Syyspäivä Ahvenanmaalla, osa 2/3

Aika on hurahtanut tänä syksynä hurjaa vauhtia opiskelun merkeissä. Syysristeilystäni Ahvenanmaallekin on kulunut jo kokonaiset 2 kuukautta, joten nyt on vihdoinkin aika saattaa päätökseen lokakuussa aloitettu matkakertomus. Tässä kakkososassa liikutaan meren ääreltä saaren sisäosaa kohti hitaasti, hyvin hitaasti.

Risteilyn teemanahan olivat sadonkorjuujuhlat, joita Ahvenanmaalla tuolloin syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin. Tarkoituksenamme matkaseuralaiseni kanssa oli viettää lauantaipäivä maissa samalla teemalla sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla tiloilla kierrellen. Itseäni kiinnosti erityisesti päästä näkemään omenatiloja, joita omenavaltioksikin tituleeratulla Ahvenanmaalla riittää.

Koska olimme aikaisin maissa, niin ajelimme ensimmäisenä Maarianhaminasta länteen päin Eckerön suuntaan. Tästä linkistä pääset lukemaan tunnelmia Eckerön Posti- ja Tullitalolta, jossa kävimme aamupäiväkahvilla sekä haistelimme merituulta: https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/10/11/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-1-3/ .

Eckeröstä meidän oli tarkoitus ajella ensin takaisin itään päin ja sitten saaren pohjoisosaan. Matkalla ajattelimme poiketa sadonkorjuujuhlaan osallistuville tiloille, mutta harhauduimme kuitenkin suunnitellulta reitiltä heti alkuunsa, kun huomasimme tienposkessa kyltin metsästys- ja kalastusmuseosta sekä riistasafarista. Tietysti oli ihan pakko lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin, koska etenkin kyltti safarista oli hieman yllättävä.

Vasemmassa reunassa pilkistää metsästys- ja kalastusmuseo
Kartta ja opasteet Gastropub Bodegan seinällä ohjaamassa vierailijoita

Jonkin aikaa kylttejä seuraten ajeltuamme, päädyimme idylliseen paikkaan meren rannalle vanhaan kalasatamaan Käringsundiin. Sieltä löytyikin paitsi ihmetystä herättänyt safaripaikka, Käringsundin riistasafari – Viltsafari Käringsund, niin myös metsästys- ja kalastusmuseo.

Metsästys- ja kalastusmuseo ei ollut meitä alunperin niin kovin kiinnostanut, mutta kun näimme upean puisen museorakennuksen, niin mielemme muuttui. Harmiksemme museo oli kuitenkin jo sulkenut ovensa tältä kaudelta.

Safaripaikka näytti parkissa olevien autojen lukumäärästä päätellen olevan auki, mutta päätimme jättää sen väliin, jotta ehtisimme päivän pääkohteena oleville sadonkorjuujuhlille. Safarin sijaan parkkeerasimme auton rantaan tutustuaksemme pikaisesti satama-alueeseen.

Näkymää rannassa olevan Gastropub Bodeganin terassilta
Yhtä harmaata villasukkaa kaikki, meri, taivas ja vanhat ranta-aitat

Vanhan kalasataman miljöö oli kertakaikkisen hieno pilvisenä päivänäkin lähes peilityynestä vedestä heijastuvine vanhoine puisine ranta-aittoineen ja meren sileäksi hiomine kallioineen. Tuntui, että rakennukset jopa nousivat paremmin esiin syksyn harmaudessa toistaessaan niin taivaan kuin vedenkin värejä. Punaiset aitat siellä täällä ojensivat sydämellistä lämpöä viileään maisemaan.

Niin hiljaista, niin kaunista
Ajantaju katoaa näitä vanhoja kauniita aittoja katsellessa

Koska oltiin jo pitkällä syksyssä ja veneilykausi pääosin ohi, oli vierasvenesatamassa rauhallista. Meidän lisäksemme sinne oli jalkautunut pari muutakin autokuntaa, mutta tunnelma oli jotenkin käsinkosketeltavan harras. Ainoat selkeästi kuuluvat äänet tulivat meistä, kun astelimme rouheasti pitkin punasoraista rantatietä päätyäksemme kopsuttelemaan silmänkantamattomiin jatkuvan venelaiturin puisia lankkuja.

Kun pysähdyimme laiturille hetkeksi, saatoimme kuulla, kuinka laineet arasti liplattivat laiturissa kelluvien veneiden kylkiä vasten, ja saatoimme nähdä, kuinka joukko juuri ja juuri silmin havaittavissa olevia meduusoja uiskenteli laiturin vieressä vesikasveja väistellen. Rantavedessä kelluvia meduusoja bongaillessamme pystyin helposti kuvittelemaan millainen vilinä vierasvenesatamassa kävi kesäisin venekuntien rantautuessa laituriin pitämään taukoa sekä huoltamaan veneensä ja itsensä.

Meduusat erottuivat vedestä juuri ja juuri vesikasvillisuutta vasten
Vierasvenesataman laituri tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin

Käringsundin alue osoittautui monipuoliseksi, sillä safaripaikan, museon, vanhan kalastajakylän ranta-aittojen, rantaravintolan ja vierasvenesataman lisäksi pitkän vierasvenelaiturin toisesta päästä pilkotti kokonainen leirintäalue. Mieli olisi tehnyt kävellä sinne asti tutkimaan paikkoja, mutta viileä tuuli alkoi tuntua luissa ja ytimissä asti, ja nälkäkin alkoi jo ilmoitella olemassaolostaan.

Koska rannassa oleva Gastropub Bodegakaan ei ollut auki, niin meidän ei auttanut muu kuin palata parkkipaikalla odottavalle autolle ja lähteä etsimään ruokapaikkaa jostain muualta. Ja jostain muualta se todellakin olisi hyvä löytää, sillä olimme edelleen Eckerön kunnassa.

Vierasvenesatamasta olisi päässyt leirintäalueelle myös luontopolkua pitkin
Hei, hei mökki! Ehkä näemme vielä joku kesä…

Satamasta poispäin ajaessamme en voinut olla miettimättä, että tänne ajan ja sään kuluttamien harmaiden ranta-aittojen ja silkkisensileiden kallioiden luokse olisi mukava palata joku kesä viettämään aikaa muutamaksi päiväksi ja näkemään, miten nyt niin harmaa maisema herää eloon aurinkoisena päivänä.


Jatkoa seuraa nopeammin kuin arvaatkaan… 😉

Syyspäivä Ahvenanmaalla, osa 1/3

Olen koko viikon ajan miettinyt, että mistä oikein kirjoittaisin – aiheitahan olisi ollut taas tarjolla yllin kyllin opiskelukuulumisista neulomiseen. Yleisön (äidin, hih) pyynnöstä päädyin nyt kuitenkiin jatkamaan loppuun aiemmin aloittamani jutun kolmen viikon takaisesta syysreissusta Ahvenanmaalle.

Poimin tähän juttuun viisi paikkaa, joissa tällä kertaa kävimme, mutta yhden pitkän blogikirjoituksen sijaan jaan jutun kolmeen osaan. Näin saan mukaan vähän enemmän myös valokuvia, joita yleisö (edelleen äiti) erityisesti toivoi.

Sadonkorjuujuhlien vierailijat toivotettiin tervetulleiksi teemaan sopivilla asetelmilla

Eli kolmisen viikkoa sitten kävin viikonloppuristeilyllä Ahvenanmaalla. Risteilyn teemana olivat sadonkorjuujuhlat, joita Ahvenanmaalla tuolloin syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin. Laiva oli lastattu herkullisella uuden sadon ruoalla, ja tarkoituksena oli viettää lauantaipäivä maissa samalla teemalla.

Tämä oli ensimmäinen risteilyni pariin vuoteen, kiitos tiedätte kyllä minkä, joten olin enemmän kuin innoissani päästessäni hetkeksi pois mantereelta. Ahvenanmaalle olin menossa elämäni kolmatta kertaa, joten ihan ummikkona ei siellä tarvitsisi liikkua.

Olin katsonut etukäteen sadonkorjuujuhliin osallistuvia maatiloja ja yrityksiä. Kätevintä olisi ollut ostaa liput sadonkorjuujuhlan bussikierrokselle, jossa lähtö- ja paluupaikkana oli satama. Kierrosten aikana olisi vierailtu sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla tiloilla, kuten esimerkiksi omenatarhoissa, mutta tämä korona-aika ei houkuttanut ahtautumaan bussiin vieraiden ihmisten kanssa, joten matkaseuralainen päätti ottaa mukaan oman autonsa. Ja auto toi mukanaan tietysti mahdollisuuden vierailla omassa aikataulussa missä huvitti.

Tällä reissulla vain huristelimme vauhdikkaasti Kastelholman linnan ohi

Kokemusta automatkailusta Ahvenanmaalla meillä oli jo ennestään, sillä olimme siellä viimeksi muutamia vuosia sitten hotellimatkalla juhannuksen aikaan. Tuolloin ehdimme paitsi osallistua Jan Karlsgården ulkoilmamuseon juhannusjuhliin (juhannussalon pystytys on muuten ihan oma urheilulajinsa), niin kierrellä myös muita saaren tunnettuja nähtävyyksiä, kuten Bomarsundin linnoitus, Kastelholman linna ja Getavuori näköalatorneineen.

Ja löysimmepä keskeltä ei mitään idyllisen pannukakkupaikankin, jossa nautimme uunituoretta (gluteenitonta) pannukakkua pitkien pöytien ääressä vehreässä puutarhassa pörriäisten suristessa ympärillä auringonpaisteessa.

Mutta nyt oli syyskuu, ja aamu valkeni harmaana ja koleana. Laiva oli maissa jo yhdeksän aikoihin aamulla. Me hurautimme ulos laivasta aamupalan jälkeen vain todetaksemme, että olemmepa liikkeellä aikaisin – juuri mikään paikka ei ollut auki ennen kello kymmentä.

Päätimmekin sitten alkuperäisen suunnitelman vastaisesti suunnata Maarianhaminan keskustasta ensin länteen Eckerön suuntaan. Matkalle kuluttaisimme sopivasti kello kymmenestä puuttuvat puolisen tuntia.

Posti- ja Tullitalo katsoo merelle päin

Ensimmäisenä kohteenamme Eckerössä oli historiallinen Posti- ja Tullitalo, Eckerö Post- & Tullhus. Se oli aika erikoinen näky keskellä ahvenanmaalaista maisemaa.

Posti- ja Tullitalo on lempiarkkitehtini, Helsinginkin kauneimmat vanhat rakennukset suunnitelleen Carl Ludvig Engelin piirtämä. Se on valmistunut vuonna 1828 ja edustaa empiretyyliä.

Syy siihen, miksi tämmöinen vähän mahtipontinenkin rakennus on pykätty Ahvenanmaalle, on tietysti se, että Ruotsin hävittyä Suomen Venäjälle Suomen sodassa vuonna 1809, siirtyi Venäjän raja Ahvenanmaalle ja rajalle tarvittiin jokin näyttävä rakennus, joka näkyisi kauas yli Ahvenanmeren.

Tästä portista on kuljettu jo lähes 200 vuoden ajan

Rakennus on historiansa aikana toiminut paitsi alkuperäisessä tarkoituksessaan, niin myös muun muassa sairaalana, sotilaiden majoitustilana sekä lomakotina postin ja tullin työntekijöille. Nykyään se on Ahvenanmaan maakuntahallituksen omistuksessa ja toimii kulttuurikeskuksena, joka on avoinna yleisölle kesäaikaan.

Tästä linkistä pääset lukemaan tarkemmin Posti- ja Tullitalon mielenkiintoisesta historiasta: https://www.postochtullhuset.ax/fi/historia/.

Paljon mielenkiintoista tietoa yhdessä taulussa

Me jätimme tällä kertaa väliin päärakennuksessa olleet näyttelytilat ja museokaupan, sekä pohjoissiivessä olleen Postiruotumuseon, mutta kiertelimme vähän piha-aluetta ja tutkimme huolellisesti pihalla olevat infotaulut, jotka kertoivat niin rakennuksen kuin postinkulunkin historiasta. Sen jälkeen suuntasimme hyisen tuulen ajamana kohti pohjoissiiven päätyä ja Kafé Kaleschia.

Tällä pihalla on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista
Pohjoissiivessä toimii Postiruotumuseo sekä kahvila
Kafé Kalesch avautui sopivasti kello kymmenen kylmästä hytiseville asiakkaille

Kafé Kalesch tarjosi leivonnaisten lisäksi lounasta, mutta me otimme laivalla syödyn aamiaisen päälle vain kahvit (ja minä omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, kun kerrankin oli gluteenitonta omenapiirakkaa saatavilla). Tarjolla olevaa lounasbuffetia katsellessamme hieman harmitti, että olimme ehtineet tankata aamiaista laivalla, sillä ruoka näytti herkulliselle.

Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, joten saimme vapaasti valita pöydän vanhaa tunnelmaa henkivässä kahvilassa. Kahvilan työntekijät loivat kodikkuutta hyöriessään askareissaan ja järjestellessään pöytiä sekä tuoleja. He toivat pöytiin kukkamaljakoita ja sytyttivät kynttilöitä palamaan – kahvila oli pian valmis vastaanottamaan harmaan lauantaipäivän lounasvieraat.

Kahvilassa oli kodikas tunnelma
Syysklassikko – omenapiirakka vaniljakastikkeella

Kauaa emme ehtineet istua rauhassa historiaa huokuvien seinien sisällä, kun tila jo täyttyi lounasasiakkaiden iloisesta ja monikielisestä puheensorinasta.

Paikka oli ilmeisen suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa, mitä en ihmettele, jos ruoka maistui yhtä hyvältä kuin mille se näytti. Ja miljöö nyt oli joka tapauksessa ainutlaatuinen, joten hyvää silmänruokaa ainakin oli riittävästi.

Sisustus oli mukava sekoitus uutta ja vanhaa

Asiakkaita virtasi sisälle siihen tahtiin, että meidän oli aika jatkaa matkaa eteenpäin. Emme kuitenkaan hypänneet heti autoon, vaan suuntasimme parkkipaikan edessä olevalle polulle ja marjoja pullollaan olevien tyrnipensaiden sivuitse hienoille punaisille rantakallioille.

Sieltä löytyi merinäköalan lisäksi muistomerkki, joka on omistettu postikuljetuksissa menehtyneille talonpojille. He joutuivat vuodesta 1636 lähtien kuljettamaan postia sekä matkustajia Ruotsin ja Suomen välillä Ahvenanmeren yli postiruotuveneellä kaikkina vuodenaikoina säässä kuin säässä. Harmaana lauantaina heidät oli helppo kuvitella merelle hoitamaan tehtäväänsä ja soutamaan horisontissa näkyvälle Ruotsin rannikolle. Ja helppo oli kuvitella myös kotona odottavien huoli ja hätä myrskyisillä säillä.

Muistomerkki postikuljetuksissa menehtyneille
Vanha postilaituri sijaitsi suunnilleen kivisen aallonmurtajan paikalla

Rannasta autolle palatessamme saimme ihailla vielä kertaalleen Posti- ja Tullitalon hienoa empiretyylistä julkisivua. Vaikka rakennus edelleen näytti mielestäni hieman väärään paikkaan eksyneeltä, niin jotenkin oudosti se puolusti paikkaansa juuri tässä kohtaa juuri tätä saarta keskellä merta.

Posti- ja Tullitalo seisoo tukevasti paikoillaan lähes 200 vuoden jälkeen

Koleassa syystuulessa saattoi hetken verran aistia menneen ajan. ❤