Aika on hurahtanut tänä syksynä hurjaa vauhtia opiskelun merkeissä. Syysristeilystäni Ahvenanmaallekin on kulunut jo kokonaiset 2 kuukautta, joten nyt on vihdoinkin aika saattaa päätökseen lokakuussa aloitettu matkakertomus. Tässä kakkososassa liikutaan meren ääreltä saaren sisäosaa kohti hitaasti, hyvin hitaasti.
Risteilyn teemanahan olivat sadonkorjuujuhlat, joita Ahvenanmaalla tuolloin syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettiin. Tarkoituksenamme matkaseuralaiseni kanssa oli viettää lauantaipäivä maissa samalla teemalla sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla tiloilla kierrellen. Itseäni kiinnosti erityisesti päästä näkemään omenatiloja, joita omenavaltioksikin tituleeratulla Ahvenanmaalla riittää.
Koska olimme aikaisin maissa, niin ajelimme ensimmäisenä Maarianhaminasta länteen päin Eckerön suuntaan. Tästä linkistä pääset lukemaan tunnelmia Eckerön Posti- ja Tullitalolta, jossa kävimme aamupäiväkahvilla sekä haistelimme merituulta: https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/10/11/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-1-3/ .
Eckeröstä meidän oli tarkoitus ajella ensin takaisin itään päin ja sitten saaren pohjoisosaan. Matkalla ajattelimme poiketa sadonkorjuujuhlaan osallistuville tiloille, mutta harhauduimme kuitenkin suunnitellulta reitiltä heti alkuunsa, kun huomasimme tienposkessa kyltin metsästys- ja kalastusmuseosta sekä riistasafarista. Tietysti oli ihan pakko lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin, koska etenkin kyltti safarista oli hieman yllättävä.
Jonkin aikaa kylttejä seuraten ajeltuamme, päädyimme idylliseen paikkaan meren rannalle vanhaan kalasatamaan Käringsundiin. Sieltä löytyikin paitsi ihmetystä herättänyt safaripaikka, Käringsundin riistasafari – Viltsafari Käringsund, niin myös metsästys- ja kalastusmuseo.
Metsästys- ja kalastusmuseo ei ollut meitä alunperin niin kovin kiinnostanut, mutta kun näimme upean puisen museorakennuksen, niin mielemme muuttui. Harmiksemme museo oli kuitenkin jo sulkenut ovensa tältä kaudelta.
Safaripaikka näytti parkissa olevien autojen lukumäärästä päätellen olevan auki, mutta päätimme jättää sen väliin, jotta ehtisimme päivän pääkohteena oleville sadonkorjuujuhlille. Safarin sijaan parkkeerasimme auton rantaan tutustuaksemme pikaisesti satama-alueeseen.
Vanhan kalasataman miljöö oli kertakaikkisen hieno pilvisenä päivänäkin lähes peilityynestä vedestä heijastuvine vanhoine puisine ranta-aittoineen ja meren sileäksi hiomine kallioineen. Tuntui, että rakennukset jopa nousivat paremmin esiin syksyn harmaudessa toistaessaan niin taivaan kuin vedenkin värejä. Punaiset aitat siellä täällä ojensivat sydämellistä lämpöä viileään maisemaan.
Koska oltiin jo pitkällä syksyssä ja veneilykausi pääosin ohi, oli vierasvenesatamassa rauhallista. Meidän lisäksemme sinne oli jalkautunut pari muutakin autokuntaa, mutta tunnelma oli jotenkin käsinkosketeltavan harras. Ainoat selkeästi kuuluvat äänet tulivat meistä, kun astelimme rouheasti pitkin punasoraista rantatietä päätyäksemme kopsuttelemaan silmänkantamattomiin jatkuvan venelaiturin puisia lankkuja.
Kun pysähdyimme laiturille hetkeksi, saatoimme kuulla, kuinka laineet arasti liplattivat laiturissa kelluvien veneiden kylkiä vasten, ja saatoimme nähdä, kuinka joukko juuri ja juuri silmin havaittavissa olevia meduusoja uiskenteli laiturin vieressä vesikasveja väistellen. Rantavedessä kelluvia meduusoja bongaillessamme pystyin helposti kuvittelemaan millainen vilinä vierasvenesatamassa kävi kesäisin venekuntien rantautuessa laituriin pitämään taukoa sekä huoltamaan veneensä ja itsensä.
Käringsundin alue osoittautui monipuoliseksi, sillä safaripaikan, museon, vanhan kalastajakylän ranta-aittojen, rantaravintolan ja vierasvenesataman lisäksi pitkän vierasvenelaiturin toisesta päästä pilkotti kokonainen leirintäalue. Mieli olisi tehnyt kävellä sinne asti tutkimaan paikkoja, mutta viileä tuuli alkoi tuntua luissa ja ytimissä asti, ja nälkäkin alkoi jo ilmoitella olemassaolostaan.
Koska rannassa oleva Gastropub Bodegakaan ei ollut auki, niin meidän ei auttanut muu kuin palata parkkipaikalla odottavalle autolle ja lähteä etsimään ruokapaikkaa jostain muualta. Ja jostain muualta se todellakin olisi hyvä löytää, sillä olimme edelleen Eckerön kunnassa.
Satamasta poispäin ajaessamme en voinut olla miettimättä, että tänne ajan ja sään kuluttamien harmaiden ranta-aittojen ja silkkisensileiden kallioiden luokse olisi mukava palata joku kesä viettämään aikaa muutamaksi päiväksi ja näkemään, miten nyt niin harmaa maisema herää eloon aurinkoisena päivänä.
Jatkoa seuraa nopeammin kuin arvaatkaan… 😉
Laiskan Naisen elämää 