Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?
Niin tuli tämäkin projekti päätökseensä, ja aivan erilaisissa tunnelmissa ja lopputulemissa kuin mitä olisin huhtikuussa projektia aloittaessani voinut edes kuvitella.
Viimeinen osuus projektistani, eli kolmannen FitFarmin neljä viikkoa kestävän verkkovalmennuksen testaaminen, ei mennyt yhtään niinkuin olin etukäteen ajatellut, mutta joskus olosuhteet vain ovat sellaiset, että niille joutuu antamaan periksi. Minä taivuin helteen alla.
Viikkokausien helteestä on seurannut väsymystila, joka on ollut itselle aivan uutta ja hieman musertavaakin. Yöt olen saanut nukuttua aika hyvin, mutta seitsemän, tai edes kahdeksan tunnin yöunien jälkeen olo ei ole ollut yhtään levännyt. Tuntuu, että sydän takoo kuin toiseksi viimeistä päivää ja koko kroppa käy kierroksilla, ja niinhän se varmaan tekeekin itseään jatkuvasti, 24/7, jäähdyttäessään.
Viimeiselläkin verkkovalmennusviikolla päivät kuluivat Tiny Waist-valmennuksen sijaan Urapolku-valmennuksessa. Aamuyhdeksästä iltapäivään asti pääasiassa istuin sisällä ja ajattelin, kuuntelin ja keskustelin, sekä imin tietoa, ajatuksia ja ideoita kuin sieni. Kroppa ei paljon liikkunut, mutta aivoissa kävi melkoinen kuhina.
Valmennuksen päätyttyä jouduin joka päivä pitämään lepohetken vaakatasossa, välillä sikeästi päiväunia vedellen, eikä treenaaminen tullut mieleenkään. Tai kyllä se mieleen tuli, mutta kroppa huusi: EI, EI ja EI! En siis tehnyt yhtään treeniä 12. ja viimeisellä projektiviikollani, vaan keskityin selviämään helteessä.
Viikonloppuna pääsin onneksi hetkeksi pois kotinurkkien kuumuudesta, kun lähdin kyläilemään ja viettämään iltaa Helsingin rantamaisemiin. Samalla reissulla pääsin pulahtamaan meren vilpoisiin aaltoihin, ah. Kunpa se onnistuisi näillä helteillä useamminkin.
Koska tein koko neljän viikon Tiny Waist-valmennuksesta vain yhden Core-treenin ensimmäisellä valmennusviikolla, niin en pysty arvioimaan tätä valmennusta. Sen yhden ja ainoan treenikerran perusteella jos jotain pitäisi kommentoida, niin sanoisin, että Tiny Waist-valmennus oli minulle liian raskas. Tämä valmennus vaatii parempaa kuntoa kuin mitä omani on tällä hetkellä.
Valmennuksen materiaali on käytössäni vielä tämän ja ensi viikon ajan, ja toivonkin jälleen kerran, että jaksaisin tehdä edes pari harjoitusta muutamana aamuna, kun arkiaamutkin nyt vapautuvat muuhun toimintaan Urapolku-valmennuksen loppuessa.
Kahden muun tekemäni valmennuksen, Kehonhuolto sekä Rapakunnosta eroon 30 päivässä, arvioinnit löytyvät postauksista viikkojen neljä ja kahdeksan kohdalta, mutta sen verran voin lyhyesti sanoa, että pidin näistä verkkovalmennuksista ja niiden toteutustavasta ja voin lämpimästi suositella molempia.
Jokaisen valmennuksen ohjeet olivat selkeitä ja helposti seurattavia, ja liikkeisiin annettiin vaihtoehtoisia tapoja tehdä ne. Valmentajat olivat videoilla iloisia, rauhallisia ja kannustavia. En varmaan voi liikaa toistaa tätä lausetta: tunsin olevani hyvissä käsissä.
Kaikille tämmöinen treenimuoto ei tietenkään toimi, mutta minulle tämä on ollut mieleinen tapa treenata. Aikaa ei ole kulunut matkoihin, ja olen saanut tehdä harjoitukset itselleni sopivana ajankohtana, ja jopa kyläillessä.
MITÄ JÄI KÄTEEN NÄISTÄ 12 VIIKOSTA?
Kävin lukemassa kaikki postaukseni tästä projektista ja poimin postauksista muutamia asioita.
Ensimmäisessä postauksessa olin kirjoittanut haasteesta löytää sopiva ja tarpeeksi rauhallinen ajankohta valmennusten aloittamiselle. Talvella valmennukset ostaessani olin melko pian joutunut unettomuuden loukkuun, ja siihen perään ja päälle olin aloittanut monta iltakurssia, jotka veivät aikaa ja voimia. Sopiva ajankohta projektin aloittamiseen löytyi vasta huhtikuussa iltakurssien loputtua.
Valmennuksiin kannattaakin valita ajankohta, jolloin sekä kalenterissa että elämässä on tarpeeksi tilaa, ja itsellä riittävästi aikaa ja energiaa treenaamiseen. Näissä FitFarmin valmennuksissa oli se hyvä puoli, että aikaa yhteen treeniin meni lyhimmillään vain vajaat 20 minuuttia. Saman ajan kuluttaa helposti huomaamattaan esimerkiksi somettaessa.
Haasteita omaan treenaamiseeni olivat matkan varrella tuoneet muun muassa allergiaoireet, koronarokotus ja jumissa oleva yläselkä, ja myös vielä vaiheessa oleva uupumuksesta toipuminen. Niistä huolimatta olin kuitenkin jaksanut ja pystynyt tekemään ainakin yhden lenkin ja yhden treenin joka viikko. Siksi harmittaakin, että näiden viimeisten projektiviikkojen riesaksi piti tulla näin lämmintä. Helle tuntuu rasittavan kroppaa aivan eri tavalla ja paljon rankemmin kuin edellä mainitut haasteet (poislukien uupumus, joka painii ihan omassa sarjassaan).
Treenejä aloittaessani määrittelin tavoitteikseni löytää säännöllinen rytmi liikkumiseen, saada lisää liikkuvuutta kroppaan ja saada kadonnut vyötärö takaisin. Näistä ei kyllä mikään ole toteutunut (ellei säännöllisen epäsäännöllistä treenirytmiä lasketa säännölliseksi, hahhah). Kun luin vanhoja postauksia, niin niistä nousikin esiin aivan erilaisia asioita, eli sellaisia, joita en ollut älynnyt tavoitella, mutta jotka olivat loppujen lopuksi juuri niitä, joita tarvitsin ja joita olisi pitänyt ymmärtää tavoitella.
Ensimmäisen projektiviikon aikana olin katsonut Kotikulmat kuntoon -sisustus- ja remonttiohjelmaa, ja napannut sieltä motoksi projektilleni: ”Kaiken tämän kuonan alta löytyy upea runko.” Itselleni oli selvää, että tämä tarkoitti paitsi fyysistä, niin myös mentaalista puolta.
En pohtinut silloin sen tarkemmin, että mitä motto mentaalisella puolella konkreettisesti voisi tarkoittaa. Vasta viikkoja myöhemmin tajusin, että alitajuntani oli työskennellyt ahkerasti lenkkien ja muiden treenien aikana, ja olin liikunnan ilon löytämisen lisäksi saanut puhdistettua päästäni kaikkea sinne kertynyttä ylimääräistä roinaa, sekä energiaa vievää ja pahaa oloa tekevää painolastia.
Neljännellä projektiviikolla huomasin, että kroppani ei mennyt enää uupumuksen vuosilta tuttuun taistele tai pakene -stressireaktioon, kun tein kehonhuoltoharjoituksia. Stressireaktio esiintyi projektin edetessä yhä harvemmin ja harvemmin. Ymmärsin siitä, että kroppani toipuminen uupumuksesta eteni koko ajan, ja että se sieti aiempaa enemmän ihan tavallista ja normaalia rasitusta, kuten liikuntaa, menemättä paniikkiin.
Toukokuussa olivat tulleet ensimmäiseet helteet, ja se oli koetellut itsekuria. Onneksi olin ymmärtänyt, että siinä kohtaa tarvittiin armollisuutta itseä kohtaan, aivan kuten nytkin näiden helteiden keskellä.
Kun on toipumassa uupumuksesta, niin ei ole mitään järkeä lähteä ajamaan itseään piippuun helteessä treenaamisella vain sen vuoksi, että on joku oma vapaaehtoinen projekti menossa. Luulen, että tässä kohtaa olin oppinut entistä enemmän kuuntelemaan mitä kehoni minulle kertoo ja myös toimimaan sen mukaan.
Nämä yllä mainitut asiat ovat mielestäni erittäin täydellisiä asettamattomia, mutta toteutuneita tavoitteita. Oikeastaan en olisi voinut paremmin projektissani onnistua, kun asiaa nyt tarkemmin ajattelee. Näiden lisäksi sain liikunnan myötä myös paremmat yöunet.
Seuraavaksi voinenkin lähteä tavoittelemaan niitä projektille ihan aluksi asettamiani tavoitteita, eli löytää säännöllinen rytmi liikkumiseen, saada lisää liikkuvuutta kroppaan ja saada kadonnut vyötärö takaisin. Ja näiden kylkiäisenä toivon tietysti painon laskevan sekä kunnon kasvavan, mutta nämä tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen.
Olen päättänyt, että kun sää sallii, niin pyrähdän taas lenkille, ja helteiden päättyessä sekä kodin lämpötilan pudotessa inhimillisemmälle tasolle, aloitan uuden jakson Rapakunnosta eroon 30 päivässä valmennusta. Ostin sen kesäkuussa edellisen Rapakunnosta eroon-valmennuksen päättyessä, koska tykästyin harjoitusohjelmaan. Syksyä varten minulla on ostettuna FitFarmilta myös Kahvakuulatreenit sekä Flow, joka on yhdistelmä joogaa, pilatesta, lihaskuntotreenejä ja rentoutusta.
En malttaisi odottaa, että pääsen taas treenaamaan, sillä niiin hyvän olon liikunta on minulle tuonut kevään ja alkukesän aikana sekä fyysisesti että henkisesti. Tuntuu, että ilman tätä projektia uupumisesta toipuminen olisi vielä vaiheessa. Liikunnan avulla olen myös löytänyt tieni takaisin itseni luokse.
Kaiken sen kuonan alta siis löytyi kuin löytyikin upea runko, jonka varaan voin rakentaa tulevaisuuttani toivottavasti enää koskaan uupumatta ja mahdollisimman pitkään terveenä pysyen.
Olin ajatellut, että olisin ottanut mittoja itsestäni tämän kahdentoista viikon päätteeksi, mutta mittojen ottaminen tässä helteessä ei ehkä olisi se fiksuin idea, koska olo on enemmän kuin hieman turvonnut.
Mittailen sitten joskus, vähän syksymmällä, kun juotu veden määrä ja syöty jäätelön määrä ovat tasaantuneet. 😉 Pääasia kuitenkin on, että helteen tuomasta, suorastaan tainnuttavasta väsymyksestä huolimatta minulla on hyvä olo.
Laiskan Naisen elämää 