Kategoria: Elämä

Tasapainottelua

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tammikuu tuntuu tänä vuonna suorastaan kiitävän kohti loppuaan, kun oma kroppa puolestaan tuntuu jarruttavan joka käänteessä. Käydään siis jatkuvaa taistelua, tai tasapainoilua – miten sen nyt sitten haluaakin ilmaista – ajan ja jaksamisen kanssa, minä ja kehoni.

Toistaiseksi olen useimmiten taipunut kehoni tahtoon levätä, vaikka se olisikin merkinnyt pölyistä kotia tai valmisruokien syömistä. Välillä taas ratkaisun kehon ja mielen (= suorittajaminäni) taisteluun on tarjonnut universumi tullessaan vastaan yllättävillä tavoilla. Se on näin auttanut pois muutamista stressaavista tilanteista, joissa aikataulut ovat painaneet päälle ja sydämeni on sykkinyt vähän liian nopeasti.

Parina viime viikkona olen yrittänyt moneen otteeseen kirjoittaa kesken olevaa blogitekstiä joulukuusta, mutta joka kerta vain aloitan sen alusta hieman eri sanoilla. Tänään tajusin, että joulusta alkaa olla jo kuukausi aikaa, ja jäin miettimään, että onko juttua edes mielekästä enää kirjoittaa loppuun. Toisaalta tiedän, että keskeneräisyys jää harmittamaan, joten päätin saada sen valmiiksi. Aikaahan minulla vielä on, sillä edellisessä postauksessa taisin asettaa jutun aikatauluksi vain ”tammikuun aikana”.

Tässä kuussa olen joutunut pohtimaan myös, että olenko voimien vaivihkaisesta palautumisesta innostuneena haukannut liian suuren palan elämää ja työntänyt lusikkani liian moneen soppaan. Olen joutunut tunnustelemaan, että uuvutanko itseni uudelleen, painanko taas täysillä kohti pohjaa, vaikka vasta ihan vähän aikaa sitten olen juuri ja juuri noussut pinnalle. Heti perään olen kuitenkin ymmärtänyt, että tämähän on nyt se minun oppimisen paikkani: nyt jos koskaan minun pitää ymmärtää tehdä toisin, ettei uupumus pääse taas voitolle.

Tällä viikolla keskityinkin iltaisin kotona enimmäkseen seuraamaan, miten jouluksi ostettu amaryllis puhkesi uudestaan kukkaan.

Se kasvatti ensin puolimetrisen kukkavarren ja siihen neljä pulleaa nuppua. Perjantaina, kun tein opiskeluuni liittyviä verkkokursseja, avautui ensimmäinen kukka. Siinä vaiheessa, kun aloin kirjoittamaan näyttötyötä, avautui hiljalleen toinen. Lauantaiaamuna kukkia oli jo kolme, ja jouduin lisäämään kukalle toisen tukikepin, jottei se kaatuisi.

Tänään, aivan kuin viikon päättävän sunnuntain kunniaksi, oli viimeinenkin nuppu puhjennut täyteen loistoonsa, ja koko kasvi oli samalla kääntynyt kallelleen ikkunaan päin.

Jos kaatuminen nyt edelleen tukikepeistä huolimatta uhkaakin painavaa kukkavartta, niin tiedän, että sen ottaa vastaan tukeva ikkunalasi, joka ei amarylliksen painoa hätkähdä. Ja aamulla lasi päästää lävitseen taas uuden päivän valon.

❤

Hyvää alkanutta vuotta 2022!

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Olin suunnitellut pitäväni taukoa blogista tässä tammikuussa, mutta loppiaiselta alkavaksi aikomani kirjoitusloma alkoikin ennen aikojaan, kaksi viikkoa etuajassa, joten lopetankin sen nyt kaksi viikkoa etuajassa.

Syy suunnitelmieni muuttumiseen oli se, että joulunpyhinä päälleni vyöryi yhtäkkiä koko syksyn ja alkutalven kertynyt väsymys. Se painoi paitsi kropassani, niin tuntui karkottavan päästäni kaikki ajatukset ja pukkasi päälle myös täydellisen kirjoitusjumin. En olisi oppinut kokemastani uupumuksesta ja siitä toipumisesta mitään, jossen olisi ymmärtänyt tuossa kohtaa levätä.

Uudenvuodenaattona sohvalla maatessani aloin taas varovaisesti tavailla sanoja, mutta tarvitsin vielä viikon, parit kymmenen tunnin yöunet sekä muutaman lenkin talvisessa maisemassa, jotta pääsin tähän pisteeseen, eli kirjoittamaan jälleen kokonaisia lauseita. Jei.

Lenkkipolun varrelta

Toivottavasti tämä moodi jatkuu ja saan pian valmiiksi aiemmin aloittamani postauksen, joka päättää Joulukuun tunnelmia -sarjan. Sarja jäi nyt harmillisen tyngäksi monen asian summana, mutta ehkä ensi kerralla osaan suunnitella ja aikatauluttaa postaukset sekä ennen kaikkea aloittaa molemmat edellä mainitut asiat aiemmin kuin vasta marras-joulukuun vaihteessa joulukiireiden jo ollessa päällä.

Myös Ahvenanmaan juttusarja on vielä kesken. Otinkin tammikuun tavoitteeksi päättää senkin sarjan, tosin itseni tuntien kirjoitan seuraavaksi kuitenkin jostain muusta – saa nauraa. No, rehellisesti sanottuna Ahvenanmaasta ei ole yksinkertaisesti tehnyt mieli kirjoittaa näillä pakkasilla, koska omassa mielessäni saari yhdistyy enemmän kesäisempiin tunnelmiin, mutta ehkä pääsen tämän mielikuvan yli ensi viikolle tänne Etelä-Suomeen luvatuissa plussakeleissä.

Kaikenlaisia muitakin postausaiheita on ollut mielessä jo pidempään. Joistain olen tainnut aiemmin mainitakin, ja jopa jo kirjoittaakin. Yhtenä aiheena jatkaa tietysti ”asiat, joita olen aina halunnut tehdä”. Päällä oleva pandemia sulkee monta asiaa tai tekemistä pois tällä hetkellä, mutta onneksi listallani on monia sellaisiakin asioita, joita voin kokeilla tehdä ihan yksiksenikin. Ainakin muutaman niistä yritän päästä toteuttamaan tulevan kevään aikana.

Lumisessa maisemassa lepää sekä silmä että sielu

Oma kevät näyttää tällä hetkellä kaiken kaikkiaan aika mielenkiintoiselle. Arki jatkuu edelleen paitsi pandemian keskellä, niin edelleen myös uuden opettelemisen parissa, mutta toisin kuin vuosi sitten, niin tällä kertaa olen onneksi osannut olla ilmoittautumatta noin sadalle eri harrastuskurssille. Parissakin on riittävästi.

Itselläni vuosi 2021 päättyi, kuten vuosi 2022 alkoi, eli levolla sekä ulkoilulla. Samalla linjalla taidan jatkaakin. Eiköhän noilla kahdella konstilla paitsi jaksa porskuttaa arjessa uutta opetellen, niin saa myös pidettyä kirjoitusjumin poissa.

Toivottavasti sinulla on uusi vuosi alkanut positiivisissa merkeissä, ja nyt en tarkoita positiivisella koronatestin tulosta, vaan jotain mukavaa ja jaksamista tukevaa asiaa, sillä ennen kaikkea jaksamista me taidamme kaikki nyt tarvita.

Kuulumisiin!

❤

Joulukuun tunnelmia – 7., 8. ja 9. päivä

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Tiistaina 7. päivä joulukuuta havahduin siihen, että jouluun on aikaa enää noin 2,5 viikkoa ja kaikki jouluhommat on tekemättä, tai ainakin suurin osa. Koska pieni joulustressi alkoi nostaa päätään, niin päätin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

Muistin hyvin vuoden takaiset ankeat tunnelmat joulun alla, kun uupumus oli vielä pahasti päällä ja lisäksi marras-joulukuun vaihteeseen osui kolmen viikon unettomuusjakso. Koko elämä oli hähmäistä ja väsynyttä. Tuntui, ettei joulusta tule mitään, kun koronakin vaani ties minkä nurkan takana.

Viikkoja kertynyt väsymys ja stressi purkautuivatkin vuosi sitten siihen, että heräsin jouluaattoaamuna kovaan migreeniin. Viime tippaan jääneet asiat, kuten siivous, jäivät sen myötä hoitamatta, ja olo oli hutera koko aaton.

En halunnut, että sama toistuu tänä vuonna, joten edellä mainittuna päivänä, tiistaina 7. joulukuuta, istahdin jouluostosreissulla kahvikupposen ääreen rauhoittumaan ja pohtimaan tilannetta.

Muistin kirjoittaneeni viime vuonna joulun aikaan blogiin postauksen, johon olin tehnyt jonkin listauksen hoidettavista asioista. Kahvia siemaillessani kaivoin nyt tuon postauksen listoineen esiin. Lista osoittautuikin edelleen käyttökelpoiseksi, mutta huomasin heti, että siitä puuttui pari hyvin tärkeää asiaa.

”24.12.2020:

  1. Kortit /hoidettu
  2. Lahjat /melkein hoidettu
  3. Kuusi pystyssä ja koristeltu /hoidettu
  4. Osta toinen joulukukka (koska kaktus ei kuki enää, kuten arvasinkin) /hoidettu
  5. Leivo kakku /leivottu, ja melkein jo syöty
  6. Tee pipareita /tehty (siirappia kaapissa vielä noin 1,5 kg – joku osti tuplat)
  7. Siivoa, jos jaksat /jos jaksan – tai käytän Tolu-sukkaa
  8. Muista suklaat! /MUISTETTU!”

Päätin muokata listaa hieman sekä lisätä sinne puuttuvat asiat, joista kaksi tärkeydessään nousi listan kärkeen:

  1. Lepää riittävästi /työn alla
  2. Älä stressaa /työn alla
  3. Kortit /melkein hoidettu
  4. Lahjat /melkein hoidettu
  5. Muista suklaat! /melkein hoidettu (= osta uudet syötyjen tilalle)
  6. Koristele koti /työn alla
  7. Kuusi pystyssä ja koristeltu /ei aloitettu
  8. Osta toinen joulukukka (koska kaktus ei kuki vieläkään – ei yllätä – ja joulutähti just ja just hengissä) /työn alla, eli vaihtoehtoja mietitty
  9. Siivoa – viikkosiivous riittää /sisäistetty
  10. Leivo kakku /työn alla (= reseptejä tutkailtu)
  11. Tee pipareita /ei aloitettu (Huom! Siirappia kaapissa edelleen riittävästi)

Tarkastelin listaani hetken miettien, pitäisikö siihen lisätä vielä jotain, kuten jouluruoat, mutta totesin listan olevan jo tarpeeksi pitkä. Ja syödä nyt piti joka tapauksessa, joten jouluruoat tulisivat huomioiduiksi ostoslistalla.

Nyt tarvitsi sitten vain seurata listaa, ja ehkä tästä joulunalusajasta sekä joulusta tulisi rennompi ja stressittömämpi kuin viime vuonna, tai sitä edellisenä, tai sitä edellisenä… Helpottuneena nousin kahvilan pöydästä jatkamaan vielä hetkeksi ostoksiani.

Heti seuraavana päivänä noudatin listani ylintä kohtaa ja lepäilin illan. Ulkona edelleen paukkuva pakkanen oli kyllä osasyy siihen, ettei nenäänsä viitsinyt laittaa turhaan ulos tuona päivänä, vaan kynttilänvalo, sohvannurkka ja torkkupeitto tuntuivat kutsuvammilta.

Torstaina 9. joulukuuta pakkanen hellitti sen verran, että olin taas valmis iskuun, eli tekemään loput jouluostokset. Tällä kertaa aloitin ostosreissuni niin päin, että menin ensin kahville ja sitten vasta lähdin kiertämään kaupat.

Ja se olikin hyvä valinta, sillä piparikahvin piristämänä sain tehtyä kierrokseni ennätysnopeasti. Sehän tiesi aikaisempaa kotiinpaluuta, ja näin energiaa jäi sinä iltana vielä kotihommiinkin. Ja ehdinpä vähän rentoutumaankin.

Niin paljon kuin nautinkin näistä kahdesta parin tunnin ostosreissusta jouluisiin kauppoihin, joissa voi haistella joulutunnelmaa, ihailla kauniita jouluisia esineitä ja asioita, tehdä löytöjä sekä imeä ideoita, niin olen kyllä suunnattoman kiitollinen verkkokaupoille. Käytin niitä tänäkin vuonna tontuntöihin niin paljon kuin vain löysin niistä sopivia juttuja. Säästin näin varmasti paljon aikaa turhalta kaupoissa ravaamiselta ja vähän hermojakin. 😉

❤

Joulukuun tunnelmia – 3. päivä

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Kolmas joulukuuta oli pitkän tuntuinen päivä. Kun lähdin aamulla kotoa puoli kahdeksan maissa pakkasen nipistellessä poskia, oli vielä pimeää. Aiemmin maata peittänyt höyhenenkevyt pakkaslumi oli lähtenyt yön aikana tuulen mukaan ja jättänyt jälkeensä pelkkää mustuutta.

Kun palasin myöhemmin illalla kotiin, oli taas pimeää, mutta jossain välissä iltaa oli alkanut sataa lunta. Suuria hiutaleita leijaili hiljalleen alas säkkipimeältä taivaalta. Lähes tyynessä säässä ne tipahtivat alas juuri siihen kohtaan, johon niiden oli määrä tipahtaa, ja ne peittivät alleen kerros kerrokselta kaiken, mitä niiden edessä sattui olemaan.

Kävelin kotiin hitaasti nauttien samalla täysin rinnoin tuosta talven tarjoamasta valkoisesta näytelmästä. Edes ajoittain yllättävä viimanpuuska koillisesta ei häirinnyt keskittymistäni, kun bongailin katulamppujen valossa kimaltavia lumitähtiä sieltä täältä.

Yhtäkkiä kesken matkan pääni valtasi Carol of the Bellsin helisevä sävelkulku. Se toi mukanaan hyviä muistoja menneiltä vuosilta, etenkin talvista ja jouluista, aina hamasta nuoruudesta asti. Muistot vilisivät pääni läpi kuin filminauha.

Näin oli käynyt usein tänä syksynä, että yhtäkkiä jokin laukaisi mielessäni hyvien muistojen kuvavirran. Se oli tapahtunut pari kertaa kesken luennon ja kerran matkalla asemalle, junassa istuessa ja kerran lounastauolla silloin vielä outojen ihmisten keskellä.

Osan päässäni vilisevistä tapahtumista olin tyystin unohtanut. Osan taas olin muistanut, mutta tajusin, etten ollut koskaan ehtinyt tai jaksanut käsitellä niitä, vaikka ne olivat hyviä asioita, vaan olin siirtänyt ne mielessäni johonkin mappi ö:hön odottamaan parempaa hetkeä. Katselinkin joka kerta kuvien virtaa uteliaana, että mitä sieltä sillä kertaa tulisi.

Olin ymmärtänyt syksyllä melko nopeasti, että hyviä muistoja esiin nostamalla mieleni korjasi ja vahvisti itse itseään, ja että tämä oli merkki siitä, että olin saavuttanut jonkin uuden tason uupumuksesta toipumisessa. Nyt lumisateessa kotiin kävellessäni ymmärsin lisäksi sen, että hyvien muistojen kuvavirran oli tarkoitus karkoittaa menneisyyden aaveet, kaikki ne mieltä painaneet huonot asiat, ja että minun pitäisi antaa niille tilaa kadota, jollen haluaisi viettää loppuelämääni aaveiden vaikerrusta ja valitusta kuunnellen.

Ihmisen mieli on kyllä todella viisas. Se kertoo meille mielenkiintoisia asioita, kun vain keskitymme kuuntelemaan.

Minun ajatukseni palasivat käytännön tasolle, kun pääsin lumisateesta lämpimään kotiin. Laitoin pyykkikoneen pyörimään ja siivosin keittiön sotkut. Joulukorttipaja odotti ruokapöydällä, mutta en jaksanut enää tänään käydä sen kimppuun.

Teekupillisen ja parin leipäpalan jälkeen huomasin kaivelevani kirjahyllystä esiin kauan sitten joululahjaksi saamaani kirjaa. Se oli tullut mieleeni lumisateesta ja menneisyyden aaveista. En ollut lukenut sitä moneen vuoteen, mutta tänä viikonloppuna avaisin sen.

Blogi on jo 1-vuotias – hurraa!

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä
pieni katsaus vuoden takaa tähän päivään
Ensimmäinen juttu meni roskakoriin, mutta kuva jäi arkistoon

On tosiaan kulunut jo vuosi siitä, kun perustin tämän blogin WordPress-kurssin testiblogiksi ja kirjoitin ensimmäisen jutun. Testailin siinä erilaisia asetuksia, tyylejä ja kuvien muotoiluja, eikä se näin ollen päätynyt koskaan julkiseksi, vaan koki kovan kohtalon nimeltä roskakori.

Toinen juttuni oli sekin kurssin puitteissa koemielessä kirjoitettu. Haparointini lähes hyppii tekstistä silmille, eikä ihme, sillä en ymmärtänyt tuolloin juuri mitään blogikirjoittamisesta. Tämän toisen jutun kuitenkin jätin blogiin, ja se löytyy edelleen blogista ensimmäisenä postauksena.

Monta kertaa olen tämän vuoden aikana miettinyt, että pitäisi poistaa kyseinen postaus, mutta vielä en ole siihen pystynyt. En ollut edes lukenut sitä julkaisun jälkeen uudelleen ennen kuin nyt. Olikin mielenkiintoista lukea juttu vuoden jälkeen ja palata sen myötä hetkeksi vuoden takaisen harmaan lokakuun tunnelmiin keskelle uupumusta ja koronakurimusta.

Ensimmäisen julkaisemani postauksen pirteä maisemakuva

Kun perustin tämän blogin WordPress-kurssin testiblogiksi, en alunperin suunnitellut jatkavani bloggaamista kurssin jälkeen, sillä halusin vain oppia WordPress-alustan käytön. Melko pian kävi kuitenkin selväksi, että menemällä kurssille olin samalla ottanut askeleen kohti jotain sellaista, josta ei ollut enää paluuta: bloggaaminen imaisi mukaansa.

Pääsin yhdistämään siinä muutamat kiinnostuksen kohteeni ja intohimoni, kuten kirjoittaminen, valokuvaaminen, ideointi, suunnittelu ja – ”vaatimattomasti sanottuna” – maailman tutkiminen. Tuntui, että vain taivas, tai mielikuvitus, olisi rajana sille, mitä kaikkea blogissa pystyisi toteuttamaan, ja se kiehtoi minua äärettömästi.

Blogin nimi oli aika selvä alusta lähtien, vaikka hetken pähkäilinkin ja pyörittelin nimeä. Pyysin ideointiapua ja mielipiteitä lähipiiristäkin. Sieltä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi nousi oikeastaan vain etunimestäni johdettu ”Helistelyä” alaotsikolla ”Uupuneesta upeaksi”, mutta siinä vaiheessa olin jo ehtinyt tykästyä ensimmäisenä itselleni mieleen tulleeseen nimeen ”Laiskan naisen keittiössä”.

Paljon kritiikkiä kerännyt kansikuva blogin alkuajoilta (minusta tämä näyttää herkulliselta)

Nimi pohjautuu joskus aiemmin tekemiini Facebook-postauksiin, joissa alter egoni Laiska nainen jakoi vinkkejä yksinkertaisista ja nopeista arkiruoista ja leivonnaisista. Niistä suunnittelin tekeväni juttuja säännöllisesti myös blogiin muutaman muun aihepiirin ohella, mutta eihän kaikki, jos mikään, ole mennyt niinkuin alussa suunnittelin. Elämä on vuoden aikana liian usein yllättäen ja pyytämättä hypännyt mukaan suunnitelmiini useimmiten niitä sotkien.

Blogissa taisi olla valmiina Etusivu ja pari postausta, kun 1.12.2020 viimein rohkenin tuoda sen kaiken kansan tietoisuuteen. Blogia olivat tuota ennen käyneet testilukemassa vain kurssin opettaja ja läheiset, joten suuremman yleisön vastaanotto jännitti ihan kamalasti. Mutta hengissä selvisin siitä, ja nyt ollaan jo täällä asti, uudessa harmaassa lokakuussa.

Tämä vuoden mittainen matka on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa, vaikka välillä olenkin käynyt epätoivon syövereissä oman jaksamiseni ja unettomuuden kanssa sekä taistellut lähes koko vuoden aikaa ja liiallista elämän suorittamista vastaan. Olen kuitenkin saanut vuoden aikana tutustua aivan uudenlaiseen, todella monipuoliseen ja rikkaaseen maailmaan ja oppinut niin paljon blogin pitämisestä, kirjoittamisesta ja valokuvaamisesta, että se peittoaa alleen edellä mainitut epätoivot ja taistelut.

Huhtikuussa 2021 väkersin blogille oman logon

Olen saanut tällä matkallani tutustua myös moniin uusiin ihmisiin ja päässyt vaihtamaan ajatuksia sekä ideoita ja tietotaitoa niin muiden vasta-alkajien kuin kokeneempienkin bloggaajien kanssa monien erilaisten kurssien opettajista puhumattakaan. Vertaistuki on oppimisen ohella ollut erittäin tärkeää ja kannustanut eteenpäin. Kiitokset siitä!

Mutta blogi ei olisi nyt 1-vuotias ilman teitä lukijoita. Kauniit kiitokseni siis kaikille teille, jotka olette seuranneet tätä vuoden mittaista matkaani tai olette hypänneet mukaan kesken kaiken ja jääneet kyytiin. Ja kiitokset myös teille, jotka satunnaisesti singahdatte tänne lueskelemaan postauksiani, kuten myös teille, jotka päädyitte tänne ensimmäistä kertaa. Toivottavasti nähdään ja kuullaan jatkossakin!

Ja erityiskiitokset vielä ystäville ja kavereille, sukulaisille sekä läheisille: ilman teidän kannustustanne, tukeanne, hyviä kysymyksiänne ja kehittävää kritiikkiänne en ehkä olisi päässyt näin pitkälle. Jatkakaa samaan malliin! 🙂 ❤

Oma elämäni on reilun viikon päästä muuttumassa jälleen uudenlaiseen moodiin. En osaa vielä oikein edes ajatella, että mitä kaikkea muutos tuo tullessaan, mutta yhden asian tiedän, tai oikeastaan kaksi: 1) blogi jatkaa ja 2) jouluaattoon on 58 yötä.

❤

Laiska nainen aka Heli

Seikkailu jatkukoon!

P.S. Ahvenanmaalle ollaan edelleen menossa tulevissa postauksissa, vaikka 1-vuotissynttärit kiilasivatkin tähän väliin.

Kaikki kaatuu….

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

…tai ei kai nyt sentään ihan kaikki, vaikka parit tunnetut somekanavat ovatkin tällä hetkellä alhaalla ja minuun iski flunssa. Onneksi tämä WordPress sentään toimii, jei.

Viime sunnuntainahan päätin, etten laita blogia tauolle, vaikka aikapula onkin vaivannut viime viikkoina, mutta nyt joudun kuitenkin pienen paussin pitämään, sillä epäonnekseni onnistuin saamaan jostain flunssan. Sellaisen ihan klassisen, vanhanaikaisen flunssan, jossa kurkkua kutittaa, aivastuttaa, nenä vuotaa, yskittää ja on väsynyt, vetämätön olo.

Olo on yhtä hyytelömäinen kuin meduusoilla, joita näin Ahvenanmaalla tässä Käringsundin vierassatamassa

Eilinen meni sohvalla loikoillessa, ja mikäs oli sunnuntaita sohvalla viettää, kun tv tarjosi viihdyttäviä ohjelmia Downton Abbeystä tanssiin tähtien kanssa ja kesken ollut dekkari piti huolen sohvaeläjän päivän jännityspuolesta.

Tänään aamulla olo oli sen verran parempi, että jaksoin hyvin osallistua etänä koulutukseen, mutta iltaa kohden flunssa on jälleen tiukentanut otettaan. Tässä vaiheessa iltaa en sitten jaksakaan enää muuta kuin lämmittää mukillisen mustikkamehua ja mennä vilunväreiden kera peiton alle odottamaan terveempää huomista. Ja toimivia somekanavia.

Kuullaan taas, toivottavasti jo loppuviikosta! Pysykää terveinä! ❤

Kirjoittaja ei ota vastuuta tekstissä mahdollisesti esiintyvistä kirjoitusvirheistä tai epäloogisuuksista, sillä Ikean mustikkamehu on aika tymäkkää tavaraa. (”Ai, sitäkö piti laimentaa…?”)

Kuulumisia

julkaissut Laiska Nainen, kategoriassa Elämä

Kolme viime viikkoa ovat kuluneet hurjaa vauhtia. Koulutuksen myötä päivät ovat täyttyneet tietysti opiskelusta, mutta niin ovat myös illat, sillä – ta-daa – kaikenmaailman harrastuskurssitkin ovat alkaneet.

Viime syksynä ja talvenahan vallan riehaannuin kursseilusta, jos vielä muistatte. Ja niin kyllä kävi tänäkin syksynä. Kalenteri oli aika tarkkaan varattu koko syksyksi, mutta koulutukseen pääsy pisti suunnitelmat uusiksi – aika ja voimat eivät olisi todellakaan kaikkiin niihin kursseihin riittäneet, joihin elokuun alkupuolella ehdin innoissani ilmoittautua.

Mutta onneksi kalenteriin jäi tilaa edes parille harrastekurssille. Tällä viikolla olenkin paitsi kertaillut Windows 10 -käyttöjärjestelmää ja Office 365 -ohjelmia sekä lueskellut asunto-osakeyhtiölakia koulutukseen liittyen, niin pääsin myös sukeltamaan kuvajournalismin maailmaan. Viikko onkin ollut antoisa loppuviikon takaiskusta, eli flunssasta, huolimatta.

Torstaina päälle iskenyt flunssa harmitti kyllä vietävästi, sillä juuri sinä päivänä olisi ollut taatusti mielenkiintoinen luento edellä mainitusta asunto-osakeyhtiölaista. Mutta ei auttanut muu kuin jäädä kotiin sairastamaan ja lukea materiaalia omin päin.

Perjantaina oli onneksi jo sen verran parempi olo, että jaksoin osallistua etätunnille. Päivän aiheena oli ennestään tuttu PowerPoint. Siihen on vuosien saatossa tullut tukku uusia ominaisuuksia, joten kertaus oli ihan paikallaan. Innostuinkin säätämään harjoitustehtävässä uusien juttujen kanssa niin antaumuksella, että viikonlopun aloitus vähän venähti.

Tämä viikonloppu olikin pitkästä aikaa täysin vapaa menoista, ja heti lauantaina käytin tilaisuuden hyväksi nukkua pitkään. Pitkät unet tekivät kyllä hyvää paitsi ylikierroksilla käyvälle pääkopalle, niin myös flunssasta toipuvalle kropalle.

Myöhäisen ylösnousun jälkeen hyggeilin pyjamassa pitkälle lauantai-iltapäivään, mikä on harvinaista toimintaa minulle. Yleensä nimittäin vedän viikonloppuisin verkkarit päälle action-hengessä heti herättyäni ja syöksyn ennen aamupalaa hoitamaan tiskit ja laittamaan pyykit koneeseen. Nyt kuitenkin puolipakotin itseni oleilemaan pyjamassa ja nauttimaan hitaudesta hömppää telkkarista katsellen sekä teetä juoden.

Taka-ajatuksena pyjamapäivässä oli tietysti alkuviikolla päätään nostaneen stressin karkoitus, ja se toimi! Päätinkin alkaa pitää pyjamapäiviä aina silloin tällöin tilaisuuden tullen, kuten joskus ennen muinoin. En enää edes muista, että miksi ja milloin tämäkin tapa on jäänyt pois.

Tämä sunnuntai valkenikin sitten niin valoisana, että olin kärppänä ylhäällä heti kellon soidessa. Kroppa olisi ehkä nauttinut parista nukutusta tunnista lisää, mutta auringonpaiste sai mielen (liian) virkeäksi heti silmät avattuani.

Aamupäivä kului rauhallisesti teekupin ja telkkariohjelmien sekä somen äärellä. Mielessä kyllä pyörivät kaikki tekemättömät harjoitukset sekä kirjoittamattomat oppimispäiväkirjat ja blogitekstit, mutta kuuntelin kroppaani, joka halusi liian nopean sängystäkarkoituksen vuoksi löhötä sohvalla. Ja sen sille soin, ihan tulevaa uutta viikkoa ja sen vaatimaa energiaakin ajatellen.

Päivällä mieli veti kuitenkin ulos ja auringonpaisteeseen. Siihen saumaan sattui soittamaan lenkillä oleva ystäväni, ja niinpä pienen hetken päästä lenkkeilimme tahoillamme samalla kuulumisia vaihtaen. Kätevää.

Ulkona oli niin upeaa auringon lämmittäessä ja ruskan loistaessa ympärillä, että lenkkini venyi pariin tuntiin. Puhelimessa rupattelun lomassa, soitin vielä toisenkin puhelun, bongailin perhosia ja otin tietysti kymmenittäin kuvia syysauringon valossa kultaisina kylpevistä puista.

Jos alkuviikolla yrittikin stressi nostaa päätään, niin se tuli täydellisesti nujerrettua lauantain pyjamapäivällä ja sunnuntain aurinkoisella lenkillä. Ehkä olen jotain oppinut kropan kuuntelemisesta ja lepäämisen tarpeesta kuluneen vuoden aikana.

Ja tämän jutun aihehan ei tietenkään taaskaan ollut se, jota olen pariin otteeseen tällä viikolla työstänyt. Siinä aiheessa vain oli niin paljon ajateltavaa, että viikonloppuna aktiivisesti tyhjentämäni aivoparat eivät kyenneet juttua edistämään – meninköhän vähän ojasta allikkoon stressinpoistotoimenpiteissäni, heh. Ensi viikolla uusi yritys…

(Jutun kuvat otin sunnuntaisen lenkkipolun varrelta.)