Tänään, toukokuun 18. päivä vuonna 2022, kun viime syksyisestä Ahvenanmaan reissusta sadonkorjuujuhlan merkeissä on kulunut aikaa tasan kahdeksan kuukautta, ja kun menojalkoja on kevään tullen alkanut jälleen kutkuttaa, taitaa olla juuri sopiva hetki kirjoittaa juttusarja viimein valmiiksi.
Olimme siis viime syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna matkaseuralaiseni kanssa Ahvenanmaalla sadonkorjuujuhla-teemaisella risteilyllä. Viking Linen laiva lähti Helsingistä perjantai-iltana ja koukkasi Ahvenanmaalle Tallinnan kautta. Maarianhaminaan saavuimme aikaisin lauantaiaamuna, ja meille jäi noin kahdeksan tuntia aikaa kierrellä maissa.
Meillä oli reissulla mukana auto, ja olimme etukäteen hieman suunnitelleet ajoreittiä, sekä miettineet, että millä sadonkorjuujuhlaan osallistuvilla omena- ja maatiloilla haluaisimme käydä. Harhauduimme kuitenkin suunnitelmistamme jo aika alkuunsa.
Juttusarjan ensimmäisestä osasta voit lukea miten päivämme Ahvenanmaalla lähti käyntiin https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/10/11/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-1-3/, ja toisesta osasta selviää miten päivä jatkui https://laiskannaisenkeittiossa.com/2021/11/22/syyspaiva-ahvenanmaalla-osa-2-3/.
Juttusarjan toinen osa päättyy siihen, kun lähdimme ajelemaan poispäin idyllisestä Käringsundin kalastajakylästä. Tarkoituksenamme oli etsiä jokin ruokapaikka lähistöltä, sillä kävely raikkaassa ulkoilmassa oli saanut ruokahalun heräämään. Kaikki matkan varrelle osuvat ruokapaikat tuntuivat kuitenkin olevan kiinni, joten päätimme ajella saaren sisäosaan päin syömään.
Ennen kuin pääsimme ruokapöydän ääreen, oli tiellemme kuitenkin osuva mutka jos toinenkin.
Keskiaikaista tunnelmaa
Ensimmäiseksi harhauduimme kalastajakylästä tullessa kääntymään eräässä risteyksessä Eckerön kirkon suuntaan. Olin joutessani autossa istuessani googlettanut Ahvenanmaan kirkkoja, ja koska rakastan vanhoja rakennuksia, niin tämä kirkko oli pakko päästä katsomaan kuljettajan lievästä vastustuksesta huolimatta.
Idyllisen peltomaiseman halki vievän kylätien päässä odottikin kaunis keskiaikainen harmaakivikirkko paanukattoinen. Kirkon paksujen kiviseinien sisäpuolella oli vähän mystinen tunnelma, mikä taisi johtua osittain pilvisen päivän valosta, joka siivilöityi erikoisen hienolla tavalla kirkkosaliin epätasaisten ikkunalasien läpi. Niin kirkon sisällä kuin ulkona kirkkoa ympäröivällä hautausmaallakin saattoi aistia saaren menneiden aikojen elämää.
Eckerön kirkolta lähtiessämme nälkä oli jo kova, mutta sain harhautettua kuljettajan kääntymään ajamamme ykköstien varrelle seuraavaksi osuneen Hammarlandin kirkon pihaan. Harmikseni, ja kuljettajan iloksi, kirkossa oli kuitenkin menossa jokin tilaisuus, ja tyydyin ihailemaan edessä aukeavaa keskiaikaa henkivää maisemaa kirkon portilta käsin.
Tuulen tuivertaessa hiuksiani pystyin helposti kuvittelemaan portilta kirkkoon johtavalle käytävälle hieman kumarassa kulkevia, vaatimattomasti pukeutuneita hahmoja kävelemässä sunnuntain jumalanpalvelukseen jokunen sata vuotta sitten. Taisi siinä pienet kylmänväreet mennä pitkin selkäpiitä ennen kuin pääsin takaisin autolle.
Gretas Butik & Café
Kirkkojen katsastamisen jälkeen päätimme, että nyt on pakko löytää jokin ruokapaikka. Tien varrella oli muutama sadonkorjuujuhlaan osallistuva maatila ja omenatarha, mutta ne näyttivät olevan niin täynnä ihmisiä, ettei meitä houkuttanut sukeltaa niiden tungokseen.
Tässä kohtaa alkoi kuitenkin vähän harmittamaan, ettemme olleet koko päivänä käyneet vielä yhdessäkään sadonkorjuujuhlaan osallistuvassa paikassa, ja niinpä sitten käännyimmekin seuraavan kyltin ohjaamana ajamaltamme kakkostieltä hiekkatielle, joka näytti vievän keskelle metsää. ”Minneköhän oikein olemme päätymässä”, taisin ihmetellä ääneen.
Kyltit ohjasivat meidät hiekkatieltä edelleen mäkeä ylös, ja pian edessämme aukeni idyllinen näkymä Färjsundet-lahden rantamaille. Sieltä löytyi puutarhan keskeltä kaunis puutalo, jonka kellarissa oli pieni kierrätyshenkinen putiikki ja yläkerrassa kahvila, Gretas Butik & Café.
Ulkona puutarhassa kävi kuhina, kun asiakkaat parveilivat paikallisten käsityöläisten ja pientuottajien myyntipöytien ympärillä. Kävimme katsastamassa viihtyisän kahvilan tarjonnan, mutta totesimme olevamme enemmän nälkäisiä kuin kahvin tarpeessa, joten jätimme kahvittelun väliin ja siirryimme tutkimaan kellarin putiikin tarjonnan.
Gretan putiikki oli pullollaan mielenkiintoisia esineitä ja vanhoja kauniita posliiniastioita. Olipa siellä oma joulunurkkauskin. Löysin putiikista itselleni reissutulijaisiksi kivan kukikkaan, soikion mallisen vanhan posliinilautasen sekä vähän eriskummallisen vihreän vaasin.
Smakby ja Åland Distillery
Taisimme päättää Gretan putiikilla, että menemme ruokailemaan meille jo edelliseltä reissulta tuttuun Smakbyn ravintolaan Kastelholman linnan kupeeseen, joten suuntasimme seuraavaksi sinne.
Emme olleet etukäteen tulleet katsoneeksi, että myös Smakbyn ravintola osallistuu sadonkorjuujuhlaan, joten paikan liepeillä kohtaamamme liikenneruuhka tuli pienenä yllätyksenä. Ruuhkasta huolimatta saimme auton helposti parkkiin tien toiselle puolelle.
Pienen jonotuksen jälkeen sisälle päästyämme totesimme ravintolan puolen olevan niin täynnä ja ihmisiä jonossa sen verran paljon, ettemme jaksaisi odottaa ruokaa niin kauaa. Päätimme sen sijaan käydä ostamassa samoissa tiloissa toimivasta leipomosta jonkin herkullisesti tuoksuvan leivonnaisen alkupalaksi ensihätään ennenkuin keksisimme minne menisimme seuraavaksi.
Jonottamiseksi meni sekin homma. Tuntui, että koko Ahvenanmaa turisteineen päivineen oli kokoontunut juuri sillä kellonlyömällä Smakbyhyn. Sadonkorjuujuhlan tunnelma oli ylimmillään jonon kiemurrellessa iloisen puheensorinan siivittämänä leipomon tiskin tuoksuista karkkikojulle, siitä edelleen ohi omenasose- ja mehumyyjien ja toista kautta takaisin.
Pakenimme uunituoreet leivonnaiset käsissämme jo hieman ahdistavaksi käynyttä tungosta ulos Smakbyn terassille. Ilma oli päivän mittaan lämmennyt niin, että terassilla oli oikein mukavaa levähtää hetki ennen seuraavaa etappia, joka löytyi niinkin läheltä kuin tien toiselta puolelta.
Lämpimäisten antaman pienen sokeriboostin voimalla mieleen oli terassilla istuskellessa muistunut, että tien toisella puolella ylhäällä mäellä, ulkoilmamuseo Jan Karlsgårdenin porttia vastapäätä, on myös ravintola. Ja muistimme mukaan myös sieltä sai ruokaa.
Emme löytäneet paikalta enää samaa ravintolaa kuin mikä siinä oli edellisellä reissulla muutamia vuosia aiemmin ollut, vaan Jan Karlsgårdenin Wärdshusin vanhoihin tiloihin oli vuonna 2020 avattu tislaamo, Åland Distillery. Sen yhteydessä oli kuitenkin, ja onneksi, uusi ravintola, josta sai myös ruokaa sekä Smakbyn leipomon makoisia leivonnaisia.
Ilman pientä jonottamista emme tässäkään paikassa selvinneet, mutta lohikeiton herkullisuus korvasi jonottamiseen käytetyn ajan. Jälkiruoaksi otin kahvin keran gluteenittoman suklaaleivonnaisen matkaseuralaisen herkutellessa tuhdilla pannukakulla.
Tislaamon ravintola oli kaiken kaikkiaan mukava paikka. Paitsi että siellä voi nauttia maukasta ruokaa, niin siitä on kätevä vierailla myös aiemmin mainitussa Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa, eikä Kastelholman linnallekaan ole matkaa kuin kivenheitto.
Meille iski tässä kohtaa pieni matkaväsymys, mutta kuljettaja halusi kuitenkin ajella vielä saaren pohjoisosaan, jossa olisi jokin nähtävyys. Löysimme sieltä mukavan hotellin mäntykankaan keskeltä, sekä kivan maiseman merelle, mutta juuri muuta näkemisen arvoista siellä ei ollutkaan, joten päätimme suunnata seuraavaksi kohti Maarianhaminaa ja laivaa. Kello taisi tässä vaiheessa käydä neljää.
Miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Teemaristeily oli ajatuksena ihan hyvä. Oli hienoa nähdä Ahvenanmaa syksyisessä asussa, ja oli mukavaa herkutella laivalla sesongin ruoilla. Olisimme kuitenkin voineet suunnitella päivää vähän tarkemmin etukäteen ja pysyä suunnitelmassa paremmin, niin olisimme välttyneet parilta harha-ajolta ja päätyneet useampaan sadonkorjuujuhlaan osallistuvaan paikkaan. Toisaalta nyt tiedämme mitä niidenkin harhateiden päässä on, joten eivät ne ajot ihan hukkaan menneet.
Yllätyksenä tuli ehkä se, millaiset ruuhkat joka paikassa oli. Ilman koronaa tuskin olisimme niistä hätkähtäneet, mutta nyt emme tohtineet panna itseämme liikaa alttiiksi koronavirukselle ynnä muille pöpöille. Ihmisiä tuntui nimittäin kielten sekamelskasta päätellen kerääntyneen sadonkorjuujuhliin ympäri, jossei maailman, niin ainakin Itämeren.
Ahvenanmaalla on yllättävän paljon näkemistä ja tekemistä. Itse olen käynyt siellä yhteensä siis kolme kertaa, joista ensimmäinen oli 1980-luvun lopulla leirikoulun merkeissä. Toinen kerta puolestaan oli jokunen vuosi sitten juhannuksen aikaan, jolloin kiertelimme päänähtävyydet ja osallistuimme juhannusjuhlille Jan Karlsgårdenissa.
Seuraavan kerran Ahvenanmaalle mennessäni haluaisin käydä muutamassa kokonaan väliin jääneessä paikassa, kuten Lemland Maarianhaminasta itään, sekä patikoida luontopolkuja saaren eri osissa. Toivottavasti haave toteutuu lähiaikoina.
Kaikki jutun kuvat, kuten kuvat koko blogissa by Laiska nainen
Laiskan Naisen elämää 