Laiskan naisen keittiössä jätetään kokkaushommat vähemmälle ja opetellaan elämään rennosti ilman suorituspaineita arjen pienistä suurista iloista nauttien
Päätin alkuvuodesta, että tänä vuonna kirjoitan blogia vähintään kerran kuussa ja että varaan kunnolla aikaa kirjoittamiseen, mutta tässä sitä taas ollaan kuukauden viimeisillä minuuteilla takomassa puhelimen näppäimistöä sormenpäät hellinä ja aivot sauhuten.
Osasyy tälle viime hetken tilanteelle on alkukuun sairastelu – yllätys, yllätys – ja osaksi syynä on jo pari viikkoa kestänyt ongelma puhelimen verkon ja samalla tietysti netin kanssa. Ei ole huvittanut alkaa kirjoituspuuhiin, kun perus nettiselailukin vaatii hermoja ja pitkää pinnaa kuten 1990-luvulla ikään. Hyvä puoli netin pätkimisessä on toisaalta ollut se, että puhelin on ollut iltaisin vähemmän kädessä kuin yleensä.
Mitäpä sitä sitten olen tullut puuhailleeksi tässä kuussa, paitsi taistellut tautikierteen ja netin kanssa.. No, tuohon tautikierteeseen liittyen alkukuu meni lähinnä ihmisiä vältellen, leväten, inkiväärishotteja ja vitamiineja napsien sekä lukien ja telkkaria katsoen. (Uusin Iholla-kausi on koukuttanut täysin.) Yhtenä iltana onnistuin tekemään todella maukasta kasviskiusausta ja vähän epäonnekkaampana iltana rikkomaan kuumemittarin. Silloin kävi mielessä, että puolen vuoden infektiokierre on saavuttanut kulminaatiopisteensä, kun kuumemittarikin jo rikkoutuu, ja ettei tästä ankeudesta voi muuta kuin nousta ylöspäin.
Eläintarhanlahden öinen valomeri tammi-helmikuun vaihteessa
Tässä kuussa olen lisäksi onnistunut ilmoittamaan itseni muutamalle keramiikkakurssille, jei. Se on todellakin pienoinen ihme, sillä kyseiset opistojen kurssit tuppaavat täyttymään yleensä heti ilmoittautumisen avautuessa, ja harvoin jonosta onnistuu pääsemään kursseille mukaan, saati, että pääsisi täysin ilman jonotusta. Siinä keramiikkakursseja katsellessa osui silmiin pari muutakin kurssia, joille saattoi tulla myös ilmoittauduttua neljän seinän sisällä olosta ahdistuneena. Onpahan nyt jotain mitä odottaa keväällä.
Loppukuusta pääsin palaamaan vähän enemmän normaaliin päivärytmiin, kun kävin parina päivänä harjoittelemassa toimistoelämää ja ensimmäistä kertaa sitten viime toukokuun pienellä kävelylenkillä. Molemmat näistä ovat pienoisia työvoittoja tässä pitkään jatkuneessa epänormaalissa elämäntilanteessa, joka alkoi uupumuksen humahdettua päälle viime kesäkuussa ja infektiokierteen alkaessa elokuussa. Kerron tästä lisää myöhemmin.
Helmikuun ankea harmaus on myös saanut haaveilemaan entistä enemmän kesästä ja auringosta, kuten varmaan monen muunkin, ja ulkomaanreissusta johonkin kivaan, lämpimään paikkaan, tai ihan vaan kaupunkilomalle jonnekin päin Eurooppaa. Edellisestä ulkomaanmatkasta muualle kuin Viroon tai Ruotsiin onkin kulunut jo todella pitkä aika, joten ei ihme, että reissujalkaa vipattaa.
Että semmoinen on ollut helmikuu tänä vuonna, alkupuolelta rauhallinen ja loppukuusta jo aika vauhdikas harrastuksineen kaikkineen. Ilahduttavaa on ollut, ettei elämä ole ollut enää pelkkää selviytymistaistelua päivästä toiseen, vaan olen oikeasti jaksanut jo tehdäkin jotain ja käydä kodin ulkopuolella muuallakin kuin kaupassa.
Toivottavasti maaliskuu jatkuu helmikuun lopun spekseillä, eli normaalilla elämällä ihmisten ilmoilla ja ilman kaikki voimat nielevää uupumusta ja petiin kaatavia tauteja, kiiitos.
Ajattelin vain tulla pikaisesti huikkaamaan hyvät uudet vuodet ja kertomaan, että blogiin on tulossa uusia juttuja lähiaikoina.
Joulukuu oli jälleen niin kiireinen, että ehdin juuri ja juuri hoitaa tärkeimmät asiat töiden lomassa. Tammikuu taas on mennyt pääosin sairastaessa, kuten on tainnut mennä monella muullakin, joten energiatasot ovat olleet aika lailla nollilla. Jossain vaiheessa alkuvuodesta kuitenkin ehdin ja jaksoin alkaa kirjoittamaan yhtä juttua, joka osoittautui sittemmin hieman työlääksi vatsatautien ja kuumeilujen kierteessä, mutta tuloillaan on, on. Ja tänään intouduin kirjailemaan iltapuhteeksi toista jutuntynkää. Olisin varmaan jatkanut sen kirjoittamista koko yön hamaan loppuun saakka, sillä niin ihanaa on ollut kirjoittaa pitkästä aikaa, mutta aamulla on työpäivä ja pitäisi varmaan nukkua sitä ennen.
Mutta täällä siis ollaan vaihteeksi positiivisella mielellä lähes koko kuukauden kestäneestä sairastelukierteestä sekä ulkona vallitsevasta melkein lumettomasta, harmaasta maisemasta ja vesisateesta huolimatta. Pari päivää sitten aloitetulla vahvalla vitamiinikuurilla voi olla osuutta asiaan. Auringolla ei ainakaan (tirsk).
Koska ulkona on tällä hetkellä tosiaan maailman tylsin keli tammikuuksi, niin on pakko liittää tähän loppuun pari kesäistä kuvaa. Olin valinnut nämä kuvat yhteen heinäkuussa luonnostelemaani blogitekstiin, jota en päätynyt vieläkään läpilukemisen jälkeen julkaisemaan (itsesensuuri iski), joten koristakoot kuvat nyt tätä juttua ja tuokoot mieleen kesän. Ihan kohtahan se taas on täällä valoisine päivineen ja öineen.
Kun elämä heinäkuun alussa jumittui aika lailla kotinurkkiin – kerron siitä lisää toisessa postauksessa – niin hetken aikaa tilannetta sulateltuani tein muutaman periaatepäätöksen. Yksi niistä oli, että kun nyt joudun olemaan paljon kotona, niin voin yrittää piristää itseäni ja parantaa elämänlaatuani leipomalla sekä kokkaamalla entistä enemmän itse. Tämä päätös on johtanut menneinä kuukausina kaikenlaisiin ruoka- ja leivontakokeiluihin, ja siksipä tännekin pukkaa taas uutta reseptiä. Koittakaa kestää! 😀
Olen ollut viime vuosina todella laiska leipomaan piirakoita, vaikka ne ovat nopeita ja helppotekoisia. Piirakkarepertuaarini on päässyt kutistumaan menneiden vuosien marja-, raparperi-, persikka- ja omenapiirakoista jokasyksyiseen omenapiirakan leipomiseen, johon minulla onkin hyvä gluteeniton resepti. Nyt oli kuitenkin korkea aika tehdä jo jotain muuta.
Yksi leivonnainen, jota oli tehnyt mieli kokeilla jo pitkään, oli luumupiirakka tuoreista luumuista. Lisäpontta kokeiluun antoivat kauppojen lokakuiset hedelmätiskit, jotka pullistelivat tuoreista, herkullisen näköisistä luumuista.
Luumu ja kaneli ne yhteen soppii
Löysin netistä yllättävän monta gluteenittoman luumupiirakan ohjetta, mutta yksikään niistä ei ollut juuri sellainen, jota etsin, eli ihan perusaineksista tehty ja vähän jouluun vivahtava mausteineen. Valion nettisivuilta löysin kuitenkin gluteenittoman makean piirakan hyvän perusohjeen, joka näytti olevan helposti tuunattavissa: https://www.valio.fi/reseptit/gluteeniton-marjapiirakka/#.
Seuraavaksi kävin vakoilemassa millaisia mausteita muut luumupiirakan leipojat olivat piirakoihinsa lisäilleet ja tarkistin myös mitä mausteita itse käytin viime syksynä tekemääni omenakakkuun, sillä halusin luumupiirakkaan samaa makumaailmaa. Sitten olikin aika ryhtyä tuumasta toimeen, eli koeleipomaan.
Asettele luumuviipaleet piirakan päälle haluamallasi tavalla
Jauhona käytin tässä luumupiirakassa Semperin laktoositonta FIN MIX -jauhoseosta ja rasvana voita. Voi kannattaa ottaa huoneenlämpöön pehmenemään hyvissä ajoin, jotta se vaahtoutuu helpommin sokerin kanssa. Vatkasin taikinan sähkövatkaimella.
Piirakkavuokana minulla oli halkaisijaltaan 25 cm pyöreä piirakkavuoka, johon taikina riitti ihan hyvin. Valion ohjeessa oli käytetty halkaisijaltaan 24 cm piirakkavuokaa. Piirakka paistetaan uunin alaosassa 200 asteessa.
Luumupiirakka (G)
AINEKSET
POHJA
100 g voita (tai leivontamargariinia) 1 dl sokeria 1 kananmuna 2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta, esim. Semperin FIN MIX -jauhoseos 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 1/2 tl kanelia 1/2 tl kardemummaa 1/2 tl inkivääriä
TÄYTE
noin 300 g tuoreita luumuja 1 prk (200 g) kermaviiliä 1 kananmuna 1/2 dl sokeria ripaus kanelia (1/2 tl vaniljasokeria)
TEE NÄIN
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
Lisää voi-sokerivaahtoon kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne voi-sokeri-munavaahtoon, ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuokaan reunoja myöten.
Pese luumut hyvin ja viipaloi ne. Lado luumuviipaleet piirakkapohjalle tasaisesti.
Sekoita kermaviiliin muna ja sokeri. Lisää ripaus kanelia ja halutessasi 1/2 tl vaniljasokeria. Kaada seos luumujen päälle.
Paista piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Anna piirakan jäähtyä hyvin ennen tarjoilua. Lämpimänä luumut ovat aika kirpakan makuisia.
Taikinaa voi nostaa vähän enemmän reunoille, jotta täyte pysyy paremmin keskellä
Piirakka onnistui paremmin kuin hyvin, ja mikäpä oli onnistuessa, kun löysin pohjaan niin hyvän gluteenittoman perusohjeen Valion sivuilta. Aikaa piirakan tekemiseen meni puolisen tuntia. Olin nostanut voin hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään, joten se vauhditti taikinan tekemistä.
Mausteita laitoin piirakkaan aika maltillisesti tällä ensimmäisellä kokeilukerralla, mutta pohjasta tuli noilla yllä olevilla maustemäärillä kyllä aivan taivaallisen hyvää – taikinakulho ja vispilät tuli kaavittua taikinasta melkoisen puhtaaksi parempiin suihin. Seuraavalla leivontakerralla ehkä kokeilen lisätä piirakkapohjan mausteiden määrää hieman.
Myös täytteeseen kannatti lisätä kanelia sekä ripaus vaniljasokeria. Luumut ovat kuitenkin kirpeitä, ja kaneli sekä sokeri taittavat mukavasti tuoreen luumun kirpakkuutta (kuten myös luumusoseen, josta tykkään tehdä näin joulun alla luumurahkaa).
Vaikka tekisi heti mieli maistaa, niin kannattaa antaa piirakan jäähtyä rauhassa
Maistoin piirakkaa ensimmäisen kerran, kun se oli ehtinyt jäähtyä vasta hetken. Luumut maistuivat lämpimässä piirakassa todella kirpeiltä. Piirakka maistui paremmalta, kun se oli saanut jäähtyä yön yli jääkaapissa. Parhaimmillaan luumupiirakka oli oikeastaan vasta kolmantena päivänä, jolloin se oli maustunut kunnolla, ja jolloin siitä oli jäljellä tietysti enää viimeiset rippeet. Seuraavalla kerralla annankin luumupiirakan jäähtyä todella hyvin ennen kuin menen maistelemaan. 😀
Luulen, että tulen käyttämään tuota Valion piirakkaohjetta jatkossakin sellaisenaan tai hieman tuunattuna, kun haluan tehdä kermaviilitäytteisen marja- tai hedelmäpiirakan. Niin onnistunut oli tämä luumupiirakkakokeilu.
❤
Vinkki: Monen kokeilun kautta olen huomannut, että usein tahmainen gluteeniton taikina levittyy helpoiten teräksistä lusikkaa, esimerkiksi ruokalusikkaa, apuna käyttäen.
Minun on jo pitkään pitänyt tehdä suolaista pannukakkua, mutta vasta viime viikolla, yhtenä laiskana elokuisena iltana, kun iltaruoanlaittoaika oli mennyt ajat sitten ohi, päätin vihdosta viimein sitä kokeilla. Ajattelin, että suolainen pannukakku ajaisi siinä kohden iltaa mainiosti sekä iltaruoan että iltapalan asemaa.
Googlaamalla selvisi, että suolaisten pannareiden täytteiden kirjo on hyvin moninainen, eli käytännössä vain oma maku, mielikuvitus ja kaappien sisältö ovat rajana, ja mausteet on tietysti räätälöity täytteiden mukaan. Tämä helpotti omaa kokeilua, sillä täytteeksi kelpasi hyvin se, mitä olin ajatellutkin, eli mitä kaapeista sattui sillä hetkellä löytymään.
Täytteet voi valita oman maun ja/tai kaappien sisällön mukaan
Minulla sattui tuolla hetkellä olemaan jääkaapissa purkillinen fetakuutioita, kohta nahistuva puolikas punainen paprika, muutama helmitomaatti sekä rasiallinen kirsikkatomaatteja, joten ne pääsivät täytteeksi tähän ensimmäiseen kokeiluun. Kaipasin täytteeseen lisäksi jotain vihreää, kuten purjo- tai ruohosipulia, mutta koska kotoa ei löytynyt tuona iltana kumpaakaan, eikä edes tuoretta basilikaa, niin vähän riskillä päädyin laittamaan pannariin vihreitä oliiveja. Palaan näihin oliiveihin tuonnempana..
Koska tämä oli ensimmäinen kokeiluni tehdä suolaista pannaria, ja edellä mainitut täytteet hieman epäilyttivät, niin päätin tehdä vain puolikkaan taikinan. Pannarin paistamiseen käytin noin 20 cm x 30 cm kokoista uunivuokaa.
Mausta taikina täytteisiin sopivaksi
Itse leivon gluteenittomasti, joten tämä ohje on gluteenittomalle suolaiselle pannukakulle. Pannarin pohjan tekemiseen voit käyttää kuitenkin vallan hyvin myös omaa ei-gluteenitonta luotto-ohjettasi, josta jätät vain sokerit sekä leivinjauheen pois ja räätälöit mausteet täytteisiin sopivaksi. Ja eikun kokeilemaan!
Suolainen pannukakku (G)
AINEKSET (uunivuoallinen)
2 kananmunaa 0,5 tl suolaa reilu 0,5 tl mustapippuria hyppysellinen oreganoa ripaus chilijauhetta 1 valkosipulin kynsi raastettuna tai hienoksi pilkottuna 3,75 dl maitoa 2 dl gluteenittomia jauhoja (esim. Semperin FIN MIX -jauhoseos) noin 100 g paprikaa noin 90 g helmi- ja/tai kirsikkatomaatteja noin 100 g fetajuustoa ruohosipulia tai kevätsipulia maun mukaan 1,5 rkl rasvaa uunivuokaan
TEE NÄIN
Riko munat kulhoon ja vatkaa vispilällä kevyesti munien rakenne rikki. Lisää suola ja mausteet nopeasti sekoittaen.
Sekoita maito muna-mausteseokseen.
Lisää lopuksi gluteenittomat jauhot ja vatkaa ne vispilällä hyvin taikinan sekaan. Voit käyttää tarvittaessa siivilää jauhoja lisätessäsi, jos pelkäät jauhojen paakkuuntumista.
Jätä taikina turpoamaan kulhossa pöydälle noin 20 – 30 minuutiksi.
Tässä välissä käännä uuni lämpenemään 225 C-asteeseen. (Kiertoilmauunissa riittänee 200 C-asteen lämpötila.)
Pilko paprika pieniksi kuutioiksi ja halkaise tai viipaloi tomaatit. Pilko fetajuusto kuutioiksi, jollet käytä valmiita kuutioita, ja silppua sipuli.
Laita rasva uunivuokaan ja vuoka uuniin siksi aikaa, että rasva sulaa. Levitä sulanut rasva vuoan pohjalle sekä vähän matkaa vuoan alareunaan.
Kaada turvonnut taikina vuokaan. (Ei haittaa, jos vuoka on uunin jäljiltä vähän lämmin.) Levitä täytteen ainekset tasaisesti taikinan pinnalle.
Paista pannukakkua 225 C-asteessa uunin keskitasolla noin 25 – 30 min, kunnes pinta on saanut kullanruskean värin.
Anna pannukakun jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen. Nauti hyvällä ruokahalulla!
Ripottele täytteet tasaisesti pannukakun pinnalle
Uunista tuleva tuoksu lupasi hyvää, ja pannukakku onnistuikin yllättävän hyvin näin ensikertalaisen tekemäksi. Tai no, ehkä olen hieman jo harjaantunut pannukakkujen paistoon makeiden pannukakkujen parissa, mutta onhan se aina jännittävää kokeilla jotain itselle uutta.
Kaapista kaivamani täytteet sopivat pannukakkuun erinomaisesti ja yhdessä mausteiden kanssa ne antoivat pannukakulle herkullisen aromin. Paitsi ne vihreät oliivit. Älkää laittako niitä pannariin, ellei kaapista löydy mitään muuta. Ja siltikin, jättäkää ne pois! (Tunnustan kyllä syöneeni joka ikisen oliivin siivun, joka pannarissa oli, mutta ei se mikään nautinto ollut. )
Ei mikään kaunokainen, mutta kaikki tuli syötyä
Pannukakkuun tuli uunissa ihana, vähän rapea ja karamellimainen reuna, joka maistui taivaallisen hyvälle. Siihen taisivat tiivistyä kaikki pannarin mausteet sekä aineksista tihkuneet nesteet. Kuvassa reuna näyttää palaneelle, mutta onneksi se ei palanut, vaan paistui juuri sopivan kypsäksi.
Pannukakkua jäi lounasruoaksi seuraavalle päivälle, jolloin söin sen kylmänä. Pannukakku maistui ehkä jopa paremmalta, kun se oli saanut vetäytyä ja maustua yön yli jääkaapissa.
Innostuin tästä kokeilusta niin, että seuraava suolainen pannari on ollut jo ajatuksissa tuloillaan. Ehkäpä innostun paistamaan sen ihan konkreettisesti huomisen sunnuntaipäivän iloksi, kun varasin kaappiin jo kevätsipuliakin. You know why. 😉
Täällä on koko heinäkuu kirjoitettu iltaisin blogitekstejä otsa hiessä, mutta koska vielä ei ole syntynyt mitään valmista, niin tulin huikkaamaan edes moi, eli moi vaan heinäkuuhun! 🙂
Valitsin tällä kertaa blogiin sellaisen aiheen, jonka ajattelin helpoksi, mutta eipä se ole ollut alkuunkaan helppo, vaan hyvinkin monisyinen. Tähän mennessä olen aloittanut aiheesta kolme eri juttua, joista viimeisintä kirjoittelin eteenpäin tänään illansuussa, mutta jouduin laittamaan senkin jäähylle loppuillaksi, kun ajatukset alkoivat pyörimään kehää.
Aikaisempina vuosinahan minulle on usein tässä kohtaa kesää iskenyt päälle kirjoituskammo, koska perfektionismi on päässyt valloilleen, mutta tällä kertaa kirjoittamista on haastanut valitsemani aiheen laajuuden lisäksi myös väsymys. Liian väsyneenä ei jaksa työpäivän jälkeen enää oikein ajatella, ja tämä aihe tuntuu vaativan paljon prosessoimista.
Uusi voimalause löytyi sisustusideoita etsiessä
Nähtäväksi jää, kuinka monta välijuttua vielä kirjoitankaan, ennen kuin saan yhtään noista kolmesta nyt heinäkuussa aloittamastani blogitekstistä valmiiksi, mutta eipä sillä oikeastaan ole väliä. Pääasia on, että matkalla ollaan ja joskus tulee valmista. Ja kun äsken pikaisesti vilkaisin edellisten kesien tuotoksia, niin aika monta välijuttua ja moi-huikkausta siellä näyttää olleen, eli nämä ovatkin siis enemmän sääntö kuin poikkeus. 😀
Tuon otsikossa ja kuvassa olevan lauseen nappasin yhtenä sunnuntaina jokin aika sitten Ikean mallikodin seinältä. Lause kolahti heti, koska podin tuolloin aikamoista tuskaa päässäni pyörivistä monenmoisista projekteista ja ideoista, osa harrastuksiin, osa omaan hyvinvointiin ja osa kodin suursiivoukseen, sisustamiseen ja stailaamiseen liittyviä juttuja. Taulun lause ”great things take time” hiljensi kertaheitolla koko päässäni pyörivän härdellin. Ymmärsin, että nyt on keskityttävä yhteen asiaan kerrallaan, vaikka kuinka tekisi mieli häslätä vähän kaiken parissa. Eli hitaasti hyvä tulee. Voi tulla jopa jotain yllättävän hienoa.
Tuosta sunnuntaista asti olen hokenut lausetta itselleni päivittäin kuin mantraa, jos en väsymykseltäni ole saanut edistettyä jotain tiettyä asiaa, tai mitään asiaa, ja turhautuminen on yrittänyt ottaa vallan. On kyllä jännä juttu, miten neljä pientä sanaa voivatkaan hetkessä rauhoittaa mielen.
Kuulumisiin taas välijutulla tai sitten jollain ihan muulla! 🙂
Olet ehkä huomannut, että blogiin on ilmestynyt vaivihkaa uusi kategoria ”Ruokakokeilut”. Ihan alun perin minulla oli tarkoitus blogin alkuperäisen nimen, Laiskan Naisen keittiössä, mukaisesti alkaa testailemaan leivontaohjeiden lisäksi myös ruokaohjeita, mutta asia jäi ajatuksen asteelle kaiken koronahässäkän ja uupumuksesta toipumisen keskellä. Viime syksyn tiukka taloudellinen tilanne, leipomisinnostus sekä oma kyllästyminen samoihin tylsiin valmisruokiin puhalsi kuitenkin tämän vanhan idean taas henkiin.
Ensimmäinen juttu kategorian ”Ruokakokeilut” alla on Sitruunainen tonnikalapasta. Se olikin puhdas kokeilu, eli testasin Tiskivuoren Emännän blogista löytämääni ohjetta. Tonnikalapastasta tuli niin hyvää, hieman omaan makuuni muunneltuna tosin, että se jää pysyvästi ruokalistalleni.
Pasta-ateria tuloillaan
Sieltä samaiselta omalta ruokalistaltani tein muutama viikko sitten pitkästä aikaa toista pastaruokaa, jonka ohjeen ajattelin jakaa nyt myös teille. Ohje on napattu vuosia, vuosia sitten Yhteishyvä-lehden ruokaliitteestä. Yritin etsiä ohjetta kyseisen lehden nettisivulta, mutten löytänyt sitä enää, joten nyt mennään täysin oman muistini varassa ja vuosien näppituntumalla.
Tähän ohjeeseen tykästyin silloin muinoin heti kerrasta, koska ruoka oli niin helppo ja nopea tehdä sekä todella herkullista. Paras aika tämän ruoan tekemiseen on kesä, ja tarkemmin vielä loppukesä, jolloin kotimainen kesäkurpitsasato valmistuu. Toki ruoasta tulee hyvää myös ulkomaisen kesäkurpitsan voimin, jota itse tällä kertaa käytin, mutta tykkään tehdä tätä ruokaa uuden sadon vähän pienemmistä ja maukkaammista kotimaisista kesäkurpitsoista, joita ei välttämättä tarvitse kuoria, vaan pesu riittää.
Tomaattina voit käyttää tässä ruoassa mitä vain kypsiä tomaatteja. Kun olen käyttänyt perinteisiä isoja tomaatteja, niin olen lohkonut ne ja vielä puolittanut lohkot. Parhaiten tähän ruokaan käyvät ehkä kuitenkin kirsikka- tai helmitomaatit halkaistuina tai viipaloituina.
Saat ruoasta gluteenittoman, kun käytät pastana gluteenitonta pastaa. Vegaanisen version saat puolestaan käyttämällä kerman sijasta sopivaa kasvikermaa. Resepti muuntautuu siis monenlaiseen ruokavalioon.
Aikaa tämän makoisan pastaruoan tekemiseen menee noin 30 minuuttia. Ja sitten eikun kokkaamaan!
AINEKSET (kahdelle)
180 g spaghettia 400 – 500 g kesäkurpitsaa 1 – 2 valkosipulinkynttä ( tai maun mukaan) 2 rkl voita tai muuta paistamiseen tarkoitettua rasvaa 2 dl ruokakermaa 1 tl mustapippurirouhetta noin 1 tl suolaa kastikkeeseen ja reilusti pastan keitinveteen 150 – 200 g kirsikka- tai helmitomaatteja
Lisää kesäkurpitsaviipaleet paistinpannulle sulaneen rasvan sekaan kuullottumaan.
Tässä vaiheessa pastavesi varmaan jo kiehuu, joten lisää siihen suolaa sekä haluamasi määrä pastaa kahdelle hengelle. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
Kuori ja pilko tai murskaa valkosipuli hienoksi. Lisää se pannulle kesäkurpitsaviipaleiden joukkoon. Älä anna valkosipulin tai kesäkurpitsan ruskistua (tai palaa – done that), vaan kuullota niitä miedolla lämmöllä.
Mausta jumalaiselle tuoksuva kesäkurpitsa-valkosipuliseos mustapippurilla ja suolalla.
Kun kesäkurpitsa ja valkosipuli ovat kuullottuneet lähes läpinäkyviksi, kaada ruokakerma pannulle ja anna kiehahtaa nopeasti.
Lisää lopuksi kastikkeen sekaan pannulle pestyt ja halkaistut tai viipaloidut tomaatit. Halutessasi voit antaa niiden hautua hetkisen pannulla. Ota kastike pois levyltä ja sekoita keitetty pasta kastikkeen joukkoon.
Halutessasi voit lisätä pastan päälle esimerkiksi Parmesan-juustoraastetta, mutta hyvälle maistuu ilmankin. Bon appetit!
Joskus, kun huushollista ei löytynyt valkosipulia, kokeilin kastikkeeseen valkosipulin asemasta tavallista keltasipulia. En suosittele, sillä kastike maistui kummalliselle. Sen sijaan valkosipulituorejuusto sopii tähän(kin) kastikkeeseen ihan hyvin, jos kodissa sattuu olemaan akuutti pula valkosipulista ja tekee mieli tätä kesäkurpitsaista ja tomaattista pastaa, nimimerkillä Unohtui joskus valkosipulit kauppaan.
Joskus taisin kokeilla tätä kastiketta myös ilman tomaatteja, enkä pitänyt siitäkään versiosta. Tomaatti tuo kastikkeeseen mielestäni sopivaa kirpakkuutta ja hapokkuutta lempeän kesäkurpitsan oheen.
Kesäistä lohturuokaa parhaimmillaan
Tämä pasta on paitsi helppo ja nopea tehdä, niin se on myös edullinen ruoka. Kahden hengen annoksen hinnaksi tuli noin 6 euroa. Hinta vaihtelee tietysti muutamia euroja ruokaan käytettävien raaka-aineiden hintojen mukaan. Tällä hetkellä esimerkiksi tomaatit maksavat hieman enemmän kuin keskellä kesää.
Suosinkin tätä pastaa kesällä paitsi siksi, että tähän voi käyttää silloin tuoretta kotimaista kesäkurpitsaa, niin myös siksi, että uuden satokauden kasvisten hinnat ovat silloin edullisimmillaan. Ja kasvisten maku on kesällä tietysti täyteläisimmillään.
Lapsuudenkodissa meillä syötiin aika lailla satokausien mukaista ruokaa. Sitä samaa ruokafilosofiaa olen yrittänyt myös aikuisena jatkaa, välillä enemmän ja välillä vähemmän menestyksekkäästi.
Aiotkos ottaa tämän pastaruoan kokeiluun?
❤
Vinkki: Tässä kohtaa pitäisi olla joku loistava vinkki takataskussa, mutta nyt ei kyllä säteile yhtään. Paitsi semmoinen tuli mieleen, että mitenköhän Feta-juusto murusteltuna sopisi tämän pastan päälle..hmm.. Ja ruokajuomaksi kävisi varmasti joku kuivahko, raikas valkoviini. Itse en alkoholia käytä, joten kuplaveteen on tyytyminen, mutta en pane sitä pahakseni, sillä ruoan herkullinen maku on kuitenkin se tärkein.
Viime syksyn leipomisinnostukseni jatkumoksi sain alkutalvella inspiraation vuosien tauon jälkeen alkaa etsimään ja testaamaan itselleni uusia sekä helppoja ja edullisia ruokaohjeita arjen ruokalistan vaihteluksi. Kriteerinä oli edellä mainittujen lisäksi tietysti ruoan maukkaus.
Tähän mennessä olen ehtinyt testaamaan linssikeittoa, sitruuna-kanapastaa sekä tonnikalapastaa. Näistä kolmesta kokeilusta linssikeitto ei ollut lähelläkään parhainta maistamaani tai tekemääni, ja sitruuna-kanapastan kana on paistunut vähän liian kuivaksi jo pariin kertaan. (Ei pitäisi koskaan puhua puhelimessa samalla, kun tekee ruokaa – vika ei tietenkään ole kokin paistotaidoissa, heh. 😉 ) Tonnikalapastasta sen sijaan tuli niin hyvää, että sen ohjeen haluan nyt jakaa teillekin.
Jos elämä tarjoaa sitruunoita, niin teeniistä ihanaa ruokaa
Olin itse asiassa etsinyt hyvää tonnikalapastan ohjetta jo pidempään. Juuri tuossa kohtaa talvea etsin lisäksi ohjetta, johon voisin hyödyntää sekä sitruuna-kanapastakokeiluista kaappiin jäänyttä sitruunaa, että uuden vuoden jäljiltä jääneitä minijuustokiekkoja.
Sattumalta, eli googlettamalla tonnikalapastan, törmäsin Tiskivuoren Emännän blogiin ja helpon tonnikalapastan ohjeeseen (linkki: http://www.tiskivuorenemanta.fi/2021/08/helppo-tonnikalapasta/ ). Pasta vaikutti nimensä mukaisesti todellakin helpolta tehdä. Totesin, että saisin upotettua pastaan kätevästi minikiekoista mustapippurijuuston ja lisäksi myös kaapissa lojuvan puolikkaan sitruunan.
Ja eikun tuumasta toimeen, eli testaamaan, tai oikeastaan versioimaan, sillä minulta puuttui reseptissä olevan 100 gramman juustokiekon lisäksi myös ruohosipulia. Lisäksi reseptissä oli käytetty omaan makuuni aika reilusti sipulia ja valkosipulia, joten vähensin myös niiden määrää. Kermana käytin 10 % ruokakermaa ja tonnikalana Pirkan tonnikalapalat vedessä (tonnikalaa 150 g) . Ja tämmöinen versio siitä sitten tuli:
AINEKSET (kahdelle)
150 – 180 g pastaa, esim. fusilli 1 kelta- tai punasipuli 1 – 2 valkosipulinkynttä 2 rkl voita tai muuta paistamiseen tarkoitettua rasvaa 1 prk tonnikalapaloja vedessä (HUOM! tonnikalan määrä purkissa vaihtelee tuotemerkeittäin) 20 g mustapippurijuustokiekko tai 20 g pala isosta juustokiekosta 2 dl ruokakermaa (kermaa voi olla 2,5 dl, jos tonnikalaa ja pastaa on enemmän) 1/2 sitruunan mehu suolaa pastaan ja pieni ripaus kastikkeeseen 1 rkl kapriksia valmiin annoksen päälle (halutessasi)
TEE NÄIN
Laita pastavesi kiehumaan.
Kuori ja pilko sipulit sekä purista puolikkaasta sitruunasta mehu.
Lisää sipulit pannulle paistumaan sulan rasvan sekaan. Kuullota sipulit läpikuultaviksi miedolla lämmöllä, älä anna ruskistua.
Tässä vaiheessa pastavesi varmaan jo kiehuu, joten lisää siihen suolaa sekä haluamasi määrä pastaa kahdelle hengelle. Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
Lisää pannulle kuullotettujen sipulien sekaan ylimääräisestä vedestä valutettu tonnikala ja sekoita.
Kaada pannulle ruokakerma ja heitä perään mustapippurijuusto. Sekoita juusto hyvin kastikkeen sekaan ja anna kastikkeen kiehahtaa.
Sekoita kastikkeeseen puolikkaan sitruunan mehu ja mausta tarvittaessa ripauksella suolaa.
Ota kastike pois levyltä ja sekoita keitetty pasta kastikkeen sekaan, lisää (halutessasi) päälle kaprikset ja nauti.
Jos kastike maistuu liian miedolle, niin voit lisätä kastikkeeseen mustapippurijuustoa tai ripauksen mustapippurirouhetta. Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen myös sitruunan kuorta makua antamaan. Raasta sitruunan kuori ennen mehun puristamista, ja itse sitruuna kannattaa tietysti pestä hyvin lämpimällä vedellä ennen raastamista.
Ensimmäisessä kokeilussani käytin edellä mainittuja Pirkan tonnikalapaloja vedessä. Tonnikalan määrä suhteessa ruokakermaan hieman yllätti, joten seuraavan kerran, kun tein kastiketta Pirkan tonnikalapaloista, niin lisäsin hieman ruokakerman määrää. Tällöin kastiketta jäi omaan makuuni juuri sopivasti myös pastan imaistavaksi.
Mustapippurijuusto antoi kastikkeeseen todella hyvän maun ja mielestäni 20 g oli juuri sopiva määrä tuomaan täyteläisyyttä ja pippurin makua. Lopuksi lisätty sitruunan mehu toi kivan pienen kirpakkaan lisän kastikkeen makuun. Itselläni on menossa joku sitruunavillitys, ja sitruunoita on ollut kaapissa koko alkuvuoden ajan, joten oli luontevaa kokeilla lisätä sitä myös tähän tonnikalapastaan.
Pastaan saa kivasti väriä lisäämällä päälle jotain tuoretta yrttiä tai ruohosipulia
En ole aiemmin juurikaan pitänyt tonnikalapastasta, mutta se on tainnut johtua siitä, etten ole saanut hyvää tonnikalapastaa. Tämä pasta vei kielen mennessään, eikä kahden hengen annoksen hintakaan päätä huimannut: hinnaksi tuli noin 5,50 eur.
Ruoan valmistamiseen meni noin 20 – 25 minuuttia, ja gluteenittoman siitä sain käyttämällä gluteenitonta pastaa. Tiskivuoren Emännän helpon tonnikalapastan ohje oli siis erittäin hyvä löytö, kun sain räätälöityä siitä helposti juuri itselleni sopivan ruoan.
Aion pian kokeilla myös lähempänä alkuperäistä ohjetta olevaa versiota ruohosipulilla ja hieman isommalla määrällä mustapippurijuustoa. Tapanani on ollut käyttää ruoissa melko reilusti mustapippuria, mutta näin vanhemmiten on täytynyt alkaa antaa vähän armoa sisuskaluilleen, joten en ihan heti uskalla laittaa kastikkeeseen koko 100 g pläjäystä tymäkkää mustapippurijuustoa.
Kylläpä tulikin nälkä tätä ohjetta kirjoittaessa. Onneksi kaapista löytyy taas mustapippurijuustoa: tiedän mitä tässä huushollissa kokataan huomenna.
❤
Vinkki: Jos kaappiin on jäänyt tuorejuustoja, jotka sopivat yhteen tonnikalan kanssa, niin niillä voi hyvin korvata mustapippurijuuston. Itse varioin ohjetta Valkosipuli & yrtit -tuorejuustolla (Rainbow), jota laitoin kastikkeeseen suunnilleen puolen rasian verran, eli noin 100 g. Tuoreen valkosipulin jätin kokonaan pois, koska tuorejuustossa oli valkosipulia. Lisäsin kastikkeeseen myös 1,5 tl mustapippurirouhetta. Tonnikalana minulla oli tässä versiossa Rainbow:n tonnikalapaloja vedessä (purkissa 105 g tonnikalaa).
Tämä versio maistui jostain syystä kalaisammalta. Ehkä se johtui erimerkkisestä tonnikalasta, tai ehkä valkosipuli-yrtti -tuorejuusto korosti tonnikalan makua, kun mustapippurijuusto taas hieman häivytti sitä alleen. Sitruunamehu sopi tähänkin versioon erinomaisesti. Hinnaksi tälle versiolle tuli noin 4,00 eur.
Päätin toissapäivänä, tiistaina tammikuun 30. päivä, olla reipas ja ottaa päivän projektiksi tämän vuoden ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen, mutta matkaan tuli hieman haasteita pitkän tauon jälkeen, eli tietysti jälleen taistelin tekniikan kanssa, kuten viime tammikuussakin. Ehkäpä otan tästä nyt opikseni sen, että muun muassa selainten päivitykset kannattaa tehdä ajallaan, niin saa esimerkiksi oman bloginsa sekä blogialustan olennaiset työkalut ja valikot näkyviin.
Mutta tosiaan, kirjoitustaukoni oli jälleen pitkä. Viime marras-joulukuun vaihteessa olin jossain positiivisuuspuuskassa yltiöoptimistinen ajankäytön ja omien resurssieni suhteen, mutta niinhän siinä kävi, että joulukuu yllätti jälleen nopeudellaan, enkä ehtinyt kirjoittamaan joulukuussa yhtä blogijuttua enempää. Osasyyllinen kirjoitustaukoon oli myös koko viime syksyn sekä alkutalven jatkunut puolikuntoinen olotila ja tautikierre, jonka vuoksi pää on ollut näihin päiviin saakka aika lailla tyhjä muista kuin työhön ja akuutteihin arkisiin askareisiin liittyvistä ajatuksista. Yritä siinä sitten kirjoittaa jotain järkevää.
Onneksi olo on nyt päivien pidentyessä alkanut olla pirteämpi, ja energiaa on töiden jälkeen muuhunkin kuin sohvalla makoiluun, kirjoittaa nainen, joka tunti sitten nousi sohvalta ylös kolmen tunnin lepäilyn jälkeen. (Kello on nyt 22.09.) Mutta tämä lepäily selittyy helposti viime yön lyhyehköiksi jääneillä unilla: valvoin ja jännitin koko alkuyön hajoavatko ja tippuvatko parvekelasit alas kovassa tuulessa.
Kesän odottaminen alkoi tänään, 1. helmikuuta– Billnäs on mukana tulevankin kesän retkikohteissa
Perinteiseen tapaan ajattelin näin vuoden aluksi summata vähän viime vuotta. (Juu, juu, helmikuu alkoi juuri, mutta joillekin helmikuu on vuoden alku.) Tällä kertaa viime vuoden läpikelaaminen on tuntunut jotenkin erityisen hankalalta, koska loppuvuoteen liittyy omassa mielessäni niin paljon negatiivisia tuntemuksia sairastelusta johtuen, mutta myös vanhenemisesta – menossa on ollut oman tähänastisen elämäni pahin ikäkriisi. Ja jos mietit paljonko täytin, niin vastaus on tietysti 35, nyt ja aina. 😉
Luin ennen tämän tekstin aloittamista vuoden takaisen juttuni toissa vuodesta 2022, ja totesin, että aika lailla samalla kaavalla viime vuosikin meni sairasteluja myöten: vuosi alkoi jollain taudilla ja kässäkoululla, töissä opettelin uusia asioita, kesä meni väsyneenä retkeillessä ja syksyllä iski tautikierre juuri, kun tunsin päässeeni voitolle uupumuksesta. Viime syksy oli kyllä paljon hirveämpi kuin vuoden 2022 syksy koronoineen. Ehkä joskus myöhemmin kerron tarkemmin mitä tapahtui, tai siis varmasti kerron, mutta vielä ei ole sen aika.
Nyt ajattelin kuitenkin keskittyä enemmän viime vuoden hyviin asioihin vähän samaan tyyliin kuin vuosi sitten listasin vuoden 2022 parhaimpia asioita. Asiat eivät ole missään tärkeysjärjestyksessä, eikä alla olevassa listassa ole läheskään kaikki kivat asiat viime vuodelta, vaan lähinnä sellaisia asioita, joita tässä hetkessä mieleen pulpahteli hyvin sekavassa järjestyksessä.
vuoden 2023 top 5 -juttuani
1Tuftaaminen ja rautalankatyöt – eli kässäkoulun jutuilla mennään jälleen. Näitä tekniikoita harjoittelimme kässäkoulussa viime vuoden alkupuolella huovutuksen lisäksi, ja itselleni suurena yllätyksenä pidin molemmista tekniikoista todella paljon. Ne vaativat aika paljon tarkkaavaisuutta muun muassa välineiden (teräviä – laastareita tarvittiin) ja materiaalien puolesta, mutta molemmat tekniikat sekä rauhoittivat että rentouttivat, koska oli pakko sulkea mielestä pois kaikki muu ja keskittyä täysillä käsillä olevaan tekemiseen. Jatkan varmasti näiden molempien harjoittelua jossain kohtaa tulevaisuudessa.
Sorminäppäryys, kärsivällisyys ja sitkeys – niillä on tätä puuta taivuteltu
2Tassukaveri, joka tuli viime keväänä läheisen perheeseen tuomaan iloa, hupsuutta ja rakkautta valloittavalla persoonallaan ja söpöllä ulkonäöllään. Onnekseni olen päässyt harjoittelemaan hoitotätinä olemista silloin tällöin, ja saattaapa olla, että joku on kietonut hoitotädin pienen karvatassunsa ympärille. Tassukaverin myötä on itselle avautunut aivan uudenlainen maailma ja ymmärrys koiranomistajia kohtaan. Koirakuumettakin tassukaveri on tietysti kasvattanut, mutta lemmikin hankkiminen on sellaisen hetken juttu, kun tiedän, että minulla on riittävästi aikaa huolehtia koirasta.
3Maalaaminen, jota kokeilin yhdellä akryylimaalauskurssilla viime keväänä ensimmäistä kertaa elämässäni. (Koulun kuvaamataidon tunteja ei oteta lukuun tässä kohtaa.) Maalauskurssi oli minulle totaalinen hyppy mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä en ollut koskaan aiemmin perehtynyt akryyliväreillä maalaamiseen, saatikka abstraktiin maalaamiseen, jota kurssilla harjoittelimme, enkä myöskään koe olevani taiteellisesti lahjakas.
Halusin kuitenkin kokeilla viime keväänä jotain sellaista tekemistä, joka oli minulle paitsi ihan uutta, niin myös sellaista, jossa tiesin olevani korkeintaan keskinkertainen. Tuntui, että suorittaja-minäni oli hyvä nähdä ja kokea, ettei kaikkea tarvitse aina osata tai tehdä täydellisesti, ja silti asiasta voi kokea iloa ja tyydytystä. Ja kuinkas kävikään – hurahdin akryylimaalaamiseen ihan täysin. Kävin viime syksynä vielä yhdellä viikonloppukurssillakin. Nyt odotan kevättä, jolloin minulla toivottavasti on taas aikaa keskittyä hetkeksi akryyliväreillä maalaamisen saloihin.
4Kohtaamiset ja tekemiset ystävien sekä läheisten kanssa, joista onneksi pääsin nauttimaan etenkin viime kesänä. (Syksyhän menikin sitten sairastellessa ja tapaamisia peruutellessa.) Ehkä näiden kohtaamisten vuoksi näin jälkeenpäin tuntuu, että viime kesänä paistoi koko ajan aurinko. Ei se ihan niin tainnut olla reaalimaailmassa, mutta tuo tuntemus kertonee sen, miten paljon nämä kohtaamiset merkitsivät, miten paljon iloa ne toivat elämään ja miten ihania muistoja niistä jäi.
Ystävän kanssa ollaan jo monena kesänä retkeilty Iittalaan naivistien näyttelyyn
Näitäkin maalauksia katsoo nykyään hieman eri silmin kuin ennen maalauskursseja
5 Työ nousee jälleen listalle, kuten vuosi sitten, ja jos mietit, että miksi, niin minäpä kerron. Viime vuonna vaihdoin työtehtäviä kahdesti, ensin maaliskuussa ja sitten uudelleen syys-lokakuussa. Oli aika rankkaa opetella vuoden sisällä kaksi uutta työtehtävää, tai jälkimmäinen on vielä prosessissa, mutta hitsin kivaa se on kyllä ollut. Molemmissa olen päässyt käyttämään itsestäni uusia, tai enemminkin vähän uinuneita tai unohtuneita puolia, ja oppinut paljon kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista.
Maaliskuisen tehtävänvaihdoksen myötä vaihdoin myös toimipistettä, jossa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Huono puoli oli se, että työmatka piteni ja hyvä Prisma jäi entisen toimipisteen viereen. (Ruokakaupalla on väliä.) Hyvä puoli taas oli se, että pääsin takaisin tutuille kulmille, missä olen viettänyt suurimman osan elämästäni viimeisten reilun 20 vuoden ajan, sekä se, että jouduin kohtaamaan paljon uusia ihmisiä paitsi uudessa toimipisteessä niin myös työmatkoilla.
Uupumuksen vuosina minusta tuli hieman ihmisarka monen negatiivisen kokemuksen lopputulemana, eikä korona-ajan eristyneisyys mitenkään kannustanut pyrkimään siitä pois. Päinvastoin, korona-aika antoi minulle paitsi tilaisuuden toipua rauhassa uupumuksesta, niin myös tilaisuuden olla ihan vaan rauhassa, jatkuvan arvostelun ja kuonanheittämisen ulottumattomissa, ja säilyttää näin mielenrauhani ja kasvaa takaisin omaksi itsekseni. Viime vuonna aloin kuitenkin olla jo niin vahva fyysisesti, että oli aika päästää lopullisesti irti arkuudesta ja alkaa taas kunnolla tutustua uusiin ihmisiin. Ja hitsin kivaa sekä antoisaa on kyllä sekin ollut. (Just nyt tuntui pieni onnenhypähdys sydämessä.)
lupaan, etten lupaa mitään
Tämmöinen lista siis pulpahti mieleeni tällä kertaa. Tässä taisi tulla aika monta sellaista asiaa, joista en ole aiemmin täällä blogissa maininnut mitään. Olin aikeissa lisätä listalle myös keittiöhommelit, mutta sitten päätin, että kerronkin aiheesta enemmän jonkin toisen postauksen yhteydessä. Jotain olen tainnut kertoa postauksissa syksyllä heränneestä leipomisvimmastani jo viime vuoden puolella, mutta vihjaan sen verran, että tapahtui muutakin ja talous liittyy vahvasti asiaan.
Olen muistaakseni aiemmin tässä kohtaa kertoillut vähän millaisia juttujen aiheita on mieleen tullut ja mistä olen ajatellut seuraavaksi kirjoittaa, mutta nyt en poikkeuksellisesti kerro yhtään mitään tuon yllä mainitsemani lisäksi. Syy on yksinkertaisesti se, että tuntuu, ettei mikään ikinä mene tämän blogin osalta kuten suunnittelen tai haluan. Sen vuoksi tein itselleni yhden ainokaisen uuden vuoden lupauksen, ja se oli se, että lupaan, etten lupaa täällä blogissa enää yhtään mitään. (Kylläpä muuten stressi helpotti, ja nyt tietysti palan halusta aloittaa seuraavan tekstin kirjoittamisen, hahhah – kuinkas tässä näin kävi.)
Tulevana kesänä olisi mukavaa päästä jälleen tämän järven rannalle
Itse asiassa en ole muutenkaan enää vuosiin tehnyt lupauksia uudelle vuodelle, vaan asettanut joitakin tarkkaan harkittuja tavoitteita sekä miettinyt muutamia kivoja asioita, joita haluaisin toteuttaa vuoden aikana. Tuolla yläpuolella Top 5 -listalla tulikin yksi asia mainittua, eli maalaamisen jatkaminen. Toinen asia, jonka tässä voin mainita, on ehkä ennemminkin toive kuin tavoite, ja se on se, että saisin olla tänä vuonna enemmän terveenä kuin sairaana.
On todella kurjaa sairastaa, koska se paitsi aiheuttaa sairauspoissaoloja töistä tai työpaikalta, kiitos etätöille, niin myös rajoittaa elämän neljän seinän sisälle ja eristää muista ihmisistä etenkin, jos sairastelu on jatkuvaa ja pitkäaikaista. Itselläni sairasteluun liittyi viime syksynä myös tekijöitä, joille en mahtanut mitään, joten tälle vuodelle olenkin toivonut, että karma ja universumi ottavat koppia ja hoitavat homman edukseni – kiiiitos.
Lähiaikoina tahtoisin toteuttaa niinkin ”suuren” unelman kuin päästä ihan tavalliselle ja arkiselle kävelylenkille työpäivän jälkeen, terveenä. En edes muista milloin viimeksi olen vetänyt verkkarit ja lenkkitossut jalkaan, ja vain nauttinut kävelyn rytmistä raikkaassa ilmassa.
Toivottavasti sinulla oli parempi vuosi 2023 kuin minulla, tai sairastelua lukuun ottamatta minulla kyllä oli ihan hyvä vuosi, ja toivottavasti tämä vuosi 2024 on vielä edellistä parempi, kaikki jäljellä olevat yksitoista pitkää kuukautta. Maailmantilanteesta huolimatta muistetaan tavoitella asioita ja toteuttaa unelmia ja haaveita tänäkin vuonna, niitä ihan pieniäkin – se on elämää se.
Kuulumisiin! ❤
Oli muuten todella mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Ajattelin vielä viikko sitten, etten osaa enää tuottaa pidempää tekstiä ja olen varmaan dementoitumassa, vaikka vasta täytin sen 35 vuotta 😉 , mutta ehkä tämä tästä taas lutviutuu, kun vähän harjoittelee, ja saan olla terveenä.
Jouduin julkaisemaan jutun vähän puolivalmiina viime yönä, ettei vaan rimakauhu iske ja koko postaus jää julkaisematta, ja kävinkin juuri hieman hiomassa rakennetta sekä tekstiä. Eli jos luit tämän aiemmin tänään, niin hieman on muutoksia tullut sen jälkeen.