Työpöydälläni on joulusta asti ollut kortti, jonka sain ex-kollegoilta läksiäislahjan mukana. Kortti oli osuvasti valittu, sillä sen teksti ei katso menneeseen, vaan eteenpäin. Kortin tekstistä ”and so the adventure begins” tulikin voimalauseeni.
Vaikka tuossa kohtaa olin vielä syvällä uupumuksen syövereissä, niin uusi aika ja uudet seikkailut olivat jo alkaneet, ja tämä teksti sopi paremmin kuin hyvin voimalauseekseni.
Itse kortti sai paikan makuuhuoneen ikkunan alla olevan työpöytäni kulmalta. Joka aamu herätessäni näin ensimmäisenä kortin teksteineen – joka aamu alkoi uusi seikkailu.

Tänään kesken WordPress -koulutuksen silmä hakeutui Teamsistä koneen vieressä olevaan korttiin, jonka sydämet, pilkut ja hevosenkengät hohtivat auringonvalossa kultaisina kilpaa adventure -sanan kanssa. Olin juuri hetkeä aikaisemmin kertonut esittelyvuorollani muille koulutukseen osallistujille blogistani ja mitä uutta tulin koulutuksesta hakemaan.
Siinä korttia katsellessani juolahti mieleeni ensimmäistä kertaa, että kortissa olevan sanan ”begins” voisi vetää yli ja kirjoittaa tilalle ”continues”.
Aurinko paistoi ikkunan takaa suoraan siihen, missä istuin. Laitoin hetkeksi silmät kiinni ja makustelin sanaa continues, jatkuu. Tuntui hyvältä ajatella, että seikkailu ei enää ala, vaan että se on ollut jo hyvän aikaa käynnissä ja jatkuu edelleen: ”and so the adventure continues”.

Mieleeni laskeutui syvä rauha. Koko maailma näytti yhtäkkiä olevan harmoniassa. Jotenkin tiesin siinä iltapäivän auringossa koulutusta seuratessani, että tässä seikkailussa oli alkanut uusi vaihe ja uusi aika. Hieman surullisena tajusin myös, että minun oli tullut aika siivota kortti pois pöydältä ja löytää itselleni uusi voimalause.
Vielä en tiedä mihin tämä seikkailun vaihe vie ja mistä se uusi voimalauseeni putkahtaa esiin, mutta matkalla ollaan uteliaana ja vastaanottavaisena.
Kortti sujahti äsken kirjekuoreen, jossa sen sain. En raaskinut viedä sitä vielä muiden korttien joukkoon korttien lepolaatikkoon, vaan laitoin sen työpöydän laatikkoon, toistaiseksi ja varmuuden vuoksi.
Jos epäusko itseeni iskee päälle lähiaikoina, kuten se tapaa välillä tehdä, niin kaivan kortin esille muistuttamaan miten pitkälle tässä seikkailussa olen jo tullut.
❤
