Blogi

Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys – toisen viikon tunnelmia

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Hyvinvointi

Testissä kolme verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö, ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?

Toinen viikko alkoi haastavissa merkeissä, kun edellisellä viikolla piinanneet allergiaoireet saivat unettomuuden kaverikseen. Uuden uran ja työpaikan löytäminen on alkanut stressaamaan niin paljon, että se vie välillä yöunet.

Toisen viikon alkuun osui myös kursseilua. Esimerkiksi tiistaina istuin tietokoneen ääressä kello yhdestä iltaan asti, ja keskiviikkona oli 1,5 tunnin luento. Keskiviikkona illalla olikin sitten jo pakko päästä ulos ja liikkeelle sen kaiken sisällä vietetyn ja istutun ajan vastapainoksi. Vajaan tunnin lenkki ilta-auringossa lintujen laulaessa oli juuri sitä, mitä sillä hetkellä eniten tarvitsin.

Lenkkimaisema

Tulin lenkiltä niin myöhään kotiin, että kehonhuoltoa en jaksanut enää edes ajatella lenkin jälkeen. Toisen viikon ensimmäiset kehonhuoltotreenit pääsin tekemään vasta torstaina illalla.

Aluksi tein taas koko kehon rauhallisen 18 minuutin liikkuvuusharjoituksen. Harjoitus meni yhtä heikosti kuin ensimmäisellä viikolla, mikä ei ole ihme, koska en ollut tehnyt harjoituksia neljään päivään. Tein taas omia sovelluksia niiden liikkeiden tilalla, joita en pystynyt tekemään.

Liikkuvuusharjoituksen perään tein ensimmäisen viikon ohjelmaan kuuluvan Koko kehon dynaamisen liikkuvuusharjoituksen. En ollut ehtinyt etukäteen katsomaan millainen harjoitus se on, mutta sana dynaaminen oli jotenkin pelottanut minua. Olin ajatellut, että dynaaminen harjoitus on vauhdikas ja vaativa, mutta se olikin juuri sellainen, jollaista olen eniten kaivannut ja jollaisesta pidän, eli rauhallisesti eteenpäin liukuva helppoine perusliikkeineen.

Dynaaminen liikkuvuusharjoitus kesti noin kahdeksan minuuttia ja se tehtiin pääasiassa seisaallaan. Harjoituksen olisi voinut tehdä toistona uudelleen, mutta koska olin jo ihan poikki, niin jätin toiston väliin.

Tämä dynaaminen liikkuvuusharjoitus pitää kyllä ehdottomasti käydä tekemässä uudestaan toiston kanssa. Sen jälkeen tuli jotenkin niin hyvä ja energinen olo, ja sitähän liikunta parhaimmillaan antaa.

Torstain harjoitukset kestivät yhteensä noin 26 minuuttia. Ruumiinlämpöni nousi taas kiitettävästi treenin aikana – olin ihan hiestä märkä harjoituksen jälkeen. Vähäiset yöunet ja allergiaoireet painoivat selkeästi kropassa, enkä jaksanut tuon 26 minuutin perään tehdä enää mitään omia liikkeitä.

Paitsi tietysti lopuksi piti testata saanko sormet lattiaan. Uskomatonta kyllä, sain melkein kämmenet lattiaan, vaikken ollut lauantain jälkeen tehnyt muita kehonhuoltoharjoituksia tai venyttelyitä kuin lenkin jälkeiset nopeat jalkojen venyttelyt, sekä koneen ääressä istuessa vähän niska-hartiaseudun ”taukojumppaa”.

Jumppamatto

Toisen viikon toista treenikertaa ei tullut. Olin liian väsynyt vähistä yöunista ja allergiaoireista, tehdäkseni mitään kroppaa rasittavaa. Ja ennestään tiesin myös, että fyysinen rasitus tällaisessa tilanteessa laukaisisi melkoisella varmuudella flunssan. Sitä nyt en missään nimessä halunnut, joten toisen viikon kehonhuoltotreenit jäivät yhteen kertaan.

Kyllähän se ärsytti, etten päässyt tavoitteeseeni kolmeen (neljään) treenikertaan tälläkään viikolla, mutta yksikin tehty harjoitus on parempi kuin ei yhtään harjoitusta. Ja minun sopii nyt myös muistaa, että menossa on todellakin allergiakausi, joka vuotavine nenineen verottaa kehon voimia, eli allergian ehdoilla mennään.

Ilahduttavaa tällä toisella viikolla oli se, että torstainen harjoitus alkoi tuntumaan lauantaina kyljissä ja vatsalihaksissa – sitä ihanan kirpaisevaa tunnetta olen kaivannut jo pitkään.

Löydetty vatsalihakset, jei!

Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys – ensimmäinen viikko takana

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Hyvinvointi

Testissä kolme Fitfarmin verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö, ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?

Kahdentoista viikon verkkovalmennusprojektini alkoi siis viikko sitten tiistaina kehonhuoltotreenillä, joka oli noin 20 minuutin mittainen koko kehon rauhallinen liikkuvuusharjoitus. Asetin projektin alussa tavoitteekseni kolme treenikertaa viikossa, oikeastaan haluaisin kuitenkin päästä neljään kertaan.

No, mitenkäs sitten ensimmäinen projektiviikko sujuikaan..

Tiistain jälkeen päälle iski kunnon nuha. Ilmeisesti tiistaina tehty harjoitus aktivoi kropan kuona-aineita liikkeelle sen verran, että nenä alkoi vuotamaan. Allergiaoireita oli ollut ilmassa jo viikon verran, joten sinällään tämä ei yllättänyt.

Nuha vei kuitenkin voimia muutamien seuraavien päivien ajan, ja vasta lauantaina jaksoin edes ajatella tekeväni jotain, jossa pitäisi liikkua pois sohvalta. Lauantaista tuli näin ollen ensimmäisen projektiviikkoni toinen treenipäivä.

Päätin tehdä sillä kertaa ylä- ja alakropan liikkuvuusohjelmat. Olin jo aikaisemmin viikolla lukenut ohjelmat läpi, mutten ollut katsonut kuin muutaman liikkeen opasvideolta. Etukäteen tiesin siis lähinnä sen verran, että lattiatasossa treenataan.

Tällä kertaa tajusin levittää jumppamaton olohuoneen maton päälle. Siinä olikin paljon miellyttävämpi tehdä harjoituksia kuin kovalla lattialla. Polviinkaan ei sattunut enää ensikosketusta lukuunottamatta.

(Se on jännä juttu, miten iän myötä lattiakosketus voikin välillä tuntua niin kivuliaalta. Voisikohan syynä olla kenties se oma, stressistä kivikova kroppa, eikä niinkään lattian kovuus…hmmm…)

Aikaa lauantain treeniin meni noin 50 minuuttia. Yläkropan ohjelmaan kului 20 minuuttia ja alakroppaan 25 minuuttia. Näiden perään tein vielä jäähdyttelyksi noin 5 minuutin ajan kevyitä venytyksiä ja rullauksia. Treenin päätteeksi oli tietysti pakko kokeilla, josko sormet osuisivat lattiaan. Ja osuivathan ne, ihan pikkurillin- ja peukalonpäätä myöten. Jei.

Lauantaina harjoituksia tehdessä yläkroppa ei tuntunut enää niin tukkoiselta kuin aiemmin, mutta alakroppa oli vielä yhtä jumissa. Olin istunut aika paljon sohvalla ja tietokoneen ääressä edelliset päivät, joten ei ihme, että paikkoja jumitti.

Sormenpäät lattiassa

Myös puoliero tuntui selvästi, eli vasen puoli kehoa oli selvästi jäykempi, kuten se yleensä oikeakätisellä on (hierojalta kuultua). Alakropan osalta en saanut tehtyä paria harjoitusta ollenkaan – niin jumissa vasen kehonpuolisko oli – mutta onneksi muistin liikkeisiin korvaavat harjoitukset, ja tein niitä ohjelman harjoitusten sijaan.

Liikkeiden välillä kroppa paukahteli, kun jumit lähtivät aukeamaan. Mikä ihana tunne! Ruumiinlämpö nousi, ja hengästyinkin hieman. Tunsin, miten veri lähti kiertämään paremmin osassa kehoa.

Treenin jälkeen koko naisen valtasi hyvä olo, kuten treenin jälkeen yleensä tapahtuu, mutta tunsin entistä selkeämmin kehon jumialueet. Teki mieli varata aika hierojalle, mutta päätin sitten kuitenkin odottaa vielä muutaman viikon, jotta saisin kroppaa vähän enemmän auki ja rennommaksi.

Harmillista, että osa ylä- ja alakropan liikkuvuusohjelmien liikkeistä ei soveltunut näin jumissa olevalle kropalle. Onneksi olen harrastanut liikuntaa aiemmin aktiivisesti ja muistan niiltä ajoilta yhden jos toisenkin liikkeen, joilla voin korvata tässä ohjelmassa olevia, jollen pääse kyseisiin asentoihin oikein. Väärin tehtynähän liikkeistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla jopa jokin vamma.

Lauantain treeni jäi ensimmäisen projektiviikkoni toiseksi ja viimeiseksi harjoituskerraksi, koska allergiaoireet piinasivat vielä sunnuntainakin. Siihen päälle alkoivat vielä jokakuukautiset vatsan jomotukset, turvotukset ja lämmönnousu. Treenaamisen sijaan kävin ostamassa jäätelöä. Hah. No, kävin minä kyllä lenkilläkin, koska kävely auttaa lähes kaikkiin vaivoihin. Kuten jäätelökin.

Oikeasti kyllä harmitti, etten päässyt asettamaani tavoitteeseen, eli kolmeen (neljään) treenikertaan viikossa, mutta elämä tekee välillä omia tepposiaan, ja ei auta kuin jatkaa verkkovalmennusprojektia eteenpäin toivoen parempaa onnea seuraavalle viikolle.

Ensimmäisen projektiviikon aikana katsoin tapani mukaan Frii-kanavan Kotikulmat kuntoon -ohjelmaa. Siinä äiti ja tytär remontoivat kotikulmillaan vanhoja ränsistyneitä taloja upeiksi unelmataloiksi. Jostain jaksosta jäi mieleeni lause, joka kuului kutakuinkin näin: ”Kaiken tämän kuonan alta löytyy upea runko.” Päätin ottaa tämän projektini motivaatiolauseeksi.

(Minun ei pitänyt tässä vaiheessa projektia mitata mitään ympäryksiä, mutta sorruin kuitenkin tarkistamaan vyötärönympärykseni. Edellinen mitta oli otettu 8.12.2020, ja silloin se oli 96 cm. Tällä kertaa mittanauha näytti 94 cm. Tästä on hyvä jatkaa alaspäin.)

And so the adventure continues

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Työpöydälläni on joulusta asti ollut kortti, jonka sain ex-kollegoilta läksiäislahjan mukana. Kortti oli osuvasti valittu, sillä sen teksti ei katso menneeseen, vaan eteenpäin. Kortin tekstistä ”and so the adventure begins” tulikin voimalauseeni.

Vaikka tuossa kohtaa olin vielä syvällä uupumuksen syövereissä, niin uusi aika ja uudet seikkailut olivat jo alkaneet, ja tämä teksti sopi paremmin kuin hyvin voimalauseekseni.

Itse kortti sai paikan makuuhuoneen ikkunan alla olevan työpöytäni kulmalta. Joka aamu herätessäni näin ensimmäisenä kortin teksteineen – joka aamu alkoi uusi seikkailu.

Seikkailu alkaa
The adventure begins – seikkailu alkaa

Tänään kesken WordPress -koulutuksen silmä hakeutui Teamsistä koneen vieressä olevaan korttiin, jonka sydämet, pilkut ja hevosenkengät hohtivat auringonvalossa kultaisina kilpaa adventure -sanan kanssa. Olin juuri hetkeä aikaisemmin kertonut esittelyvuorollani muille koulutukseen osallistujille blogistani ja mitä uutta tulin koulutuksesta hakemaan.

Siinä korttia katsellessani juolahti mieleeni ensimmäistä kertaa, että kortissa olevan sanan ”begins” voisi vetää yli ja kirjoittaa tilalle ”continues”.

Aurinko paistoi ikkunan takaa suoraan siihen, missä istuin. Laitoin hetkeksi silmät kiinni ja makustelin sanaa continues, jatkuu. Tuntui hyvältä ajatella, että seikkailu ei enää ala, vaan että se on ollut jo hyvän aikaa käynnissä ja jatkuu edelleen: ”and so the adventure continues”.

Seikkailu jatkuu
The adventure continues – seikkailu jatkuu

Mieleeni laskeutui syvä rauha. Koko maailma näytti yhtäkkiä olevan harmoniassa. Jotenkin tiesin siinä iltapäivän auringossa koulutusta seuratessani, että tässä seikkailussa oli alkanut uusi vaihe ja uusi aika. Hieman surullisena tajusin myös, että minun oli tullut aika siivota kortti pois pöydältä ja löytää itselleni uusi voimalause.

Vielä en tiedä mihin tämä seikkailun vaihe vie ja mistä se uusi voimalauseeni putkahtaa esiin, mutta matkalla ollaan uteliaana ja vastaanottavaisena.

Kortti sujahti äsken kirjekuoreen, jossa sen sain. En raaskinut viedä sitä vielä muiden korttien joukkoon korttien lepolaatikkoon, vaan laitoin sen työpöydän laatikkoon, toistaiseksi ja varmuuden vuoksi.

Jos epäusko itseeni iskee päälle lähiaikoina, kuten se tapaa välillä tehdä, niin kaivan kortin esille muistuttamaan miten pitkälle tässä seikkailussa olen jo tullut.

❤

Kadonneen notkeuden ja hoikemman vyötärön metsästys alkaa

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Hyvinvointi

Testissä kolme Fitfarmin verkkovalmennusta, aikaa 12 viikkoa – löytyykö kadonneen notkeuden lisäksi vyötärö ja osuvatko kämmenet jälleen lattiaan?

Vuodenvaihteessa innostuin selaamaan erilaisia verkkovalmennuksia ja päädyin Fitfarmin sivuille. Fitfarm on minulle ennestään tuttu kuuden vuoden takaisesta Superdieetti-valmennuksesta. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla jotain muuta kuin Superdieetin kaltaista valmennusta, eli valmennus ilman ruokavaliota.

Fitfarmin verkkovalmennuksissa oli hyvin valinnanvaraa. Pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin lopulta ostamaan kolme erilaista neljän viikon kurssia: Rapakunnosta eroon 30 päivässä, Kehonhuolto ja Tiny Waist. Ajattelin, että nämä vastaisivat parhaiten tarpeeseeni löytää säännöllinen rytmi liikkumiseen, saada lisää liikkuvuutta kroppaan sekä saada vyötärö takaisin.

Tarkoitus oli aloittaa ensimmäinen verkkovalmennus – Rapakunnosta eroon 30 päivässä – tammikuussa, mutta olin ihan liian väsynyt joulun sekä unettomuusjaksojen jäljiltä. Helmi- ja maaliskuussa taas oli liian paljon muuta ohjelmaa, joten päätin suosiolla siirtää valmennukset parempaan ajankohtaan, sillä halusin keskittyä niihin kunnolla.

Onneksi valmennuksissa on kuuden kuukauden aikaraja, eli ne täytyy aktivoida tuon ajan sisällä valmennuksen ostamisesta, joten minulla ei ollut kiirettä valmennusten aloittamisessa.

Sopiva ajankohta ensimmäisen valmennuksen aloittamiseen avautui vihdoin nyt huhtikuussa, kun iltakurssit alkavat yksi toisensa jälkeen loppua. Minulle jää tästä eteenpäin joka viikko enemmän iltoja vapaaksi muuhun harrastamiseen. Rohkeasti siis rekisteröidyin alkuviikosta ensimmäiseen valmennukseen.

Jumppamatto esille, ja eikun treenaamaan

Ajattelin ensin tehdä kaikki kolme valmennusta peräkkäin edellä mainitussa järjestyksessä aloittaen Rapakunnosta eroon 30 päivässä -valmennuksella. Kroppani on kuitenkin sen verran jumissa niin 20 vuoden istumatyön jäljiltä kuin alkuvuoden kursseilusta, tuntikausien kirjoittamisesta ja maaliskuun ahkerasta neulomisestakin, että päätin aloittaa treenit Kehonhuolto -valmennuksella.

Aluksi katsoin Tervetuloa -videon, jossa valmennuksen ohjaaja kertoi selkeästi valmennuksen kulusta, ohjeista ja tavoitteista. Valmennuksessa on vaihtuva ohjelma, eli jokaiselle neljälle viikolle on oma, uusi ohjelmansa. Niistä kaksi on kirjallista valmisohjelmaa ja kaksi video-ohjattua harjoitusta.

Seuraavaksi levitin jumppamaton lattialle ja aloitin noin 20 minuutin mittaisella rauhallisella kokonaisvaltaisella liikkuvuusharjoituksella. Ensimmäinen havaintoni oli se, että kroppaan sattuu. Olen ollut yli viikon ajan normaalia aktiivisempi, mutten ole muistanut venytellä missään välissä, ja nyt se kostautui kipeästi.

Takareidet huusivat tuskissaan, kun taivutin ylävartaloa eteen ja alaspäin, ja pohjelihakset anelivat armoa ”alaspäin katsovassa koirassa”. Sain eteentaivutuksessa nippa nappa kosketettua sormenpäillä lattiaa, kun ennen pitelin lattiaa paikoillaan kämmenilläni. Alaspäin katsovassa koirassa kantapäät jäivät ilmaan, kuten myös syväkyykyssä.

En päässyt läheskään kunnolla kaikkiin asentoihin, ja tuntui, että joissain asennoissa olin aivan kasassa niinkuin nurkkaan heitetty räsynukke, mutten todellakaan yhtä rento. Mietin, miten voinkin olla niin hitsin jäykkä, ja sitten taas muistin, etten ollut venytellyt moneen päivään, ja viimeisestä joogakerrastakin oli kulunut jo kuukausia.

Harjoitus päättyi lattialle päinmakuulle. Hetken aikaa ajattelen, että taidan jäädä siihen makaamaan loppuillaksi, tai yöksi, tai vaikka seuraavaksi päiväksikin, tai siihen asti, kunnes joku tulee ja nostaa minut ylös. Mutta reippaana kuin karhu talviunilta kömmin kuitenkin ylös lattialta miettien, että valitsin ensimmäiseksi valmennukseksi juuri oikean vaihtoehdon niistä kolmesta ostamastani.

Jumppamatto lattialla
Seuraavalla kerralla valitsen jumppamatolle pehmeämmän alustan kuin kovan lattian

Kehonhuolto -valmennus lupaa parantaa treenaajan liikkuvuutta neljän viikon aikana. Se tietysti edellyttää säännöllistä harjoittelua ja toistoja. Harjoituksia tulisi tehdä vähintään kolme kertaa viikossa, ja otankin sen tavoitteekseni. (Salaa laiskemmalta itseltäni asetan tavoitteeksi kuitenkin neljä kertaa viikossa.)

Mielenkiinnolla odotan, miten tämän 12 viikon projektin kanssa menee ja miten se vaikuttaa niin kehoon kuin mieleenkin. Kerron kuulumisia projektista täällä blogissani viikottain.

Tällä hetkellä voin vain todeta, että oli oikein odottaa valmennuksen aloituksen kanssa rauhallisempaan ajankohtaan, ja että tein todellakin oikean päätöksen, kun aloitin projektin kehonhuollosta, nimimerkillä ”Ennen sain spagaatin, nykyään toimin heinäseipäänä”.

Muistakaa venytellä, ihmiset, muistakaa!

Työttömän päiväkirja, päivä 5: perjantai 26.3.2021 – jäätelöä, jäätelöä

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tämä sarja seuraa viiden päivän ajan vuodenvaihteessa työttömäksi jääneen laiskan naisen päivien kulkua keskellä pandemiaa

Töissä ollessani perjantai oli aina merkki tulossa olevasta levosta, tai ainakin hetken hengähdystauko töistä. Perjantai on perjantai edelleen, merkki tulossa olevasta levosta, tai ainakin hetken hengähdystauko arjesta.

Minusta on tässä tilanteessakin ollut tärkeää erottaa arki ja viikonloppu toisistaan, jotteivät kaikki päivät tuntuisi samanlaisilta. (Vaikka sitä ongelmaa minulla ei ole kyllä toistaiseksi ollut, että kaikki päivät tuntuisivat samanlaisilta.) Yritän siis tehdä viikonloppuisin samoja asioita kuin ennenkin, paitsi että sosiaalinen elämä on tällä hetkellä aika kuollutta, eikä mikään paikka ole auki. You know why.

Aamu lähti tänään käyntiin hyvin verkkaiseen tahtiin. Istuin pitkään sohvalla puolihorteessa puhelin kädessäni. Roikuin Facebookissa ja luin uutisia, ja kävin vielä kerran oikolukemassa uuden blogitekstin sekä lisäsin kuvat. Samalla meiningillä siis mentiin kuin muinakin aamuina.

Tuntui, etten millään herää tähän päivään, mutta oli pakko, koska kauppareissu odotti, ja siitä oli selvittävä ennen illan laulutunnin alkamista. Olin lykännyt kauppaan menoa jo pari päivää, joten tänään se tosiaankin olisi hoidettava, jos aioin viikonloppuna syödä muutakin kuin pari päivää vanhaa rahkaa.

Ulkona oli ihana auringonpaiste. Harmittelin kauppaan kävellessäni, ettei minussa ollut ollut moneen viikkoon virtaa käydä lenkillä. Mutta onneksi kevät oli vasta aluillaan, ja monta aurinkoista lenkkipäivää edessä.

Ruoat kerättyäni kaupan isoista ikkunoista välkkyvä auringonvalo jotenkin johdatti minut jäätelöallasta kohti, ja poimin ostoskoriin jäätelörasian. Mietin siinä, että jotain herkkua nyt voisin viikonlopuksi ostaa, ja kun ei mitään karkkiakaan tehnyt mieli, niin ostanpa sitten jäätelöä.

Kotona sain naurukohtauksen, kun ostoksia purkaessani yritin laittaa ostoskassista putkahtanutta jäätelörasiaa pakkaseen, joka olikin jo täynnä jäätelöä. Kaupassa en ollut väsymykseltäni muistanut, että ostin pari päivää aiemmin kaksi laatikollista jäätelöä jäätelöautosta.

Päiväkahviaika

No, enemmän on enemmän, ajattelin, ja laitoin kahvin tippumaan. Kahvin kylkeen tein itselleni ison jäätelöannoksen. Ja otin vielä pullankin, ihan vain perjantain kunniaksi.

Kahvinjuonnin lomassa kävin istuttamassa parvekelaatikkoon kaupasta mukaan tarttuneet narsissit. Miten ihanaa olikaan saada parvekkeelle jotain elävää kuolleiden kukkien tilalle.

Laitoin samalla rairuohon kasvamaan – parvekkeella oli hyvä sotkea mullan kanssa – ja innostuin leikkaamaan ruukussa olevan maksaruohon kuivat oksat pois. Maksaruoho näytti ihan hengettömälle talven jäljiltä, ja luulin sen kuolleen talvipakkasilla, mutta yllätyksekseni ruukku olikin täynnä uusia versoja. Ne vain eivät heti näkyneet kuivien oksien lomasta.

Tuli jotenkin niin hyvä olo siinä parvekkeella kasvien ja mullan kanssa puuhaillessa, kahvin tuoksun leijuessa sisältä ulos ja auringon lämmittäessä paljaita käsivarsiani, että koko maailma tuntui asettuvan paikoilleen ja normaalitilaan. Siis ihan kuin mitään koronaa tai työttömyyttä ei olisikaan olemassa.

Halusin jäädä kellumaan siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi, mutta aika, tuo paholainen, juoksi kovaa vauhtia, ja laulutunti oli ihan pian alkamassa. Oli pakko mennä sisälle avaamaan konetta, vaikka sisällä oleminen niin kauniilla säällä ei houkutellut yhtään. Tämä olisi kuitenkin kevään toiseksi viimeinen laulutunti, ja sen ajatuksen voimalla tsemppasin itseni koneen äärelle.

Uusi elämä versoo menneen tilalle

En ollut koko päivänä avannut sähköpostia, joten laulutunnin jälkeen iltaruoan lämpenemistä odotellessa kävin lukemassa saapuneita viestejä. Jotkut niistä vaativat vähän enemmän paneutumista, ja päätin palata niihin vielä myöhemmin illalla.

Muutaman seuraavan tunnin rauhoitin parin tv-ohjelman katseluun sekä huivin neulomiseen. Viikko oli ollut niin väsyttävä, että nyt kaipasin jotain kevyttä ohjelmaa – aivot hetkeksi narikkaan. Huivissa tosin olin menossa pitsikuviossa, joka vaati keskittymistä ja tarkkaa laskemista, mutta rentouttavaa sekin oli omalla tavallaan.

Välillä hain pakastimesta jäätelöä, ihan vain energianlähteeksi. Tirsk.

KAL-huivi
KAL-huivi ”Kevätaurinko” etenee hitaasti, mutta varmasti

Illan tv-dekkarin jälkeen avasin tietokoneen ja palasin sähköpostien pariin. Kävin myös tutkimassa hakuvahtien vinkkaamat työpaikkailmoitukset, mutta niissä ei ollut mitään minulle sopivaa. Täytyisi muistaa jossain välissä käydä säätämässä hakuvahdit uudelleen.

Kuinka ollakaan, koneen avattuani jumituin taas jälleen kerran yöksi blogin pariin. Kokonaiset 3,5 tuntia kirjoitin ja korjasin, ja korjasin ja kirjoitin. Tunsin olevani viikon jäljiltä ihan liian väsynyt kirjoittamaan, ja oikeaa kättä särki, mutta jatkoin silti. Minua ajoi eteenpäin jokin kumma vimma, vaikka oikeasti ei olisi ollut mikään pakko kirjoittaa yöllä.

Kun viimein kolmen aikaan yöllä lopetin kirjoittamisen, kannoin pöydältä parin jäätelöpuikon kääreet roskikseen. En muistanut syöneeni jäätelöä aherrukseni lomassa, mutta todistusaineisto puhui puolestaan.

Nukkumaan mennessäni mietin, että olisipa kätevää, jos pakastimessa olisi annostelija, joka antaisi ottaa sieltä maksimissaan kaksi jäätelöä yhden vuorokauden aikana.

Parhaimmat ideat syntyvät aina yöllä, eikö? 😉

(Tietokoneen ääressä vietetty aikaa tänään noin 6 tuntia)

Työttömän päiväkirja, päivä 4: torstai 25.3.2021 – pitäisikö olla huolissaan?

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tämä sarja seuraa viiden päivän ajan vuodenvaihteessa työttömäksi jääneen laiskan naisen päivien kulkua keskellä pandemiaa

On jo torstai. Tämäkin viikko on mennyt nopeasti. Nykyään tuntuu usein siltä, että päivät vain katoavat jonnekin.

Aamulla herätessäni mietin, että pitäisikö minun olla huolissani, kun en panikoi uuden työpaikan löytämisestä. En vain jotenkin osaa panikoida, koska olen elämäni aikana tehnyt ja kokenut jo monenlaista ja selvinnyt vaikeistakin tilanteista. Jotenkin olen niin kiitollinen siitä, että olen ylipäätänsä elossa kaiken kokemani jälkeen, että se kiitollisuus tuntuu peittoavan kaiken muun alleen.

Tämä korona-aika on tuntunut ajoittaisesta hatutuksesta huolimatta melkein lahjalta, kun on joutunut elämään (saanut elää) omassa kuplassaan, omassa valossaan, läheisten tukemana. Olenkin löytänyt itseni uudelleen – jälleennäkeminen on ollut voimaannuttavaa. Ja elämässä on päällimmäisenä paitsi kiitollisuus, niin myös ilo, kun uupumuskin alkaa olla enää vain muisto. Vielä kun tietäisin, mikä minusta tulee isona. Multitaskaajan ydinongelma. Heh.

Mutta niin, tämä torstai… Aamu alkoi samoilla spekseillä kuin muutkin aamut tällä viikolla ovat alkaneet. Ainoa poikkeus oli, etten ehtinyt neulomaan yhtään. Kello 13 oli alkamassa webinaari, ja ennen sitä piti ehtiä oikolukemaan yöllä julkaisemani postaus, sekä lisäämään siihen kuvia.

Hetken pähkäiltyäni päädyin ottamaan kuvan sohvapöydällä olevasta teemukistani. Kuvan – siis kymmenien kuvien, joista yksi päätyi postaukseen – ottamista edelsivät varsinaiset kuvausjärjestelyt. Ei uskoisi, että niin yksinkertainen asia voi olla niin työllistävä, mutta on se. Kokeilkaa vaikka ihan itte.

Päivän kuvahaaste – ei oo helppoo

Käytännössä siivosin olohuoneen pöydältä lehdet ja muut tavarat, sekä pyyhin pölyt (ohimennessäni myös eteisestä). Asettelin pöydällä olevaa teemukia, sekä kaktusta ja lehtipinoa eri asentoihin ja räpsin kuvia. Sen jälkeen piti miettiä miten käsittelen kuvaa, ja tuleeko siitä värillinen vai mustavalkoinen. Ja kelpaako se, vai onko se ihan tyhmä. Ei oo helppoo.

Olen tainnut aiemminkin mainita, että vaikka kuvaan paljon, niin blogin kuvien kanssa on vähän haastetta, ideoinnista lähtien. Ja kun en ole koskaan, ainakaan toistaiseksi, opiskellut valokuvausta, niin kuvien laatukin on sitten sen mukainen. Mutta tällä mennään mitä nyt osataan.

Puoli yhdeltä tuli kiire tehdä blogihommat loppuun ja mennä avaamaan tietokone webinaaria varten. Keitin toisen kupin teetä ja istahdin seuraavaksi 1,5 tunniksi kuuntelemaan mitä tarkoittaa strateginen vaikuttajamarkkinointi osana liiketoimintaa. Luento oli jatkoa viime viikon mielenkiintoiseen webinaariin Vaikuttajamarkkinoinnin ABC.

Luento sai aikaan jotenkin jännän fiiliksen, tunteen siitä, että ympyrä on sulkeutumassa. Lukion jälkeen, muutama vuosikymmen sitten, opiskelin nimittäin markkinointia kauppaopistossa. Vielä tähän mennessä en ole kuitenkaan tehnyt alan töitä. Luento sai miettimään mitä kaikkea me silloin opettelimmekaan, kuten mainostekstaus, ja millaisia keinoja silloin käytettiin markkinointiin. Internetin ja somen myötä markkinointi on totisesti muuttunut, mutta mielestäni vain mielenkiintoisempaan ja monipuolisempaan suuntaan.

Luennon jälkeen oli lounaan vuoro. Syödessäni luin sähköpostit ja kävin tutkimassa muutaman työpaikkailmoituksen LinkedInissä.

Kolmen jälkeen päätin mennä päiväkahville parvekkeelle aurinkoon, vaikka olisi pitänyt palata koneen ääreen ja jatkaa keskiviikkona kesken jääneen haastattelun kirjoittamista. Sitä nimittäin käsiteltäisiin tämän illan lehtikirjoittamisen kurssilla.

Kevään ensimmäiset päiväkahvit auringossa

Loppupäivä kului lähinnä tietokoneen ääressä, kun viimein raaskin tulla auringosta sisälle. Ehdin kirjoittaa haastattelua tunnin verran ennen kuin kurssi alkoi. Viidestä eteenpäin seuraavat neljä tuntia olivat täynnä tiukkaa asiaa, ja peppu tiiviisti penkissä. Kävimme haastatteluiden lisäksi läpi freelancerina toimimista.

Kurssin aloittaessani en ollut lainkaan ajatellut, että voisin kirjoittaa juttuja journalistisella otteella ja yrittää myydä niitä lehtiin, mutta siihen meitä kurssilla kovasti kannustettiin. Moni kurssilainen jo kirjoittikin johonkin tiettyyn julkaisuun. Tämä kurssi oli kaiken kaikkiaan työläs, mutta todella antoisa.

Kurssin jälkeen oli kiva vähän jaloitella ja ottaa iltapalaa ennen kuin siirryin takaisin koneen ääreen ja blogin pariin.

Puoli yhdeltätoista ajattelin, että nyt riittää kirjoittaminen tältä päivältä ja laitoin koneen kiinni. Otin neulepuikot käteeni – ensimmäinen kerta tänään – ja neuloin niin kauan, että sain huivin 3. osan valmiiksi.

Mutta, kuinka ollakaan, avasin tietokoneen uudelleen iltapesun lomassa. Ajattelin, että käyn katsomassa vielä muutaman työpaikkailmoituksen. Olisi pitänyt sulkea kone sen jälkeen, mutta menin blogiin ja aloin hiomaan keskiviikosta kertovaa tekstiä sekä ottamaan kuvia.

Blogin parissa aika kului taas kuin siivillä, ja kello oli yhtäkkiä kolme. Mietin sänkyyn päästyäni, että tämä on kyllä jo ihan hullua, että kirjoitan kaiket yöt, ja että pitäisikö tästä olla huolissaan. Vai kannattaisiko tästä nyt vaan nauttia niin kauan kuin tätä tilannetta kestää. Carpe diem, nääs.

(Tietokoneen ääressä vietetty aikaa tänään noin 10,5 tuntia)

Työttömän päiväkirja, päivä 3: keskiviikko 24.3.2021 – huono omatunto

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tämä sarja seuraa viiden päivän ajan vuodenvaihteessa työttömäksi jääneen laiskan naisen päivien kulkua keskellä pandemiaa

Herätyskello soi aamulla ensimmäisen kerran 6.45. Koska olin nukkunut vasta kolmisen tuntia, painoin hälytyksen pois ja jatkoin unia. Puoliunessa ajattelin, että jos Hullujen päivien muistilistallani olevat uusi tyyny ja muutamat kosmetiikkatuotteet on tarkoitettu minulle, niin ne ovat tilattavissa myöhemminkin.

Ja siellähän ne napottivat saatavilla vielä pari tuntia myöhemmin, kun puhelin seuraavan kerran hälytti. Tein nopeasti tilauksen ja jatkoin taas unia.

Kymmenen aikaan nousin ylös ajatuksenani kerrankin keskittyneesti katsoa Poirot aamupalaa syödessä. Viime syksynä heräsin aamuisin usein niin ajoissa, että ehdin tehdä aamupalan valmiiksi ennen kuin istahdin katsomaan kello 10 alkanutta Kyläsairaalaa. Aamut alkoivat silloin jotenkin leppoisalla tavalla. Nyt aamut ovat olleet rauhattomia. Siksi varmaan niin usein alan aamulla neulomaan, koska se rauhoittaa.

Poirot’n loputtua luin puhelimella uutisotsikot ja pari lehtiartikkelia sekä kävin läpi somekanavat. Tein edellisenä yönä blogiin kirjoittamastani artikkelista postauksen omalle Facebook-tililleni ja luin samalla vielä kerran blogipostauksen läpi. Instagram täytyisi muistaa hoitaa myöhemmin tänään.

Puoliltapäivin päätin lounasruoan lämpiämistä odotellessani tehdä hetken kotitöitä. Kävin keräämässä kuivat pyykit telineeltä, petasin sängyn ja laitoin astiat koneeseen.

Puhdasta pyykkiä
Mikään ei voita puhtaan pyykin tuoksua

Lounaan jälkeen minun olisi pitänyt avata tietokone ja alkaa kirjoittamaan puhtaaksi kurssitehtävään liittyvää haastattelumateriaalia, mutta en jaksanut. Olin nukkunut jo melkein viikon ajan vain viidestä kuuteen tuntia yössä. Väsymys alkoi nyt toden teolla tuntua niin kropassa kuin mielessä. Ajatukset olivat paksun sumun peitossa, enkä saanut niistä otetta.

Tietokoneella istumisen sijaan käytin seuraavat puoli tuntia lehtien ja mainosten raivaamiseen. Niitä oli taas päässyt kertymään pinoiksi sinne ja tänne. Näiden pinojen kasvamisesta voi jo suoraan päätellä olenko ollut kiireinen tai väsynyt, tai molempia. Normaalisti käyn saapuvan postin aina saman tien läpi, mutta kiireisenä tai väsyneenä vain työnnän ne jonnekin, kun olen ensin katsonut, ettei postin seassa ole tärkeitä kirjeitä.

Kotiin tuli heti vähän raikkaampi ilme, kun pinot vähenivät. Palkitsin itseni reippaudesta neulomalla, kuinkas muuten. Pian kuitenkin huomasin olevani niin nukuksissa, että minun oli pakko antaa unelle periksi.

Ennen päiväunia kävin laittamassa pyykkikoneen päälle. Ohjelma kestäisi puolisen tuntia, eli juuri sopivasti yksien päikkäreiden verran. Nukahdin kylpyhuoneesta kantautuvaan koneen tasaiseen hurinaan ja heräsin, kun pyykkikone napsahti äänekkäästi ohjelman loppumisen merkiksi. En tuntenut oloani yhtään virkistyneeksi, mutta tällä olisi mentävä tämä päivä loppuun saakka.

Ilta oli onneksi vapaa kursseista tai luennoista, mutta kirjoitettavaa oli yllin kyllin. Mietin, että taisin ajoittaa päiväkirjan kirjoittamisen blogiin aika hankalaan saumaan. Toisaalta taas, tämmöistähän tämä on ollut tammikuun puolesta välistä lähtien: iltakursseja, kirjoittamista, tehtävien tekemistä, kotitöitä ja huonosti nukuttuja öitä.

Ripustaessani pyykkejä kuivumaan tajusin, etten ollut käynyt suihkussa tänään. Kello oli neljä, joten ehtisin hyvin suihkuun sekä keittää kahvit ennen kuin jätskiauto saapuisi. Se oli ajamassa tänään kevään ensimmäistä reittiään meidän kulmilla, ja olin ajatellut käydä ostamassa sieltä pari laatikollista jäätelöä. Haaveilin jo kuinka nautiskelisin mustikkatuutin kahvin kanssa.

Kahvimuki
Tästä mukista kahvi maistuu aina hyvälle

Viiden jälkeen lähdin roskapussit kädessä, maski päässä ja vastakeitetyllä kahvilla tankattuna pihalle odottamaan jäätelöautoa, joka saapui lopulta 40 min myöhässä. Autoa odottaessani olin ehtinyt päivittää somekanavia ja kirjoittaa muistiin päivän tapahtumia sekä käydä kotona juomassa lisää kahvia.

Minulla oli huono omatunto, koska en ollut saanut edistettyä haastattelua koko päivänä, joten sisälle päästyäni avasin heti toisen jäätelölaatikon. Jäätelö on nimittäin parasta lääkettä, jos huono omatunto vaivaa. Balsamia haavoille. Tai jotain.

Kello oli jo seitsemän illalla, kun viimein istahdan tietokoneen ääreen. Puolessa tunnissa olin siivonnut päivän aikana tulleet viestit sähköpostista ja ilmoittautunut pariin webinaariin, joista toisen aiheena oli oman osaamisen brändäys LinkedInissä. Juuri sitä nyt kaipasin, koska viime syksynä olin uravalmennuksen aikaan vielä niin uuvuksissa, etten saanut valmennuksesta kaikkea hyötyä irti. Enkä ole saanut lukuisista aikomuksistani huolimatta vieläkään LinkedIn-profiiliani kuntoon.

Puoli kahdeksalta hyppäsin blogiin kirjoittamaan muistiinpanoja ja kävin siinä sivussa laittamassa iltaruoan lämpiämään. Taas meni ruokailu myöhäiseksi, mutta ei voi mitään.

Ruokaa odotellessa katsoin nopeasti missä haastattelun materiaalin kanssa mennään. Poimin materiaalista sitaatteja ja kirjoittelin ylös lisäkysymyksiä. Olin sopinut haastateltavan kanssa, että käytäisiin niitä tänään illalla läpi. Huomasin siinä kirjoittaessani, että stressikäyrä alkoi nousta.

Työvälineet
Joskus tuntuu sille, että hiiri on kasvanut kiinni kämmeneen

Mieleeni nousivat veljen sanat parin viikon takaa, kun olin tuskaillut jonkin toisen tehtävän kanssa. Hän kysyi, että maksetaanko minulle siitä palkkaa. Kun vastasin, että ei, niin hän sanoi, että älä sitten stressaa. Se oli itse asiassa todella hyvin sanottu: suorittaja-minäni tuupattiin tehokkaasti kumoon.

Lisäkysymysten läpikäynti haastateltavan kanssa venähti puoli yhteentoista asti, jonka jälkeen loikkasin takaisin blogin pariin. Yritin kirjoittaa auki eilisen, eli tiistain, tapahtumia, mutta tuntui aivan sille, kuin olisin nukkunut päivän ohi. Ajatus ei kulkenut yhtään, teksti takkusi, enkä keksinyt millaiset kuvat laittaisin artikkeliin.

Olin kuvitellut julkaisevani tiistain tarinan ennen puolta yötä, mutta ei se onnistunut. Kirjoitin ja korjailin, ja korjailin ja kirjoitin. Aikamuodot heittivät koko ajan jossain kohtaa artikkelia, vaikka luulin ne jo korjanneeni.

Tietokoneen kello oli lähempänä kolmea yöllä, kun tekstin korjailemiseen tuskastuneena painoin Julkaise-nappia. Sinne se meni, humpsis vaan, minun tiistainen tarinani. Lisäsin siihen puhelimella pari kummallista kuvaa, ja sitten menin nukkumaan.

(Tietokoneen ääressä vietetty aikaa tänään noin 8 tuntia)

Työttömän päiväkirja, päivä 2: tiistai 23.3.2021 – neuloosissa

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tämä sarja seuraa viiden päivän ajan vuodenvaihteessa työttömäksi jääneen laiskan naisen päivien kulkua keskellä pandemiaa

Tänään heräsin tasan kello 9.37. Herätyskello oli soimassa 9.45, joten kerrankin heräsin etuajassa, jippii.

Ennen ylösnousua luin taas puhelimelta päivän uutisotsikot, sekä selasin nopeasti somekanavat. Vähän kymmenen jälkeen olin ylhäällä ja vaatteet päällä odottamassa teeveden kiehumista. Kylpyhuoneessa pyykkikone aloitteli omaa aamuohjelmaansa.

Aamu siis sujui tänäänkin samoin kuin useimmat aamut nykyään. Tänään en kuitenkaan pukenut päälleni verkkareita, vaan mekon. Kevät on saanut minut käyttämään nyt enemmän hameita ja mekkoja.

Mekon helmat hulmuten kannoin aamupalani olohuoneeseen ja istahdin sohvalle. Teen jäähtyessä ehtisin neulomaan pari kerrosta huivia samalla, kun katsoin sivusilmällä Poirotia.

Teemuki ja silmukkamerkit – kaikki tarpeellinen aamuun

Olin harmikseni huomannut edellisenä iltana, että huivin kolmanteen osaan oli tullut virhe. Ihan ensimmäiseksi siis purin huivista useita kerroksia ja neuloin ne uusiksi. Tällä kertaa kuvio meni oikein, mutta tee ehti jäähtyä vähän liikaakin.

Kello oli vähän yli yksitoista, kun minun oli pakko jaloitella. Pyykkikone oli hetkeä aiemmin lopettanut ohjelmansa, joten kävin ripustamassa pyykit kuivumaan. Samalla seisomalla petasin sängyn ja laitoin astianpesukoneen päälle. ”Hienoa, laiska nainen! Oletpa tehokas tänään”, onnittelin itseäni, ja vaivuin takaisin sohvalle neulomaan.

Kahdentoista maissa päätin, että nyt saa neulominen riittää ja avasin tietokoneen. Kävin ruuhkaisen sähköpostini kimppuun. Tunnin jälkeen siirryin blogin pariin kirjoittamaan muistiinpanoja, ihan vaan nopeasti. Havahduin siihen, kun suuta kuivasi ja kello näytti jo 14.45. Sehän olisi kahviaika, mutta missä kahvi? Ei ainakaan tippumassa, joten ylös, laiska nainen, ja kahvia tulemaan.

Olin istunut koneen ääressä yhtä soittoa melkein kolme tuntia – todellakin jo tauon paikka. Illalla olisi vielä 2,5 tuntia lisää istuttavaa koodauskurssin merkeissä. Olin unohtanut blogiin uppoutuessani paitsi ajankulun, niin myös lounaan, joten tein voileivän välipalaksi.

Kahvin tippumista odotellessa katselin ikkunasta ulkona hehkuvaa auringonpaistetta ja päätin, että tänään käyn ulkona, vaikka vain parvekkeella ennen koodauskurssia.

Yllättäen neulepuikot eksyivät taas käteeni kahvia juodessani. Neulominen jotenkin rauhoitti väsynyttä mieltäni. Rauhoitti niin paljon, että silmäni alkoivat painua väkisin kiinni. Totesin, että nyt on pakko ottaa päiväunet, jotta jaksan seurata illan luennon. Torkahdin nippa nappa vartiksi, ja sitten eksyin selaamaan keskiviikkona alkavien Hullujen Päivien tarjontaa.

Kello viisi tajusin, että minulla on alle tunti aikaa, jos tosiaan aion käydä ulkona ennen luennon alkua. Lenkille en enää ehtinyt, joten menin sitten parvekkeelle. Siellä olikin ihanan lämmintä – aurinko oli paistanut sinne jo monta tuntia.

Viime kesän nuupahtanut muisto

Parveke jäi huonolle tolalle viime syksynä, kun en uupumukseltani jaksanut sitä siivota. Kukat kukkivat siellä tosin vielä marraskuussa, ja vasta joulukuun pakkaset saivat ne nuupahtamaan. Olin tammikuusta asti katsonut ärsyyntyneenä kuihtuneita kukanraatoja, mutta tässä välillä oli niin kovia pakkasia, ettei tehnyt mieli mennä parvekkeelle siivoilemaan. Nyt käytin tilaisuuden hyväkseni ja aloin raivata.

Maski päässä pilkoin saksilla melkein raivon vimmalla kuolleet pelargoniat sekä muratin palasiksi. Tuli sellainen tunne, niin kuin siivoaisin viime kesän kukkien myötä lopullisesti pois oman nuupahdukseni, sulloisin uupumukseni suoraan biojätepussiin.

Kello kävi kuutta nopeammin kuin huomasinkaan, ja minulle tuli kiire sisälle avaamaan konetta. Ennen luennon alkua piti vielä ehtiä keittää kuppi teetä ja ottaa pientä välipalaa.

Luento meni taas nopeasti. Maanantain vastaisen yön riemu onnistuneesta koodista oli tosin luennon aikana haihtunut ilmaan. En saanut kurssilla tehtyä CSS-tiedostoa toimimaan HTML-dokumentin kanssa. Täytyy tutkia myöhemmin mikä siinä oikein on vialla.

Aurinko jäi ikkunan taakse, kun luento kutsui

Yhdeksän jälkeen illalla sain vihdoin päivän ensimmäisen lämpimän ruoan lautaselle. Ruokailun lomassa jatkoin Hullujen päivien tarjontaan perehtymistä ja viestittelin samalla veljieni kanssa pääsiäisestä. Nähtäväksi jää, millainen siitä lopulta tulee, jos kaavaillut liikkumisrajoitukset tulevat voimaan.

Kymmeneen mennessä ruoka oli syöty, Hullujen päivien kuvasto tutkittu ja kirjoitettu blogiin ylös päivän tapahtumat. Pienen tauon jälkeen – kävin välillä neulomassa – jatkoin kirjoittamista. Puoli kahdentoista aikoihin sain viimein postattua blogiin artikkelin ja pyysin veljeä oikolukemaan sen.

On haastavaa kirjoittaa päiväkirjaa tällaiseen muotoon, kun olen tottunut kirjoittamaan sitä vain omille silmilleni. Olin epävarma tekstin sisällöstä ja muodosta, mutta veli näytti peukkua. Tein tekstiin kuitenkin vielä pieniä viilauksia, sekä lisäsin kuvat. Tekstin oheen päätyi tällä kertaa mielestäni aika outoja kuvia, mutta toisaalta, outoja ne olisivat henkilökohtaisessa päiväkirjassanikin. Hah.

Illan päätteeksi kävin vielä läpi sähköpostin, sekä siivosin keittiön, joka näytti ihan menneitten majalle, kuten isäni sanoisi. Enkä tietenkään malttanut olla neulomatta vielä paria kerrosta ennen nukkumaanmenoa. Hieman hymyilytti, kun havaitsin neuloneeni tänään joka välissä, missä se suinkin oli ollut mahdollista.

Tänä iltana (yönä) en kuitenkaan jäänyt neulomaan pitempään, vaan olin peiton alla peräti jo puoli kahdelta. Huomenna onkin aikainen ylösnousu, jos aion saada tilattua Hulluilta päiviltä haluamani tavarat, vähän Iittalaa, kosmetiikkaa ja uusi tyyny. Unen sopisi siis kerrankin tulla heti, eikä vasta aamuyöllä.

Yölampun valossa syntyy järkeviä kulutuspäätöksiä

Kello 2.20 makasin sängyssä valveilla puhelin kädessäni ja karsin Hullujen päivien ostoslistaani.

(Tietokoneen ääressä vietetty aikaa tänään noin 9 tuntia)