Blogi

Joulukuun puuhia, 1. päivä

mehevä gluteeniton omenakakku

Tervehdys joulukuun ensimmäisen päivän iltaan!

Sitten viime postauksen on tullut talvi ja joulukuu, ja täällä yskitään edelleen samaa yskää kuin lokakuussa. Paitsi kamalaa tautikierrettä, niin minun osaltani loka- ja marraskuu kuluivat myös uusien työtehtävien opettelun merkeissä. Uusi työ onkin ollut varsin mielenkiintoista, ja olen ollut aika innoissani. Työtehtävien opettelua on helpottanut se, että vanhassa työssäni olin jo hieman sukeltanut uuden työn maailmaan.

Vastapainona uuden työn opettelulle ja tietokoneen ääressä istumiselle leivoin loka- ja marraskuussa enemmän kuin vuosiin, suorastaan vimmaisesti. Leipominen oli myös henkireikäni tilanteessa, jossa jouduin olemaan terveydellisistä syistä paljon kotona.

Edellisen postauksen kaura-omenapaistosta tein lokakuussa monet, monet kerrat. Jossain kohtaa lokakuuta tuli kiintiö kaura-omenapaistoksesta täyteen, ja aloin kehittelemään porkkanaisia teeleipäsiä (ohje tulossa blogiin myöhemmin). Muutama viikko sitten tuli kiintiö porkkanoista ja teeleipäsistäkin täyteen, joten siirryin takaisin omenoihin, joiden varalle olin ehtinyt valikoida aiemmin syksyllä pari uutta testattavaa reseptiä.

Omenoista saa tehtyä monenlaista herkkua

Omenoista olen tähän mennessä väsännyt lukuisten kaura-omenapaistosten lisäksi myös omenapannukakkua sekä edellisessä postauksessa mainittua omenapiirakkaa itselle uudella reseptillä (resepti tulee blogiin tästäkin, kunhan kokeilen tehdä piirakkaa vielä uudemman kerran). Parisen viikkoa sitten koeleivoin omenamuffinsseja. En ollut ihan vakuuttunut omenamuffinssien onnistumisesta – vika voi olla leipojassa, kuten piirakankin kohdalla – mutta sain niistä inspiraation kokeilla kuivakakun tekemistä omenaisella tvistillä.

Etsin omenakakkuun netistä valmista ohjetta, mutten löytänyt mieleistäni ja kriteereitäni täyttävää valmista reseptiä. Monessa ohjeessa oli käytetty omenasosetta tai jotain erikoisempaa sokeria. Ei auttanut muu kuin laittaa testimoodi päälle ja alkaa soveltamaan.

Gluteenittomassa leivonnassa on omat haasteensa, ja lisähaastetta itselleni tuo se, että haluan leipoa niin sanotusti tavallisista aineksista, eli reseptien ainesten tulee löytyä omista kaapeistani valmiina. Voin ostaa korkeintaan jotain sellaista ainesta, jota tulen varmasti käyttämään useasti myöhemminkin.

Saako olla mehevää omenakakkua?


Ainekset omenakakun reseptiin otin Mimmin keittiön gluteenittomien omena- ja puolukkamuffinssien reseptistä, jonka löydät täältä: https://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2021/09/gluteenittomat-omena-ja-puolukkamuffinssit. Jouduin hetken pähkäilemään kakun valmistustapaa, mutta lopulta päätin vain rohkeasti kokeilla millainen kakku tulee, kun vaan jotenkin sekoittelen ainekset yhteen. Tällä kertaa se kannatti, sillä lopputuloksena oli mehevä kakku.

varustelu

Kakun valmistamiseen tarvitset alla olevien ainesten ja kakkuvuoan lisäksi kulhon jauhoseosta varten sekä taikinakulhon, ja lisäksi esimerkiksi nuolijan tai puuhaarukan taikinan sekoittamiseen. Sekoitin kananmunat taikinaan vispilällä, joten sekin on hyvä olla käsillä.

Itselläni ei ollut taikinalle sopivan kokoista kakkuvuokaa, joten käytin tällä kertaa vähän liian isoa vuokaa, jonka vetoisuus taitaa olla 2 l (tarkistan sen vielä), mutta pienempi, niin sanotusti normaalikokoinen vuoka käy paremmin taikinan koolle. Tietysti voit tehdä taikinan myös puolitoistakertaisena, tai jopa kaksinkertaisena, jos sinullakin on iso kakkuvuoka.

Käytin vuoan jauhottamiseen samaa gluteenitonta jauhoseosta kuin taikinaankin. Gluteeniton korppujauho olisi antanut ehkä hieman nätimmän pinnan kakulle, mutta koska sitä ei ollut nyt kaapissa, niin tavalliseen jauhoseokseen oli tyytyminen. Onneksi tomusokerilla saa kakun kuin kakun röpelöisen paistopinnan kivasti piiloon, ja makuhan on kuitenkin lopulta se tärkein.

Mutta tässä uunituore resepti, olkaa hyvät!

mehevä gluteeniton omenakakku

AINEKSET

2 – 3 keskikokoista omenaa (= noin 3,5 – 4 dl omenakuutioita)
100 g voita tai leivontamargariinia
2 dl sokeria
1 dl maitoa
2 kananmunaa
3,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, esimerkiksi Semper Fin Mix
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 – 1 tl kanelia
1/2 – 1 tl kardemummaa
1 tl jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
lisäksi kanelia ja sokeria omenakuutioiden päälle sekä
tomusokeria halutessasi valmiin kakun koristeluun


TEE NÄIN

  1. Laita uuni lämpenemään 200°C: seen ja voi tai margariini sulamaan kattilaan.
  2. Kuori ja pilko omenat pieniksi kuutioiksi. Sekoita omenakuutioihin kanelia ja sokeria maun mukaan.
  3. Sekoita pienemmässä kulhossa jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja mausteet sekä ripaus suolaa.
  4. Kun sulatettu rasva on jäähtynyt, kaada se tyhjään taikinakulhoon ja sekoita joukkoon sokeri.
  5. Sekoita rasva-sokeriseokseen ensin maito ja sitten kananmunat yksitellen niiden rakenne huolellisesti rikkoen. Voit halutessasi käyttää tässä kohtaa vispilää.
  6. Lisää taikinaan puolet kanelilla ja sokerilla maustetuista omenakuutioista ja sekoita ne hyvin taikinan joukkoon.
  7. Seuraavaksi lisää taikinaan jauhoseos siivilää apuna käyttäen. (Näin jauhot eivät paakkuunnu.) Sekoita jauhot taikinaan, mutta älä vatkaa taikinaa.
  8. Sekoita taikinaan loput omenakuutiot ja kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
  9. Paista kakkua uunin alatasolla noin 50 min uunista riippuen.

Kakun kypsyyttä on hyvä kokeilla esimerkiksi jollain tikulla ennen kuin sen ottaa pois uunista, vaikka kakku olisikin alkanut irrota vuoan reunoista. Kakku on kypsä, kun taikinaa ei enää tartu tikkuun. Varo paistamasta kakkua liikaa, jottei siitä tule rutikuivaa.

Omenakuutiot saavat olla aika pieniä, jolloin ne ikäänkuin sulavat taikinan sekaan

Laitoin omenakuutiot kakkutaikinaan kahdessa osassa sen vuoksi, että aiemmin omenamuffinsseja tehdessäni tuli muffinssitaikinasta todella vetistä ja hankalasti vuokiin lusikoitavaa, kun lisäsin siihen lopuksi kaikki omenakuutiot kerralla. Ongelma tosin saattoi johtua myös muffinsseihin käyttämästäni eri omenalajikkeesta, joka oli vähän mehukkaampi, mutta varmuuden vuoksi tein tämän kakkutaikinan kohdalla nyt näin.

Olin ehkä hieman varovainen myös kakun mausteiden kanssa. Laitoin taikinaan sekä kanelia että kardemummaa vain 1/2 teelusikallista. Omassa suussani kardemumman maku muuttuu herkästi saippuaiseksi, joten siksi olen sen kanssa erityisen varovainen. Kanelia taas tuli myös omenakuutioihin, joten pelkäsin kaneliövereitä, jos laitan sitä taikinaan enemmän kuin puolikkaan teelusikallisen. No ei tullut övereitä. Inkivääriä kakussa puolestaan oli omaan makuuni juuri sopivasti: tiedän, että sitä on taikinassa, mutta se ei iske liikaa makunystyröihin.

Jos pidät mausteisemmasta kakusta, niin voit siis hyvin laittaa taikinaan mausteita vähän enemmänkin kuin mitä ohjeessa on. Itseä kutkuttelisi kokeilla lisätä taikinaan myös mantelirouhetta. Mietin, että kakusta tulisi näin ehkä vielä vähän jouluisemman makuinen.

Kakkuun tuli herkullinen karamellimainen väri
Kakku maistui omaan suuhuni erittäin makoisalta aivan tuoreena, vähän jäähtyneenä

Kakku sopii hyvin kahvipöytään aivan sellaisenaan, kuten kuivakakut yleensäkin, mutta jos haluat tuoda kahvipöytään pientä extraa, niin lisukkeeksi tälle mehevälle omenakakulle kävisi hyvin esimerkiksi mantelilla (haa, jälleen mantelia!) tai kinuskilla maustettu kermavaahto. Kakun voisi myös kuorruttaa jollain raikkaan makuisella tai makealla kuorrutteella.

Laitoin osan kakusta pakastimeen, jotten tulisi syöneeksi koko loppukakkua nyt viikonloppuna. Mielenkiinnolla odotan miten kakun maku kehittyy pakastuksen aikana. Kakkua ennen tekemieni omenamuffinssien maku sekä myös rakenne mielestäni paranivat pakastuksen myötä.

Tänä vuonna jouluna on tarjolla mehevää omenakakkua

Toivottavasti innostut kokeilemaan reseptiä. Itse tulen leipomaan tätä kakkua vielä uudelleen ennen joulua sen aiemmin mainitun mantelirouheen kera. Ja ehkä teen jotain muutakin kokeilua reseptin kanssa, mutta sitä ennen taidan keskittyä hetkeksi pipareihin.

Ihanaa joulunalusaikaa!


Alkusyksyllä haaveilin, taas jälleen kerran, että saisin kirjoitettua blogia säännöllisemmin, mutta postauksen alussa mainituista syistä johtuen haave ei toteutunut. Energia ei vain riittänyt. Seuraava haave oli tehdä blogiiin jonkinlainen joulukalenteri, mutta koska suunnitelmillani on tapana mennä usein pieleen – ah ja voi – niin en uskaltanut lähteä nyt varsinaista joulukalenteria tekemään. Sen sijaan päätin kaivaa voimia vaikka mistä – käytännössä todennäköisimmin suklaasta, glögistä ja pipareista – ja kirjoittaa ainakin pari juttua tämän juuri alkaneen joulukuun puuhailuista.

Syysherkkuja – kaura-omenapaistos laiskan naisen tapaan

Heipähei pitkästä aikaa ja hyvää lokakuun ensimmäistä päivää!

Tuli hieman pidempi postaustauko kuin olin ajatellut. Olen ollut aika lailla tasan kuukauden verran sairastelukierteessä, eikä energia ole riittänyt kirjoittamiseen asti. Postausaiheita on kuitenkin tullut sohvan pohjalla lojuessa mietittyä ajankuluksi ja keksittyä liuta lisääkin entisten jatkoksi. Surprise.

Kolmas osa talousjuttusarjaan on työn alla, mutta tähän väliin halusin tehdä postauksen, tai kaksikin, laiskan naisen flunssakauden keittiön tuotoksista.

Sairastamisessa on nimittäin ollut nyt se hyvä puoli, että kun en ole jaksanut lähteä kauppaan, niin olen joutunut kaivamaan kaappien kätköistä aineksia, joista olen saanut vähällä vaivalla itse tehtyä jotain hyvää. Niin sairashan ei makealle perso ihminen voi olla, etteikö herkkujen tekeminen onnistuisi. Tai kyllä voi, kokemustakin allekirjoittaneella on siitä riittämiin, mutta onneksi tällä kertaa toimintakyky on ollut suht tallella koko ajan.

Omenat ovat tänä syksynä maistuneet erityisen makealle

No, mitäpä täällä on sitten tehty.. Tällä kertaa inspiraation lähteenä herkkuihin olivat sieltä kaappien kätköistä löytyneet, vanhentumassa olevat tai vastikään parasta ennen päivänsä nähneet tuotteet – melkein täysi paketillinen gluteenittomia kaurahiutaleita ja 400 g leivontamargariinia – sekä ruokapöydältä hedelmäkulhosta napatut ihanat, melkein puutuoreet, punaposkiset kotimaiset syysomenat.

Ensin testasin itselle uuden omenapiirakkareseptin (teen siitä oman postauksensa). Siihen sain upotettua puolet margariinista, mutten hiutaleen hiutaletta kauraryynipaketista, joten oli alettava miettimään ihan tosissaan, että mihin ihmeeseen saan nopeahkosti käytettyä lähes 500 g, eli melkein puoli kiloa, kaurahiutaleita. Puuro ei ollut vaihtoehto tässä kohtaa.

Kaura-omenapaistos pulpahti mieleeni tietysti aika nopeasti. Onhan se eräänlainen syysklassikko useimmissa talouksissa. Joskus tein sitä mikrossa tarpeen mukaan annos kerrallaan, mutta koska nykyisin en omista mikroaaltouunia, niin perinteinen paistos oli tällä kertaa tuleva.

Omena maistuu tietysti myös sellaisenaan tai vaikka raejuuston kera

Tapani mukaan olisin voinut tehdä paistoksen niin sanotusti lonkalta, mutta nyt halusin siihen kuitenkin jonkin ohjeen. Nettihän on pullollaan erilaisia kaura-omenapaistosohjeita, joten valinnanvaraa löytyy. Hetken ohjeita selailtuani totesin, että suurimmassa osassa reseptejä on käytetty fariinisokeria, jota minulla ei sillä hetkellä näyttänyt olevan. (Paketti löytyi kolme viikkoa ja kolme paistosta myöhemmin kuivatarvikekaapin ylimmältä hyllyltä.)

Aloin miettimään, että kyllähän nyt tavallista sokeriakin täytyy voida käyttää, herranjestassentään, ja samalla Google toi eteeni kotikokki.net -sivulta paistoksen reseptin ihan joka kodin keittiön perusaineksilla, jei. Tätä ohjetta käytin pohjana, kun lähdin kehittelemään omaa versiotani: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/417314/Kauraomenapaistos/.

Mainittakoon, että ensimmäisessä tekemässäni versiossa oli toukokuussa vanhentunutta tummaa siirappia. Ei hyvä. Siirappi tosin saattoi olla jo vähän käynyttä. Toisen version taas tein muuten yllä olevan linkin ohjeen mukaan, mutta lisäsin mukaan ripauksen vaniljasokeria. En vaikuttunut. Kolmas kerta toden sanoi, ja siihen on ohje tässä alla.

Gluteenittoman paistoksen teet helposti käyttämällä gluteenittomia kaurahiutaleita. Itse käytin Kotimaista -merkin hiutaleita.

laiskan naisen kaura-omenapaistos

AINEKSET (3 – 4 annosta)

4 – 5 keskikokoista omenaa

2 tl tai maun mukaan kanelia

1 rkl tai maun mukaan juoksevaa hunajaa

100 g margariinia

1/2 dl sokeria (neljälle omenalle riittää vähän vajaa puoli desiä)

1/2 tl vaniljasokeria

reilu 3 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita

10 – 20 kuorittuja manteleita rouhittuna tai 1 – 2 rkl valmista mantelirouhetta


TEE NÄIN

  1. Laita uuni lämpenemään 200°C: seen ja margariini sulamaan kattilaan.
  2. Kuori ja lohko omenat suuhun sopiviksi kuutioiksi.
  3. Voitele uunivuoka ja laita omenakuutiot vuokaan.
  4. Ripottele omenoiden päälle kanelia sekä mausta juoksevalla hunajalla.
  5. Kun margariini on hieman jäähtynyt, sekoita kattilassa margariinin joukkoon sokeri ja vaniljasokeri sekä kaurahiutaleet ja rouhitut mantelit tai mantelirouhe.
  6. Levitä seos omenakuutioiden päälle ja laita paistos uuniin. Paista noin 20 – 30 minuuttia uunista ja omenakuutioiden koosta riippuen, kunnes paistos on saanut kauniin kullankeltaisen värin.
  7. Nauti paistos vähän jäähtyneenä esimerkiksi vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Paistos on kypsä, kun kuori on mukavan rapsakka

Omassa uunissa kaura-omenapaistoksen paistaminen kesti noin 30 minuuttia. Halusin pinnasta kauniin värisen ja rapean, ja sellainen siitä tulikin. Rouhitut mantelit toivat paistokseen kivaa purutuntumaa, muttei liikaa mantelinmakua.

Jos mantelinmakua haluaa enemmän, niin silloin manteleiden tai mantelirouheen määrää kannattaa tietysti lisätä. Mantelin sijaan paistokseen sopivat hyvin myös erilaiset pähkinät. Allerginen jättää ne pois, tai jos ei muuten vaan pidä manteleista tai pähkinöistä, niin niitä ei tietenkään tarvitse käyttää.

Kaura-omenapaistos on siitä kiitollinen, että minimissään tarvitset siihen vain omenoita, margariinia tai voita, sokeria, kanelia ja kaurahiutaleita, mutta halutessasi makuun vaihtelua, voit muunnella sitä lukemattomilla eri tavoilla. Ja kuten aiemmin mainitsin, niin paistoksen valmistaminen pienempinä annoksina onnistuu mainiosti mikrossakin.

Oma suosikkikylkiäiseni kaura-omenapaistokselle on vaniljajäätelö

Kaura-omenapaistosta jäi tänään (yöllä taas kirjoittelen) vielä yksi annos jääkaappiin odottamaan aamupalahetkeä. Aion testata mille paistos maistuu vaniljarahkan kera. Luulen, että yhdistelmä toimii hyvin sunnuntaiaamuun.

Herkullisia hetkiä sinnekin!

Rahat tiukilla, miten selviytyä? – osa 2

Edellisessä postauksessa kerroin, miten maailmantilanteesta johtuva elinkustannusten nousu alkoi toden teolla tänä kesänä tuntumaan omassa kukkarossani. Jos päivittäistavaroiden hinnannousu saikin minut talvella miettimään ostoksiani entistä tarkemmin ja sähkön hinnannousu sai tarkkailemaan kulutusta sekä optimoimaan sähkön käyttöä, niin asumismenojen jyrkkä nousu laittoi minut polvilleni.

Asumiskulujen nousu sinällään ei tullut yllätyksenä, vaan päinvastoin osasin sitä odottaa, mutta ihan niin suurta nousua en ollut osannut aavistaa tai ennustaa kuin 27 %. Se on paljon se kenelle tahansa, mutta etenkin pienituloiselle. Nuo 27 % veivät loputkin käytössäni olleesta pienestä kuukausittaisesta taloudellisesta liikkumavarasta.

Talouden pyörät pyörivät, kun ihmisillä on rahaa ostaa tuotteita ja palveluita

Koska olen sitä mieltä, että kansantalous pyörii, kun rahavirta liikkuu, niin olen omalta osaltani aina pyrkinyt myös edistämään kansantalouden pyörimistä. Suomeksi sanottuna olen siis ollut enemmän kulutusihminen kuin säästäväinen, eli rahaa ei ole missään jemmassa tai sukanvarressa liiaksi asti.

Kuten edellisessä postauksessa kerroinkin, niin saadakseni palkan riittämään koko kuukaudelle, olen jo vuosikausien ajan tehnyt joka kuukausi summittaisen viikkobudjetin. Uudesta tilanteesta selviytyäkseni päätin viikkobudjetin ohella alkaa seuraamaan päivittäistä kulutuskäyttäytymistäni hieman tarkemmin, jotta tietäisin, että mihin rahani loppujen lopuksi oikein käytän.

Pakko maksaa -jutut ja ne muut

Ennen kuin kerron miten budjetin kanssa eläminen sujui kahdella ensimmäisellä seurantaviikolla, niin avaan hieman millaisia kiinteitä kuluja minulla on maksettavanani. Jokaisellahan ne hieman vaihtelevat kuukausittain, ja niihin vaikuttavat muun muassa asumis- ja elämäntilanne, työpaikan sijainti, harrastukset, sairaudet, elämäntapa ja siihen liittyvät valinnat.

Niinkuin varmasti useimmilla, niin myös minulla asumiskulut ovat se suurin menoerä. Edellisessä postauksessa kerroinkin, että asumiskuluni olivat aiemmin noin 43 % kuukausituloistani (ilman sähkö- ja vakuutusmaksuja laskettuna), mutta vievät nyt noin 55 % nettotuloistani. Bruttopalkka nousi samaan aikaan vain vähän yli 2 %.

Seuraavaksi eniten kuukausituloistani haukkaa julkisen liikenteen kuukausilippu (kolmen vyöhykkeen lippu 30 päivälle maksaa pääkaupunkiseudulla 99,40 eur) sekä puhelin- ja nettikulut. Näiden jälkeen tulevat (suuruusjärjestyksessä) ammattiliiton jäsenmaksu, sähkölaskut, vakuutusmaksut ja pakolliset lääkekulut. Nämä kulut ovat sellaisia, jotka budjetoin aina ensin, jotta ne tulevat varmasti hoidetuiksi.

Rahankäyttö tarkoittaa arvovalintaa joka kerta, kun rahalla maksaa jotain

Pakollisiin hoidettaviin maksuihin kuuluvat tietysti sitten myös ne muut laskut, joita itsellä ovat lähinnä omista kulutusvalinnoista aiheutuneet maksut, kuten vaateostot tai harrastusmaksut. Ainoa kuukausimaksullinen viihdyke, jolle tällä hetkellä olen antanut pikkusormeni, on äänikirjapalvelu (kk-maksu 9,90 eur). Tosin senkin tarpeellisuus, tai rahapanos versus käyttö, on tällä hetkellä suurennuslasin alla.

Kiinteiden kulujen lisäksi kulutan rahaa lähinnä siis päivittäistavaroihin, harrastuksiin, kodin sisustusjuttuihin, vaatteisiin, matkoihin ja tietysti myös palveluihin, kuten kampaaja, kosmetologi, hieroja, ruokaravintola tai kahvila. Näistä tosin mihinkään muuhun ei enää juuri ole varaa kuin päivittäistavaroihin, harrastuksiin ja silloin tällöin kahvilaan. Harrastuksista eniten rahaa ovat vieneet kässäkoulu lukukausi- ja materiaalimaksuineen sekä kirjat, suuri heikkouteni.

Miten meni ensimmäinen viikko?

Laskin budjetin neljälle viikolle siinä vaiheessa, kun palkkapäivästä oli kulunut jo pari päivää, ja ehdin tietysti niiden parin päivän aikana käymään muun muassa ruokakaupassa. Jätin nämä jo käytetyt rahat budjetin ulkopuolelle, enkä ole huomioinut kuittejakaan näiltä päiviltä.

Viikkobudjettihan minulla oli 128,18 eur. Se tuntui ruhtinaalliselta summalta, koska nykyisellä tulotasolla viikkobudjetti on yleensä ollut hieman pienempi, keskimäärin noin 105 euroa. Heinäkuussa saadut lomarahat kasvattivat nyt käytettävissä olevaa summaa, mutta ensimmäisen seurantaviikon jälkeen huomasin, että olin jättänyt jotain muuta budjettiin vaikuttavaa huomioimatta.

Kun kävin ensimmäisen viikon kuitteja läpi, niin ihan ensiksi tietysti totesin sen, minkä jo tiesinkin, eli viikkobudjetti ylittyi reippaasti: 83,41 eur. Olin seurannut budjettia koko viikon ajan, joten tiesin missä summassa mennään minäkin päivänä, mutta silti onnistuin ylittämään viikkobudjetin noinkin paljon ja käyttämään rahaa viikon aikana yhteensä 211,59 eur.

Kassakuitit kertoivat, että rahaa meni jo viikon kahtena ensimmäisenä päivänä noin 70 eur, eli yli puolet viikkobudjetista. Suurin osa, eli noin 60 eur, kului kuitenkin ruokakauppaan. Alkuviikolla tuli tehtyä vain yksi harha-askel: löysin ilokseni 70 % alennuksella jo jonkin aikaa etsinnässä olleen A3-kokoisen portfolio-kansion hintaan 5,97 eur. Tästä ostoksesta ei tullut huonoa omaatuntoa, koska halavalla sain. 😉

Maailmanpyörä sinitaivasta vasten
Valintoja on tehtävä muun muassa huvituksien ja arjen perusasioiden välillä

Loppuviikon ajan yritin skarpata ja säästää budjettia sunnuntain Helsinki-päivälle, jolloin tulisi varmasti museokäynnin ohessa myös syötyä ulkona ja kahviteltua. Skarppaukseni ei kuitenkaan ollut kovin tehokkaasti toteutettu, sillä sain kulumaan päivittäistavarakauppaan loppuviikosta vielä noin 74 eur. Olin hieman kauhuissani – sunnuntai ei ollut vielä tullut, mutta budjetti oli jo ylitetty. Mikä neuvoksi?

Ei, en perunut sovittua menoa, vaan päätin ottaa käyttörahat sunnuntaiksi kässäkoulun lukukausimaksuun säästämistäni rahoista. Tässä kohtaa tajusin, että olin unohtanut budjetoida lahjan, joka oli määrä antaa lahjan saajalle samaisena sunnuntaina. Yleensä huomioin tiedossa olevat merkkipäivä- ynnä muut muistamiset jo budjettia laskiessa, mutta nyt oli käynyt unohdus.

Koska budjetti oli jo muutenkin mennyt pyllylleen, en antanut unohduksen häiritä mielenrauhaani, vaan nautin täysillä mukavasta sunnuntaista aurinkoisessa Helsingissä. Kulutin päivän aikana noin 70 eur, josta suurin osa meni lahjaan ja loput pääasiassa kahviloihin. Luonnontieteellisestä museosta sorruin ostamaan kauniin pienen peltisen pastillirasian, 3,80 eur, jolle löytyi jo jatkokäyttöä säilytysrasiana.

Viikko 2 ja uusi mahdollisuus skarpata

Laskin toisen viikon budjettia maanantai-iltana jälkeen huolettomasti vietetyn sunnuntain. Budjetin laskeminen tapahtui tietystikin siten, että tutkin pankkitilini saldon ja tarkistin maksuun tulossa olevat laskut sekä muut budjetoidut menot seuraavilla kolmella viikolla, vähensin maksut tilin saldosta ja katsoin minkä verran käyttörahaa jäi jäljelle.

Koska ensimmäisen viikon budjetti oli mennyt poskelleen, eli ylitetty, niin se tietysti vaikutti pienentävästi seuraavien viikkojen budjettiin. Seuraaville kolmelle viikolle olikin nyt käytössä 20 eur vähemmän rahaa kullekin, eli 108,23 eur per viikko. Totesin, että tällä minun pitäisi kyllä pärjätä, sillä tämän verran minulla on nykyään yleensä ollut viikottaista käyttörahaa.

Budjetin laskemisen ohessa kävin läpi ensimmäisen viikon kassakuitteja ja huomasin, että ruokakaupasta ostamiini herkkuihin oli mennyt rahaa noin 25 eur. Totesin, että herkuista oli pakko yrittää jatkossa säästää. Siitä kiittäisi paitsi kukkaro, niin myös vyötärönympärys. Toisena tutkailin tarkemmin valmisruokiin käyttämääni summaa. Se oli yllättäen pienempi kuin olin olettanut, vain noin 21 eur. Ajattelin kuitenkin yrittää jatkossa pienentää tätäkin summaa.

Tämän kahvinautinnon hinnalla olisi saanut esimerkiksi paketin viipalejuustoa tai neljä kiloa porkkanoita

Herkuista sainkin säästettyä toisen viikon aikana kolmanneksen, ja kahvilakäyntejä kertyi pyöreät nolla kappaletta, mutta valmisruokiin meni suunnilleen sama summa kuin ensimmäisellä seurantaviikolla. Päätin hyväksyä asian tässä vaiheessa, sillä aina ei vain ole aikaa tai jaksamista laittaa ruokaa, joten silloin on mielestäni ok turvautua valmiiseen.

Budjetti piti toisella viikolla muuten paremmin ylittyen vain 10,38 eur. Rahaa meni juokseviin menoihin kaiken kaikkiaan toista sataa euroa, mutta koska summa sisältää lahjamuistamisen (jonka olin muistanut budjetoida alunperin), niin kerron summan ilman sitä: 118,61 eur.

Olin tyytyväinen, koska olin onnistunut vähentämään herkkuihin käyttämääni summaa, eikä viikkobudjetti ollut mennyt pahasti yli. Ylityskin johtui nähdäkseni siitä, että jouduin ostamaan budjetoimattoman kasvovoiteen, 18 eur, loppuneen voiteen tilalle. Tyytyväisyys ei tosin kestänyt kauaa, kun tarkistuslaskelmat osoittivat, että viikkojen 3 ja 4 budjetti olisi enää 92,07 eur. Mitä kummaa? Mihin rahaa oli kadonnut?

Tässä vaiheessa minulle valkeni, että olin unohtanut huomioida viikkobudjetissani käytössäni olevan virtuaalisen säästölippaan, eli jokaisesta korttiostoksestani menee euro säästölippaaseen. Ja koska olin höylännyt korttia aika ahkerasti viimeiset pari viikkoa, niin rahaa oli ”kadonnut” käyttötililtäni normaalia enemmän. Yleensä en tätä käyttörahan katoamista edes huomaa ennen kuin loppukuusta, koska en ole seurannut summittaista viikkobudjettia näin tarkkaan.

Yhteenveto

Tästä tulikin pitkä postaus, taisin hieman innostua aiheesta. 🙂 Kaikesta tästä jos yrittäisin jotain viisasta keksiä tähän loppuun, niin se olisi, että niin tärkeää kuin onkin tietää paljonko rahaa kuukaudessa menee kiinteisiin kuluihin ja muihin pakollisiin menoihin, niin yhtä tärkeää on tietää mihin käyttörahat menevät.

Kiinnittämällä huomiota omiin kulutustottumuksiin, voi säästää isojakin summia yllättävistä asioista. Eikä se yllätys välttämättä piile turhissa kuntosalimaksuissa (maksat kuukausimaksua, vaikka olet käynyt salilla tasan kerran neljä kuukautta sitten) tai lukemattomien maksukanavien kuukausimaksuissa, vaan se voi piillä aivan arkiselta, jopa mitättömiltäkin tuntuvissa asioissa, kuten itselläni herkkuostokset.

Toiseksi nostaisin viikkobudjetin tarkistamisen tärkeyden. Varsinkin, jos käyttää kaikkien ostostensa maksamiseen maksukorttia tai vaikka puhelinsovelluksia, niin menoja voi olla vaikea seurata ja hallita. Tällöin kannattaa tehdä viikkotsekkaus menoista ja laskea tarvittaessa budjetti uusiksi sekä miettiä, että kannattaisiko siirtyä käyttämään käteistä rahaa, jolloin rahan määrää voi konkreettisesti seurata.

Rahaa ei ilmesty itsestään mistään lisää, kun varat on käytetty

Itselleni nostin kehityskohteeksi paitsi herkkuostosten määrän vähentämisen, niin myös budjetin tasapainoisemman jakamisen viikon ajalle. Eli jatkossa yritän olla käyttämättä puolta viikkobudjetistani jo alkuviikosta.

Oli hyvä valinta lähteä seuraamaan kulutuskäyttäytymistäni tarkemmin. Seurantaviikot 3 ja 4 toivat mukanaan vielä lisää oivalluksia. Niistä kuulette seuraavassa postauksessa.


Säästömahdollisuus

Herkkuostoksiin ruokaostosten yhteydessä voi mennä yllättävän paljon rahaa viikossa – itselläni meni 25 eur 1. seurantaviikolla – kahvilakäyntien viemästä rahamäärästä puhumattakaan.

Olen ollut ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä korona-ajan jälkeenkin kiinni harventuneista kahvilakäynneistä. Ennen koronaa kävin kahvilassa usein töiden jälkeen, 1 – 4 kertaa viikossa, jolloin rahaa meni viikottain keskimäärin 25 euroa pelkästään kahvilaan (pääkaupunkiseudulla erikoiskahvi + kakkupala (G) maksaa noin 12 – 13 eur). Kuukaudessa se tekee noin 100 euroa, eli yhden käyttämäni julkisen liikenteen 30 päivän kuukausilipun verran.

Paitsi herkkuja karsimalla niin myös kahvilakäyntejä harventamalla voi siis säästää isojakin summia kuukaudessa. Hirvittää ajatellakin, että ennen korona-aikaa olen saattanut käyttää kuukaudessa rahaa herkkuihin kotona ja kahviloissa yhteensä joskus jopa parin sadan euron verran!!

Itse käyn nykyään kahviloissa enää parisen kertaa kuukaudessa ja lähinnä, kun olen liikkeellä ystävien kanssa. Erikoiskahvin sijaan otan usein tavallisen kahvin, johon saa monesta paikasta myös santsikupin kaupan päälle. Peukutan.

Rahat tiukilla, miten selviytyä? – osa 1

Minun piti julkaista juhannuksen jälkeen juttu kesäretkistä. Juttu paisui tietysti taas kokonaiseksi neliosaiseksi juttusarjaksi, eli suomeksi sanottuna levisi käsiin, joten nyt saattekin sitten lukea juttusarjan täysin eri aiheesta. Pöljääkö? No, niin minustakin, mutta kesäretket ovat edelleen tekeytymässä, ja toivottavasti saan typistettyä sarjan maksimissaan kahteen osaan tai erilliseen juttuun.

Instagramin puolella ehdinkin viime viikolla vinkata, että blogiin on tulossa jotain henkilökohtaisempaa asiaa. Kuten otsikko kertoo, niin aiheena on – yllätys, yllätys – talous- eli raha-asiat.

Elinkustannusten noustua rahaa jää vähemmän päivittäisiin menoihin

Minulle talousasiat ovat olleet aika henkilökohtainen juttu, enkä ole aiemmin niistä kovinkaan paljon jutellut ihmisten kanssa lähipiiriä lukuun ottamatta. Nyt, kun maailmantilanne on mikä on, ja elinkustannukset ovat nousseet rajustikin, niin olen puhunut raha-asioista paljon enemmän ja entistä useamman ihmisen kanssa. Se on tuonut suuremman helpotuksen omaan mieleeni kuin osasin ikinä kuvitellakaan, sekä lieventänyt stressin lähes olemattomiin. Vertaistuki toimii siis raha-asioissakin!

Lähtötilanne

Mutta miten ikinä päädyin käsittelemään talousaihetta blogissani, jossa lupasin kirjoitella jatkossa vähemmän uupumuksesta ja enemmän kirjoista, retkistä ja kässäkoulun hetkistä?

No, ensimmäinen syy tähän aiheeseen on tuo yllä mainittu maailmantilanteesta johtuva elinkustannusten nousu ja ihmisille sen myötä tulleet vaikeudet saada rahat riittämään elämiseen. Toinen syy tulee jo hieman kauempaa menneisyydestä, eli olen jo pidempään yrittänyt tietoisesti laskea omaa elintasoani karsimalla niin sanotut turhat ostokset, mutta se on ollut todella vaikeaa siitäkin huolimatta, että nykyinen palkkani on noin 30 % pienempi kuin palkkani aiemmassa työssäni ennen koronapandemiaa.

Alkukesästä jouduin kuitenkin kohtaamaan kaksi asiaa, joista toisesta jouduin valtaviin itsesyytöksiin ja tunnontuskiin, ja toinen puolestaan aiheutti yöunet vieneen stressin.

Kukkaro ei ole pohjaton

Itsesyytöksiin johtanut asia oli väsymysshoppailu, josta sain itseni kiinni toukokuussa. Olin todella pettynyt, kun tajusin sortuneeni turhaan vaateshoppailuun, mutta samalla se oli myös avartavaa, koska nyt ymmärsin kaavan, jolla toimin silloin, kun olin pahasti uupunut. (Olin muuten kirjoittamassa juttua väsymysshoppailusta vuonna 2021, mutta se jäi kesken, koska kyllästyin jauhamaan uupumuksesta. And here we go…)

Shoppailuun retkahtaminen ei vielä vienyt yöuniani, vaikka turha rahanmeno harmittikin hitosti, vaan yöunet vei yhtiökokouskutsu ja siitä löytynyt tieto vastikkeen rajusta noususta heinäkuussa. Asumiskulut olivat olleet noin 43 % nettopalkastani, mutta nousisivat nyt 27 % vieden jatkossa vähintään 55 % nettopalkastani. Eli menettäisin juuri sen arvokkaan pienen taloudellisen liikkumavaran, jonka turvin saatoin käydä vaikka (halvalla) päivämatkalla Tallinnassa tai kampaajalla leikkauttamassa hiukseni.

Itketti – kerjuulle joudun. Ja harmitti. Harmitti, että olin juuri ehtinyt haaskata rahaa turhiin vaatteisiin, ja vielä enemmän harmitti, etten ollut vapauttanut itseäni asuntolainan ikeestä ja laittanut asuntoani myyntiin edellisenä syksynä, jolloin sitä vakavasti mietin ja jolloin asuntomarkkinat eivät olleet vielä kyykänneet. Nyt oli turha kuvitellakaan saavansa myytyä kotia edes kohtuullisessa aikataulussa ja vieläpä käypään hintaan. Tilanteeseen täytyi siis keksiä muita ratkaisuja.

Budjettia pukkaa

Minulla on ollut tapana jo vuosikausien ajan tehdä viimeistään palkkapäivänä summittainen budjetti seuraavaan palkkapäivään asti. Olen laskenut kuinka paljon minulle jää viikottaista käyttörahaa ruokaan ynnä muuhun kiinteiden maksujen ja muuttuvien pakollisten laskujen ja menojen jälkeen.

Koska olen ennemminkin taipuvainen kuluttamaan kuin säästämään, niin summittaisenkin budjetin laatiminen on auttanut siihen, että olen saanut palkan riittämään koko kuukaudeksi, välillä paremmalla ja välillä vähän huonommalla menestyksellä. Toki nyt, kun kuulun pienipalkkaisten laajaan heimoon, niin palkan riittävyyden kanssa on ollut enemmän haasteita kuin aiemmin. (Tulojahan minulle tulee vain palkkatyöstäni. Tämä blogi ei tuota mitään, koska se ei ole ollut kaupallinen blogi, eli en ole myynyt tai markkinoinut täällä mitään.)

Tässä kuussa päätinkin sitten alkaa panostamaan hieman enemmän budjetin seuraamiseen. Päätin selvittää samalla myös kulutustottumukseni, eli sen, että mihin ne käyttörahat oikein menevät. Nuorena aikuisena, kun tuloni olivat minimaaliset, pidin hyvinkin tarkkaa kirjanpitoa kuluistani selviytyäkseni seuraavaan palkkapäivään. Myös silloin oli laina maksettavana, nimittäin opintolaina.

Välillä joutuu laskemaan senttejä saadakseen rahat riittämään

Nyt ajattelin lähteä aluksi liikenteeseen vähän kevyemmin kuin tarkalla kirjanpidolla. Perinteisen viikkobudjetin laskemisen lisäksi päätin alkaa seuraamaan kassakuiteista ostojani. Ajattelin, että ostojani tarkemmin seuraamalla saisin niin sanotusti löysät pois ja voisin kohdentaa rahani jatkossa järkevämmin.

Kun olin laskenut palkastani kaikki pakolliset kulut ja menot pois, niin viikkobudjetiksi jäi seuraavalle neljälle viikolle kullekin 128,18 eur. Tällä summalla minun täytyisi selvitä päivittäistavaraostoksista ynnä muista juoksevista menoista.

Mainittakoon tässä kohtaa, että heinäkuun palkan yhteydessä tulivat lomarahat, ja hyvä niin, sillä maksettavana oli ylimääräisiä maksuja, kuten vakuutusmaksu sekä vaatesyntejäni. Tulossa oli myös parit lahjamuistamiset, joista toisen muistin budjetoida, mutta toisen huomasin myöhemmin unohtaneeni. Laitoin rahaa myös hieman säästöön syksyllä tulevaa kässäkoulumaksua varten.

Miten menivät ensimmäiset pari viikkoa?

…no, siitä kerronkin teille seuraavassa osassa, sillä huomasin äsken, etten ollutkaan analysoinut tarkemmin toista viikkoa, kun maanantaina kävin läpi kassakuitteja kahdelta ensimmäiseltä seurantaviikolta.

Mutta tämmöisellä, aika ajankohtaisellakin aiheella lähdin nyt verryttelemään kirjoitussormiani. Kesäretket olisi ollut ehkä mukavampi aihe, mutta toivottavasti tästä juttusarjasta on myös apua jollekin, joka painii samassa tilanteessa.


Säästömahdollisuus

Tähän ajattelin jakaa jokaiselta viikolta jonkin vinkin säästömahdollisuuteen esimerkiksi ruokakaupassa käydessä. Koska en halua paljastaa vielä, että mitä löytöjä tein kulutustottumuksistani kahdelta ensimmäiseltä viikolta, niin nostan tähän nyt yllä olevasta kaksi asiaa: 1) laadi kuukausibudjetti ja 2) ota kassakuitit talteen ja tarkempaan syyniin ainakin yhden kuukauden ajalta.

Kaupunkiahdistusta keskikesän yössä

Tulin vain nopeasti huikkaamaan, että elossa ollaan, vaikka helle ja kuuma kaupunki ovatkin ahdistaneet viime päivinä niin, etten ole saanut tehtyä oikein mitään, edes juhannussiivousta. Ja juhannus on vain lisännyt ahdistusta, koska mielestäni ainoa oikea paikka viettää juhannusta, tai ylipäätänsä kesää, on järven rannalla. Hätätapauksessa merikin käy, ja joki, tai ihan vaikka koristelampi, kunhan on joku lätäkkö, jossa on vettä!

Mutta tänä juhannuksena on tyytyminen siis kuivaan betoniviidakkoon, jossa nurmikko on auringon karrelle polttama ja maa halkeilee kuivuudesta. Tänään satoi kyllä vähän vettä, mutta niin vähän, että se toi lähinnä vain kosteutta ilmaan. Mutta linnut tykkäsivät päivän säästä ja innostuivat laulamaan täysin palkein melkein koko päivän ajan. Se olikin parasta tässä päivässä. Ei tarvinnut laittaa radiota päälle.

No, ehkä jo tuli selväksi, että kaupunkielämä kesällä ahdistaa. Olenkin tässä kesälomani aikana miettinyt paljon millainen on hyvä elämä ja miltä se minun hyvä elämäni näyttäisi ja millaisen ympäristön se vaatisi. Ei siis ihme, etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa blogia, kun ajatukset ovat olleet vähän isompien kysymysten kimpussa ratkaisuja miettien ja etsien.

Päivänkakkaraniitty iloisessa Itä-Suomessa juhannuksena 2021 – taustalla siintää Pielinen

Tänään kuitenkin kaiken ahdistukseni keskellä päätin, että nyt riittää tulevaisuudessa vellominen ja on aika palata menneisyyteen, nimittäin matkoihin ja retkiin, joista minun on pitänyt jo aikapäiviä sitten tehdä postauksia. Juhannuksen jälkeen niitä alkaa tulemaan. (”Juhannuksen jälkeen” on kyllä aika lavea aikaikkuna, mutta tarkoitus on kyllä postata ennemmin kuin myöhemmin. 😀 )

Nyt kuitenkin toivottelen täältä betoniviidakosta yllä olevan kuvan myötä paitsi hyvää yötä, niin myös leppoisaa ja mukavaa juhannuksen aikaa sinne missä ikinä näitä keskikesän valoisia päiviä ja öitä vietätkin!

Kirjavinkki huhtikuulta: Korvapuustikesä

Tämän blogin kirjoittaminen ei mennyt taaskaan ihan suunnitelmieni mukaan, mutta kerrankos sitä ihmiselle sattuu, että luulee julkaisseensa blogipostauksen, jota ei sitten ollutkaan julkaissut. Ah ja voi.. Työpaikan vaihdolla helmi-maaliskuun vaihteessa sekä kässäkoulun kiireillä saattoi olla osuutta muistikapasiteetin ongelmiin – elämä on ollut aikamoista haipakkaa viimeiset kaksi kuukautta.

Kirjoitin siis maaliskuun alussa juttua viime vuonna lukemistani kirjoista. Olin niin ylpeä, kun pääsin viime vuonna pitkästä aikaa tavoitteeseeni lukea vähintään yksi kirja per kuukausi ja paloin halusta jakaa lukukokemukseni teidän kanssanne. Jatkumona tuohon juttuun ajattelin nostaa joka kuukausi yhden kirjan tänne niin sanotusti kuukauden kirjavinkiksi, ja ensimmäinen kirjavinkki piti tulla huhtikuun alussa. Pääsiäisen aikaan sitten huomasin, etten ollutkaan julkaissut maaliskuussa mitään.

No, nyt eletään jo huhtikuun 2023 viimeistä päivää, jota sitäkin on jäljellä enää puoli tuntia, joten kiirehän tässä taas tuli, mutta vielä ehtii, ehtii, kun nopeasti kirjoittaa. Ja nyt päätin vähän oikoa, eli mennä suoraan siihen kirjavinkkiin. Tarinoin sitten myöhemmin menneistä lukukokemuksistani, joilla on vaikutusta tuleviin.

joululahjaksi lyhyet yöunet

Sain viime jouluna lahjaksi pari kirjaa, joista Elly Griffithsin Ruth Gallowayn joulun luin tietysti heti yhdeltä istumalta, sarjan fani kun olen. Toinen lahjaksi saamani kirja oli Maija Kajannon Korvapuustikesä, jonka jätin odottelemaan valoisampia päiviä.

Kirjailija Maija Kajanto ei ollut minulle entuudestaan tuttu, enkä tiennyt mitä ajatella kirjastakaan, joka vaikutti harvoin lukemalleni romanttisen viihdeosaston edustajalle, mutta lahjan antaja kehui tarinaa vuolaasti ja kertoi, että kirjan sekä sen jatko-osien suosio oli yllättänyt niin kirjailijan kuin kustantajankin (WSOY). Näiden saatesanojen houkuttelemina tartuin kirjaan maaliskuussa.

Kirjan kaunis kansi vie ajatukset koivun- ja pullantuoksuisille hiekkateille

Ja mitä siitä seurasikaan… No, huonosti nukuttuja öitä, sillä en olisi millään raaskinut laskea opusta käsistäni, kun olin sen kerran avannut. Tarina tempaisi mukaansa heti alkusivuilta lähtien ja piti otteessaan loppuun saakka. Kirjan takakannen teksti ”Korvapuustikesä on ahmimiskirjallisuutta viihdenälkäisille” piti siis täysin paikkansa.

ruokaa ja romantiikkaa keski-suomessa

Kirja kertoo ravintola-alalla työskentelevästä parikymppisestä Kristiinasta, joka saa tarpeekseen työstään ja päättää vaihtaa maisemaa. Hän päätyy pikkukylään Keski-Suomeen, jossa on viettänyt aikaa nuoruudessaan mummonsa hoivissa. Yhdessä mummon kanssa ja vähän vapaaehtoisen pakon sanelemanakin Kristiinasta tulee mummon lounaskahvilan pitäjä.

Kahvilanpidon pyörteissä Kristiina tutustuu kyläyhteisöön, jossa naapuriapu ja yhteiseen hiileen puhaltaminen tuntuvat kukoistavan. Siinä ohessa hän lämmittelee välejään nuoruuden poikaystävään sekä tutustuu nuoreen kunnanjohtajaan, jonka seura tuntuu oudon mukavalta. Vaikka maisema ja elämä ovat vaihtuneet, joutuu Kristiina lopulta kohtaamaan menneisyytensä, kun elämä pikkukylässä alkaa nostaa pintaan asioita, joita hän ei haluaisi ajatella.

Korvapuustikesä aloittaa kolmiosaisen Kahvila Koivu -sarjan

Kajanto kuvaa hyvin pikkukylän elämää kaikkine sen kiemuroineen. Hän myös kritisoi rivien välissä nykyajan työelämän vaativuutta/hulluutta, josta ehkä osin kumpuaa kirjassakin esiin tuleva ihmisten kaipuu yksinkertaisempaan elämään ja rauhallisempaan elinympäristöön.

Kirjaa lukiessa silmien eteen piirtyy elävästi paitsi henkilöhahmot niin myös tarinan maisema mäkineen ja järvineen. Kieli on elävää ja tarina soljuu eteenpäin – tätä kirjaa on helppo lukea. Eikä romantiikkaa ole yhtään liikaa, kuten pelkäsin, vaan päinvastoin, sitä olisi voinut olla jopa hieman enemmän, mutta ehkä tarina on kuitenkin tasapainoisempi juuri näin.

Kirjan takakannessa kysytään ”..onko todella hetkiä jolloin pulla voi parantaa kaiken, sydänsuruista särkeviin jalkoihin?” Suurena pullafanina vastaan tähän tietysti, että kyllä, pulla voi parantaa ihan kaiken, mutta jos haluat todella irtautua arjesta ja antaa aivojen levätä, niin silloin Korvapuustikesä on hyvä lukuvalinta.

Kirjaa lukiessa tuli välillä koti-ikävä mäkisiin järvimaisemiin

Korvapuustikesä aloittaa Kahvila Koivu -sarjan, jota Taatelitalvi jatkaa. Tätä toista osaa en ole vielä hamsteroinut hyllyyni, vaan ajattelin säästää sen metsästämisen ja lukemisen loppukesään, jos vain maltan odottaa…


Pikkulintu lauloi, että kirjassa olevat, veden kielelle nostattavat reseptit eivät olisi oikeita, vaan kirjailijan vähän sinne päin kirjoittamia. Tämä seikka täytyy vielä tarkistaa ennen kuin ryhdyn niitä kokeilemaan. Niin aidoille ja oikeille reseptit kuitenkin tuntuivat, että kirjaa lukiessa tuli lähes poikkeuksetta nälkä. Vinkki vitosena siis: syö ennen kuin avaat tämän kirjan! 😉

Ristiriitaisuuksien vuosi 2022

Vuodenvaihteessa päätin ja vähän niinkuin lupailinkin somekanavissa, että tämän vuoden ensimmäinen postaus koskisi viime vuotta 2022. Ajatuksena oli kertoa, että mitä kaikkea puuhastelin viime vuonna, kun blogille ei tuntunut jäävän aikaa ja energiaa.

Aihe tuntui erinomaisen helpolle, mutta mitä enemmän sitä mietin, niin sitä monimutkaisempi ja monitahoisempi siitä tuli. Lopulta en enää tiennyt, että mistä päästä ja millä lailla lähtisin viime vuotta purkamaan, joten viime vuodesta ei tullut tämän vuoden ensimmäistä postausta, kuten ehkä olette huomanneet.

Karuselli pyörii, vaikka vuodet vaihtuvat

Koronapandemian pahimpien vuosien jälkeen odotukset vuodelle 2022 olivat tietysti kovat ja kohti parempaa. Jos vuosi 2020 oli romahduksen vuosi (pandemia, oma romahtaminen, tai uupumuksen nöyrä myöntäminen) ja vuosi 2021 sopeutumisen ja toipumisen vuosi, niin vuodesta 2022 piti omissa kuvitelmissani tulla uuden elämänrytmin sekä tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi. Ja kyllähän siitä tulikin, mutta tavalla, jota ei näin 2020-lukua elettäessä olisi osannut ikinä kuvitella.

tammikuussa uuden alku

Itse olin siis valmistautunut loppuvuoden 2021 työelämään paluuni siivittämänä käyttämään vuoden 2022 tasapainon hakemiseen: lepo, työ, harrastukset, kotihommat ja sosiaalinen elämä täytyi jotenkin saada uudestaan balanssiin. Uupumuksesta toipuminen oli minulla vielä täysin vaiheessa, ja koko elämänrytmi täytyi rakentaa uudestaan paitsi uupumuksen, niin myös pandemian jäljiltä.

Jottei balanssin hakeminen olisi ollut liian helppoa, niin aloitin vuoden 2022 tammikuussa uuden, neljän vuoden mittaisen ”harrastuksen” käsityö- ja muotoilukoulussa, eli käsityön taiteen perusopinnot. Se tiesi seuraavan neljän vuoden periodilla paitsi lukuvuosia ja lukukausia, niin niiden sisällä myös säännöllisin väliajoin oppitunteja sekä vähintään oppituntien verran kotitöitä töiden suunnittelun, materiaalien valinnan ja työvälineiden hankkimisen muodossa sekä usein myös itse kässätöiden tekemistä ja viimeistelyä kotona. Kaikki tämä piti jotenkin yrittää sovittaa muuhun elämään ja vähän vielä hukassa olevaan elämänrytmiin.

Kässäkoulussa oppii puuhastelemaan monenlaista

Viime vuoden alku olikin rankka oman jaksamisen kannalta, eikä tauti-invaasio sitä helpottanut, mutta oli se myös mielenkiintoista aikaa. Pääsin opettelemaan uusia asioita niin töissä kuin kässäkoulussakin, kuten me opiskelijat rakasta ”harrastustamme” kutsumme, ja sain tutustua moniin uusiin ihmisiin. Kaiken ohessa sain myös käytyä lisää läpi omia, arkisiin tilanteisiin liittyviä traumojani ja tunnistettua niihin liittyviä ajattelu- ja reagointimallejani. Näiden työstäminen jatkuu tietysti edelleen.

Olin juuri ja juuri selviytynyt alkuvuoden pöpöhyökkäyksistä, ja päässyt jonkinlaiseen vauhtiin niin töissä kuin kässäkoulunkin kanssa, kun helmikuun lopussa sitten rysähti. Pelko ja turvattomuus astuivat elämään, eikä vähään aikaan muusta puhuttukaan missään ja kenenkään kanssa kuin sodasta. Omat ongelmat tuntuivat yhtäkkiä kovin mitättömiltä.

täydestä kesästä tyhjään syksyyn

Omalla kohdallani vuodesta 2022 muodostui helmikuun tapahtumien vuoksi lopulta hieman sellainen ”nyt eletään täysillä, kun vielä voidaan” – vuosi, toki omalla hillityllä tyylilläni ja uupumuksesta toipumisen ehdoilla. Tuli halu tehdä, nähdä ja kokea asioita sekä tavata sukua, ystäviä ja tuttavia, kun vielä voi. Ja aika paljon ehdinkin loppukesään mennessä tavata ihmisiä ja toteuttaa asioita bucket listaltani. Pääsin viimein käymään esimerkiksi Haminassa, parissa ruukkikylässä sekä meren takana Visbyssä.

Intensiivisellä reissaamisella ja kylillä luuhaamisella oli tosin hintansa. Uupumuksesta toipuminen eteni koko kesän ajan periaatteella ”kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin”. Välillä taidettiin mennä myös yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, mutta onneksi sain aika nopeasti niistä tilanteista kiinni ja pakotin itseni lepäämään ja kotoilemaan kaikessa rauhassa.

Visbyn vaikuttava kehämuuri

Jos kesä meni täysillä eläessä, niin viime syksystä, tai oikeastaan koko loppuvuodesta, ei voi sanoa samaa. Kuten olen aiemmissa postauksissa maininnutkin, niin elo-syyskuun vaihteessa alkoi epäonninen sairastelukierre, josta toipuminen leimasi koko loppuvuotta. Etenkin syyskuun puolivälissä iskenyt koronatartunta vaati kuukausien toipumisajan. Elämästä tuli vähäksi aikaa pelkkää päivästä toiseen selviytymistä.

Hyvä puoli sairastelussa oli se, että ehdin lukemaan viime syksynä tavallista enemmän kirjoja. Jo aika alkuvaiheessa sairastelukierrettä yksinkertaisesti kyllästyin telkkariohjelmien tuijottamiseen ja somen selaamiseen ja niiden sijaan keskityin lukemaan kirjahyllyni lukemattomia lukemattomia opuksia. Lukuinto jäikin sitten päälle koko loppuvuodeksi ja osittain siksi, että oli aivan pakko yrittää kiriä ajan tasalle Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjan julkaisurytmin kanssa. Melkein onnistuinkin, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.

haasteita ja oivalluksia

Siinäpä oli pikakelaus minun viime vuoteeni. Se oli vuosi, jonka piti itselle olla tasapainon etsimisen ja löytämisen vuosi, ja sitä se totisesti olikin maustettuna pelolla ja epävarmuudella, mutta onneksi myös ilolla ja hauskuudella sekä monilla uusilla ajatuksilla ja hyvillä oivalluksilla.

Yksi perustavaa laatua oleva oivallus viime vuonna oli se, että kässäkoulun työt täytyy pyrkiä tekemään aina kunkin jakson aikana, etteivät ne jää roikkumaan nurkkiin puolivalmiina. Tämän tietysti pitäisi olla itsestään selvää, mutta minulle se jostain syystä kirkastui vasta viime syksynä, kun ne pari nurkissa lojuvaa puolivalmista työtä alkoi ärsyttää. Kässätöiden valmiiksi saaminen vaatii uhrauksia vapaa-ajalla, ja tähän en ehkä ollut valmis vielä vuosi sitten uupumuksen tasostakin johtuen. Jälkiviisaana voisin sanoa itselleni, että pitikö lähteä tuossa kohtaa toipumismatkaa kässäkouluilemaan, mutta koska käsin tekeminen on myös tutkitusti terapeuttista puuhaa, niin en sano.

Marraskuun taivaan alla syntyi hyviä oivalluksia

Haastavinta viime vuonna uuden elämänrytmin löytämisessä oli, ja on edelleen, paitsi yrittää löytää aikaa kirjoittamiselle, niin myös mennä iltaisin ajoissa nukkumaan. Iltavirkulle se ei vain ole helppoa, koska aivot ovat täydessä terässään yleensä puoli kymmenen aikaan illalla. Eli juuri silloin, kun pitäisi aloittaa iltatoimet ja rauhoittua nukkumaan. Ja samaan aikaan olisi tosiaan se parhain hetki kirjoittaa blogia. Ymmärtänette ristiriidan ja siitä kumpuavan haasteen.

Parhaat jutut vuonna 2022

Jos minun nyt pitäisi listata parhaimmat asiat tai hetket viime vuodelta, niin listasta tulisi aivan älyttömän pitkä, sillä niin paljon kaikkea hienoa tapahtui viime vuonna kaikesta kamalasta huolimatta. Jos pitkän listan sijaan kokoan asiat muutamien avainsanojen alle, niin listani viime vuoden parhaimmista asioista näyttää tältä:

  1. Työ, jossa olen löytänyt ihan uusia puolia itsestäni. En esimerkiksi tiennyt, tai muistanut, pitäväni face to face -asiakaspalvelusta ja miten paljon asiakaskohtaamiset antavat.
  2. Kässäkoulu, jossa olen tutustunut mahtavaan porukkaan ja päässyt oppimaan uusia taitoja luovuuden suorastaan pursutessa ympärillä.
  3. Matkat ja retket maalla sekä merellä yhdessä ystävien ja/tai sukulaisten kanssa ovat jääneet kaikki erityisen vahvasti mieleen. Hyvillä säillä saattaa olla osuutta asiaan. Reissujen kylkiäisinä tuli käytyä yleensä myös ennalta suunnittelemattomissa paikoissa, joten reppuun kertyi paljon niin sanotusti bonuskokemuksiakin.
  4. Kirjat, jotka muun muassa veivät muihin maisemiin, viihdyttivät ja antoivat (muuta) ajateltavaa. Joskus auttoivat myös nukahtamaan, mutta ei siitä sen enempää.
  5. Uupumuksesta toipuminen, listan viimeisenä, muttei vähäisimpänä.. Yläpuolella jotain jo mainitsinkin traumojen ja omien, uupumuksen vuosina syntyneiden, negatiivisten ajattelu- ja käyttäytymismallien läpikäymisestä. Vasta hiljattain tajusin miten tärkeää se on ollut omalle toipumiselle. Ja tässä kohtaa on pakko todeta, että jos en olisi viime vuonna ollut töissä siellä, missä olen ollut, niin en tiedä olisinko päässyt yhtä hyvin toipumaan uupumuksesta kuin mitä nyt olen. Iso kiitos tästä kuuluu työyhteisölle, joka on tietämättään edesauttanut toipumistani.

Että semmoisia juttuja listalle viime vuodesta 2022 nousi.

Listan kohdista 2 – 4 kirjoittelen kevään mittaan ja jatkossa muutenkin vähän enemmän ja uupumuksesta puolestaan vähän vähemmän, sillä on tullut aika uudistaa blogia oman elämäntilanteen muuttuessa. Tähän liittyy myös blogin nimen vaihtaminen Laiskan naisen keittiöstä Laiskan Naisen elämään. Aika näyttää mihin muihin aiheisiin ja millaiseen suuntaan blogin kanssa päädynkään.

Nyt hyvää yötä!

Hyvää uutta vuotta 2023!

Vuoden ensimmäinen kuukausi alkaa olla lopuillaan, mutta kai silti voi vielä toivottaa hyvää uutta vuotta, jossei ole vielä aiemmin ehtinyt?!

Halusin tulla paitsi toivottamaan uudet vuodet, niin myös nopeasti moikkaamaan ja kertomaan, että täällä ollaan taas pitkän kirjoitustauon jälkeen.

Viime vuoden loppupuoli oli haastava, jonka vuoksi jouduin jättämään blogin ja myös somen tekemisen entistäkin vähemmälle, mutta siitä enemmän seuraavassa postauksessa, jossa koostan mennyttä vuotta 2022. Jotain voitte noista haasteista kyllä arvatakin edellisten postausten perusteella.

Tämän uuden vuoden 2023 ensimmäiseksi suunnittelemani postaus on siis työn alla. Suureksi ilokseni, not, olen sitä tehdessäni kohdannut puolestaan teknisiä haasteita.

Täällä blogialustalla on tapahtunut muutoksia viime kuukausien aikana, ja kun en ole täällä kovin paljon pyörinyt, niin yhtä sun toista uutta on ilmennyt, tai ennemminkin mennyt hieman ohi.

Mutta haasteet on tehty ratkottaviksi, joten enköhän pääse pian kärryille vimpaimista ja muista työkaluista. Ja kun kirjoittaminenkin tuntuu taas luistavan ja juttujen aiheitakin on takataskussa pilvin pimein blogin nimen muutoksesta alkaen – kyllä, nimi on vaihtunut, vaikka logot, domain ynnä muut ovatkin vielä vanhaa – niin hyvä tästä tulee.

Nyt hyvää yötä ja pikaisiin kuulumisiin! ❤