Olen miettinyt tässä monta päivää, että taidan ottaa blogista vähän kevätlomaa, sillä viimeiset viikot ovat olleet sen verran kiireisiä, ettei kirjoittamiselle ole jäänyt yhtään energiaa. Lisäksi päälle pukkaa opiskelujuttuja, jotka pitäisi saada tehtyä parin seuraavan viikon sisällä, joten ajastakin on nyt vähän pulaa. (Kukas se keksikään määrittää vuorokauteen VAIN 24 tuntia!?!)

Tämän vuoden puolellahan olen kirjoitellut postauksia tänne blogiini noin joka toinen viikko ehtimisen ja jaksamisen mukaan. Juuri menneenä viikonvaihteena olisi ollut taas postauksen aika, mutta koska viime sunnuntai jäi viikon ainoaksi kokonaiseksi vapaapäiväksi, niin pitkästä rästihommalistasta huolimatta päätin – pannukakun paistamisen jälkeen – käyttää päivän lepäilyyn ja rentoiluun.
Tähän väliin heitänkin vahvan suosituksen koskien kaikkia epämääräisiä ”enpä-tiiä-mitä-nyt-tekisinkään” -tilanteisiin: paista pannukakku. Gluteenittoman pannukakun ohje muutamine muunnoksineen löytyykin muuten tämän blogin valikosta Leipomukset -kategorian alta, vinkvink.
Huomaan, että mieleni tekisi alkaa kertoilla nyt vähän enemmän puuhasteluistani käsityö- ja muotoilukoulussa, mutta koska minun piti vain tulla lyhyesti kertomaan, että blogi kevätlomailee muutaman viikon, niin kerronpa niistä puuhailuista vähän keväämmällä – kirjaimellisesti, koska takatalvi.

Päivittelen Instagram-tiliäni @laiskanainen tässä välissäkin, joten siellä kuullaan ja nähdään blogin tauon aikanakin. Tänne blogiin puolestaan postailen uutta juttua taas pääsiäisen jälkeen.
Takatalvesta huolimatta mukavaa keväänjatkoa! Ja kuulumisiin!
❤
Kuvat on otettu Porvoon vanhassa kaupungissa maaliskuun loppupuolella


