Sitruunainen mustapippuri-tonnikalapasta

Viime syksyn leipomisinnostukseni jatkumoksi sain alkutalvella inspiraation vuosien tauon jälkeen alkaa etsimään ja testaamaan itselleni uusia sekä helppoja ja edullisia ruokaohjeita arjen ruokalistan vaihteluksi. Kriteerinä oli edellä mainittujen lisäksi tietysti ruoan maukkaus.

Tähän mennessä olen ehtinyt testaamaan linssikeittoa, sitruuna-kanapastaa sekä tonnikalapastaa. Näistä kolmesta kokeilusta linssikeitto ei ollut lähelläkään parhainta maistamaani tai tekemääni, ja sitruuna-kanapastan kana on paistunut vähän liian kuivaksi jo pariin kertaan. (Ei pitäisi koskaan puhua puhelimessa samalla, kun tekee ruokaa – vika ei tietenkään ole kokin paistotaidoissa, heh. 😉 ) Tonnikalapastasta sen sijaan tuli niin hyvää, että sen ohjeen haluan nyt jakaa teillekin.

Jos elämä tarjoaa sitruunoita, niin tee niistä ihanaa ruokaa

Olin itse asiassa etsinyt hyvää tonnikalapastan ohjetta jo pidempään. Juuri tuossa kohtaa talvea etsin lisäksi ohjetta, johon voisin hyödyntää sekä sitruuna-kanapastakokeiluista kaappiin jäänyttä sitruunaa, että uuden vuoden jäljiltä jääneitä minijuustokiekkoja.

Sattumalta, eli googlettamalla tonnikalapastan, törmäsin Tiskivuoren Emännän blogiin ja helpon tonnikalapastan ohjeeseen (linkki: http://www.tiskivuorenemanta.fi/2021/08/helppo-tonnikalapasta/ ). Pasta vaikutti nimensä mukaisesti todellakin helpolta tehdä. Totesin, että saisin upotettua pastaan kätevästi minikiekoista mustapippurijuuston ja lisäksi myös kaapissa lojuvan puolikkaan sitruunan.

Ja eikun tuumasta toimeen, eli testaamaan, tai oikeastaan versioimaan, sillä minulta puuttui reseptissä olevan 100 gramman juustokiekon lisäksi myös ruohosipulia. Lisäksi reseptissä oli käytetty omaan makuuni aika reilusti sipulia ja valkosipulia, joten vähensin myös niiden määrää. Kermana käytin 10 % ruokakermaa ja tonnikalana Pirkan tonnikalapalat vedessä (tonnikalaa 150 g) . Ja tämmöinen versio siitä sitten tuli:


AINEKSET (kahdelle)

150 – 180 g pastaa, esim. fusilli
1 kelta- tai punasipuli
1 – 2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita tai muuta paistamiseen tarkoitettua rasvaa
1 prk tonnikalapaloja vedessä (HUOM! tonnikalan määrä purkissa vaihtelee tuotemerkeittäin)
20 g mustapippurijuustokiekko tai 20 g pala isosta juustokiekosta
2 dl ruokakermaa (kermaa voi olla 2,5 dl, jos tonnikalaa ja pastaa on enemmän)
1/2 sitruunan mehu
suolaa pastaan ja pieni ripaus kastikkeeseen
1 rkl kapriksia valmiin annoksen päälle (halutessasi)

TEE NÄIN

  1. Laita pastavesi kiehumaan.
  2. Kuori ja pilko sipulit sekä purista puolikkaasta sitruunasta mehu.
  3. Lisää sipulit pannulle paistumaan sulan rasvan sekaan. Kuullota sipulit läpikuultaviksi miedolla lämmöllä, älä anna ruskistua.
  4. Tässä vaiheessa pastavesi varmaan jo kiehuu, joten lisää siihen suolaa sekä haluamasi määrä pastaa kahdelle hengelle. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
  5. Lisää pannulle kuullotettujen sipulien sekaan ylimääräisestä vedestä valutettu tonnikala ja sekoita.
  6. Kaada pannulle ruokakerma ja heitä perään mustapippurijuusto. Sekoita juusto hyvin kastikkeen sekaan ja anna kastikkeen kiehahtaa.
  7. Sekoita kastikkeeseen puolikkaan sitruunan mehu ja mausta tarvittaessa ripauksella suolaa.
  8. Ota kastike pois levyltä ja sekoita keitetty pasta kastikkeen sekaan, lisää (halutessasi) päälle kaprikset ja nauti.

Jos kastike maistuu liian miedolle, niin voit lisätä kastikkeeseen mustapippurijuustoa tai ripauksen mustapippurirouhetta. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen myös sitruunan kuorta makua antamaan. Raasta sitruunan kuori ennen mehun puristamista, ja itse sitruuna kannattaa tietysti pestä hyvin lämpimällä vedellä ennen raastamista.

Ensimmäisessä kokeilussani käytin edellä mainittuja Pirkan tonnikalapaloja vedessä. Tonnikalan määrä suhteessa ruokakermaan hieman yllätti, joten seuraavan kerran, kun tein kastiketta Pirkan tonnikalapaloista, niin lisäsin hieman ruokakerman määrää. Tällöin kastiketta jäi omaan makuuni juuri sopivasti myös pastan imaistavaksi.

Mustapippurijuusto antoi kastikkeeseen todella hyvän maun ja mielestäni 20 g oli juuri sopiva määrä tuomaan täyteläisyyttä ja pippurin makua. Lopuksi lisätty sitruunan mehu toi kivan pienen kirpakkaan lisän kastikkeen makuun. Itselläni on menossa joku sitruunavillitys, ja sitruunoita on ollut kaapissa koko alkuvuoden ajan, joten oli luontevaa kokeilla lisätä sitä myös tähän tonnikalapastaan.

Pastaan saa kivasti väriä lisäämällä päälle jotain tuoretta yrttiä tai ruohosipulia

En ole aiemmin juurikaan pitänyt tonnikalapastasta, mutta se on tainnut johtua siitä, etten ole saanut hyvää tonnikalapastaa. Tämä pasta vei kielen mennessään, eikä kahden hengen annoksen hintakaan päätä huimannut: hinnaksi tuli noin 5,50 eur.

Ruoan valmistamiseen meni noin 20 – 25 minuuttia, ja gluteenittoman siitä sain käyttämällä gluteenitonta pastaa. Tiskivuoren Emännän helpon tonnikalapastan ohje oli siis erittäin hyvä löytö, kun sain räätälöityä siitä helposti juuri itselleni sopivan ruoan.

Aion pian kokeilla myös lähempänä alkuperäistä ohjetta olevaa versiota ruohosipulilla ja hieman isommalla määrällä mustapippurijuustoa. Tapanani on ollut käyttää ruoissa melko reilusti mustapippuria, mutta näin vanhemmiten on täytynyt alkaa antaa vähän armoa sisuskaluilleen, joten en ihan heti uskalla laittaa kastikkeeseen koko 100 g pläjäystä tymäkkää mustapippurijuustoa.

Kylläpä tulikin nälkä tätä ohjetta kirjoittaessa. Onneksi kaapista löytyy taas mustapippurijuustoa: tiedän mitä tässä huushollissa kokataan huomenna.


Vinkki: Jos kaappiin on jäänyt tuorejuustoja, jotka sopivat yhteen tonnikalan kanssa, niin niillä voi hyvin korvata mustapippurijuuston. Itse varioin ohjetta Valkosipuli & yrtit -tuorejuustolla (Rainbow), jota laitoin kastikkeeseen suunnilleen puolen rasian verran, eli noin 100 g. Tuoreen valkosipulin jätin kokonaan pois, koska tuorejuustossa oli valkosipulia. Lisäsin kastikkeeseen myös 1,5 tl mustapippurirouhetta. Tonnikalana minulla oli tässä versiossa Rainbow:n tonnikalapaloja vedessä (purkissa 105 g tonnikalaa).

Tämä versio maistui jostain syystä kalaisammalta. Ehkä se johtui erimerkkisestä tonnikalasta, tai ehkä valkosipuli-yrtti -tuorejuusto korosti tonnikalan makua, kun mustapippurijuusto taas hieman häivytti sitä alleen. Sitruunamehu sopi tähänkin versioon erinomaisesti. Hinnaksi tälle versiolle tuli noin 4,00 eur.