Asiat, joita olen aina halunnut tehdä: kahvilla Bembölessä

Pari viikkoa sitten helletauon alkupuolen tylsyyden päivinä pahimman kuumuuden aikaan sohvalla maatessani mieleeni pulpahti lista asioista, joita olen aina halunnut tehdä, mutta jotka ovat kiireen, uupumuksen tai jonkin muun syyn vuoksi jääneet tekemättä. Koska viereisellä pöydällä napotti sopivasti upouusi muistikirja loistavia ideoita odottaen, niin kampesin itseni saman tien istuma-asentoon ja aloin kirjoittaa mieleen tulleita asioita muistiin.

Listalle tuli melko sekalainen kirjo kaikenlaista alkaen marenkien leipomisesta ja päättyen kotimaan matkakohteisiin. (Ulkomaiden kohteet jätin listalta pois tarkoituksella, sillä ne löytyvät jo ihan omalta listaltaan.) Osa jutuista näytti olevan helposti toteutettavissa, osa taas vaatii sopivaa säätä, aikaa tai rahaa, joku jopa hieman onnea ja sattumaa.

Siltä sohvaistumalta päätin, että nyt alan myös toteuttaa listaamiani juttuja. Päätin myös, että lista saa elää ja että saan kirjata listalle lisää asioita sitä mukaa, kun niitä tulee mieleen. Kaikkea vuosien, jopa vuosikymmenten ajan kertynyttä kun ei mitenkään voinut sillä hetkellä muistaa.

Ensimmäinen juttu, joka ei muuten ollut kirjattuna listalle, mutta joka tuli sattumalta eteen, oli käynti Bembölen Kahvituvassa Espoossa. Eksyimme sinne viikko sitten asuntomessuseuralaiseni kanssa täysin suunnittelematta messujen jälkeen kahvipaikkaa etsiessämme.

Olimme ajatelleet käydä kahvilla jossain Lohjan keskustassa, mutta koska kello kävi jo pitkästi iltapäivää ja helle oli verottanut voimia, niin päätimme suunnata takaisin kehäteiden sisäpuolelle ja etsiä sieltä jonkin kivan kahvipaikan. Seisoimme Espoon Ikean vieressä Bembölessä autojonossa, kun yhtäkkiä jostain tuli mieleen, että näillä kulmillahan on se kiva punainen Kahvitupa, jossa olen aina halunnut käydä.

Olin ajanut ja kävellyt sen ohi kymmeniä kertoja parinkymmenen vuoden aikana, mutten koskaan ollut päässyt sisälle asti. Muutaman kerran Kahvitupa oli tosin ollut kiinni, kun olin yrittänyt mennä sinne. Kun seuralaiselle vielä kävi ilmi, etten ollut koskaan käynyt siellä, niin paikan valinta oli helppo.

Pian jo kurvasimme ylös Bellinmäkeä. Paikka on suosittu, joten parkkipaikka oli täynnä, mutta saimme auton parkkiin ihan viereen tien sivuun.

Jo Kahvituvan ympäristö vei menneeseen aikaan, sillä autosta ylös noustessa vastassa oli vanhoja maatilan rakennuksia, rehevä niitty ja pieni punaruskea mökki. Tien toisella puolella oleva Shellin huoltoasemakin tuntui jotenkin oudosti istuvan siihen maisemaan.

Kahvituvan mäkeä ylös kävellessä tuntui entistä enemmän sille kuin sukeltaisi johonkin toiseen aikakauteen, kun silmien eteen avautui hiljakseen koko pihapiiri aittoineen, puisine penkkeineen ja pöytineen.

Bembölen Kahvitupa on Espoon vanhimpiin kuuluva maatilan päärakennus, jolla on aika värikäs historia, ja jota on vuoroin rakennettu ja tuhottu. Kahvilatoiminta on alkanut vuonna 1939, katkennut toisen maailmansodan ajaksi ja jatkunut taas sodan jälkeen. (Lähde ja lisätietoja: http://bembolenkahvitupa.net/)

Pihalla oli vastassa hieno, ajan ja säiden hioma kallio. Taloon sisälle mennessään tulija kohtasi yksinkertaisen kauniin kuistin ja koristeellisen oven. Heti ovea vastapäätä sisällä eteisessä oli kahvilan tiski ja vitriini pullollaan erilaista suolaista ja makeaa syötävää.

Eteisessä oli hieman hämyisä tunnelma. Eteisestä katsottuna vasemmalla sijaitsi tapettiseinäinen, vähän fiinimpi ja valoisampi salin puoli. Eteisestä katsottuna oikealle puolelle taas jäi rouheampi tumma hirsiseinäinen tupa suurine valkoiseksi rapattuine tulisijoineen ja tummasävyisine pirtinpöytineen ja tuoleineen.

Me menimme tällä kertaa kahville, joten vitriinistä kummankin lautaselle valikoitui makeaa syötävää. Palan painikkeeksi otimme hellepäivään sopivat viileät juotavat. Minulla se oli valmis jääkahvi. Paikka on lounaskahvila, eli ruokaakin olisi ollut tarjolla. Seuralainen kertoi, että hänen lapsuudessaan he kävivätkin usein viikonloppuisin perheen kanssa Kahvituvalla syömässä.

Päätimme jäädä nauttimaan ostoksemme sisätiloihin, sillä ulkona ei näyttänyt olevan vapaana yhtään varjoisampaa pöytää. Istuimme tumman tuvan puolelle, koska siellä tuntui viileimmältä. Avonaisesta ikkunasta kantautui sisälle jonkin verran liikenteen melua viereiseltä tieltä, mutta ikkunasta tuleva tuulenhenkäys peittosi melun häiritsevyyden.

Kermamunkkini hävisi lautaselta tuvan tunnelmallisessa rauhassa niin nopeasti, etten ehtinyt ottaa siitä kuvaa. Jäljelle jäivät vain sokeripäällyksestä ja sisältä paljastuneesta omenahillosta tahmaiset sormet ja hyvä mieli. Munkki ei ollut gluteeniton, mutta en voinut vastustaa kiusausta, ja joskus pitää ottaa riskejä, ainakin niin herkullisen näköisen kermamunkin vuoksi.

Siinä herkuista nautiskellessamme oli tuvan puolelle tullut istumaan muitakin asiakkaita, joten minulta jäi ottamatta kuvat tuvan puolelta. Kahvituvan nettisivuilta (linkki ylempänä) löytyy lisää kuvia, aukioloajat sekä lounas- ja ruokalistat, jos ruokailu paikassa kiinnostaa. Sen verran vilkuilimme vieraisiin pöytiin, että ruoka-annokset näyttivät aika tuhdeilta.

Ulkona olivat pöydät tuossa vaiheessa iltapäivää aika varattuja. Asiakaskunta oli monenkirjavaa, ja tuntui, että paikka on monelle olohuone, jonne tullaan kahvittelun ohessa lukemaan päivän lehdet. Jos asuisin lähempänä, niin varmasti kävisin itsekin Kahvituvalla usein sen hienon miljöön ja leppoisan tunnelman vuoksi.

Olipa onnekas sattuma, että päätimme jättää Lohjalla kahvittelun väliin ja että päätimme ajaa kotiin päin sivuteitä Kehä III sijaan. Ja mikä sattuma, että olin juuri edellisellä viikolla miettinyt ja listannut vuosien saatossa tekemättä jääneitä asioita. Muuten emme varmaan olisi koukanneet mennyttä aikaa henkivälle Bembölen Kahvituvalle, ja olisin vielä seuraavatkin kaksikymmentä vuotta ajanut sujuvasti ohi miettien joka kerta, että tuollakin pitäisi joskus käydä kahvilla.