Avainsana: paikka

Syyspäivä Ahvenanmaalla, osa 3/3

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Paikat

Tänään, toukokuun 18. päivä vuonna 2022, kun viime syksyisestä Ahvenanmaan reissusta sadonkorjuujuhlan merkeissä on kulunut aikaa tasan kahdeksan kuukautta, ja kun menojalkoja on kevään tullen alkanut jälleen kutkuttaa, taitaa olla juuri sopiva hetki kirjoittaa juttusarja viimein valmiiksi.

Olimme siis viime syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna matkaseuralaiseni kanssa Ahvenanmaalla sadonkorjuujuhla-teemaisella risteilyllä. Viking Linen laiva lähti Helsingistä perjantai-iltana ja koukkasi Ahvenanmaalle Tallinnan kautta. Maarianhaminaan saavuimme aikaisin lauantaiaamuna, ja meille jäi noin kahdeksan tuntia aikaa kierrellä maissa.

Meillä oli reissulla mukana auto, ja olimme etukäteen hieman suunnitelleet ajoreittiä, sekä miettineet, että millä sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla omena- ja maatiloilla haluaisimme käydä. Harhauduimme kuitenkin suunnitelmistamme jo aika alkuunsa.

Sadonkorjuujuhlat, Skördefest – täältä tullaan!

Juttusarjan ensimmäisestä osasta voit lukea miten päivämme Ahvenanmaalla lähti käyntiin https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/10/11/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-1-3/, ja toisesta osasta selviää miten päivä jatkui https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/11/22/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-2-3/.

Juttusarjan toinen osa päättyy siihen, kun lähdimme ajelemaan poispäin idyllisestä Käringsundin kalastajakylästä. Tarkoituksenamme oli etsiä jokin ruokapaikka lähistöltä, sillä kävely raikkaassa ulkoilmassa oli saanut ruokahalun heräämään. Kaikki matkan varrelle osuvat ruokapaikat tuntuivat kuitenkin olevan kiinni, joten päätimme ajella saaren sisäosaan päin syömään.

Ennen kuin pääsimme ruokapöydän ääreen, oli tiellemme kuitenkin osuva mutka jos toinenkin.

Keskiaikaista tunnelmaa

Ensimmäiseksi harhauduimme kalastajakylästä tullessa kääntymään eräässä risteyksessä Eckerön kirkon suuntaan. Olin joutessani autossa istuessani googlettanut Ahvenanmaan kirkkoja, ja koska rakastan vanhoja rakennuksia, niin tämä kirkko oli pakko päästä katsomaan kuljettajan lievästä vastustuksesta huolimatta.

Idyllisen peltomaiseman halki vievän kylätien päässä odottikin kaunis keskiaikainen harmaakivikirkko paanukattoinen. Kirkon paksujen kiviseinien sisäpuolella oli vähän mystinen tunnelma, mikä taisi johtua osittain pilvisen päivän valosta, joka siivilöityi erikoisen hienolla tavalla kirkkosaliin epätasaisten ikkunalasien läpi. Niin kirkon sisällä kuin ulkona kirkkoa ympäröivällä hautausmaallakin saattoi aistia saaren menneiden aikojen elämää.

Eckerön keskiaikainen kivikirkko oli varsin tunnelmallinen
Sisältä kirkko oli koristeellinen ja kodikas

Eckerön kirkolta lähtiessämme nälkä oli jo kova, mutta sain harhautettua kuljettajan kääntymään ajamamme ykköstien varrelle seuraavaksi osuneen Hammarlandin kirkon pihaan. Harmikseni, ja kuljettajan iloksi, kirkossa oli kuitenkin menossa jokin tilaisuus, ja tyydyin ihailemaan edessä aukeavaa keskiaikaa henkivää maisemaa kirkon portilta käsin.

Tuulen tuivertaessa hiuksiani pystyin helposti kuvittelemaan portilta kirkkoon johtavalle käytävälle hieman kumarassa kulkevia, vaatimattomasti pukeutuneita hahmoja kävelemässä sunnuntain jumalanpalvelukseen jokunen sata vuotta sitten. Taisi siinä pienet kylmänväreet mennä pitkin selkäpiitä ennen kuin pääsin takaisin autolle.

Hammarlandin kirkko seisoi jykevänä käytävän päässä
Kirkko jäi tällä kertaa näkemättä sisäpuolelta
Gretas Butik & Café

Kirkkojen katsastamisen jälkeen päätimme, että nyt on pakko löytää jokin ruokapaikka. Tien varrella oli muutama sadonkorjuujuhlaan osallistuva maatila ja omenatarha, mutta ne näyttivät olevan niin täynnä ihmisiä, ettei meitä houkuttanut sukeltaa niiden tungokseen.

Tässä kohtaa alkoi kuitenkin vähän harmittamaan, ettemme olleet koko päivänä käyneet vielä yhdessäkään sadonkorjuujuhlaan osallistuvassa paikassa, ja niinpä sitten käännyimmekin seuraavan kyltin ohjaamana ajamaltamme kakkostieltä hiekkatielle, joka näytti vievän keskelle metsää. ”Minneköhän oikein olemme päätymässä”, taisin ihmetellä ääneen.

Kyltit ohjasivat meidät hiekkatieltä edelleen mäkeä ylös, ja pian edessämme aukeni idyllinen näkymä Färjsundet-lahden rantamaille. Sieltä löytyi puutarhan keskeltä kaunis puutalo, jonka kellarissa oli pieni kierrätyshenkinen putiikki ja yläkerrassa kahvila, Gretas Butik & Café.

Viimeinkin sadonkorjuujuhlilla Gretan putiikilla ja kahvilalla
Piha oli koristeltu kauniilla kransseilla

Ulkona puutarhassa kävi kuhina, kun asiakkaat parveilivat paikallisten käsityöläisten ja pientuottajien myyntipöytien ympärillä. Kävimme katsastamassa viihtyisän kahvilan tarjonnan, mutta totesimme olevamme enemmän nälkäisiä kuin kahvin tarpeessa, joten jätimme kahvittelun väliin ja siirryimme tutkimaan kellarin putiikin tarjonnan.

Gretan putiikki oli pullollaan mielenkiintoisia esineitä ja vanhoja kauniita posliiniastioita. Olipa siellä oma joulunurkkauskin. Löysin putiikista itselleni reissutulijaisiksi kivan kukikkaan, soikion mallisen vanhan posliinilautasen sekä vähän eriskummallisen vihreän vaasin.

Smakby ja Åland Distillery

Taisimme päättää Gretan putiikilla, että menemme ruokailemaan meille jo edelliseltä reissulta tuttuun Smakbyn ravintolaan Kastelholman linnan kupeeseen, joten suuntasimme seuraavaksi sinne.

Emme olleet etukäteen tulleet katsoneeksi, että myös Smakbyn ravintola osallistuu sadonkorjuujuhlaan, joten paikan liepeillä kohtaamamme liikenneruuhka tuli pienenä yllätyksenä. Ruuhkasta huolimatta saimme auton helposti parkkiin tien toiselle puolelle.

Pienen jonotuksen jälkeen sisälle päästyämme totesimme ravintolan puolen olevan niin täynnä ja ihmisiä jonossa sen verran paljon, ettemme jaksaisi odottaa ruokaa niin kauaa. Päätimme sen sijaan käydä ostamassa samoissa tiloissa toimivasta leipomosta jonkin herkullisesti tuoksuvan leivonnaisen alkupalaksi ensihätään ennenkuin keksisimme minne menisimme seuraavaksi.

Muutama vuosi sitten mahduimme hyvin Smakbyn pihalle ja sisälle

Jonottamiseksi meni sekin homma. Tuntui, että koko Ahvenanmaa turisteineen päivineen oli kokoontunut juuri sillä kellonlyömällä Smakbyhyn. Sadonkorjuujuhlan tunnelma oli ylimmillään jonon kiemurrellessa iloisen puheensorinan siivittämänä leipomon tiskin tuoksuista karkkikojulle, siitä edelleen ohi omenasose- ja mehumyyjien ja toista kautta takaisin.

Pakenimme uunituoreet leivonnaiset käsissämme jo hieman ahdistavaksi käynyttä tungosta ulos Smakbyn terassille. Ilma oli päivän mittaan lämmennyt niin, että terassilla oli oikein mukavaa levähtää hetki ennen seuraavaa etappia, joka löytyi niinkin läheltä kuin tien toiselta puolelta.

Lämpimäisten antaman pienen sokeriboostin voimalla mieleen oli terassilla istuskellessa muistunut, että tien toisella puolella ylhäällä mäellä, ulkoilmamuseo Jan Karlsgårdenin porttia vastapäätä, on myös ravintola. Ja muistimme mukaan myös sieltä sai ruokaa.

Mäen päältä löytyi Åland Distillery

Emme löytäneet paikalta enää samaa ravintolaa kuin mikä siinä oli edellisellä reissulla muutamia vuosia aiemmin ollut, vaan Jan Karlsgårdenin Wärdshusin vanhoihin tiloihin oli vuonna 2020 avattu tislaamo, Åland Distillery. Sen yhteydessä oli kuitenkin, ja onneksi, uusi ravintola, josta sai myös ruokaa sekä Smakbyn leipomon makoisia leivonnaisia.

Ilman pientä jonottamista emme tässäkään paikassa selvinneet, mutta lohikeiton herkullisuus korvasi jonottamiseen käytetyn ajan. Jälkiruoaksi otin kahvin keran gluteenittoman suklaaleivonnaisen matkaseuralaisen herkutellessa tuhdilla pannukakulla.

Ahvenanmaalainen klassikko: pannukakku kera luumusopan ja kermavaahdon

Tislaamon ravintola oli kaiken kaikkiaan mukava paikka. Paitsi että siellä voi nauttia maukasta ruokaa, niin siitä on kätevä vierailla myös aiemmin mainitussa Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa, eikä Kastelholman linnallekaan ole matkaa kuin kivenheitto.

Meille iski tässä kohtaa pieni matkaväsymys, mutta kuljettaja halusi kuitenkin ajella vielä saaren pohjoisosaan, jossa olisi jokin nähtävyys. Löysimme sieltä mukavan hotellin mäntykankaan keskeltä, sekä kivan maiseman merelle, mutta juuri muuta näkemisen arvoista siellä ei ollutkaan, joten päätimme suunnata seuraavaksi kohti Maarianhaminaa ja laivaa. Kello taisi tässä vaiheessa käydä neljää.

Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?

Teemaristeily oli ajatuksena ihan hyvä. Oli hienoa nähdä Ahvenanmaa syksyisessä asussa, ja oli mukavaa herkutella laivalla sesongin ruoilla. Olisimme kuitenkin voineet suunnitella päivää vähän tarkemmin etukäteen ja pysyä suunnitelmassa paremmin, niin olisimme välttyneet parilta harha-ajolta ja päätyneet useampaan sadonkorjuujuhlaan osallistuvaan paikkaan. Toisaalta nyt tiedämme mitä niidenkin harhateiden päässä on, joten eivät ne ajot ihan hukkaan menneet.

Yllätyksenä tuli ehkä se, millaiset ruuhkat joka paikassa oli. Ilman koronaa tuskin olisimme niistä hätkähtäneet, mutta nyt emme tohtineet panna itseämme liikaa alttiiksi koronavirukselle ynnä muille pöpöille. Ihmisiä tuntui nimittäin kielten sekamelskasta päätellen kerääntyneen sadonkorjuujuhliin ympäri, jossei maailman, niin ainakin Itämeren.

Ympäri saarta levittäytyneet omenatarhat pullistelivat punaposkisista hedelmistä
Jan Karlsgården -ulkoilmamuseo on kiva kesäkohde

Ahvenanmaalla on yllättävän paljon näkemistä ja tekemistä. Itse olen käynyt siellä yhteensä siis kolme kertaa, joista ensimmäinen oli 1980-luvun lopulla leirikoulun merkeissä. Toinen kerta puolestaan oli jokunen vuosi sitten juhannuksen aikaan, jolloin kiertelimme päänähtävyydet ja osallistuimme juhannusjuhlille Jan Karlsgårdenissa.

Seuraavan kerran Ahvenanmaalle mennessäni haluaisin käydä muutamassa kokonaan väliin jääneessä paikassa, kuten Lemland Maarianhaminasta itään, sekä patikoida luontopolkuja saaren eri osissa. Toivottavasti haave toteutuu lähiaikoina.

Kaikki jutun kuvat, kuten kuvat koko blogissa by Laiska nainen

Syyspäivä Ahvenanmaalla, osa 2/3

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Paikat

Aika on hurahtanut tänä syksynä hurjaa vauhtia opiskelun merkeissä. Syysristeilystäni Ahvenanmaallekin on kulunut jo kokonaiset 2 kuukautta, joten nyt on vihdoinkin aika saattaa päätökseen lokakuussa aloitettu matkakertomus. Tässä kakkososassa liikutaan meren ääreltä saaren sisäosaa kohti hitaasti, hyvin hitaasti.

Risteilyn teemanahan olivat sadonkorjuujuhlat, joita Ahvenanmaalla tuolloin syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin. Tarkoituksenamme matkaseuralaiseni kanssa oli viettää lauantaipäivä maissa samalla teemalla sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla tiloilla kierrellen. Itseäni kiinnosti erityisesti päästä näkemään omenatiloja, joita omenavaltioksikin tituleeratulla Ahvenanmaalla riittää.

Koska olimme aikaisin maissa, niin ajelimme ensimmäisenä Maarianhaminasta länteen päin Eckerön suuntaan. Tästä linkistä pääset lukemaan tunnelmia Eckerön Posti- ja Tullitalolta, jossa kävimme aamupäiväkahvilla sekä haistelimme merituulta: https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/10/11/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-1-3/ .

Eckeröstä meidän oli tarkoitus ajella ensin takaisin itään päin ja sitten saaren pohjoisosaan. Matkalla ajattelimme poiketa sadonkorjuujuhlaan osallistuville tiloille, mutta harhauduimme kuitenkin suunnitellulta reitiltä heti alkuunsa, kun huomasimme tienposkessa kyltin metsästys- ja kalastusmuseosta sekä riistasafarista. Tietysti oli ihan pakko lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin, koska etenkin kyltti safarista oli hieman yllättävä.

Vasemmassa reunassa pilkistää metsästys- ja kalastusmuseo
Kartta ja opasteet Gastropub Bodegan seinällä ohjaamassa vierailijoita

Jonkin aikaa kylttejä seuraten ajeltuamme, päädyimme idylliseen paikkaan meren rannalle vanhaan kalasatamaan Käringsundiin. Sieltä löytyikin paitsi ihmetystä herättänyt safaripaikka, Käringsundin riistasafari – Viltsafari Käringsund, niin myös metsästys- ja kalastusmuseo.

Metsästys- ja kalastusmuseo ei ollut meitä alunperin niin kovin kiinnostanut, mutta kun näimme upean puisen museorakennuksen, niin mielemme muuttui. Harmiksemme museo oli kuitenkin jo sulkenut ovensa tältä kaudelta.

Safaripaikka näytti parkissa olevien autojen lukumäärästä päätellen olevan auki, mutta päätimme jättää sen väliin, jotta ehtisimme päivän pääkohteena oleville sadonkorjuujuhlille. Safarin sijaan parkkeerasimme auton rantaan tutustuaksemme pikaisesti satama-alueeseen.

Näkymää rannassa olevan Gastropub Bodeganin terassilta
Yhtä harmaata villasukkaa kaikki, meri, taivas ja vanhat ranta-aitat

Vanhan kalasataman miljöö oli kertakaikkisen hieno pilvisenä päivänäkin lähes peilityynestä vedestä heijastuvine vanhoine puisine ranta-aittoineen ja meren sileäksi hiomine kallioineen. Tuntui, että rakennukset jopa nousivat paremmin esiin syksyn harmaudessa toistaessaan niin taivaan kuin vedenkin värejä. Punaiset aitat siellä täällä ojensivat sydämellistä lämpöä viileään maisemaan.

Niin hiljaista, niin kaunista
Ajantaju katoaa näitä vanhoja kauniita aittoja katsellessa

Koska oltiin jo pitkällä syksyssä ja veneilykausi pääosin ohi, oli vierasvenesatamassa rauhallista. Meidän lisäksemme sinne oli jalkautunut pari muutakin autokuntaa, mutta tunnelma oli jotenkin käsinkosketeltavan harras. Ainoat selkeästi kuuluvat äänet tulivat meistä, kun astelimme rouheasti pitkin punasoraista rantatietä päätyäksemme kopsuttelemaan silmänkantamattomiin jatkuvan venelaiturin puisia lankkuja.

Kun pysähdyimme laiturille hetkeksi, saatoimme kuulla, kuinka laineet arasti liplattivat laiturissa kelluvien veneiden kylkiä vasten, ja saatoimme nähdä, kuinka joukko juuri ja juuri silmin havaittavissa olevia meduusoja uiskenteli laiturin vieressä vesikasveja väistellen. Rantavedessä kelluvia meduusoja bongaillessamme pystyin helposti kuvittelemaan millainen vilinä vierasvenesatamassa kävi kesäisin venekuntien rantautuessa laituriin pitämään taukoa sekä huoltamaan veneensä ja itsensä.

Meduusat erottuivat vedestä juuri ja juuri vesikasvillisuutta vasten
Vierasvenesataman laituri tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin

Käringsundin alue osoittautui monipuoliseksi, sillä safaripaikan, museon, vanhan kalastajakylän ranta-aittojen, rantaravintolan ja vierasvenesataman lisäksi pitkän vierasvenelaiturin toisesta päästä pilkotti kokonainen leirintäalue. Mieli olisi tehnyt kävellä sinne asti tutkimaan paikkoja, mutta viileä tuuli alkoi tuntua luissa ja ytimissä asti, ja nälkäkin alkoi jo ilmoitella olemassaolostaan.

Koska rannassa oleva Gastropub Bodegakaan ei ollut auki, niin meidän ei auttanut muu kuin palata parkkipaikalla odottavalle autolle ja lähteä etsimään ruokapaikkaa jostain muualta. Ja jostain muualta se todellakin olisi hyvä löytää, sillä olimme edelleen Eckerön kunnassa.

Vierasvenesatamasta olisi päässyt leirintäalueelle myös luontopolkua pitkin
Hei, hei mökki! Ehkä näemme vielä joku kesä…

Satamasta poispäin ajaessamme en voinut olla miettimättä, että tänne ajan ja sään kuluttamien harmaiden ranta-aittojen ja silkkisensileiden kallioiden luokse olisi mukava palata joku kesä viettämään aikaa muutamaksi päiväksi ja näkemään, miten nyt niin harmaa maisema herää eloon aurinkoisena päivänä.

Jatkoa seuraa nopeammin kuin arvaatkaan… 😉

Syyspäivä Ahvenanmaalla, osa 1/3

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Paikat

Olen koko viikon ajan miettinyt, että mistä oikein kirjoittaisin – aiheitahan olisi ollut taas tarjolla yllin kyllin opiskelukuulumisista neulomiseen. Yleisön (äidin, hih) pyynnöstä päädyin nyt kuitenkiin jatkamaan loppuun aiemmin aloittamani jutun kolmen viikon takaisesta syysreissusta Ahvenanmaalle.

Poimin tähän juttuun viisi paikkaa, joissa tällä kertaa kävimme, mutta yhden pitkän blogikirjoituksen sijaan jaan jutun kolmeen osaan. Näin saan mukaan vähän enemmän myös valokuvia, joita yleisö (edelleen äiti) erityisesti toivoi.

Sadonkorjuujuhlien vierailijat toivotettiin tervetulleiksi teemaan sopivilla asetelmilla

Eli kolmisen viikkoa sitten kävin viikonloppuristeilyllä Ahvenanmaalla. Risteilyn teemana olivat sadonkorjuujuhlat, joita Ahvenanmaalla tuolloin syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin. Laiva oli lastattu herkullisella uuden sadon ruoalla, ja tarkoituksena oli viettää lauantaipäivä maissa samalla teemalla.

Tämä oli ensimmäinen risteilyni pariin vuoteen, kiitos tiedätte kyllä minkä, joten olin enemmän kuin innoissani päästessäni hetkeksi pois mantereelta. Ahvenanmaalle olin menossa elämäni kolmatta kertaa, joten ihan ummikkona ei siellä tarvitsisi liikkua.

Olin katsonut etukäteen sadonkorjuujuhliin osallistuvia maatiloja ja yrityksiä. Kätevintä olisi ollut ostaa liput sadonkorjuujuhlan bussikierrokselle, jossa lähtö- ja paluupaikkana oli satama. Kierrosten aikana olisi vierailtu sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla tiloilla, kuten esimerkiksi omenatarhoissa, mutta tämä korona-aika ei houkuttanut ahtautumaan bussiin vieraiden ihmisten kanssa, joten matkaseuralainen päätti ottaa mukaan oman autonsa. Ja auto toi mukanaan tietysti mahdollisuuden vierailla omassa aikataulussa missä huvitti.

Tällä reissulla vain huristelimme vauhdikkaasti Kastelholman linnan ohi

Kokemusta automatkailusta Ahvenanmaalla meillä oli jo ennestään, sillä olimme siellä viimeksi muutamia vuosia sitten hotellimatkalla juhannuksen aikaan. Tuolloin ehdimme paitsi osallistua Jan Karlsgården ulkoilmamuseon juhannusjuhliin (juhannussalon pystytys on muuten ihan oma urheilulajinsa), niin kierrellä myös muita saaren tunnettuja nähtävyyksiä, kuten Bomarsundin linnoitus, Kastelholman linna ja Getavuori näköalatorneineen.

Ja löysimmepä keskeltä ei mitään idyllisen pannukakkupaikankin, jossa nautimme uunituoretta (gluteenitonta) pannukakkua pitkien pöytien ääressä vehreässä puutarhassa pörriäisten suristessa ympärillä auringonpaisteessa.

Mutta nyt oli syyskuu, ja aamu valkeni harmaana ja koleana. Laiva oli maissa jo yhdeksän aikoihin aamulla. Me hurautimme ulos laivasta aamupalan jälkeen vain todetaksemme, että olemmepa liikkeellä aikaisin – juuri mikään paikka ei ollut auki ennen kello kymmentä.

Päätimmekin sitten alkuperäisen suunnitelman vastaisesti suunnata Maarianhaminan keskustasta ensin länteen Eckerön suuntaan. Matkalle kuluttaisimme sopivasti kello kymmenestä puuttuvat puolisen tuntia.

Posti- ja Tullitalo katsoo merelle päin

Ensimmäisenä kohteenamme Eckerössä oli historiallinen Posti- ja Tullitalo, Eckerö Post- & Tullhus. Se oli aika erikoinen näky keskellä ahvenanmaalaista maisemaa.

Posti- ja Tullitalo on lempiarkkitehtini, Helsinginkin kauneimmat vanhat rakennukset suunnitelleen Carl Ludvig Engelin piirtämä. Se on valmistunut vuonna 1828 ja edustaa empiretyyliä.

Syy siihen, miksi tämmöinen vähän mahtipontinenkin rakennus on pykätty Ahvenanmaalle, on tietysti se, että Ruotsin hävittyä Suomen Venäjälle Suomen sodassa vuonna 1809, siirtyi Venäjän raja Ahvenanmaalle ja rajalle tarvittiin jokin näyttävä rakennus, joka näkyisi kauas yli Ahvenanmeren.

Tästä portista on kuljettu jo lähes 200 vuoden ajan

Rakennus on historiansa aikana toiminut paitsi alkuperäisessä tarkoituksessaan, niin myös muun muassa sairaalana, sotilaiden majoitustilana sekä lomakotina postin ja tullin työntekijöille. Nykyään se on Ahvenanmaan maakuntahallituksen omistuksessa ja toimii kulttuurikeskuksena, joka on avoinna yleisölle kesäaikaan.

Tästä linkistä pääset lukemaan tarkemmin Posti- ja Tullitalon mielenkiintoisesta historiasta: https://www.postochtullhuset.ax/fi/historia/.

Paljon mielenkiintoista tietoa yhdessä taulussa

Me jätimme tällä kertaa väliin päärakennuksessa olleet näyttelytilat ja museokaupan, sekä pohjoissiivessä olleen Postiruotumuseon, mutta kiertelimme vähän piha-aluetta ja tutkimme huolellisesti pihalla olevat infotaulut, jotka kertoivat niin rakennuksen kuin postinkulunkin historiasta. Sen jälkeen suuntasimme hyisen tuulen ajamana kohti pohjoissiiven päätyä ja Kafé Kaleschia.

Tällä pihalla on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista
Pohjoissiivessä toimii Postiruotumuseo sekä kahvila
Kafé Kalesch avautui sopivasti kello kymmenen kylmästä hytiseville asiakkaille

Kafé Kalesch tarjosi leivonnaisten lisäksi lounasta, mutta me otimme laivalla syödyn aamiaisen päälle vain kahvit (ja minä omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, kun kerrankin oli gluteenitonta omenapiirakkaa saatavilla). Tarjolla olevaa lounasbuffetia katsellessamme hieman harmitti, että olimme ehtineet tankata aamiaista laivalla, sillä ruoka näytti herkulliselle.

Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat, joten saimme vapaasti valita pöydän vanhaa tunnelmaa henkivässä kahvilassa. Kahvilan työntekijät loivat kodikkuutta hyöriessään askareissaan ja järjestellessään pöytiä sekä tuoleja. He toivat pöytiin kukkamaljakoita ja sytyttivät kynttilöitä palamaan – kahvila oli pian valmis vastaanottamaan harmaan lauantaipäivän lounasvieraat.

Kahvilassa oli kodikas tunnelma
Syysklassikko – omenapiirakka vaniljakastikkeella

Kauaa emme ehtineet istua rauhassa historiaa huokuvien seinien sisällä, kun tila jo täyttyi lounasasiakkaiden iloisesta ja monikielisestä puheensorinasta.

Paikka oli ilmeisen suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa, mitä en ihmettele, jos ruoka maistui yhtä hyvältä kuin mille se näytti. Ja miljöö nyt oli joka tapauksessa ainutlaatuinen, joten hyvää silmänruokaa ainakin oli riittävästi.

Sisustus oli mukava sekoitus uutta ja vanhaa

Asiakkaita virtasi sisälle siihen tahtiin, että meidän oli aika jatkaa matkaa eteenpäin. Emme kuitenkaan hypänneet heti autoon, vaan suuntasimme parkkipaikan edessä olevalle polulle ja marjoja pullollaan olevien tyrnipensaiden sivuitse hienoille punaisille rantakallioille.

Sieltä löytyi merinäköalan lisäksi muistomerkki, joka on omistettu postikuljetuksissa menehtyneille talonpojille. He joutuivat vuodesta 1636 lähtien kuljettamaan postia sekä matkustajia Ruotsin ja Suomen välillä Ahvenanmeren yli postiruotuveneellä kaikkina vuodenaikoina säässä kuin säässä. Harmaana lauantaina heidät oli helppo kuvitella merelle hoitamaan tehtäväänsä ja soutamaan horisontissa näkyvälle Ruotsin rannikolle. Ja helppo oli kuvitella myös kotona odottavien huoli ja hätä myrskyisillä säillä.

Muistomerkki postikuljetuksissa menehtyneille
Vanha postilaituri sijaitsi suunnilleen kivisen aallonmurtajan paikalla

Rannasta autolle palatessamme saimme ihailla vielä kertaalleen Posti- ja Tullitalon hienoa empiretyylistä julkisivua. Vaikka rakennus edelleen näytti mielestäni hieman väärään paikkaan eksyneeltä, niin jotenkin oudosti se puolusti paikkaansa juuri tässä kohtaa juuri tätä saarta keskellä merta.

Posti- ja Tullitalo seisoo tukevasti paikoillaan lähes 200 vuoden jälkeen

Koleassa syystuulessa saattoi hetken verran aistia menneen ajan. ❤

Asiat, joita olen aina halunnut tehdä: kahvilla Bembölessä

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä, Paikat

Pari viikkoa sitten helletauon alkupuolen tylsyyden päivinä pahimman kuumuuden aikaan sohvalla maatessani mieleeni pulpahti lista asioista, joita olen aina halunnut tehdä, mutta jotka ovat kiireen, uupumuksen tai jonkin muun syyn vuoksi jääneet tekemättä. Koska viereisellä pöydällä napotti sopivasti upouusi muistikirja loistavia ideoita odottaen, niin kampesin itseni saman tien istuma-asentoon ja aloin kirjoittaa mieleen tulleita asioita muistiin.

Listalle tuli melko sekalainen kirjo kaikenlaista alkaen marenkien leipomisesta ja päättyen kotimaan matkakohteisiin. (Ulkomaiden kohteet jätin listalta pois tarkoituksella, sillä ne löytyvät jo ihan omalta listaltaan.) Osa jutuista näytti olevan helposti toteutettavissa, osa taas vaatii sopivaa säätä, aikaa tai rahaa, joku jopa hieman onnea ja sattumaa.

Siltä sohvaistumalta päätin, että nyt alan myös toteuttaa listaamiani juttuja. Päätin myös, että lista saa elää ja että saan kirjata listalle lisää asioita sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. Kaikkea vuosien, jopa vuosikymmenten ajan kertynyttä kun ei mitenkään voinut sillä hetkellä muistaa.

Pihatie Bembölen kahvituvalle
Kävijä kohtaa idyllisen pihapiirin Bembölen Kahvituvan mäkeä ylös noustessaan

Ensimmäinen juttu, joka ei muuten ollut kirjattuna listalle, mutta joka tuli sattumalta eteen, oli käynti Bembölen Kahvituvassa Espoossa. Eksyimme sinne viikko sitten asuntomessuseuralaiseni kanssa täysin suunnittelematta messujen jälkeen kahvipaikkaa etsiessämme.

Olimme ajatelleet käydä kahvilla jossain Lohjan keskustassa, mutta koska kello kävi jo pitkästi iltapäivää ja helle oli verottanut voimia, niin päätimme suunnata takaisin kehäteiden sisäpuolelle ja etsiä sieltä jonkin kivan kahvipaikan. Seisoimme Espoon Ikean vieressä Bembölessä autojonossa, kun yhtäkkiä jostain tuli mieleen, että näillä kulmillahan on se kiva punainen Kahvitupa, jossa olen aina halunnut käydä.

Tien vieressä on pieni mökki, jossa toimii kampaamo

Olin ajanut ja kävellyt sen ohi kymmeniä kertoja parinkymmenen vuoden aikana, mutten koskaan ollut päässyt sisälle asti. Muutaman kerran Kahvitupa oli tosin ollut kiinni, kun olin yrittänyt mennä sinne. Kun seuralaiselle vielä kävi ilmi, etten ollut koskaan käynyt siellä, niin paikan valinta oli helppo.

Pian jo kurvasimme ylös Bellinmäkeä. Paikka on suosittu, joten parkkipaikka oli täynnä, mutta saimme auton parkkiin ihan viereen tien sivuun.

Jo Kahvituvan ympäristö vei menneeseen aikaan, sillä autosta ylös noustessa vastassa oli vanhoja maatilan rakennuksia, rehevä niitty ja pieni punaruskea mökki. Tien toisella puolella oleva Shellin huoltoasemakin tuntui jotenkin oudosti istuvan siihen maisemaan.

Kahvituvan mäkeä ylös kävellessä tuntui entistä enemmän sille kuin sukeltaisi johonkin toiseen aikakauteen, kun silmien eteen avautui hiljakseen koko pihapiiri aittoineen, puisine penkkeineen ja pöytineen.

Bembölen Kahvitupa on Espoon vanhimpiin kuuluva maatilan päärakennus, jolla on aika värikäs historia, ja jota on vuoroin rakennettu ja tuhottu. Kahvilatoiminta on alkanut vuonna 1939, katkennut toisen maailmansodan ajaksi ja jatkunut taas sodan jälkeen. (Lähde ja lisätietoja: http://bembolenkahvitupa.net/)

Kahvitupaan tullaan niin autolla, polkupyörällä kuin jalkaisinkin

Pihalla oli vastassa hieno, ajan ja säiden hioma kallio. Taloon sisälle mennessään tulija kohtasi yksinkertaisen kauniin kuistin ja koristeellisen oven. Heti ovea vastapäätä sisällä eteisessä oli kahvilan tiski ja vitriini pullollaan erilaista suolaista ja makeaa syötävää.

Eteisessä oli hieman hämyisä tunnelma. Eteisestä katsottuna vasemmalla sijaitsi tapettiseinäinen, vähän fiinimpi ja valoisampi salin puoli. Eteisestä katsottuna oikealle puolelle taas jäi rouheampi tumma hirsiseinäinen tupa suurine valkoiseksi rapattuine tulisijoineen ja tummasävyisine pirtinpöytineen ja tuoleineen.

Kahvituvan avonainen ovi kutsuu astumaan peremmälle
Bembölen Kahvituvan salin puoli
Salin puolella oli jotenkin herkkä tunnelma

Me menimme tällä kertaa kahville, joten vitriinistä kummankin lautaselle valikoitui makeaa syötävää. Palan painikkeeksi otimme hellepäivään sopivat viileät juotavat. Minulla se oli valmis jääkahvi. Paikka on lounaskahvila, eli ruokaakin olisi ollut tarjolla. Seuralainen kertoi, että hänen lapsuudessaan he kävivätkin usein viikonloppuisin perheen kanssa Kahvituvalla syömässä.

Päätimme jäädä nauttimaan ostoksemme sisätiloihin, sillä ulkona ei näyttänyt olevan vapaana yhtään varjoisampaa pöytää. Istuimme tumman tuvan puolelle, koska siellä tuntui viileimmältä. Avonaisesta ikkunasta kantautui sisälle jonkin verran liikenteen melua viereiseltä tieltä, mutta ikkunasta tuleva tuulenhenkäys peittosi melun häiritsevyyden.

Kermamunkkini hävisi lautaselta tuvan tunnelmallisessa rauhassa niin nopeasti, etten ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Jäljelle jäivät vain sokeripäällyksestä ja sisältä paljastuneesta omenahillosta tahmaiset sormet ja hyvä mieli. Munkki ei ollut gluteeniton, mutta en voinut vastustaa kiusausta, ja joskus pitää ottaa riskejä, ainakin niin herkullisen näköisen kermamunkin vuoksi.

Siinä herkuista nautiskellessamme oli tuvan puolelle tullut istumaan muitakin asiakkaita, joten minulta jäi ottamatta kuvat tuvan puolelta. Kahvituvan nettisivuilta (linkki ylempänä) löytyy lisää kuvia, aukioloajat sekä lounas- ja ruokalistat, jos ruokailu paikassa kiinnostaa. Sen verran vilkuilimme vieraisiin pöytiin, että ruoka-annokset näyttivät aika tuhdeilta.

Osa tuvasta on rakennettu ilmeisesti vuonna 1737
Bembölen Kahvitupa talon päädystä katsottuna
Bembölen Kahvitupa – Bemböle Kaffestuga

Ulkona olivat pöydät tuossa vaiheessa iltapäivää aika varattuja. Asiakaskunta oli monenkirjavaa, ja tuntui, että paikka on monelle olohuone, jonne tullaan kahvittelun ohessa lukemaan päivän lehdet. Jos asuisin lähempänä, niin varmasti kävisin itsekin Kahvituvalla usein sen hienon miljöön ja leppoisan tunnelman vuoksi.

Olipa onnekas sattuma, että päätimme jättää Lohjalla kahvittelun väliin ja että päätimme ajaa kotiin päin sivuteitä Kehä III sijaan. Ja mikä sattuma, että olin juuri edellisellä viikolla miettinyt ja listannut vuosien saatossa tekemättä jääneitä asioita. Muuten emme varmaan olisi koukanneet mennyttä aikaa henkivälle Bembölen Kahvituvalle, ja olisin vielä seuraavatkin kaksikymmentä vuotta ajanut sujuvasti ohi miettien joka kerta, että tuollakin pitäisi joskus käydä kahvilla.