Laiskan naisen keittiössä jätetään kokkaushommat vähemmälle ja opetellaan elämään rennosti ilman suorituspaineita arjen pienistä suurista iloista nauttien
Tulin vain pikaisesti toivottamaan teille blogin lukijoille kaikkea hyvää alkaneelle uudelle vuodelle 2026 sekä kertomaan, että kässäkoulun matka jatkuu pian.
Hyvin alkanut kirjoitusputki katkesi, kun joulu pääsi yllättämään. Tänä vuonna tonttupajalla syntyi jopa pieni paniikki, kun kalenterista uhkasivat päivät loppua kesken flunssan vielä pukatessa päälle pahimmoilleen juuri joulun alla.
Joulunaika onkin minulla mennyt kokonaan ihan vaan levätessä ja voimia kerätessä. Leffoja on tullut katsottua enemmän kuin koskaan ja suklaata syötyä vähemmän kuin koskaan, kiitos tukkoisen nenän.
Täällä sohvalla suklaavajeessa lojuessa päätin, etten tee tällekään vuodelle mitään lupauksia, enkä halua tällä kertaa tehdä mitään koostettakaan viime vuodesta, kuten yleensä olen tehnyt. Viime vuosi oli sen verran raskas, etten jaksa sitä muistella muuten kuin kesäretkien muodossa, joista kirjoittelen tänne blogiin myöhemmin. Uudenvuodenlupausten ja vuosikoosteen sijaan olen miettinyt muutamia tavoitteita tälle vuodelle.
Karusellin kyyti jäi kokematta joulun alla – tänä vuonnauusi yritys
Ensimmäinen tavoite tälle vuodelle on ehkä helpommin kirjoitettu kuin tehty, eli yrittää vältellä flunssia. Tämä ei taida kyllä taida onnistua muuten kuin eristäytymällä muusta ihmiskunnasta. Toinen tavoite tälle vuodelle on kirjoittaa blogia enemmän, ja kolmas on ehtiä lukemaan enemmän. Neljäs tavoite on sekin jotain enemmän, eli ulkoilla ja liikkua enemmän. Viime vuoden loppupuolella en ehtinyt, tai päässyt, edes lenkkeilemään kertaakaan, ja sitä puuhaa on kyllä ollut todella ikävä.
Viides juttu tälle vuodelle, jonka asetin ihan tavoitteeksi, on käydä konsertissa Musiikkitalossa. Tämä on ollut mielessä niin kauan kuin Musiikkitalo on ollut pystyssä Helsingissä, mutta asia on jäänyt tähän asti ajatuksen asteelle. Päätin, että nyt on tullut aika toteuttaa tämä haave, eikä tyytyä enää vain kuuntelemaan konsertteja lineaarisesta, eli perinteisestä, televisiosta.
No niin, eipä tästä nyt ihan pikainen toivotus tullutkaan, ja on minulla vielä muutama muukin tavoite tälle vuodelle – yllätys, yllätys – mutta niistä enemmän joskus myöhemmin. Sen verran vinkkaan, että yhden tavoitteen avainsana on savi. 😉
Toivottavasti tuo minun toinen tavoitteeni toteutuu tänä vuonna ennemmin, eikä myöhemmin, ja pääsen pian kertomaan lisää käsityö- ja muotoilukoulun puuhista. Siihen asti mukavaa alkuvuotta ja kuulumisiin!
❤
Minusta haaveet pitävät ihmisen pinnalla elämän tyrskyissä ja antavat potkua ja sisua arjessa. Olenkin ollut koko ikäni aivan parantumaton haaveilija, ja se on ehkä myös osaltaan auttanut minua selviytymään elämän vaikeuksien keskellä. Mites siellä, haaveiletko, pieniä tai suuria? Oletko ajatellut toteuttaa jonkin pitkään haaveilemasi asian tänä vuonna?
Päätin toissapäivänä, tiistaina tammikuun 30. päivä, olla reipas ja ottaa päivän projektiksi tämän vuoden ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen, mutta matkaan tuli hieman haasteita pitkän tauon jälkeen, eli tietysti jälleen taistelin tekniikan kanssa, kuten viime tammikuussakin. Ehkäpä otan tästä nyt opikseni sen, että muun muassa selainten päivitykset kannattaa tehdä ajallaan, niin saa esimerkiksi oman bloginsa sekä blogialustan olennaiset työkalut ja valikot näkyviin.
Mutta tosiaan, kirjoitustaukoni oli jälleen pitkä. Viime marras-joulukuun vaihteessa olin jossain positiivisuuspuuskassa yltiöoptimistinen ajankäytön ja omien resurssieni suhteen, mutta niinhän siinä kävi, että joulukuu yllätti jälleen nopeudellaan, enkä ehtinyt kirjoittamaan joulukuussa yhtä blogijuttua enempää. Osasyyllinen kirjoitustaukoon oli myös koko viime syksyn sekä alkutalven jatkunut puolikuntoinen olotila ja tautikierre, jonka vuoksi pää on ollut näihin päiviin saakka aika lailla tyhjä muista kuin työhön ja akuutteihin arkisiin askareisiin liittyvistä ajatuksista. Yritä siinä sitten kirjoittaa jotain järkevää.
Onneksi olo on nyt päivien pidentyessä alkanut olla pirteämpi, ja energiaa on töiden jälkeen muuhunkin kuin sohvalla makoiluun, kirjoittaa nainen, joka tunti sitten nousi sohvalta ylös kolmen tunnin lepäilyn jälkeen. (Kello on nyt 22.09.) Mutta tämä lepäily selittyy helposti viime yön lyhyehköiksi jääneillä unilla: valvoin ja jännitin koko alkuyön hajoavatko ja tippuvatko parvekelasit alas kovassa tuulessa.
Kesän odottaminen alkoi tänään, 1. helmikuuta– Billnäs on mukana tulevankin kesän retkikohteissa
Perinteiseen tapaan ajattelin näin vuoden aluksi summata vähän viime vuotta. (Juu, juu, helmikuu alkoi juuri, mutta joillekin helmikuu on vuoden alku.) Tällä kertaa viime vuoden läpikelaaminen on tuntunut jotenkin erityisen hankalalta, koska loppuvuoteen liittyy omassa mielessäni niin paljon negatiivisia tuntemuksia sairastelusta johtuen, mutta myös vanhenemisesta – menossa on ollut oman tähänastisen elämäni pahin ikäkriisi. Ja jos mietit paljonko täytin, niin vastaus on tietysti 35, nyt ja aina. 😉
Luin ennen tämän tekstin aloittamista vuoden takaisen juttuni toissa vuodesta 2022, ja totesin, että aika lailla samalla kaavalla viime vuosikin meni sairasteluja myöten: vuosi alkoi jollain taudilla ja kässäkoululla, töissä opettelin uusia asioita, kesä meni väsyneenä retkeillessä ja syksyllä iski tautikierre juuri, kun tunsin päässeeni voitolle uupumuksesta. Viime syksy oli kyllä paljon hirveämpi kuin vuoden 2022 syksy koronoineen. Ehkä joskus myöhemmin kerron tarkemmin mitä tapahtui, tai siis varmasti kerron, mutta vielä ei ole sen aika.
Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä enemmän viime vuoden hyviin asioihin vähän samaan tyyliin kuin vuosi sitten listasin vuoden 2022 parhaimpia asioita. Asiat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, eikä alla olevassa listassa ole läheskään kaikki kivat asiat viime vuodelta, vaan lähinnä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä mieleen pulpahteli hyvin sekavassa järjestyksessä.
vuoden 2023 top 5 -juttuani
1Tuftaaminen ja rautalankatyöt – eli kässäkoulun jutuilla mennään jälleen. Näitä tekniikoita harjoittelimme kässäkoulussa viime vuoden alkupuolella huovutuksen lisäksi, ja itselleni suurena yllätyksenä pidin molemmista tekniikoista todella paljon. Ne vaativat aika paljon tarkkaavaisuutta muun muassa välineiden (teräviä – laastareita tarvittiin) ja materiaalien puolesta, mutta molemmat tekniikat sekä rauhoittivat että rentouttivat, koska oli pakko sulkea mielestä pois kaikki muu ja keskittyä täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Jatkan varmasti näiden molempien harjoittelua jossain kohtaa tulevaisuudessa.
Sorminäppäryys, kärsivällisyys ja sitkeys – niillä on tätä puuta taivuteltu
2Tassukaveri, joka tuli viime keväänä läheisen perheeseen tuomaan iloa, hupsuutta ja rakkautta valloittavalla persoonallaan ja söpöllä ulkonäöllään. Onnekseni olen päässyt harjoittelemaan hoitotätinä olemista silloin tällöin, ja saattaapa olla, että joku on kietonut hoitotädin pienen karvatassunsa ympärille. Tassukaverin myötä on itselle avautunut aivan uudenlainen maailma ja ymmärrys koiranomistajia kohtaan. Koirakuumettakin tassukaveri on tietysti kasvattanut, mutta lemmikin hankkiminen on sellaisen hetken juttu, kun tiedän, että minulla on riittävästi aikaa huolehtia koirasta.
3Maalaaminen, jota kokeilin yhdellä akryylimaalauskurssilla viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni. (Koulun kuvaamataidon tunteja ei oteta lukuun tässä kohtaa.) Maalauskurssi oli minulle totaalinen hyppy mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä en ollut koskaan aiemmin perehtynyt akryyliväreillä maalaamiseen, saatikka abstraktiin maalaamiseen, jota kurssilla harjoittelimme, enkä myöskään koe olevani taiteellisesti lahjakas.
Halusin kuitenkin kokeilla viime keväänä jotain sellaista tekemistä, joka oli minulle paitsi ihan uutta, niin myös sellaista, jossa tiesin olevani korkeintaan keskinkertainen. Tuntui, että suorittaja-minäni oli hyvä nähdä ja kokea, ettei kaikkea tarvitse aina osata tai tehdä täydellisesti, ja silti asiasta voi kokea iloa ja tyydytystä. Ja kuinkas kävikään – hurahdin akryylimaalaamiseen ihan täysin. Kävin viime syksynä vielä yhdellä viikonloppukurssillakin. Nyt odotan kevättä, jolloin minulla toivottavasti on taas aikaa keskittyä hetkeksi akryyliväreillä maalaamisen saloihin.
4Kohtaamiset ja tekemiset ystävien sekä läheisten kanssa, joista onneksi pääsin nauttimaan etenkin viime kesänä. (Syksyhän menikin sitten sairastellessa ja tapaamisia peruutellessa.) Ehkä näiden kohtaamisten vuoksi näin jälkeenpäin tuntuu, että viime kesänä paistoi koko ajan aurinko. Ei se ihan niin tainnut olla reaalimaailmassa, mutta tuo tuntemus kertonee sen, miten paljon nämä kohtaamiset merkitsivät, miten paljon iloa ne toivat elämään ja miten ihania muistoja niistä jäi.
Ystävän kanssa ollaan jo monena kesänä retkeilty Iittalaan naivistien näyttelyyn
Näitäkin maalauksia katsoo nykyään hieman eri silmin kuin ennen maalauskursseja
5 Työ nousee jälleen listalle, kuten vuosi sitten, ja jos mietit, että miksi, niin minäpä kerron. Viime vuonna vaihdoin työtehtäviä kahdesti, ensin maaliskuussa ja sitten uudelleen syys-lokakuussa. Oli aika rankkaa opetella vuoden sisällä kaksi uutta työtehtävää, tai jälkimmäinen on vielä prosessissa, mutta hitsin kivaa se on kyllä ollut. Molemmissa olen päässyt käyttämään itsestäni uusia, tai enemminkin vähän uinuneita tai unohtuneita puolia, ja oppinut paljon kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista.
Maaliskuisen tehtävänvaihdoksen myötä vaihdoin myös toimipistettä, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli oli se, että työmatka piteni ja hyvä Prisma jäi entisen toimipisteen viereen. (Ruokakaupalla on väliä.) Hyvä puoli taas oli se, että pääsin takaisin tutuille kulmille, missä olen viettänyt suurimman osan elämästäni viimeisten reilun 20 vuoden ajan, sekä se, että jouduin kohtaamaan paljon uusia ihmisiä paitsi uudessa toimipisteessä niin myös työmatkoilla.
Uupumuksen vuosina minusta tuli hieman ihmisarka monen negatiivisen kokemuksen lopputulemana, eikä korona-ajan eristyneisyys mitenkään kannustanut pyrkimään siitä pois. Päinvastoin, korona-aika antoi minulle paitsi tilaisuuden toipua rauhassa uupumuksesta, niin myös tilaisuuden olla ihan vaan rauhassa, jatkuvan arvostelun ja kuonanheittämisen ulottumattomissa, ja säilyttää näin mielenrauhani ja kasvaa takaisin omaksi itsekseni. Viime vuonna aloin kuitenkin olla jo niin vahva fyysisesti, että oli aika päästää lopullisesti irti arkuudesta ja alkaa taas kunnolla tutustua uusiin ihmisiin. Ja hitsin kivaa sekä antoisaa on kyllä sekin ollut. (Just nyt tuntui pieni onnenhypähdys sydämessä.)
lupaan, etten lupaa mitään
Tämmöinen lista siis pulpahti mieleeni tällä kertaa. Tässä taisi tulla aika monta sellaista asiaa, joista en ole aiemmin täällä blogissa maininnut mitään. Olin aikeissa lisätä listalle myös keittiöhommelit, mutta sitten päätin, että kerronkin aiheesta enemmän jonkin toisen postauksen yhteydessä. Jotain olen tainnut kertoa postauksissa syksyllä heränneestä leipomisvimmastani jo viime vuoden puolella, mutta vihjaan sen verran, että tapahtui muutakin ja talous liittyy vahvasti asiaan.
Olen muistaakseni aiemmin tässä kohtaa kertoillut vähän millaisia juttujen aiheita on mieleen tullut ja mistä olen ajatellut seuraavaksi kirjoittaa, mutta nyt en poikkeuksellisesti kerro yhtään mitään tuon yllä mainitsemani lisäksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tuntuu, ettei mikään ikinä mene tämän blogin osalta kuten suunnittelen tai haluan. Sen vuoksi tein itselleni yhden ainokaisen uuden vuoden lupauksen, ja se oli se, että lupaan, etten lupaa täällä blogissa enää yhtään mitään. (Kylläpä muuten stressi helpotti, ja nyt tietysti palan halusta aloittaa seuraavan tekstin kirjoittamisen, hahhah – kuinkas tässä näin kävi.)
Tulevana kesänä olisi mukavaa päästä jälleen tämän järven rannalle
Itse asiassa en ole muutenkaan enää vuosiin tehnyt lupauksia uudelle vuodelle, vaan asettanut joitakin tarkkaan harkittuja tavoitteita sekä miettinyt muutamia kivoja asioita, joita haluaisin toteuttaa vuoden aikana. Tuolla yläpuolella Top 5 -listalla tulikin yksi asia mainittua, eli maalaamisen jatkaminen. Toinen asia, jonka tässä voin mainita, on ehkä ennemminkin toive kuin tavoite, ja se on se, että saisin olla tänä vuonna enemmän terveenä kuin sairaana.
On todella kurjaa sairastaa, koska se paitsi aiheuttaa sairauspoissaoloja töistä tai työpaikalta, kiitos etätöille, niin myös rajoittaa elämän neljän seinän sisälle ja eristää muista ihmisistä etenkin, jos sairastelu on jatkuvaa ja pitkäaikaista. Itselläni sairasteluun liittyi viime syksynä myös tekijöitä, joille en mahtanut mitään, joten tälle vuodelle olenkin toivonut, että karma ja universumi ottavat koppia ja hoitavat homman edukseni – kiiiitos.
Lähiaikoina tahtoisin toteuttaa niinkin ”suuren” unelman kuin päästä ihan tavalliselle ja arkiselle kävelylenkille työpäivän jälkeen, terveenä. En edes muista milloin viimeksi olen vetänyt verkkarit ja lenkkitossut jalkaan, ja vain nauttinut kävelyn rytmistä raikkaassa ilmassa.
Toivottavasti sinulla oli parempi vuosi 2023 kuin minulla, tai sairastelua lukuun ottamatta minulla kyllä oli ihan hyvä vuosi, ja toivottavasti tämä vuosi 2024 on vielä edellistä parempi, kaikki jäljellä olevat yksitoista pitkää kuukautta. Maailmantilanteesta huolimatta muistetaan tavoitella asioita ja toteuttaa unelmia ja haaveita tänäkin vuonna, niitä ihan pieniäkin – se on elämää se.
Kuulumisiin! ❤
Oli muuten todella mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä viikko sitten, etten osaa enää tuottaa pidempää tekstiä ja olen varmaan dementoitumassa, vaikka vasta täytin sen 35 vuotta 😉 , mutta ehkä tämä tästä taas lutviutuu, kun vähän harjoittelee, ja saan olla terveenä.
Jouduin julkaisemaan jutun vähän puolivalmiina viime yönä, ettei vaan rimakauhu iske ja koko postaus jää julkaisematta, ja kävinkin juuri hieman hiomassa rakennetta sekä tekstiä. Eli jos luit tämän aiemmin tänään, niin hieman on muutoksia tullut sen jälkeen.
Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?
Niin tuli tämäkin projekti päätökseensä, ja aivan erilaisissa tunnelmissa ja lopputulemissa kuin mitä olisin huhtikuussa projektia aloittaessani voinut edes kuvitella.
Viimeinen osuus projektistani, eli kolmannen FitFarmin neljä viikkoa kestävän verkkovalmennuksen testaaminen, ei mennyt yhtään niinkuin olin etukäteen ajatellut, mutta joskus olosuhteet vain ovat sellaiset, että niille joutuu antamaan periksi. Minä taivuin helteen alla.
Viikkokausien helteestä on seurannut väsymystila, joka on ollut itselle aivan uutta ja hieman musertavaakin. Yöt olen saanut nukuttua aika hyvin, mutta seitsemän, tai edes kahdeksan tunnin yöunien jälkeen olo ei ole ollut yhtään levännyt. Tuntuu, että sydän takoo kuin toiseksi viimeistä päivää ja koko kroppa käy kierroksilla, ja niinhän se varmaan tekeekin itseään jatkuvasti, 24/7, jäähdyttäessään.
Aurinko keikkui hetken sillan päällä ennen kuin humpsahti mereen
Viimeiselläkin verkkovalmennusviikolla päivät kuluivat Tiny Waist-valmennuksen sijaan Urapolku-valmennuksessa. Aamuyhdeksästä iltapäivään asti pääasiassa istuin sisällä ja ajattelin, kuuntelin ja keskustelin, sekä imin tietoa, ajatuksia ja ideoita kuin sieni. Kroppa ei paljon liikkunut, mutta aivoissa kävi melkoinen kuhina.
Valmennuksen päätyttyä jouduin joka päivä pitämään lepohetken vaakatasossa, välillä sikeästi päiväunia vedellen, eikä treenaaminen tullut mieleenkään. Tai kyllä se mieleen tuli, mutta kroppa huusi: EI, EI ja EI! En siis tehnyt yhtään treeniä 12. ja viimeisellä projektiviikollani, vaan keskityin selviämään helteessä.
Viikonloppuna pääsin onneksi hetkeksi pois kotinurkkien kuumuudesta, kun lähdin kyläilemään ja viettämään iltaa Helsingin rantamaisemiin. Samalla reissulla pääsin pulahtamaan meren vilpoisiin aaltoihin, ah. Kunpa se onnistuisi näillä helteillä useamminkin.
Koska tein koko neljän viikon Tiny Waist-valmennuksesta vain yhden Core-treenin ensimmäisellä valmennusviikolla, niin en pysty arvioimaan tätä valmennusta. Sen yhden ja ainoan treenikerran perusteella jos jotain pitäisi kommentoida, niin sanoisin, että Tiny Waist-valmennus oli minulle liian raskas. Tämä valmennus vaatii parempaa kuntoa kuin mitä omani on tällä hetkellä.
Valmennuksen materiaali on käytössäni vielä tämän ja ensi viikon ajan, ja toivonkin jälleen kerran, että jaksaisin tehdä edes pari harjoitusta muutamana aamuna, kun arkiaamutkin nyt vapautuvat muuhun toimintaan Urapolku-valmennuksen loppuessa.
Kahden muun tekemäni valmennuksen, Kehonhuolto sekä Rapakunnosta eroon 30 päivässä, arvioinnit löytyvät postauksista viikkojen neljä ja kahdeksan kohdalta, mutta sen verran voin lyhyesti sanoa, että pidin näistä verkkovalmennuksista ja niiden toteutustavasta ja voin lämpimästi suositella molempia.
Jokaisen valmennuksen ohjeet olivat selkeitä ja helposti seurattavia, ja liikkeisiin annettiin vaihtoehtoisia tapoja tehdä ne. Valmentajat olivat videoilla iloisia, rauhallisia ja kannustavia. En varmaan voi liikaa toistaa tätä lausetta: tunsin olevani hyvissä käsissä.
Kaikille tämmöinen treenimuoto ei tietenkään toimi, mutta minulle tämä on ollut mieleinen tapa treenata. Aikaa ei ole kulunut matkoihin, ja olen saanut tehdä harjoitukset itselleni sopivana ajankohtana, ja jopa kyläillessä.
MITÄ JÄI KÄTEEN NÄISTÄ 12 VIIKOSTA?
Kävin lukemassa kaikki postaukseni tästä projektista ja poimin postauksista muutamia asioita.
Ensimmäisessä postauksessa olin kirjoittanut haasteesta löytää sopiva ja tarpeeksi rauhallinen ajankohta valmennusten aloittamiselle. Talvella valmennukset ostaessani olin melko pian joutunut unettomuuden loukkuun, ja siihen perään ja päälle olin aloittanut monta iltakurssia, jotka veivät aikaa ja voimia. Sopiva ajankohta projektin aloittamiseen löytyi vasta huhtikuussa iltakurssien loputtua.
Valmennuksiin kannattaakin valita ajankohta, jolloin sekä kalenterissa että elämässä on tarpeeksi tilaa, ja itsellä riittävästi aikaa ja energiaa treenaamiseen. Näissä FitFarmin valmennuksissa oli se hyvä puoli, että aikaa yhteen treeniin meni lyhimmillään vain vajaat 20 minuuttia. Saman ajan kuluttaa helposti huomaamattaan esimerkiksi somettaessa.
Haasteita omaan treenaamiseeni olivat matkan varrella tuoneet muun muassa allergiaoireet, koronarokotus ja jumissa oleva yläselkä, ja myös vielä vaiheessa oleva uupumuksesta toipuminen. Niistä huolimatta olin kuitenkin jaksanut ja pystynyt tekemään ainakin yhden lenkin ja yhden treenin joka viikko. Siksi harmittaakin, että näiden viimeisten projektiviikkojen riesaksi piti tulla näin lämmintä. Helle tuntuu rasittavan kroppaa aivan eri tavalla ja paljon rankemmin kuin edellä mainitut haasteet (poislukien uupumus, joka painii ihan omassa sarjassaan).
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa – rakastaminen on hyvä aloittaa itsestään
Treenejä aloittaessani määrittelin tavoitteikseni löytää säännöllinen rytmi liikkumiseen, saada lisää liikkuvuutta kroppaan ja saada kadonnut vyötärö takaisin. Näistä ei kyllä mikään ole toteutunut (ellei säännöllisen epäsäännöllistä treenirytmiä lasketa säännölliseksi, hahhah). Kun luin vanhoja postauksia, niin niistä nousikin esiin aivan erilaisia asioita, eli sellaisia, joita en ollut älynnyt tavoitella, mutta jotka olivat loppujen lopuksi juuri niitä, joita tarvitsin ja joita olisi pitänyt ymmärtää tavoitella.
Ensimmäisen projektiviikon aikana olin katsonut Kotikulmat kuntoon -sisustus- ja remonttiohjelmaa, ja napannut sieltä motoksi projektilleni: ”Kaiken tämän kuonan alta löytyy upea runko.” Itselleni oli selvää, että tämä tarkoitti paitsi fyysistä, niin myös mentaalista puolta.
En pohtinut silloin sen tarkemmin, että mitä motto mentaalisella puolella konkreettisesti voisi tarkoittaa. Vasta viikkoja myöhemmin tajusin, että alitajuntani oli työskennellyt ahkerasti lenkkien ja muiden treenien aikana, ja olin liikunnan ilon löytämisen lisäksi saanut puhdistettua päästäni kaikkea sinne kertynyttä ylimääräistä roinaa, sekä energiaa vievää ja pahaa oloa tekevää painolastia.
Neljännellä projektiviikolla huomasin, että kroppani ei mennyt enää uupumuksen vuosilta tuttuun taistele tai pakene -stressireaktioon, kun tein kehonhuoltoharjoituksia. Stressireaktio esiintyi projektin edetessä yhä harvemmin ja harvemmin. Ymmärsin siitä, että kroppani toipuminen uupumuksesta eteni koko ajan, ja että se sieti aiempaa enemmän ihan tavallista ja normaalia rasitusta, kuten liikuntaa, menemättä paniikkiin.
Helteillä heitetään lenkkarit nurkkaan ja sujautetaan sandaalit jalkaan
Toukokuussa olivat tulleet ensimmäiseet helteet, ja se oli koetellut itsekuria. Onneksi olin ymmärtänyt, että siinä kohtaa tarvittiin armollisuutta itseä kohtaan, aivan kuten nytkin näiden helteiden keskellä.
Kun on toipumassa uupumuksesta, niin ei ole mitään järkeä lähteä ajamaan itseään piippuun helteessä treenaamisella vain sen vuoksi, että on joku oma vapaaehtoinen projekti menossa. Luulen, että tässä kohtaa olin oppinut entistä enemmän kuuntelemaan mitä kehoni minulle kertoo ja myös toimimaan sen mukaan.
Nämä yllä mainitut asiat ovat mielestäni erittäin täydellisiä asettamattomia, mutta toteutuneita tavoitteita. Oikeastaan en olisi voinut paremmin projektissani onnistua, kun asiaa nyt tarkemmin ajattelee. Näiden lisäksi sain liikunnan myötä myös paremmat yöunet.
Seuraavaksi voinenkin lähteä tavoittelemaan niitä projektille ihan aluksi asettamiani tavoitteita, eli löytää säännöllinen rytmi liikkumiseen, saada lisää liikkuvuutta kroppaan ja saada kadonnut vyötärö takaisin. Ja näiden kylkiäisenä toivon tietysti painon laskevan sekä kunnon kasvavan, mutta nämä tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen.
Kesällä parasta on upottaa varpaansa hiekkaan ja olla vaan
Olen päättänyt, että kun sää sallii, niin pyrähdän taas lenkille, ja helteiden päättyessä sekä kodin lämpötilan pudotessa inhimillisemmälle tasolle, aloitan uuden jakson Rapakunnosta eroon 30 päivässä valmennusta. Ostin sen kesäkuussa edellisen Rapakunnosta eroon-valmennuksen päättyessä, koska tykästyin harjoitusohjelmaan. Syksyä varten minulla on ostettuna FitFarmilta myös Kahvakuulatreenit sekä Flow, joka on yhdistelmä joogaa, pilatesta, lihaskuntotreenejä ja rentoutusta.
En malttaisi odottaa, että pääsen taas treenaamaan, sillä niiin hyvän olon liikunta on minulle tuonut kevään ja alkukesän aikana sekä fyysisesti että henkisesti. Tuntuu, että ilman tätä projektia uupumisesta toipuminen olisi vielä vaiheessa. Liikunnan avulla olen myös löytänyt tieni takaisin itseni luokse.
Sydän tallella, myrskyjen koettelema ja aaltojen hiomana, entistä vahvempana
Kaiken sen kuonan alta siis löytyi kuin löytyikin upea runko, jonka varaan voin rakentaa tulevaisuuttani toivottavasti enää koskaan uupumatta ja mahdollisimman pitkään terveenä pysyen.
Olin ajatellut, että olisin ottanut mittoja itsestäni tämän kahdentoista viikon päätteeksi, mutta mittojen ottaminen tässä helteessä ei ehkä olisi se fiksuin idea, koska olo on enemmän kuin hieman turvonnut.
Mittailen sitten joskus, vähän syksymmällä, kun juotu veden määrä ja syöty jäätelön määrä ovat tasaantuneet. 😉 Pääasia kuitenkin on, että helteen tuomasta, suorastaan tainnuttavasta väsymyksestä huolimatta minulla on hyvä olo.
Puoli vuotta on kulunut hurjaa vauhtia, ja vuosi vaihtunut uuteen. Uskomatonta, että on jo vuosi 2021! En olisi vuosi sitten osannut yhtään ennustaa millaisissa tunnelmissa ja missä tilanteessa olen tänään. Niin nopeasti kaikki voi muuttua, kuten olemme moneen kertaan nähneet ja kokeneet erityisesti menneenä vuotena.
Olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että nyt juhlakauden aikana pitäisi pitää vähän lomaa ja keskittyä juhlapyhien viettoon, eikä koko ajan ajatella kaikkia niitä projekteja, joita on kehitteillä, mutta on haastavaa olla miettimättä ja ideoimatta, koska olen niin innoissani tulevaisuudesta ja kaikista edessä aukeavista mahdollisuuksista. Olen sentään saanut pidettyä itseni kurissa ja poissa tietokoneen äärestä yhtä sortumista lukuun ottamatta. Siinä on auttanut eniten se, että olen viettänyt juhlapyhiä läheisteni kanssa höpötellen, pelaten, ulkoillen ja tietysti herkutellen.
Joulu oli hieman erilainen kuin aiemmat joulut, mutta erittäin virkistävä, koska vietin sitä tosiaan muiden ihmisten seurassa, enkä yksin kotona kököttäen, kuten suuren osan vuotta 2020. Vaikka viihdyn yksinkin, niin kyllä toisten ihmisten seura antaa paljon. Aina ei tarvitse edes tehdä mitään erityistä, vaan läsnäolo riittää.
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen aidosti nauttinut tänä jouluna myös niistä hetkistä, kun olen ollut yksin juhla-asuun koristellussa kodissani kynttilöiden ja joulukuusen hämyisässä valossa, ja kun olen vain lojunut sohvalla suklaarasia käden ulottuvilla elokuvia katsellen. Vaikka siivous jäikin tekemättä. Jätin sen kiireen vuoksi aattoaamuun, ja kuinka ollakaan, heräsin aattoaamuna migreeniin. Jokainen migreeniä poteva tietää, että silloin ei siivota tai tehdä mitään muutakaan, kun kohtaus on päällä. Tarinan opetus on ollut se, että joulu tulee ilman lattioiden pesua ja pölyjen pyyhintääkin, kaappien siivoamisesta puhumattakaan. Kunpa muistaisin tämän tulevina vuosinakin.
Minulla oli aikaisemmin tapana vuodenvaihteessa uuden vuoden lupausten antamisen sijaan kirjoittaa niin sanottu tilinpäätös vanhasta vuodesta ja miettiä samalla tavoitteita uudelle vuodelle. Lähestymistapa on ollut näin jälkikäteen ajateltuna aika businessmäinen ja – yllätys, yllätys – suorituskeskeinen. Tavoitteet ovat yleensä olleet mitattavia, kuten pudota painoa 6 kg, säästä x määrä euroja ja nuku vähintään 7 tuntia yössä, joten myös vanhan vuoden tilinpäätös on painottunut suorittamiseen. Olen toki asettanut muunkinlaisia tavoitteita vähän elämäntilanteesta riippuen. Ne ovat liittyneet usein uuden taidon opetteluun, matkoihin, opiskeluun tai ihmissuhteisiin. Tavoitteiden rinnalle olen kirjannut myös haaveita ja unelmia, sellaisia ”vielä jonakin päivänä” -juttuja.
Muutamiin viime vuosiin en ole enää tilinpäätöksiä kirjoitellut, ja tavoitteetkin ovat vaihtuneet päätöksiin ja haasteisiin. Muutama vuosi sitten tein päätöksen, että menen aikaisemmin nukkumaan. Olen iltavirkku, ja ajoissa nukkumaan meneminen on minulle todella haastavaa, koska herään kunnolla vasta illalla, kun pitäisi jo mennä taas nukkumaan. No, tiedätte miten sen päätöksen kanssa on käynyt. 😉
Viime vuodenvaihteessa päätin, että tiputan painoani kesäkuun loppuun mennessä, kilomäärää en enää muista, mutta arvannette miten tämän päätöksen kanssa puolestaan meni. Korona tuli ja käänsi jo alkuvuodesta kaiken päälaelleen, eikä laihduttaminen ollut ensimmäisenä mielessä siinä kaoottisessa tilanteessa. Tärkeämmältä tuntui pysyä terveenä ja hengissä.
Keväällä huomasin, että olenkin laihtunut ihan yrittämättä, koska etätyöskentelyn myötä syöminen oli säännöllistynyt ja jokaviikkoiset – joskus lähes päivittäiset – kahvilakäynnit kakkupaloineen jäivät pois. Myös unen määrä lisääntyi, ja vapaa-ajan rientoihin kuuluivat pitkälti vain kauppareissut kävellen lähikauppaan sekä lenkkeily lähimaastoissa. Jossain kohtaa kesää kävin kaverin vaa’alla ja huomasin kevään lukuisista pannukakkupäivistä sekä kesän jäätelömässäilystä huolimatta olevani 4 kg kevyempi kuin tammikuun alussa – laihduttamista laiskan naisen malliin.
Jokin aika sitten mietin, että pitäisikö tällä kertaa vaihteeksi miettiä ja kirjoittaa kunnon tavoitteet uudelle vuodelle, koska 1.1.2021 lähtien olen aivan uudessa elämäntilanteessa ja uusien haasteiden edessä, ja jotenkin tuntui, että selkeät tavoitteet pitäisivät niin sanotusti koneen käynnissä. Uuden vuoden aatonaattona, lopen uupuneena päivän asiointi- ja ostosreissusta totesin, että ei, nyt en ala kirjoittamaan mitään vuosisuunnitelmaa tavoitteineen, koska alan sitten taas helposti suorittamaan elämää sen sijaan, että antaisin elämän soljua omalla painollaan. Tietyt asiat on joka tapauksessa muutenkin hoidettava, joten turha niistä on mitään väkinäistä tavoitelistaa kirjoittaa.
Eräänä iltana nukkumaan mennessä mieleeni kuitenkin putkahti liuta asioita, jotka innostuin listaamaan:
Nuku riittävästi.
Syö vähemmän herkkuja.
Liiku, ihan sama miten, missä ja milloin, mutta liiku.
Kuuntele itseäsi, ja erityisesti kuuntele mitä kroppa kertoo. Jos kroppa haluaa lepoa, niin lepää, vaikket haluaisi.
Ole joka päivä 15 minuuttia ajattelematta yhtään mitään. Makaa sohvalla tai istu jossain mukavasti ilman yhtään ajatusta, ja keskity vain hengittämään rauhallisesti.
Muista hymyillä peilikuvallesi joka päivä.
Käy optikolla, sillä silmien siristely aiheuttaa ryppyjä. 😉
Soita tai laula joka päivä jotain. Tai ainakin joka toinen päivä.
Älä osta uusia vaatteita, ellet välttämättä jotain tarvitse.
Harrasta asioita, joista nautit, koska elämässä on jo ihan riittävästi pakkoja ja velvollisuuksia.
Mietin mistä ihmeestä juuri tämmöiset asiat tulivat mieleeni, mutta kun kävin läpi tätä listausta, niin huomasin, että tämä kuvastaa lyhyesti ja ytimekkäästi sitä mitä tarvitsen tai en tarvitse elämääni juuri tällä hetkellä. Tavoitelistan sijaan tämä on enemminkin tsemppilista ja muistilista, joka vähän haastaakin. Muutama kirjaamani asia tästä puuttuu – ne on tarkoitettu vain omille silmilleni.
Teetkö sinä uuden vuoden lupauksia tai päätöksiä? Tai onko sinulla tapana tehdä tilinpäätöksen tyylistä analyysiä vanhalta vuodelta ja asettaa selkeitä tavoitteita uudelle vuodelle? Vai teetkö mieluummin haastelistaa tai haavelistaa?
Itse ajattelen, että elämää voi toki hyvin elää ilman mitään lupauksia, haasteita ja tavoitteita, mutta ne tuovat mielekkyyttä ja tarkoitusta elämään. Kuten myös haaveet ja unelmat, sillä haaveista ja unelmista kumpuaa usein tavoitteita, jotka saavat tekemään töitä niiden eteen. Ilman haaveita ja unelmia oma elämäni olisi ainakin ollut tyhjempää ja tylsempää, jopa vailla toivoa. Lupauksia en itse koe niin mielekkäinä kuin haasteita. Myönnetään, olen hieman kilpailuhenkinen, ja haasteet kutittelevat sopivasti kilpailuhenkisyyttäni ja saavat ponnistelemaan enemmän.
Yksi mielekkäimmistä itse itselleni heittämistäni haasteista on ollut uupumuksen keskellä keksitty lukuhaaste. Lukeminen on ollut minulle lapsesta saakka tärkeä ja rakas harrastus, mutta uupuneena en ole jaksanut keskittyä lukemiseen, tai se on ollut vain kevyempään kirjallisuuteen ja dekkareihin keskittyvää. Pari vuotta sitten haastoin itseni lukemaan vähintään yhden kirjan joka kuukausi, sekä lisäksi lukemaan loppuun 2 – 3 aiemmin kesken jäänyttä kirjaa vuoden aikana.
Tänä vuonna lukuhaaste ei täysin toteutunut kesän uupumusromahduksesta sekä joulukiireistä johtuen, mutta olen ihan tyytyväinen saldoon: kahdeksan uutta luettua kirjaa ja kaksi aiemmin kesken jäänyttä luettu loppuun. Yöpöydällä on lisäksi kesken kaksi marraskuussa aloitettua teosta. Joulun alla lukuaikaani veivät paitsi jouluiset puuhat, niin myös jouluisten kirjojen selailu. Etsin kirjoista reseptejä sekä koristelu- ja askarteluvinkkejä. Mutta tunnustettakoon, että usein kyllä ihan vaan fiilistelen joulua jouluaiheisia kirjoja selaten.
Nyt en malttaisi odottaa, että saan kaksi kesken olevaa kirjaa luettua loppuun ja pääsen Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” pariin. Tämä kirja on poltellut sohvapöydällä joulukuun alusta saakka. Aihe on itselleni hyvin ajankohtainen, eli uupumus ja riittämättömyyden tunteet. Luulenkin, että jätän toisen keskeneräisistä kirjoista hetkeksi odottamaan ja tartun välillä tähän. Jouluna nimittäin huomasin, että en ole vielä uupumustani täysin selättänyt, vaikka luulin puoli vuotta siihen riittävän. Koen tarvitsevani nyt vertaistukea ja tsemppausta, jotta maltan vielä myöskin levätä, enkä ala suorittamaan vuotta 2021.
Onnea, menestystä ja voimia sinulle tähän uuteen vuoteen teitpä lupauksia tai et! Olemme kaikki ansainneet paremman uuden vuoden, vaikka viime vuosi ei itselleni yhtään hullumpi ollutkaan. Kaikki on oikeastaan kiinni asenteesta, ja vähän kyllä sattumastakin.
Laiskan Naisen elämää 