.
Ja se olikin hyvä valinta, sillä piparikahvin piristämänä sain tehtyä kierrokseni ennätysnopeasti. Sehän tiesi aikaisempaa kotiinpaluuta, ja näin energiaa jäi sinä iltana vielä kotihommiinkin. Ja ehdinpä vähän rentoutumaankin.
Niin paljon kuin nautinkin näistä kahdesta parin tunnin ostosreissusta jouluisiin kauppoihin, joissa voi haistella joulutunnelmaa, ihailla kauniita jouluisia esineitä ja asioita, tehdä löytöjä sekä imeä ideoita, niin olen kyllä suunnattoman kiitollinen verkkokaupoille. Käytin niitä tänäkin vuonna tontuntöihin niin paljon kuin vain löysin niistä sopivia juttuja. Säästin näin varmasti paljon aikaa turhalta kaupoissa ravaamiselta ja vähän hermojakin. 😉
Pari viikkoa sitten helletauon alkupuolen tylsyyden päivinä pahimman kuumuuden aikaan sohvalla maatessani mieleeni pulpahti lista asioista, joita olen aina halunnut tehdä, mutta jotka ovat kiireen, uupumuksen tai jonkin muun syyn vuoksi jääneet tekemättä. Koska viereisellä pöydällä napotti sopivasti upouusi muistikirja loistavia ideoita odottaen, niin kampesin itseni saman tien istuma-asentoon ja aloin kirjoittaa mieleen tulleita asioita muistiin.
Listalle tuli melko sekalainen kirjo kaikenlaista alkaen marenkien leipomisesta ja päättyen kotimaan matkakohteisiin. (Ulkomaiden kohteet jätin listalta pois tarkoituksella, sillä ne löytyvät jo ihan omalta listaltaan.) Osa jutuista näytti olevan helposti toteutettavissa, osa taas vaatii sopivaa säätä, aikaa tai rahaa, joku jopa hieman onnea ja sattumaa.
Siltä sohvaistumalta päätin, että nyt alan myös toteuttaa listaamiani juttuja. Päätin myös, että lista saa elää ja että saan kirjata listalle lisää asioita sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. Kaikkea vuosien, jopa vuosikymmenten ajan kertynyttä kun ei mitenkään voinut sillä hetkellä muistaa.
Kävijä kohtaa idyllisen pihapiirin Bembölen Kahvituvan mäkeä ylös noustessaan
Ensimmäinen juttu, joka ei muuten ollut kirjattuna listalle, mutta joka tuli sattumalta eteen, oli käynti Bembölen Kahvituvassa Espoossa. Eksyimme sinne viikko sitten asuntomessuseuralaiseni kanssa täysin suunnittelematta messujen jälkeen kahvipaikkaa etsiessämme.
Olimme ajatelleet käydä kahvilla jossain Lohjan keskustassa, mutta koska kello kävi jo pitkästi iltapäivää ja helle oli verottanut voimia, niin päätimme suunnata takaisin kehäteiden sisäpuolelle ja etsiä sieltä jonkin kivan kahvipaikan. Seisoimme Espoon Ikean vieressä Bembölessä autojonossa, kun yhtäkkiä jostain tuli mieleen, että näillä kulmillahan on se kiva punainen Kahvitupa, jossa olen aina halunnut käydä.
Tien vieressä on pieni mökki, jossa toimii kampaamo
Olin ajanut ja kävellyt sen ohi kymmeniä kertoja parinkymmenen vuoden aikana, mutten koskaan ollut päässyt sisälle asti. Muutaman kerran Kahvitupa oli tosin ollut kiinni, kun olin yrittänyt mennä sinne. Kun seuralaiselle vielä kävi ilmi, etten ollut koskaan käynyt siellä, niin paikan valinta oli helppo.
Pian jo kurvasimme ylös Bellinmäkeä. Paikka on suosittu, joten parkkipaikka oli täynnä, mutta saimme auton parkkiin ihan viereen tien sivuun.
Jo Kahvituvan ympäristö vei menneeseen aikaan, sillä autosta ylös noustessa vastassa oli vanhoja maatilan rakennuksia, rehevä niitty ja pieni punaruskea mökki. Tien toisella puolella oleva Shellin huoltoasemakin tuntui jotenkin oudosti istuvan siihen maisemaan.
Kahvituvan mäkeä ylös kävellessä tuntui entistä enemmän sille kuin sukeltaisi johonkin toiseen aikakauteen, kun silmien eteen avautui hiljakseen koko pihapiiri aittoineen, puisine penkkeineen ja pöytineen.
Bembölen Kahvitupa on Espoon vanhimpiin kuuluva maatilan päärakennus, jolla on aika värikäs historia, ja jota on vuoroin rakennettu ja tuhottu. Kahvilatoiminta on alkanut vuonna 1939, katkennut toisen maailmansodan ajaksi ja jatkunut taas sodan jälkeen. (Lähde ja lisätietoja: http://bembolenkahvitupa.net/)
Kahvitupaan tullaan niin autolla, polkupyörällä kuin jalkaisinkin
Pihalla oli vastassa hieno, ajan ja säiden hioma kallio. Taloon sisälle mennessään tulija kohtasi yksinkertaisen kauniin kuistin ja koristeellisen oven. Heti ovea vastapäätä sisällä eteisessä oli kahvilan tiski ja vitriini pullollaan erilaista suolaista ja makeaa syötävää.
Eteisessä oli hieman hämyisä tunnelma. Eteisestä katsottuna vasemmalla sijaitsi tapettiseinäinen, vähän fiinimpi ja valoisampi salin puoli. Eteisestä katsottuna oikealle puolelle taas jäi rouheampi tumma hirsiseinäinen tupa suurine valkoiseksi rapattuine tulisijoineen ja tummasävyisine pirtinpöytineen ja tuoleineen.
Kahvituvan avonainen ovi kutsuu astumaan peremmälle
Salin puolella oli jotenkin herkkä tunnelma
Me menimme tällä kertaa kahville, joten vitriinistä kummankin lautaselle valikoitui makeaa syötävää. Palan painikkeeksi otimme hellepäivään sopivat viileät juotavat. Minulla se oli valmis jääkahvi. Paikka on lounaskahvila, eli ruokaakin olisi ollut tarjolla. Seuralainen kertoi, että hänen lapsuudessaan he kävivätkin usein viikonloppuisin perheen kanssa Kahvituvalla syömässä.
Päätimme jäädä nauttimaan ostoksemme sisätiloihin, sillä ulkona ei näyttänyt olevan vapaana yhtään varjoisampaa pöytää. Istuimme tumman tuvan puolelle, koska siellä tuntui viileimmältä. Avonaisesta ikkunasta kantautui sisälle jonkin verran liikenteen melua viereiseltä tieltä, mutta ikkunasta tuleva tuulenhenkäys peittosi melun häiritsevyyden.
Kermamunkkini hävisi lautaselta tuvan tunnelmallisessa rauhassa niin nopeasti, etten ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Jäljelle jäivät vain sokeripäällyksestä ja sisältä paljastuneesta omenahillosta tahmaiset sormet ja hyvä mieli. Munkki ei ollut gluteeniton, mutta en voinut vastustaa kiusausta, ja joskus pitää ottaa riskejä, ainakin niin herkullisen näköisen kermamunkin vuoksi.
Siinä herkuista nautiskellessamme oli tuvan puolelle tullut istumaan muitakin asiakkaita, joten minulta jäi ottamatta kuvat tuvan puolelta. Kahvituvan nettisivuilta (linkki ylempänä) löytyy lisää kuvia, aukioloajat sekä lounas- ja ruokalistat, jos ruokailu paikassa kiinnostaa. Sen verran vilkuilimme vieraisiin pöytiin, että ruoka-annokset näyttivät aika tuhdeilta.
Osa tuvasta on rakennettu ilmeisesti vuonna 1737
Bembölen Kahvitupa – Bemböle Kaffestuga
Ulkona olivat pöydät tuossa vaiheessa iltapäivää aika varattuja. Asiakaskunta oli monenkirjavaa, ja tuntui, että paikka on monelle olohuone, jonne tullaan kahvittelun ohessa lukemaan päivän lehdet. Jos asuisin lähempänä, niin varmasti kävisin itsekin Kahvituvalla usein sen hienon miljöön ja leppoisan tunnelman vuoksi.
Olipa onnekas sattuma, että päätimme jättää Lohjalla kahvittelun väliin ja että päätimme ajaa kotiin päin sivuteitä Kehä III sijaan. Ja mikä sattuma, että olin juuri edellisellä viikolla miettinyt ja listannut vuosien saatossa tekemättä jääneitä asioita. Muuten emme varmaan olisi koukanneet mennyttä aikaa henkivälle Bembölen Kahvituvalle, ja olisin vielä seuraavatkin kaksikymmentä vuotta ajanut sujuvasti ohi miettien joka kerta, että tuollakin pitäisi joskus käydä kahvilla.
Puoli vuotta on kulunut hurjaa vauhtia, ja vuosi vaihtunut uuteen. Uskomatonta, että on jo vuosi 2021! En olisi vuosi sitten osannut yhtään ennustaa millaisissa tunnelmissa ja missä tilanteessa olen tänään. Niin nopeasti kaikki voi muuttua, kuten olemme moneen kertaan nähneet ja kokeneet erityisesti menneenä vuotena.
Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että nyt juhlakauden aikana pitäisi pitää vähän lomaa ja keskittyä juhlapyhien viettoon, eikä koko ajan ajatella kaikkia niitä projekteja, joita on kehitteillä, mutta on haastavaa olla miettimättä ja ideoimatta, koska olen niin innoissani tulevaisuudesta ja kaikista edessä aukeavista mahdollisuuksista. Olen sentään saanut pidettyä itseni kurissa ja poissa tietokoneen äärestä yhtä sortumista lukuun ottamatta. Siinä on auttanut eniten se, että olen viettänyt juhlapyhiä läheisteni kanssa höpötellen, pelaten, ulkoillen ja tietysti herkutellen.
Joulu oli hieman erilainen kuin aiemmat joulut, mutta erittäin virkistävä, koska vietin sitä tosiaan muiden ihmisten seurassa, enkä yksin kotona kököttäen, kuten suuren osan vuotta 2020. Vaikka viihdyn yksinkin, niin kyllä toisten ihmisten seura antaa paljon. Aina ei tarvitse edes tehdä mitään erityistä, vaan läsnäolo riittää.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen aidosti nauttinut tänä jouluna myös niistä hetkistä, kun olen ollut yksin juhla-asuun koristellussa kodissani kynttilöiden ja joulukuusen hämyisässä valossa, ja kun olen vain lojunut sohvalla suklaarasia käden ulottuvilla elokuvia katsellen. Vaikka siivous jäikin tekemättä. Jätin sen kiireen vuoksi aattoaamuun, ja kuinka ollakaan, heräsin aattoaamuna migreeniin. Jokainen migreeniä poteva tietää, että silloin ei siivota tai tehdä mitään muutakaan, kun kohtaus on päällä. Tarinan opetus on ollut se, että joulu tulee ilman lattioiden pesua ja pölyjen pyyhintääkin, kaappien siivoamisesta puhumattakaan. Kunpa muistaisin tämän tulevina vuosinakin.
Minulla oli aikaisemmin tapana vuodenvaihteessa uuden vuoden lupausten antamisen sijaan kirjoittaa niin sanottu tilinpäätös vanhasta vuodesta ja miettiä samalla tavoitteita uudelle vuodelle. Lähestymistapa on ollut näin jälkikäteen ajateltuna aika businessmäinen ja – yllätys, yllätys – suorituskeskeinen. Tavoitteet ovat yleensä olleet mitattavia, kuten pudota painoa 6 kg, säästä x määrä euroja ja nuku vähintään 7 tuntia yössä, joten myös vanhan vuoden tilinpäätös on painottunut suorittamiseen. Olen toki asettanut muunkinlaisia tavoitteita vähän elämäntilanteesta riippuen. Ne ovat liittyneet usein uuden taidon opetteluun, matkoihin, opiskeluun tai ihmissuhteisiin. Tavoitteiden rinnalle olen kirjannut myös haaveita ja unelmia, sellaisia ”vielä jonakin päivänä” -juttuja.
Muutamiin viime vuosiin en ole enää tilinpäätöksiä kirjoitellut, ja tavoitteetkin ovat vaihtuneet päätöksiin ja haasteisiin. Muutama vuosi sitten tein päätöksen, että menen aikaisemmin nukkumaan. Olen iltavirkku, ja ajoissa nukkumaan meneminen on minulle todella haastavaa, koska herään kunnolla vasta illalla, kun pitäisi jo mennä taas nukkumaan. No, tiedätte miten sen päätöksen kanssa on käynyt. 😉
Viime vuodenvaihteessa päätin, että tiputan painoani kesäkuun loppuun mennessä, kilomäärää en enää muista, mutta arvannette miten tämän päätöksen kanssa puolestaan meni. Korona tuli ja käänsi jo alkuvuodesta kaiken päälaelleen, eikä laihduttaminen ollut ensimmäisenä mielessä siinä kaoottisessa tilanteessa. Tärkeämmältä tuntui pysyä terveenä ja hengissä.
Keväällä huomasin, että olenkin laihtunut ihan yrittämättä, koska etätyöskentelyn myötä syöminen oli säännöllistynyt ja jokaviikkoiset – joskus lähes päivittäiset – kahvilakäynnit kakkupaloineen jäivät pois. Myös unen määrä lisääntyi, ja vapaa-ajan rientoihin kuuluivat pitkälti vain kauppareissut kävellen lähikauppaan sekä lenkkeily lähimaastoissa. Jossain kohtaa kesää kävin kaverin vaa’alla ja huomasin kevään lukuisista pannukakkupäivistä sekä kesän jäätelömässäilystä huolimatta olevani 4 kg kevyempi kuin tammikuun alussa – laihduttamista laiskan naisen malliin.
Jokin aika sitten mietin, että pitäisikö tällä kertaa vaihteeksi miettiä ja kirjoittaa kunnon tavoitteet uudelle vuodelle, koska 1.1.2021 lähtien olen aivan uudessa elämäntilanteessa ja uusien haasteiden edessä, ja jotenkin tuntui, että selkeät tavoitteet pitäisivät niin sanotusti koneen käynnissä. Uuden vuoden aatonaattona, lopen uupuneena päivän asiointi- ja ostosreissusta totesin, että ei, nyt en ala kirjoittamaan mitään vuosisuunnitelmaa tavoitteineen, koska alan sitten taas helposti suorittamaan elämää sen sijaan, että antaisin elämän soljua omalla painollaan. Tietyt asiat on joka tapauksessa muutenkin hoidettava, joten turha niistä on mitään väkinäistä tavoitelistaa kirjoittaa.
Eräänä iltana nukkumaan mennessä mieleeni kuitenkin putkahti liuta asioita, jotka innostuin listaamaan:
Nuku riittävästi.
Syö vähemmän herkkuja.
Liiku, ihan sama miten, missä ja milloin, mutta liiku.
Kuuntele itseäsi, ja erityisesti kuuntele mitä kroppa kertoo. Jos kroppa haluaa lepoa, niin lepää, vaikket haluaisi.
Ole joka päivä 15 minuuttia ajattelematta yhtään mitään. Makaa sohvalla tai istu jossain mukavasti ilman yhtään ajatusta, ja keskity vain hengittämään rauhallisesti.
Muista hymyillä peilikuvallesi joka päivä.
Käy optikolla, sillä silmien siristely aiheuttaa ryppyjä. 😉
Soita tai laula joka päivä jotain. Tai ainakin joka toinen päivä.
Älä osta uusia vaatteita, ellet välttämättä jotain tarvitse.
Harrasta asioita, joista nautit, koska elämässä on jo ihan riittävästi pakkoja ja velvollisuuksia.
Mietin mistä ihmeestä juuri tämmöiset asiat tulivat mieleeni, mutta kun kävin läpi tätä listausta, niin huomasin, että tämä kuvastaa lyhyesti ja ytimekkäästi sitä mitä tarvitsen tai en tarvitse elämääni juuri tällä hetkellä. Tavoitelistan sijaan tämä on enemminkin tsemppilista ja muistilista, joka vähän haastaakin. Muutama kirjaamani asia tästä puuttuu – ne on tarkoitettu vain omille silmilleni.
Teetkö sinä uuden vuoden lupauksia tai päätöksiä? Tai onko sinulla tapana tehdä tilinpäätöksen tyylistä analyysiä vanhalta vuodelta ja asettaa selkeitä tavoitteita uudelle vuodelle? Vai teetkö mieluummin haastelistaa tai haavelistaa?
Itse ajattelen, että elämää voi toki hyvin elää ilman mitään lupauksia, haasteita ja tavoitteita, mutta ne tuovat mielekkyyttä ja tarkoitusta elämään. Kuten myös haaveet ja unelmat, sillä haaveista ja unelmista kumpuaa usein tavoitteita, jotka saavat tekemään töitä niiden eteen. Ilman haaveita ja unelmia oma elämäni olisi ainakin ollut tyhjempää ja tylsempää, jopa vailla toivoa. Lupauksia en itse koe niin mielekkäinä kuin haasteita. Myönnetään, olen hieman kilpailuhenkinen, ja haasteet kutittelevat sopivasti kilpailuhenkisyyttäni ja saavat ponnistelemaan enemmän.
Yksi mielekkäimmistä itse itselleni heittämistäni haasteista on ollut uupumuksen keskellä keksitty lukuhaaste. Lukeminen on ollut minulle lapsesta saakka tärkeä ja rakas harrastus, mutta uupuneena en ole jaksanut keskittyä lukemiseen, tai se on ollut vain kevyempään kirjallisuuteen ja dekkareihin keskittyvää. Pari vuotta sitten haastoin itseni lukemaan vähintään yhden kirjan joka kuukausi, sekä lisäksi lukemaan loppuun 2 – 3 aiemmin kesken jäänyttä kirjaa vuoden aikana.
Tänä vuonna lukuhaaste ei täysin toteutunut kesän uupumusromahduksesta sekä joulukiireistä johtuen, mutta olen ihan tyytyväinen saldoon: kahdeksan uutta luettua kirjaa ja kaksi aiemmin kesken jäänyttä luettu loppuun. Yöpöydällä on lisäksi kesken kaksi marraskuussa aloitettua teosta. Joulun alla lukuaikaani veivät paitsi jouluiset puuhat, niin myös jouluisten kirjojen selailu. Etsin kirjoista reseptejä sekä koristelu- ja askarteluvinkkejä. Mutta tunnustettakoon, että usein kyllä ihan vaan fiilistelen joulua jouluaiheisia kirjoja selaten.
Nyt en malttaisi odottaa, että saan kaksi kesken olevaa kirjaa luettua loppuun ja pääsen Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” pariin. Tämä kirja on poltellut sohvapöydällä joulukuun alusta saakka. Aihe on itselleni hyvin ajankohtainen, eli uupumus ja riittämättömyyden tunteet. Luulenkin, että jätän toisen keskeneräisistä kirjoista hetkeksi odottamaan ja tartun välillä tähän. Jouluna nimittäin huomasin, että en ole vielä uupumustani täysin selättänyt, vaikka luulin puoli vuotta siihen riittävän. Koen tarvitsevani nyt vertaistukea ja tsemppausta, jotta maltan vielä myöskin levätä, enkä ala suorittamaan vuotta 2021.
Onnea, menestystä ja voimia sinulle tähän uuteen vuoteen teitpä lupauksia tai et! Olemme kaikki ansainneet paremman uuden vuoden, vaikka viime vuosi ei itselleni yhtään hullumpi ollutkaan. Kaikki on oikeastaan kiinni asenteesta, ja vähän kyllä sattumastakin.
Joulu tulee joka vuosi yhtä yllättäen, vaikka valmistautumisen aloittaisi miten hyvissä ajoin. Niin se meni tänäkin vuonna, vaikka nyt luulisi olleen aikaa jouluvalmisteluihin normaalia enemmän. Mutta tänäkin vuonna kävi niin, että perinteinen joulunalusflunssa iski päälle juuri jouluviikkoa edeltävällä viikolla, kun kaiken joulutohinan leipomisineen piti olla kuumimmillaan.
Kolme päivää meni (melkein) levossa. Sohvalla maatessa alkoi selkeästi vähän stressitaso nousta, kun mietin tekemättömien töiden pitkää listaa, vaikka olinkin etukäteen päättänyt, että tänä jouluna en stressaa, koska koko vuosi on ollut yhtä suurta stressiä koronan vuoksi. Kun en muuta stressin lievittämiseksi keksinyt, niin kasasin sitten yhtenä iltana joulukuusen, ja koristelin sen hissukseen kolmena seuraavana päivänä. Siinä lähti yksi työ – erittäin tärkeä sellainen – pois listalta, ja koko koti muuttui heti jouluiseksi kaaoksesta huolimatta.
Itsellä on ollut tapana ostaa joulukortteja sekä kirjalahjoja lokakuun lopussa Helsingin Kirjamessuilta. Siitä on tavallaan alkanut oma laskeutumiseni jouluun. Marraskuussa on alkanut muiden lahjojen hankinta, ja ostoskoriin on saattanut sujahtaa samalla myös jokin uusi joulukoriste pöydälle tai kuuseen. Radio on viritetty Jouluradion taajuudelle heti, kun joululaulut ovat alkaneet kuulumaan, ja joulumusiikkia onkin tullut fiilisteltyä aina loppiaiseen saakka.
Tänä vuonna Kirjamessuja ei ollut perinteiseen tapaan livenä Messukeskuksessa, joten ensimmäiset jouluhankinnatkin tuli tehtyä hieman myöhemmin kuin yleensä, ja ostotapakin oli erilainen, eli tilasin lahjat pääasiassa nettikaupoista. Jotain olen käynyt nyt ihan viime metreillä myös suoraan kaupoista ostamassa.
Viime perjantaina tajusin ostoskeskuksessa pikaisesti kierrellessä, että osaltaan joulufiilistä on tuonut myös se kiertely joulukoristelluissa kaupoissa joululaulujen soidessa. Ihmiset, niin myyjät kuin asiakkaat, ovat hyvällä tuulella, hymyileviä ja puheliaita. Ja saattaapa joku hyräillä tai viheltääkin parhaillaan kuuluvan kappaleen tahtiin. Tunnelma on kaikkialla leppoisa ja rauhallinen. Nenä nappaa jouluisia tuoksuja.
Tänä vuonna jäin kaipaamaan Tuomaan markkinoita, jotka peruttiin aika viime metreillä. Minulla on ollut tapana käydä siellä jonkun ystävän kanssa ihastelemassa ja haistelemassa joulutunnelmaa, ja samalla olemme kahvitelleet jossain kivassa kahvilassa kuulumisia vaihtaen. Markkinoilta mukaan on usein tarttunut jotain syötävää pukinkonttiin pantavaksi.
Toinen asia mitä olen nyt kaivannut, ovat joulukonsertit. Netin tai television kautta ei vaan pääse ihan siihen samaan tunnelmaan mitä esimerkiksi kirkossa tai konserttisalissa kuunneltu konsertti tarjoaa. Musiikin aistii eri tavalla eri tilassa, ja kaikki se ihmisistä välittyvä energia jää pois kotisohvalla konserttia kuunnellessa. Toivottavasti ensi vuonna korona-tilanne alkaa olemaan parempaan päin, ja saamme taas konsertit ja keikat takaisin elämäämme.
Nyt on jo jouluaatto, kello on kaksi yöllä. Jokunen tunti sitten leivotut piparit on purkitettu, paitsi niitä muutamia hassuja, joita innostuin koristelemaan. Kohta lähden katsomaan onko sokerikuorrute kovettunut, jotta voin säilöä loputkin piparit rasiaan joulunpyhien herkuiksi.
Tein ensimmäistä kertaa itse gluteenittoman piparitaikinan, ja se onnistui hyvin. Niin taikina kuin itse piparitkin maistuivat vallan herkulliselle. Onneksi en laskenut kuinka monta piparia ehdin jo syödä. Tässä on vielä linkki ohjeeseen: https://kotiliesi.fi/resepti/keliaakikon-piparkakut/. Itseltäni tämä resepti löytyi Kotilieden paras joulu -kirjasta.
Äsken mietin mille minun tekemättömien jouluhommien listani näyttääkään tällä hetkellä, ja sanoisin, että aika hyvältä.
Kortit /hoidettu
Lahjat /melkein hoidettu
Kuusi pystyssä ja koristeltu /hoidettu
Osta toinen joulukukka (koska kaktus ei kuki enää, kuten arvasinkin) /hoidettu
Leivo kakku /leivottu, ja melkein jo syöty
Tee pipareita /tehty (siirappia kaapissa vielä noin 1,5 kg – joku osti tuplat)
Siivoa, jos jaksat /jos jaksan – tai käytän Tolu-sukkaa
Muista suklaat! /MUISTETTU!
Tunnustan, että eilen aamuna, eli aatonaattona iski paniikki ensimmäisen kerran, kun tajusin miten paljon on vielä tekemättömiä töitä. Juoksin ympäri kotia kuin päätön kana mentaliteetilla vie mennessäs, tuo tullessas. Jossain kohtaa iski nauruhepuli, kun en enää muistanut mitä olin viemässä ja mitä tuomassa. Oli pakko rauhoittua hetkeksi lukemaan tuo yllä oleva lista – päästiin taas asioiden ytimeen, eli tärkeyteen.
Itse joulutunnelman luomiseen ei oikeastaan niin paljon tarvita. Usein siihen riittää vain rauhallinen hetki, pöydällä palava kynttilä ja radiosta tai televisiosta kuuluvat joululaulut. Joulu onkin enemmän mielentila ja tunnelmaa kuin mitään konkreettista. Joulu on sydämessä. ❤
Laiskan Naisen elämää 