Laiskan naisen keittiössä jätetään kokkaushommat vähemmälle ja opetellaan elämään rennosti ilman suorituspaineita arjen pienistä suurista iloista nauttien
Nopeasti tulin vain huikkaamaan, että elossa ollaan ja blogiin on tulossa uusia postauksia, vaikka täällä vähän hiljaista onkin taas ollut. Juuri laskeskelin kalenterista, että edellisestä blogipostauksesta on ehtinyt vierähtää aikaa yli kolme viikkoa. Huhhuh – mihin tämä aika oikein katoaa!
Valokuvakeskuksessa Kuopiossa on menossa värikäs näyttely
Perjantaina vielä (yli)optimistisesti kuvittelin, että tänä viikonloppuna olisin ehtinyt kirjoittaa rauhassa uusia postauksia, enkä tarkoituksella sopinut mitään menojakaan, mutta aika menikin pääasiassa lepäämiseen joko lueskellen tai nukkuen – univelkaa oli kertynyt parilta viime viikolta – sekä tietysti iänikuisiin kotitöihin. Lisäksi näin kesän tullen myös parvekepuutarha vaatii joka päivä oman huomionsa ja aikansa.
Ihan toimetonna blogin suhteen en ole ollut, vaikken mitään konkreettisesti teille näkyvää olekaan saanut aikaan. Kesä on tuonut tullessaan taas kaikenlaiset retkeilyt ja matkailun, ja aivoriihi onkin käynyt kuumana teekupposen ääressä, kun olen miettinyt, että mistä päästä ja miten lähden purkamaan kertynyttä materiaalia.
Jokainen huone oli maalattu kuvien teeman mukaisesti eri värillä
Näyttelyn kuvat näyttivät ennemminkin maalauksilta kuin valokuvilta
Muutama jutunaihe on ollut jemmassa viime kesästä asti, ja viime postauksen jälkeen olen ehtinyt keräilemään jo uuttakin materiaalia muun muassa risteilemällä Itämerellä (ja sitten ihmettelen, että minne se aika katoaa, hahhah).
Viime kesänä kehittelin juttusarjaa ”Asiat, joita olen aina halunnut tehdä”. Tarkoitus oli tehdä aiheesta hamaan tulevaisuuten jatkuva sarja, mutta äsken huomasin, että julkaisuun asti oli viime vuonna päätynyt vain yksi postaus. Nyt taitaakin olla korkea aika jatkaa tätä aihetta. Materiaalia sarjaan on kertynyt yllättävän paljon vuoden aikana, mistä voisi ehkä päätellä, että vuosi on ollut hyvä.
Hollantilaisen valokuvaajan ja kuvataiteilijan näyttely on esillä lokakuun alkuun saakka Kuopiossa
Mutta juuri tällä hetkellä asia, jonka haluan tehdä, on mennä ajoissa nukkumaan, joten tältä erää toivottelen enää hyvää yötä, ja kuulumisiin uuden postauksen parissa!
❤
Postauksen kuvat ovat viime viikonlopun reissulta Kuopioon. Menkäähän käymään Kuopiossa, jossette ole vielä koskaan käyneet, ja menkää, vaikka olisittekin käyneet jo aiemmin. Kuopiolla on tarjottavaa enemmän kuin luulisi, ja se on kaiken lisäksi ihana kesäkaupunki.
Olin suunnitellut pitäväni taukoa blogista tässä tammikuussa, mutta loppiaiselta alkavaksi aikomani kirjoitusloma alkoikin ennen aikojaan, kaksi viikkoa etuajassa, joten lopetankin sen nyt kaksi viikkoa etuajassa.
Syy suunnitelmieni muuttumiseen oli se, että joulunpyhinä päälleni vyöryi yhtäkkiä koko syksyn ja alkutalven kertynyt väsymys. Se painoi paitsi kropassani, niin tuntui karkottavan päästäni kaikki ajatukset ja pukkasi päälle myös täydellisen kirjoitusjumin. En olisi oppinut kokemastani uupumuksesta ja siitä toipumisesta mitään, jossen olisi ymmärtänyt tuossa kohtaa levätä.
Uudenvuodenaattona sohvalla maatessani aloin taas varovaisesti tavailla sanoja, mutta tarvitsin vielä viikon, parit kymmenen tunnin yöunet sekä muutaman lenkin talvisessa maisemassa, jotta pääsin tähän pisteeseen, eli kirjoittamaan jälleen kokonaisia lauseita. Jei.
Lenkkipolun varrelta
Toivottavasti tämä moodi jatkuu ja saan pian valmiiksi aiemmin aloittamani postauksen, joka päättää Joulukuun tunnelmia -sarjan. Sarja jäi nyt harmillisen tyngäksi monen asian summana, mutta ehkä ensi kerralla osaan suunnitella ja aikatauluttaa postaukset sekä ennen kaikkea aloittaa molemmat edellä mainitut asiat aiemmin kuin vasta marras-joulukuun vaihteessa joulukiireiden jo ollessa päällä.
Myös Ahvenanmaan juttusarja on vielä kesken. Otinkin tammikuun tavoitteeksi päättää senkin sarjan, tosin itseni tuntien kirjoitan seuraavaksi kuitenkin jostain muusta – saa nauraa. No, rehellisesti sanottuna Ahvenanmaasta ei ole yksinkertaisesti tehnyt mieli kirjoittaa näillä pakkasilla, koska omassa mielessäni saari yhdistyy enemmän kesäisempiin tunnelmiin, mutta ehkä pääsen tämän mielikuvan yli ensi viikolle tänne Etelä-Suomeen luvatuissa plussakeleissä.
Kaikenlaisia muitakin postausaiheita on ollut mielessä jo pidempään. Joistain olen tainnut aiemmin mainitakin, ja jopa jo kirjoittaakin. Yhtenä aiheena jatkaa tietysti ”asiat, joita olen aina halunnut tehdä”. Päällä oleva pandemia sulkee monta asiaa tai tekemistä pois tällä hetkellä, mutta onneksi listallani on monia sellaisiakin asioita, joita voin kokeilla tehdä ihan yksiksenikin. Ainakin muutaman niistä yritän päästä toteuttamaan tulevan kevään aikana.
Lumisessa maisemassa lepää sekä silmä että sielu
Oma kevät näyttää tällä hetkellä kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoiselle. Arki jatkuu edelleen paitsi pandemian keskellä, niin edelleen myös uuden opettelemisen parissa, mutta toisin kuin vuosi sitten, niin tällä kertaa olen onneksi osannut olla ilmoittautumatta noin sadalle eri harrastuskurssille. Parissakin on riittävästi.
Itselläni vuosi 2021 päättyi, kuten vuosi 2022 alkoi, eli levolla sekä ulkoilulla. Samalla linjalla taidan jatkaakin. Eiköhän noilla kahdella konstilla paitsi jaksa porskuttaa arjessa uutta opetellen, niin saa myös pidettyä kirjoitusjumin poissa.
Toivottavasti sinulla on uusi vuosi alkanut positiivisissa merkeissä, ja nyt en tarkoita positiivisella koronatestin tulosta, vaan jotain mukavaa ja jaksamista tukevaa asiaa, sillä ennen kaikkea jaksamista me taidamme kaikki nyt tarvita.
Ensimmäinen juttu meni roskakoriin, mutta kuva jäi arkistoon
On tosiaan kulunut jo vuosi siitä, kun perustin tämän blogin WordPress-kurssin testiblogiksi ja kirjoitin ensimmäisen jutun. Testailin siinä erilaisia asetuksia, tyylejä ja kuvien muotoiluja, eikä se näin ollen päätynyt koskaan julkiseksi, vaan koki kovan kohtalon nimeltä roskakori.
Toinen juttuni oli sekin kurssin puitteissa koemielessä kirjoitettu. Haparointini lähes hyppii tekstistä silmille, eikä ihme, sillä en ymmärtänyt tuolloin juuri mitään blogikirjoittamisesta. Tämän toisen jutun kuitenkin jätin blogiin, ja se löytyy edelleen blogista ensimmäisenä postauksena.
Monta kertaa olen tämän vuoden aikana miettinyt, että pitäisi poistaa kyseinen postaus, mutta vielä en ole siihen pystynyt. En ollut edes lukenut sitä julkaisun jälkeen uudelleen ennen kuin nyt. Olikin mielenkiintoista lukea juttu vuoden jälkeen ja palata sen myötä hetkeksi vuoden takaisen harmaan lokakuun tunnelmiin keskelle uupumusta ja koronakurimusta.
Ensimmäisen julkaisemani postauksen pirteä maisemakuva
Kun perustin tämän blogin WordPress-kurssin testiblogiksi, en alunperin suunnitellut jatkavani bloggaamista kurssin jälkeen, sillä halusin vain oppia WordPress-alustan käytön. Melko pian kävi kuitenkin selväksi, että menemällä kurssille olin samalla ottanut askeleen kohti jotain sellaista, josta ei ollut enää paluuta: bloggaaminen imaisi mukaansa.
Pääsin yhdistämään siinä muutamat kiinnostuksen kohteeni ja intohimoni, kuten kirjoittaminen, valokuvaaminen, ideointi, suunnittelu ja – ”vaatimattomasti sanottuna” – maailman tutkiminen. Tuntui, että vain taivas, tai mielikuvitus, olisi rajana sille, mitä kaikkea blogissa pystyisi toteuttamaan, ja se kiehtoi minua äärettömästi.
Blogin nimi oli aika selvä alusta lähtien, vaikka hetken pähkäilinkin ja pyörittelin nimeä. Pyysin ideointiapua ja mielipiteitä lähipiiristäkin. Sieltä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi nousi oikeastaan vain etunimestäni johdettu ”Helistelyä” alaotsikolla ”Uupuneesta upeaksi”, mutta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt tykästyä ensimmäisenä itselleni mieleen tulleeseen nimeen ”Laiskan naisen keittiössä”.
Paljon kritiikkiä kerännyt kansikuva blogin alkuajoilta (minusta tämä näyttää herkulliselta)
Nimi pohjautuu joskus aiemmin tekemiini Facebook-postauksiin, joissa alter egoni Laiska nainen jakoi vinkkejä yksinkertaisista ja nopeista arkiruoista ja leivonnaisista. Niistä suunnittelin tekeväni juttuja säännöllisesti myös blogiin muutaman muun aihepiirin ohella, mutta eihän kaikki, jos mikään, ole mennyt niinkuin alussa suunnittelin. Elämä on vuoden aikana liian usein yllättäen ja pyytämättä hypännyt mukaan suunnitelmiini useimmiten niitä sotkien.
Blogissa taisi olla valmiina Etusivu ja pari postausta, kun 1.12.2020 viimein rohkenin tuoda sen kaiken kansan tietoisuuteen. Blogia olivat tuota ennen käyneet testilukemassa vain kurssin opettaja ja läheiset, joten suuremman yleisön vastaanotto jännitti ihan kamalasti. Mutta hengissä selvisin siitä, ja nyt ollaan jo täällä asti, uudessa harmaassa lokakuussa.
Tämä vuoden mittainen matka on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa, vaikka välillä olenkin käynyt epätoivon syövereissä oman jaksamiseni ja unettomuuden kanssa sekä taistellut lähes koko vuoden aikaa ja liiallista elämän suorittamista vastaan. Olen kuitenkin saanut vuoden aikana tutustua aivan uudenlaiseen, todella monipuoliseen ja rikkaaseen maailmaan ja oppinut niin paljon blogin pitämisestä, kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, että se peittoaa alleen edellä mainitut epätoivot ja taistelut.
Huhtikuussa 2021 väkersin blogille oman logon
Olen saanut tällä matkallani tutustua myös moniin uusiin ihmisiin ja päässyt vaihtamaan ajatuksia sekä ideoita ja tietotaitoa niin muiden vasta-alkajien kuin kokeneempienkin bloggaajien kanssa monien erilaisten kurssien opettajista puhumattakaan. Vertaistuki on oppimisen ohella ollut erittäin tärkeää ja kannustanut eteenpäin. Kiitokset siitä!
Mutta blogi ei olisi nyt 1-vuotias ilman teitä lukijoita. Kauniit kiitokseni siis kaikille teille, jotka olette seuranneet tätä vuoden mittaista matkaani tai olette hypänneet mukaan kesken kaiken ja jääneet kyytiin. Ja kiitokset myös teille, jotka satunnaisesti singahdatte tänne lueskelemaan postauksiani, kuten myös teille, jotka päädyitte tänne ensimmäistä kertaa. Toivottavasti nähdään ja kuullaan jatkossakin!
Ja erityiskiitokset vielä ystäville ja kavereille, sukulaisille sekä läheisille: ilman teidän kannustustanne, tukeanne, hyviä kysymyksiänne ja kehittävää kritiikkiänne en ehkä olisi päässyt näin pitkälle. Jatkakaa samaan malliin! 🙂 ❤
Oma elämäni on reilun viikon päästä muuttumassa jälleen uudenlaiseen moodiin. En osaa vielä oikein edes ajatella, että mitä kaikkea muutos tuo tullessaan, mutta yhden asian tiedän, tai oikeastaan kaksi: 1) blogi jatkaa ja 2) jouluaattoon on 58 yötä.
❤
Laiska nainen aka Heli
Seikkailu jatkukoon!
P.S. Ahvenanmaalle ollaan edelleen menossa tulevissa postauksissa, vaikka 1-vuotissynttärit kiilasivatkin tähän väliin.
Laiskan Naisen elämää 